Onkohan minulla kohtalotovereita... Olen pitänyt itseäni heterona ikäni, olen ollut pitkään onnellisesti naimisissa miehen kanssa ja en ole ymmärtänyt ollenkaan näitä bi-touhuja... kunnes tänä syksynä yllättäen ihastuin voisi sanoa tavallaan puolituttuun naiseen.
Siitä on nyt muutama kuukausi ja ajattelen häntä joka päivä. Olen hämmentynyt ja häpeänkin enkä tiedä mitä tekisin. Miehelle en voi kertoa enkä ystäville. Koko tuttavapiiri elää normiheteron elämää ja paheksuu kaikkea tälläistä. Mies on huomannut että joku vaivaa minua ja kysynytkin mikä on saamatta vastausta. Tällä hetkellä voisin sanoa olevani rakastunut. Toivon että tunne menee mahdollisimman pian ohi koska en halua loukata ketään enkä itse kärsiä. Tämä on ihan kamalaa.
Ainoa asia mitä voisin tehdä olisi kertoa kohteelle tunteistani. Luultavasti hän järkyttyisi koska oletan hänen olevan hetero. Ajattelen kuitenkin että kertomalla asian hänelle saisin itse mielenrauhan ja jos - tai kun saisin pakit, olisin ainakin tehnyt voitavani ja luultavasti siinä tilanteessa tunnekin häviäisi nopeammin kuin mitään tekemättä asialle.
Mitä te tekisitte tilanteessani? Kertoisitteko vai koittaisitteko unohtaa? Jos ehdotatte jälkimmäistä vaihtoehtoa, miten voi unohtaa mahd. nopeasti? En välttämättä näe häntä enää missään, ellei sattumalta tulla vastaan.
Siitä on nyt muutama kuukausi ja ajattelen häntä joka päivä. Olen hämmentynyt ja häpeänkin enkä tiedä mitä tekisin. Miehelle en voi kertoa enkä ystäville. Koko tuttavapiiri elää normiheteron elämää ja paheksuu kaikkea tälläistä. Mies on huomannut että joku vaivaa minua ja kysynytkin mikä on saamatta vastausta. Tällä hetkellä voisin sanoa olevani rakastunut. Toivon että tunne menee mahdollisimman pian ohi koska en halua loukata ketään enkä itse kärsiä. Tämä on ihan kamalaa.
Ainoa asia mitä voisin tehdä olisi kertoa kohteelle tunteistani. Luultavasti hän järkyttyisi koska oletan hänen olevan hetero. Ajattelen kuitenkin että kertomalla asian hänelle saisin itse mielenrauhan ja jos - tai kun saisin pakit, olisin ainakin tehnyt voitavani ja luultavasti siinä tilanteessa tunnekin häviäisi nopeammin kuin mitään tekemättä asialle.
Mitä te tekisitte tilanteessani? Kertoisitteko vai koittaisitteko unohtaa? Jos ehdotatte jälkimmäistä vaihtoehtoa, miten voi unohtaa mahd. nopeasti? En välttämättä näe häntä enää missään, ellei sattumalta tulla vastaan.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ei se niin varmaa ole että elät täysin umpiheterossa maailmassa. Tilastollisesti se on lähes mahdotonta. Kannattaa uteliaasti kysellä mitä mieltä hän on yleisellä tasolla asiasta.
Katso jutut koskien bi-nainen kaapissa...
Minun mielipide on selkeä, ellet keskustele asiasta miehesi kanssa siitä tulee vaan iso kuilu teidän väliin.
Minun vaimo tekee just niinkuin sinä, piilottelee ja välttelee siihen asti kun kertoi kännipäissään. Ja olin jo kauan aavistanut mihin suuntaan suurin kaipuu oli...
Mutta edelleenkään ei suostu juttelemaan asiasta kotona, huokaus!
Ja ihastumisen ja rakkauden ero on huimaava, kun tapaa tietyt ihmiset niin "palaset kolahtaa paikalle" mutta se ei tarkoita että olet rakastunut;-)
Itse elin liitossa, jossa mies tiesi minun olevan bi, mutta ei voinut sietää sitä. Se sai vain tämän "pimeän" puoleni nousemaan enemmän esiin.. Se oli varmasti yksi niistä monista pienistä asioista, jotka saivat liittomme romahtamaan..
