Kipparin lakki

Kapt E V

Tuli kaverin kanssa kamala väitös päähineestä jota hän käyttää. Kyseessä on ns. Kipparinlakki, siis lipalla varustettu lakki jossa on sellainen ankkurin näköinen kokardi siinä lipan yläpuolella.
Kysyäisn tyhmyytäni mistä voisin itselleni sellaisen hankkia ja hän vastasi että en saa sellaista pitää koska en kuulu venekerhoon ja en ole käynyt laivurikurssiakaan.
Olen kuitenkin noita lakkeja nähnyt myytävänä ihan kirpputoreillakin ja kerroin sellaisen aikovani ostaa. Kaveri väittää tiukasti että en ole oikeutettu moista päähinettä pitämään ennen kuon kurssit on läpäisty ja kerhoon hyväksytty.
Mitähän tapahtuu jos esiinnyn tuoolaisessa päähineessä ilman tutkintoa, puuttuuko joku siihen ?

78

4978

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oikea vastaus

      Kaverisi on oikeassa. Kirpputoreilla on myytävänä univormuja ja mitallejakin mutta ei niitä saa julkisesti käyttää muut kuin ne joilla on oikeus niihin. Kotona voi sitten tehdä mitä lystää, pitää vaikka uniformua ja kipparinlakkia

    • Se onkin kaverisi oma näkemys. Kyllä näitä pipopäitä maailmaan mahtuu.

      Ammattiunivormut sitten erikseen. Tuskin kaverillasi on merikapteenin tutkintoa ja päällikkyyttä jossain kauppalaivastoon kuuluvassa aluksessa?

    • lakki ja lakki

      Kipparilakki ja kipparilakki, tai itse asiassa se kokardi... Eihän se laitonta ole käyttää Navigaatioliiton kokardia ja vaikka kuinka montaa tähteä siinä. Typerää se silti on. Kirpparin tai hassuhattukaupan kipparilakki ankkurin kuvineen on tietenkin vapaata riistaa kelle vain.

    • anna palaa

      Kuka tahansa saa pukeutua vaikka kapteenin asuun mukaan lukien epoletit. Ne eivät ole millään tavalla varattuja minkään ryhmän erityiseen käyttöön.

      Jotkut asut ovat kuitenkin sellaisia, ettei niihin auta pukeutua ilman oikeutta. Näihin kuuluu mm poliisin univormu. Jotkut merkit, tunnukset tai kokardit nauttivat myös suojaa,

      Esimerkiksi valkolakkia saa pitää kuka tahansa, mutta sen kokardit on korkeakoulujen omaisuutta eikä niitä saa käyttää lakissa ilman lupaa - liekö niitä kukaan koskaan tarkastanut. Teekkarilakki on myös muodoltaan suojattu eikä niitä saa tehdä kaupallisesti kukaan, jolla siihen ei ole lupaa.

      Tuo kipparinlakki on samaa genreä kuin punaiset housut. Pidä, jos haluat. Ei ne ketään komeammaksi tee. Jotkut sanovat tuntevansa itsensä hölmöksi niitä käyttäessään, mutta siihen tuskin on syynä asu vaan se, että ovat hölmöjä ilmankin :D

    • Näin se on

      Jokainen saa pitää ihan mitä vaatteita ja asusteita haluaa. Tietääkseni ainoa rangaistava pukeutuminen on poliisin asu ilman lupaa. Kaikkea muuta saa pitää vaikka joku mielensäpahoittaja niistä loukkaantuisi. Voi olla vaikka lentokapteeni, tohtori, pappi, mikä vaan, ei se ole rikos. Jaa, sodan aikana ja varusmiespalveluksessa väärän univormun pitäminen taitaa olla rangaistavaa.

