Voidaanko tämä lukea pakkoajatukseksi: päässäni on jo viikkoja pyörinyt ajatus että olen jotenkin niin inhottava ja hirveä ihminen ulkoisesti sekä sisäisesti että kukaan ei halua olla lähelläni.
Ajatus on niin epämääräinen ja tuntuu vieraalta. Ajatukselle ei löydy mitään syytä. Aluksi ajattelin vain itsetuntoni olevan alhaalla mutta sitten jotenkin tajusin tuon ajatuksen tuntuvan siltä kuin se tulisi jostakin muualta kuin oman pääni sisältä. En usko olevani masentunut koska muuten voin aivan hyvin. Ajatuksen ilmaantuminen vaan tekee nukkumisesta ja keskittymisestä hankalaa.
Voivatko pakkoajatukset olla tällaisia vai onko kyseessä jotakin muuta, esim piilevää masennusta? Netistä löysin tietoa lähinnä sellaisista pakkoajatuksista joissa vahingoittaa muita tahallaan tai saa jonkin vakavan taudin, itse en tunnista tällaisia ajatuksia itsessäni.
Pakkoajatus huonoudesta?
3
226
Vastaukset
- 2+12
Pakkoajatuksia on hyvin monenlaisia ja ne voivat usein liittyä myös identiteettiin eli kyllä voi olla sellainen.
- Tane555
Koko sana pakkoajatus on hieman hölmö vaikka se on laajasti käytössä. "Pakkoajatuksille" on aina syy. Ne eivät synny tyhjästä (ellei ole vetänyt jotain kamaa). Samoin mitään "piilevää masennusta" ei ole. Joko olet allapäin tai et. Tiedät itse. Kirjoittamasi perusteella minusta kuulostaa siltä olisit surullinen, mikä ei yllätä ottaen huomioon mitä ajatuksia sinulla on. Jos mieltäsi vaivaa sisäinen tai ulkoinen olemuksesi sinun pitää opetella luottamaan itseesi. Asiat lähtevät itsetunnosta. Jälleen kerran asia ei korjaannu nappeja veätämällä vaan asiaa käsittelemällä esimerkiksi asiantuntevan ja välittävän terapeutin tykö. Hienoa olisi, jos lähipiiristä löytyisi joku läheinen ystävä, jonka asioita voisi ja uskaltaisi puhua, mutta valtaosalla tälläista mahdollisuutta ei ole. Siten ammatikseen terapiaa tekevä voisi olla harkinnan arvoinen vaihtoehto.
"Aluksi ajattelin vain itsetuntoni olevan alhaalla mutta sitten jotenkin tajusin tuon ajatuksen tuntuvan siltä kuin se tulisi jostakin muualta kuin oman pääni sisältä."
Hyvä ihminen, mistä muualta kuin omista ajatuksistasi ajattelusi voisivat olla peräisin? Eikö asia ole ihan itsestään selvä. Sinulla on itsetunnon kanssa ongelmia, kuten miljoonilla muillakin ihmisillä, jotka maan päällä on. Et todellakaan ole harvinaisuus. Ongelmat kannattaa käsitellä. Jos et pysty siihen itse, esimerkiksi itseluottamusta ja itsetuntoa käsittelevän kirjallisuuden kautta, niin aina on vaihtoehtona mennä juttelemaan asioistaan psykoterapeutille tai vastaavalle.
ps. Ei kannata luovutttaa, jos ensimmäinen terapeutti ei tunnu auttavalta. Psyykkisisten asioiden käsittelyssä kaikki on kiinni henkilökemiasta asiakkaan ja palveluntarjoajan välillä. - huonokokp
Kannattaa muistaa että kaikki ajatukset ovat omiasi (ei muu kukaan niitä päähäsi laita), mutta ne voivat silti tuntua järjettömiltä ja todellisuuden vastaisilta. Kaikki ajatuksethan eivät ole totta. Hyvä että itsekin tunnistat ajatuksesi järjettömyyden, et siis oikeasti ole huono tai inhottava, sinulla on vain sellainen ajatus.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 223984
Olit ihan
Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu313457Oletko keskustellut kaivatustasi muiden
Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka533264Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi
Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu53253Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?
"Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu1222879Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue
se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod232641Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.1162340MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,142155Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S281747IL- KELA:n pääjohtaja, lääke- ja oikeustieteen tohtori Lasse Lehtonen sekavassa tilassa Brysselissä!
"Iltalehden tietojen mukaan Lehtosen käytös Brysselin lentokentällä on herättänyt huomiota, ja hänen olemuksensa on tulk1541494