Onko täällä ketään vajaatoimista joka käy tai on käynyt kuntosalilla.Lähinnä voimaharjoittelua painoilla.Mitenkä olette kokeneet rasituksen vaikuttavan oloonne ja mitenkä olette kokeneet rasituksen jälkeiset päivät.
Vajaatoiminta ja
Kuntosali
111205
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
No voi hyvänen aika! Ei suinkaan hoidossa oleva vajaatoiminta rajoita kuntoilua. Itse en ole edes tajunnut,että pitäisi jotenkin "tarkkailla" itseään treenin jälkeen. Kun teen kunnon treenin, olen väsynyt, mutta mielestäni se kuuluu asiaan.
Käyn 2 kertaa viikossa kuntosalilla ja muutaman kerran reippaassa jumpassa.
Olen nyt n.1kk saanut lääkitystä jonka aikana en ole treenannut ollenkaan eli ennen tätä ihmettelin kun aivan älytön treenikipu iski joka treenin jälkeen ja tulokset junnas paikoillaan tai jopa tippui, oli myös nivelsärkyä jne. ja pahin oli että vähän väliä iski flunssa päälle, niinja etenkin raskaimmissa liikkeissä kuten jalkakyykyssä tuntu että henki lähtee ei saa happea ja pyöryttää jne.. no nyt on jo parempi olo ja tänään läden vihdoinviimein eka kertaa lääkityksen jälkeen yrittään kuinka puntit nousee:)
Kerro miten meni ja oliko olo parantunut ja jäikö jälkikivut vähemmälle.
Saanko kysyä vielä mitkä olivat arvosi ennen lääkitystä?
Henki?
Toivottavasti ei mennyt ja jos ei mennyt niin kerro mitenkä se kuntoilu on lähtenyt kulkemaan. Oliko salilla parempi olla ja mitenkä jälkikivut?
Niin eli hengissä ollaan, aloitin aika kevyillä painoilla eli salilla meni hyvin ja jopa pyöräillä jaksoi entistä paremmin kai johtui siitä että hikoili..No seuraavana päivänä kurkku oli turvonnu ja "huonon" tuntunen, tuntu että on ylitoimintaoireita(??) kurkussa tuntu kuin sydän ois jyyskänny,horjutti jne..ja illalla tuntu että flunssa tulee ja otin kaikkea mahdollista joka vois poistaa mahdollisen flunssan tulon mm finreksiiniä jne .. olo on nyt hyvä pidin parin päivän taukoa ja eilen kävin taas salilla ja ok olo. Treenikipua on mutta silleesti "sopivasti" Mielenkiinnolla seuraan miten kovempi treeni alkaa sujua..toivon parasta! Mutta hiukan epäilyttää kun noita oireita KUITENKIN on vielä mutta ehkä lääkitys ei vielä ole kohillaan..Kertokaapa onko muilla ollut vastaavia oireita?? Niinja niistä arvoista ths 7,6, t4v nomaalirajoissa eli jotain 15 tai 17 kait? tpap (kirjotettiinkohan noin) yli 1000
Itse en kuntosaleja harrasta, treeniä tulee töistä ihan tarpeeks mutta jos lääkitys on kohdallaan eikä oireita ole niin pystyt normaaliin elämään, myös treenien osalta. Jos tulee vaivoja jokin mättää joko kilpparissa tai muualla
Meikä harrastaa urheilua ihan hyvin tuloksin ja kilpailumielessä ja treeniä on 10-20 tuntia viikossa ja hyvin on menny. Vajaatoiminta löytyi viime talvena ja lääkityksen alottamisen jälkeen on vaan vauhti parantunut! Että eipä tässä mitään, vaikka treenataan...=)
Mutta mitenkä urheilut sujuivat ennen lääkitystä?
Pari vuotta ennen vajaatoiminnan löytymistä tulokset alkoivat huonontua. Sairastelin jatkuvasti (varsinkin poskiontelotulehduksia), olin tosi väsynyt ja saamaton, palelin jne. Joten ei siinä urheilut kovin hyvin menny. Välillä oli aikoja, että tuli hyviä suorituksia. Mutta onneksi syy näihin oireisiin löytyi ja nyt on taas motivaatio korkealla:)
Kerroppa?? Miten pääsit flunssakierteestä, auttoiko thyroxinlääkitys (heti vai menikö kuukausia..), teitkö muita temppuja esim. piditkö pitkää taukoa treenistä? Minkälaisia veriarvoja oli ennen lääkitystä? Otatitko hivenainetutkimusta tms..?
Poskiontelotulehduksia, eikä mitään muutakaan flunssaan viittaavaa ei ole ollut lääkityksen aloittamisen jälkeen. Kesällä oli pieni flunssanalku, mutta se meni normaalisti ohi eikä jääny jumittaan poskionteloihin niin kuin ennen lääkitystä oli tapana. Veriarvoissa ei ole tapahtunut muutosta, ne on aina olleet hyvät. Treenistä jouduin pitään välillä tosi pitkiä taukoja, viime talvena lepäiltyä tuli useita viikkoja peräjälkeen, ei ollut järkeä tehdä treenejä, kun olo oli kaamea ja jatkuvasti pientä lämpöä. Eron parempaan suuntaan olen huomannut vajaatoiminnan lääkityksen aloittamisen jälkeen. Toki niitä flunssia jatkossakin varmasti tulee, mutta se nyt on normaalia, aiempien vuosien jatkuva sairastelu sen sijaan ei ollut normaalia! Hivenainetutkimuksia ei ole tehty.