    • Auts,

      urpoja jotka noita lakkeja pitää. Sitten ollaan niin merikarhua, niin merikarhua. Vene lilluu paikoillaan laiturissa koko kesän ja nämä " kapteenit" patsastelee laiturilla ja narisee muille heitä häiritsevistä asioista. Paras tapaus oli kipparinlakkinen pelle joka kulki tippakannu kourassa ja rasvasi kiinnitysköysien joustomekanismeja jos ne vähänkin kitisivät aallokossa.

      • Kontrollifriikki

        Mielenkiintoinen lausunto.
        Et taida ymmärtää, että jos joku on mielestäsi urpo tai vaikka kirahvi, niin hänestä ei tule sinun ajatustesi seurauksena urpoa tai edes kirahvia.

        Ongelma on vain sinun pääsi sisällä. Sinun pitäisi tehdä sille jotain koska ei ole normaalia, että toisten tekemiset, joilla ei ole vaikutusta muihin (esim. meteli tms) sapettaa muita.

        Taidat kuulua siihen sodan jälkeen syntyneeseen suureen pullamössösukupolveen. Heistä monet ovat sellaisia, että "tietävät muita paremmin" miten pitää käyttäytyä, pukeutua ajatella jne. Olisiko aika repäistä ja sallia muille elämä?

      • proomunpumppari
        Kontrollifriikki kirjoitti:

        Hinaajat vetivät entisinäaikoina perässään proomuja joihin lastattiin puutavaraa lastattavaksi laivoihin. Proomut olivat puusta ja ne vuotivat ja niitä tyhjennettin pumpaamalla. Siihen hommaan tarvittiin yleensä nuoria miehiä ja siinä hommassa pätevöidyttiin pitämään "kipparilakkia".

      • Apinoille tapoja?
        proomunpumppari kirjoitti:

        Hinaajat vetivät entisinäaikoina perässään proomuja joihin lastattiin puutavaraa lastattavaksi laivoihin. Proomut olivat puusta ja ne vuotivat ja niitä tyhjennettin pumpaamalla. Siihen hommaan tarvittiin yleensä nuoria miehiä ja siinä hommassa pätevöidyttiin pitämään "kipparilakkia".

        Nämä kipparinlakit ovat yleisiä Bretagnesta, siltä suunnalta ne ovat saaneet alkunsakin. Niitä käyttää sielläpäin kaikki vanhemmat miehet siinä missä duffeleitakin Hollannissa.

        Mitä, jos ensin mentäisiin opettamaan bretagnelaisille kuinka lakkia pitää käyttää oikein? Sitten, kun ovat oppineet tavoille, voidaan jatkaa suomalaisten sivistämistä. On meinaan enemmän pohjaa puheille, kun voi sanoa, että syntysijoilla lakkia käyttää vain ne, joilla on vene :D

      • onko tosiaan
        Apinoille tapoja? kirjoitti:

        niissä tuo hassu kullattu ankkuri myös siellä syntysijoilla käytössä. lakin malli oli sama mutta en kyllä tuota koristetta nähnyt kenekään lakissa.

      • Kiva myssy
        onko tosiaan kirjoitti:

        niissä tuo hassu kullattu ankkuri myös siellä syntysijoilla käytössä. lakin malli oli sama mutta en kyllä tuota koristetta nähnyt kenekään lakissa.

        Ei ole yleensä kullitettu. Ankkurit on napeissa, mutta variaatioita on monia. Esimerkiksi korkeus voi vaihdella huomattavasti.
        Hatun alkuperän tunnistaa kyllä aina.

        Hattu on aivan erinomainen merellä, lippa ja tumma väri poistaa heijastumia ja asentoa voi säätää paremmin kuin aurinkolippaa autossa. Mukavampi kuin aurinkolasit. Kuumana päivänä tulee kylläkin hiki, mutta vastaavasti ei palella viileällä.

        Mikä siinä hatussa ja sen käyttämisessä olikaan ongelmallista?

      • Masto pystyssä
        Kiva myssy kirjoitti:

        Ilman kipparihattua ei oikein pimssua irtoa. Se on fakta se.