Älä salaa miehltäsi mitään. Hänen on elettävä sun kanssa, katsos, ja miehillä on joskus jopa naisenkin mielikuvitusta hurjempi ajatuksen juoksu.. Hän voi jo luulla että sula on toinen mies, ettet rakasta häntä jne jne.. Voi olla että hän vain helpottuu.. Uskon että sinä ainakin.. Kuitenkin olet nyt suhteessa, niin eikö ole tärkeintä hoitaa asiat sen kanssa jonka kanssa olet nyt, kuin että mennä puhumaan sille naiselle.. Ota asia puheeksi miehesi kanssa, kerro miten vaikea tilanne sinulle on.. kuka tietää, vaikka kaikki jopa järjestyisi parhain päin.. :) Ei saa vaipua synkkyyteen..
Kerronpa sinulle meidän tarinan, jotta et luulisi tilannettasi jotenkin ihmeelliseksi ja itse uskon, että emme todellakaan ole ainoita, jotka kantavat sisällään "salaisuutta" jopa vuosikymmeniä, uskaltamatta kertoa siitä kenellekään, ei edes puolisolleen.
Me olemme tyypillisen klassinen pari, rakastuimme nuorena ja olemme olleet siitä asti yhdessä. Naimisissa olemme olleet kohta 14 vuotta, emmekä ole vieläkään ikäihmisiä, vaan elämme varsin viriiliä aikaa molemmat.
Asiat purkautuivat muiden asioiden kautta ja yli 13 aviovuoden jälkeen ikään kuin vahingossa tuli esille se seikka, että olemme molemmat mielessämme ajatelleet samaa sukupuolta olevasta hieman eroottisemmin kuin yleensä ajatellaan. Kuulostaa varmaan ihmeelliseltä, mutta molemmilta purkautui Sama salaisuus, josta oli aina luullut, ettei voi/uskalla koskaan toiselle puhua. Eli nyt me molemmat tiedämme, mitä toinen ajattelee samaa sukupuolta olevasta ihmisestä.
Tämä ei tarkoita kuitenkaan, että kummallakaan olisi alkanut hillitön metsästys, löytääkseen äkkiä jonku täyttämään aukkoa, jota oli kantanut mukanaan vuosia. Ei vaan tilalle tuli yhteinen levollinen rauha siitä, ettei tarvinnut enää salata sisimpiä identiteetti asioita tekeytymällä 100%:sti heteroksi. Heterous on varmasti edelleen vallitsevampi tunne ja ajatukset ovat muotoutuneet enemmän sille pohjalle, että voisimme yhdessä kokea asioita, ei niin, että "kimppa, kimppa", vaan henkisesti yhdessä. Molemmat ymmärtää toisia, eikä siten kimppa missään muodossa myöskään ole pois suljettu.
En ole koskaan ihastunut keneenkään mieheen ja luulen, että en sillä tavalla osaakaan ihastua, että elämän kumppania ajattelisin samaa sukupuolta olevasta, eikä vaimonikaan näin ajattele. Bi meillä molemmilla tarkoittaa siis enemmän erilaisia läheisyyden muotoja ja eroottisempaa läheisyyttä, mitä normaali läheisyys. En ole myöskään valmis mihinkään miesten väliseen hard-juttuihin, vaan jotain herkkään ja kaunista. Sitoutuneempaa kumppanuutta en voisi ehkä ajatella, enkä ole siis varma onko tämä BI vai "BI" juttua, mutta ei sillä niin väliä.
Että tällainen juttu voi myös olla joillakin.
Ihan pelottavaa, kuinka urautunutta monien heteroparien elämä on: Aina oletetaan kumppanin olevan täysi hetero, haluavan kihloihin, naimisiin ja sitten muksuja. En halua yleistää nyt tätä kaikkiin tai varsinkaan tämän ketjun kirjoittajiin, vaan puhun ilmiöstä sinänsä. Avioparille on annettu sellainen muotti, jossa kaikkien pitäisi olla. Ei ihmekään, että avioliitot päättyvät eroon, kun asioista ei puhuta. Mikään pari ei ole täysin normipari; aina on esim biseksuaalisuutta, toisilla lapsettomuutta, jotkut eivät halua lasta, mies pukeutuu naisten vaatteisiin ja jotkut eivät halua perinteisiä kirkkohäitä tai lainkaan naimisiin. Näistä asioista ei kuitenkaan puhuta, ja jos puhutaankin niin vain kahdenkesken ja näytellään normiparia ulospäin. Onhan nykyään suuren maailman malliin hyväksyttyä jopa sinkkuus, mutta sen vaihtoehtona on melkeinpä sitten avioliitto ja 1,5 muksua.