      • Kaihtimet naaman ete
        Masto pystyssä kirjoitti:

        Ilman kipparihattua ei oikein pimssua irtoa. Se on fakta se.

        Eikö?
        Peitätkö sillä kaljun vai miten se saa sinut näyttämään vähemmän vastenmieliseltä?

      • real skipper

        pari vuotta sitten viikko Vapun jälkeen Verkanille tuli veneeni viereen tällainen lakkipäinen kippari veneineen. Kiinnityksen jälkeen kaveri alkoi kertomaan ylpeästi pitkästä matkastaan joka oli kestänyt lähes neljä tuntia. Jonkin aikaa siinä reissuaan muisteltuaan hän kysäisi että mistä olen tullut. Kerrottuani että Visbyystä tultiin, kaveri lopetti juttelun eikä enää kaveria näkyny. Todellinen kippari ...

      • real amateur
        real skipper kirjoitti:

        Vau, olet tosi real skipper.

        Kyllä jokainen saa intoilla omista saavutuksistaan ja jos nyt laiturikaverin kanssa juttua tulee niin kerrotaan mistä tullaan ja miten meni. En nyt väkisin tule juttelemaan, mutta ei vaivaa mitenkään vaikka olisit seitsemän meren kauhu ja purjehduspukeutumisen ylin auktoriteetti. En minä ole työelämässäkään tottunut säikähtelemään ylempiäni, vaikka heidän kokemustaan kunnioitankin. Olen oman pikkualukseni kapteeni. En kyllä ole hankkinut sitä varten komeaa päähinettä tai punaisia housuja mutta en kyllä jaksa piitata jos joku käyttää, miksei saa seilata tyylillä varsinkin jos on satsannut tyylikkääseen paattiin?

    • OnVaanAikamoista

      On täällä jutut, voi että.

      Pitäkööt ihmiset kipparinlakkia, varsinkin jos omaavat kipparintaidot. Olkoonkin vaikka sitte soutuveneen kippareita apumoottorein.

      Tuo ei ole ainakaan minulta pois.

      Eriasia on se, että asiayhteydestä riippuen moinen saattaa huvittaa.

      Antakaa kaikkien kukkien kukkia.

      Se on oikeastaan veneilyn rikkautta.

    • amis

      ite ajelen paatilla teekkarihattu päässä vaikka olekin vain normi-inssi. siinä sitten muut luulevat mua viksuksi!

      • varotoimenpide

        Ei teekkarit hattua käytä kuin juhlatilaisuuksissa. Viksuus näkyy joka päivä ilman hattuakin.

        Juhlissa hatun tehtävä on kertoa, että on viksu, vaikka käytös ei siihen viittääkaan.

    • kyllänenytkadehtii

      MInä käytän tohtorinhattua vaikka olen vain pahainen lisuri, ja ettenkin rusettia.

    • Eihän se nyt

      mikään synti ole kipparinlakki päässä kulkea mutta on se aikamoinen häpeä.

      • Olet vain pieni

        Mene kertomaan se bretagnelaisile. Sitten, kun ne ovat vakuuttuneita, lupaan miettiä asiaa. Kerro, kun olet hoitanut asian :D

      • British problem

        Tänään oli hesarissa juttu kirjasta "Very British Problem", joka käsittelee briteille tavallista ylikorostunutta itsetarkkailua ja mokaamisen pelkoa. Esimerkkinä mainittiin, että joku voi jatkaa juoksua, vaikka bussi meni jo ettei kukaan luule että epäonnistui bussiin ehtimisessä.

        Voisin kuvitella, että muodollisissa organisaatioissa työskenteleville tulee suurempi tarve tarkkailla omaa käytöstään ja toisaalta omaa käytöstään korostuneesti tarkkailevat hakeutuvat organisaatioihin, joissa kaikki käyttäytyminen on määritelty niin, että mokaamisen riski jää pieneksi, kun tavat on opetellut.

        Keskustelu punaisista housuista, kipparinlakista tai muista asioista, joille ei löydy rationaalista syytä ovat juuri paikkoja, joissa mokaamispelkoiset haluavat säännöt. Muuten joutuvat itse päätämään ja siinä on mahdolluisuus mokaamiselle.

        Oivallinen esimerkki on tuo "ei ole synti, mutta on häpeä". Siinä ensi todetaan, että ei ole mitään kiellettyä, mutta häpeän pelko estää toimimasta muulla kuin yhdellä tavalla. Se ei ole normaalia, mutta ymmärrettävää.

    • Kyllä kai meidän vapaassa demokratiassa saa pitää mitä lakkia tahansa....paitsi sellaista missä on valtion leijona, Virkalakeista on säädetty kuka, missä ja minkälaista pitää eikä muilla ole noihin asiaa.

      Kaikki muut lakit ovat ihan vapaasti ihmisten valittavissa. Onkin sitten makuasia jos pitää vaikkapa laivurin lakkia ilman osaamista ja koulutusta mutta onhan meillä ollut näitä valelääkäreistä lähtien.

      • Osaamisvaatimukset?

        Käsittääkseni kipparilakin käytölle ei ole olemassa osaamisvaatimuksia tai koulutusta. Jos on, niin voisko joku laittaa linkin?
        En ole myöskään kuullut, että punaisten housujen käytölle olisi kokeita, jotka pitäisi läpäistä.

    • -amiraali-

      Minulla on ollut vuosikausia kapteenin lakki. Kokardi on Amiraali-olutpullon korkki.
      Hyvin on vene ohjautunut sinne minne olen halunnut kun on tuollainen hattu.

      • haluun samanlaisen

        Ei siitä hatusta ainakaan haittaa ole. Netti on täynnä kuvia veneonnettomuuksiat, mutta yhdelläkään ei ole kuvaamaasi hattua päässä. Voisi ajatella, että jos olisi, niin onnettomuuksilta olisi vältytty.

      • hattupakolliseksi
        haluun samanlaisen kirjoitti:

        Ei siitä hatusta ainakaan haittaa ole. Netti on täynnä kuvia veneonnettomuuksiat, mutta yhdelläkään ei ole kuvaamaasi hattua päässä. Voisi ajatella, että jos olisi, niin onnettomuuksilta olisi vältytty.

        Ei muuten tieliikenneonnettomuuksissakaan ole kenelläkään ollut kipparihattua päässä.
        Totta! Kipparihattu vähentää onnettomuuksia!

    • Moniin tilanteisiin

      Mies voi hyvinki käyttää kipparilakkia. Naiselle sopii nunna-ssu, sisäkön asu, lentoemo-asu, koulutyttöasu...

      • aihetta enempään

        Kas kun et lisännyt naiselle sopivaksi asuksi vielä dominan vermeitä.

      • Moniin tilanteisiin
        aihetta enempään kirjoitti:

        Kas kun et lisännyt naiselle sopivaksi asuksi vielä dominan vermeitä.

        no siksi en laittanut kun jätin lukijan omille toiveille, haaveille ja mielikuvituksellekin tilaa käyttämällä kolmea pistettä...

    • Heteroille palsta
      • Villake gaypeople

        Homoporukoissa näkyy aina joku kipparihattu päässä. Ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

      • niinkö?
        Villake gaypeople kirjoitti:

        Homoporukoissa näkyy aina joku kipparihattu päässä. Ennemminkin sääntö kuin poikkeus.

        Havainnon voi tehdä ainoastaan olemalla homoporukoissa.

      • Puritaani
        niinkö? kirjoitti:

        Havainnon voi tehdä ainoastaan olemalla homoporukoissa.

        Aito purjehtija ei naisia kaipaa.

    • Kierrättäjä

      Huomatkaa että oikein hienossa kipparinlakissa on kultaiset nauhat. Sellaista nauhaa, oikein tupsujen kanssa, saa vaikka mummovainajan muistoadressista.

      • Anonyymi

        mummovainajan kultahampaista voi myös teettää ?

    • Osta pois!

      Ainakaan minua ei häiritse lainkaan, jos ostat moisen lakin ja pidät sitä. Sääliä sellainen saattaa joissakin ehkä herättää.

      Omani olen ostanut parikymmentä vuotta sitten muistaakseni Suomen Navigaatioliiton toimistosta (Mannerheimintie 43 A, Helsinki). Se on mustapuhuvan sinistä villaa, hikinauhassa teksti

      WOOLEN
      MADE IN GREECE
      EXPORT

      Lipassa jotakin koristenauhaa, lipan yläpuolella kokardi, jossa jonkinlainen lehvä-aihe, ruorinkuva ja kaksi tähteä (suoritetun rannikkolaivuritutkinnon merkiksi).

      Lakkia olen tullut käyttäneeksi kerran tai pari vuodessa, lähinnä navigaatioseurani vuosijuhlissa. Tahtoo olla turhan kuuma minulle; veneilen mieluimmin avopäin.

      Rannikkolaivurin tutkinto sellaisenaan ei oikeuta juuri mihinkään muuhun kuin kyseisenlaisella tavalla koristellun päähineen pitämiseen. Silti en ole katunut saaristo- ja rannikkolaivurikurssien käymistä ja vastaavien tutkintojen suorittamista. Ainakin minulle ne ovat olleet mielekkäitä – osaamistasoani ja miehistöni turvallisuutta selkeästi parantavia juttuja! Suosittelen muillekin!

      • swertfdcxvbnm,.-ä

        Navigaatioliiton laivuritutkinnot eivät sinänsä anna oikeutta mihinkään mitä ilman niitäkin saisi tehdä. Eivät siis ole ammattikirjoja. Voivat silti olla ihan hyviä oppimistarkoituksessa.

      • lupa käyttää
        swertfdcxvbnm,.-ä kirjoitti:

        Navigaatioliiton laivuritutkinnot eivät sinänsä anna oikeutta mihinkään mitä ilman niitäkin saisi tehdä. Eivät siis ole ammattikirjoja. Voivat silti olla ihan hyviä oppimistarkoituksessa.

        Antavathan ne tutkinnot oikeuden käyttää lakissa sitä kokardia tähtineen ja veneessä viiriä. Vaikka niiden käyttäminen ilman tutkintoa vain paheksuttavaa onkin, ei rangaistavaa.

      • Dust skipper
        lupa käyttää kirjoitti:

        Antavathan ne tutkinnot oikeuden käyttää lakissa sitä kokardia tähtineen ja veneessä viiriä. Vaikka niiden käyttäminen ilman tutkintoa vain paheksuttavaa onkin, ei rangaistavaa.

        Aivan niin. Vastaa maajoukoissa tampuurimajurin arvonimeä. Ehkä jopa saunamajurinkin jossain erikoistapauksissa.

      • lupa käyttää kirjoitti:

        Antavathan ne tutkinnot oikeuden käyttää lakissa sitä kokardia tähtineen ja veneessä viiriä. Vaikka niiden käyttäminen ilman tutkintoa vain paheksuttavaa onkin, ei rangaistavaa.

        Voi tietysti olla aika hankalaa ostaa kokardia navigaatioliitolta ilman tutkintoa. Itse kun aikoinani ostin sieltä rannikkolaivuriviirin, niin tarkistivat kyllä, että tutkinto on.

      • miksi viiri
        jsk1234 kirjoitti:

        Voi tietysti olla aika hankalaa ostaa kokardia navigaatioliitolta ilman tutkintoa. Itse kun aikoinani ostin sieltä rannikkolaivuriviirin, niin tarkistivat kyllä, että tutkinto on.

        Käyttääkö ihmiset paljonkin noita viirejä? Onko siitä jotain iloa/hyötyä paitsi tietysti ansaittu ylpeys asiallisesta tutkinnosta? Minulla on rannikko takana ja ajattelin suorittaa valtameren seuraavaksi (vaikken kyllä tarvitse sitä mihinkään kun en meinaa edes Suomenlahtea ylittää pikku kipollani). Viirejä ei ole ostettu, eikä kokardeja. Sen todistuksen ajattelin hakea tästä rannikosta koska se ei ole koskaan pahitteeksi jos on kansainvälinen huiviveneenkuljettajan lupakirja.

    • merten helppoheikki

      Markkinoilla ja toreilla myydään usein kipparilakkeja siinä kiinarojun ja lakumyyjien lähistöllä. Tuulipuku pitää myös myrskyn ulkopuolella.
      Ihan vaan vinkkinä ostariskönäreille.

      • miksei lakkikin

        Joskus voi käydä niinkin onnettomasti että vaimo, katseltuaan virttyneessä t-paidassa ja öljytahraisessa lippiksessä rönöttävää kapteenia vimpan päälle putsatun ja lakatun klassikkoveneen sitloodassa (oma haavekuvani), menee ja hankkii siipalleen siistin raidallisin pikeepaidan, klubitakin ja kipparilätsän synttäriksi. Miksei sitä voisikin pukeutua jos käy pursiseuralla murkinalla ja muuten pasteeraamassa, paremman väen joukossa. Saattaahan olla niinkin että itsekin tekee mieli laittaa jotain tyyliin sopivaa rantautuessa, vaikka reissussa olisi koko ajan ollutkin se verryttelypuku ja hankkjalippis. Tämä ihan teoriaa, meidän vähät veneilyt menee ihan arkirytkyissä ja pursiseuralla ei ehdi hengata.

    • JB007

      Saako käyttää smokkia jos ei ole James Bond ?

    • Anonyymi

      Kyllä on negatiivita puhetta. Poikani haki just potskin ruotsita ja toi sen yksin meritse suomeen. Olen hänen puolestaan hyvilläni ja ajatelin ostaa hänelle kipparin lakin mutta intoni vähän laantui kun luin näitä kannanottoja. Kyll on tosikkomaista touhu😲

      • Anonyymi

        Noista kirjoituksista paistaa läpi siellä pohjalla piilevä kateus, sillä noiden tutkintojen suorittaminen ei ole mikään läpihuutojuttu.
        Navigointiliiton oppikirjoja on kyllä availtava ajatuksen kanssa, ennen kokeeseen menoa, jos aikoo todistuksena sieltä saada.
        Tässä on sitä samaa änkyröintiä mukana kuin meriVHF käyttäjän luvan kanssa.
        Toiset eivät jaksa (kykene) sitä hankkimaan eivätkä mielellään näe sellaista todistusta muillakaan.
        Heille tunnuksien näkeminenkin aiheuttaa vaivoja D.

      • Anonyymi

        Eipä noista kannata hermostua, kateellisten panettelua. Käyttäähän melkein kaikki kuninkaallisetkin kipparihattua. Ainakin Kalle-Kustaa.

    • Anonyymi

      Taidat olla yksi niistä, joilla ei ole ymmärrystä kipparilakin olemuksesta. Saaristolaivurin tutkinto, rannikkolaivurin tutkinto, avomerilaivurintutkinto suoritettuna ja johonkin pursiseuraan kuuluminen ovat perusedellytyksiä tälle lakin käytölle. Samantyyppinen kuin yo lakki tai teekkarilakki.

      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sen lisäksi että reputit saaristolaivurin tutkinnon et näköjään edes tiedä millainen navigatioliiton kipparinlakki on

        Oletat pieleen.
        Tiedän lukuisia erilaisia kipparilakkeja. Navigaatioliiton lakki muistuttaa Bretagnessa käytettyä tyyliä. Vähän sama kuin mitä Lenin käytti.
        Mitäpä veikkaat, oliko Vladimir Iljitš Uljanovilla tutkinnot taskussa?

        https://www.marxists.org/suomi/lenin/

        Onhan siinä lippa, siis samanlainen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan siinä lippa, siis samanlainen.

        Tsot tsot, jos tuntisit historiaa, niin tietäisit, että kyseessä on nimen omaan kipparilakki. Se oli muotia eikä Lenin ollut immuuni populaarikulttuurille, olihan hän itsekin populisti.

      • Anonyymi

        Tuskin on mikään perusedellytys. Harva oikea merikapteeni on noita tutkintoja suorittanut eikä monikaan kuulu mihinkään vene seuraan. Ei ne kyllä kopparinlakkiakaan juuri käytä muutakuin poikkeustapauksissa.

    • Anonyymi

      Seuraukset ovat kyllä vakavat. Koko ajan saat pelätä koska venekerhon huonojalkaiset, känisevät ikäpapat pidättävät sinut.

      • Anonyymi

        Ajattele, jos ne käyvät kimppuusi ja sinä satut huomaamaan sen?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ajattele, jos ne käyvät kimppuusi ja sinä satut huomaamaan sen?

        No nuo kuvissa olleet olivat enimmäkseen vaan lippalakkeja , mutta joillekkin, niin lakki kuin lakki.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No nuo kuvissa olleet olivat enimmäkseen vaan lippalakkeja , mutta joillekkin, niin lakki kuin lakki.

        Mitkä sitten ovat kipparilakin määritelmät, joita jokainen kipparilakki täyttää?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mitkä sitten ovat kipparilakin määritelmät, joita jokainen kipparilakki täyttää?

        Kyllähän Navigatioliiton myymä kipparinlakki perustuu paljolti saksalaiseen kipparinlakkiin, esimerkiksi "Elbsegler" tai "Prince Henry cap" nimisiin lakkeihin.

    • Anonyymi

      Olisi Leninunkin kannattanut käyttää pidempilippaista lakkia, niin olisi nähnyt tarkemmin Stalinin myrkyn levittämiset.

      Sama nykypäivänä koko vennäin kansan kohdalla, putputtimen isäaurinkoinen on heidät kaikki häikäissyt.

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        kyllä kipparinlakin pitäminen on ihan homojen hommaa 🤣

    • Anonyymi

      Mielestäni viranomaisten tulisi kiinnittää enemmän huomiota tähän lakki asiaan ja puuttua väärinkäytöksiin. Nyt kysellään vaan pelastusliivejä ja sammuttimen tarkistuksia eikä välitetä lakki rikkomuksista ollenkaan.

      • Anonyymi

        merirosvoliput vain liehuu, kun ylinopeutta ajetaan rajoitusalueilla 🤣

    • Anonyymi

      Kaikki käy kunhan ei käytä inkkarien sulkapäähinettä eikä lappalaisten neljän tuulen lakkia. Niistä joutuu käräjille kulttuurin omimisesta.

      • Anonyymi

        entäs kipa päässä ?

    • Anonyymi

      Village peoplessa ainakin yhdellä on nahkainen kipparilakki päässä. Varmasti joku purjehtija.

    • Minusta on kahdenlaista kipparilakkia.
      Suomen Navigaatioliiton kokardillinen (1,2 tai 3 tähteä, riippuen siitä oletko saaristo rannikko tai avomerilaivuri).Näitä saat käyttää jos olet Navigaatioliiton jäsen ja sinulla on vastaavanlainen tutkinto.
      Korkardi siis sanelee onko kipparilakki "aito" vaan tavallinen päähine jossa voi olla vaikka ankkuri.
      Näin oli ainakin 1990 vuoden alussa kun suoritin avomerilaivuritutkinnon.
      En kyllä ole kuullut että tähän olisi puututtu.Vältän kipparilakin käyttöä koska se aiheuttaa kommentteja kateutta ja ties mitä.

      • Anonyymi

        Ai jonkun harrastelija liiton lakki on se "aito" ja sen saa kun suorittaa harrastelija tutkinnon joka helpottaa harrastelu merenkulkua?

      • Anonyymi

        ”....Vältän kipparilakin käyttöä koska se aiheuttaa kommentteja kateutta ja ties mitä.”

        Ei hevon perkele. Onko tämä todellista? Joku käy kurssit, saa paprut, ja sitten ei uskalla edes käyttää kerhonsa kokardeja, koska joku paska mulkvisti voi siitä vielä jopa loukkaantua!?!?

        Naurettavaa ja säälittävää yhtäaikaa. Ihan kaikilla tavoin,

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tämä on sitä tasa-arvoa, et saa erottua joukosta. Kaksi vuotta siinä meni, ekana vuonna saaristo ja rannikko laivurikurssit ja tokana vuonna avomerilaivuri kurssi.Joka maanantai 1, 5 tuntia.
        Avomerlaivurikurssi käsittelee sextantin käyttöä.Paikkana oli työväenopisto Helsingissä ja aika 1990.

      • Anonyymi
        lihamylly1 kirjoitti:

        Tasa-arvoa, kuten aitoa kommunismiakaan ei voida koskaan saavuttaa, joten mitäpä jos vain haistatetaan mielensäpahoittajille kukkaset. Ei se maailma niitä päin pokkuroimmalla paremmaksi muutu. Kukin eläköön oman näköisensä elämää.

        ”Kukin eläköön oman näköisensä elämää.”

        Juuri näin. Se on oikeaa tasa-arvoa jos mikä!

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Taitaa olla identiteetti hakusassa?

    • Anonyymi

      Minulla on niitä kaksikin (lahjoituksena saatuja). En käytä, koska ovat liian kuumia päässä pidettäviä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 4 tuntia töitä kerran viikossa on naisen mukaan liian raskasta

      Tämä ei taija olls lieksalaine vaikka "tuntomerkkiin" perusteella nii vois eppäillä! 🤣 31-vuotias Maya ei kykene tekemä
      Lieksa
      90
      4230
    2. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      43
      4142
    3. Riikka Purra rosvosi eläkeläiset!

      1900 euron eläkkeestä rosvottiin 350 euroa. Kohtuullista vai? Perussuomalaisia ei enää ole olemassa meille eläkeläisille
      Maailman menoa
      611
      3927
    4. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      20
      2755
    5. Näytit nainen sanoinkuvaamattoman ihanalta

      En voi unohtaa sinua. Pohdin nyt sinua.
      Ikävä
      78
      2485
    6. SDP:n kannatus edelleen kovassa nousussa, ps ja kokoomus putoavat

      SDP on noussut Helsingin Sanomien tuoreessa kannatuskyselyssä kokoomuksen ohi Suomen suosituimmaksi puolueeksi. SDP:n ka
      Maailman menoa
      340
      2074
    7. Ihastuksesi persoonalliset piirteet ulkonäössä?

      Onko jotain massasta poikkeavaa? Uskallatko paljastaa? Aloitan; todella kauniit kädet ja sirot sormet miehellä.
      Tunteet
      127
      2072
    8. Kansaneläkkeiden maksu ulkomaille loppuu

      Hyvä homma! Yli 30 miljoonan säästö siitäkin. Toxia.
      Maailman menoa
      191
      1970
    9. Ketä ammuttu ?

      Ketä sielä Juupajoela ammuttu ei kait mainemies alkanu amuskelemaan , , Kyösti H ?
      Juupajoki
      28
      1629
    10. Nainen, meistä tulisi maailman ihanin pari

      Mutta tosiasiat tosiasioina, on liian monta asiaa, jotka sotivat meidän yhteistä taivalta vastaan. Surulla tämän sanon,
      Ikävä
      66
      1432
    Aihe