Kompassi

Uudessa autossani on kojelaudassa aivan mullistava laite: kompassi! Eihän se navigaattoria korvaa, mutta auttaa todella sokkeloisilla kaduilla ja yllättävissä tilanteissa ihan samalla tavalla suunnistamaan oikeaan suuntaan kuin kautta aikojen veneissä ja laivoissa.

Ihmettelenkin miksi kompassi ei ole yeisempi autoissa? Tai siis mistä autoista tuo varuste löytyy - joko vakiona tai lisävarusteena?
6342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itselläni oli kerran vuosia sitten USAn vuokra-autossa kompassisuunta näkyvissä sisäpelissä ja oli todella kätevä. Pilvisinä päivinä isoissa liikenneympyröissä pyöriessä todella hyvä apuväline. Nythän naveista näkee myös ilmansuunnat, mutta ihmettelen itsekin, miksei noin halpa ja hyvä apuväline ole kaikissa autoissa.

Äänestä

Mitä v*ttua minä sillä kompassilla teen, onko sillä väliä, jos lähden prismassa käymään, että onko se pohjoisessa vaiko etelässä, kun tien sinne tiedän kuitenkin ?

Äänestä

Well, meillä jenkeissä on niin leveetä ja laveeta, ihan kuin pohjanmaalla ja siellä ei pärjää lukutaidoton ilman kompassia.
No tosin jenkkilässä opasteissa ja muutenkin puhutaan ja käytetään ilmansuuntia, mutta ei meillä suomessa. Täällä pärjää kun tietää mihin on menossa ja osaa lukea opasteita.

Äänestä

Voi elämän kevät mitä ihmiset autoihinsa kaipaavat. Kyllä kompassi on ihan turhimmasta päästä suomessa. Saharassa sillä voisi olla jotain käyttöä, mutta navi on kyllä silloin paljon tarpeellisempi.

Äänestä

Kompassi on erittäin hyvä, kun liikkuu vieraassa kaupungissa. Minäkin kävin kerran Turussa. No arvelin katsoa Aurajokea, mutta kun se ei alkanyt löytyä sitten millään. Kartasta olin ennen lähtöä katsonut, että ei ole kuin pari korttelia matkaa. Lopulta sen sitten löysin. Joen rannalla oli Tähtitornin mäki ja minä hölmö kävelin poispäin joesta, kun kuljin alamäkeen. Lopulta kiipesin mäelle ja näin joen. Kompassi olisi siloinkin ollut tarpeen! Tarina on 1970-luvulta, ajalta ennen navigaattoreita. Autossa kompassi ei ole kovin tarkka, koska suuri metellimassa saattaa vääristää näyttöä, mutta näyttää se jotain,kun opettelee oikein tulkitsemaan.

Äänestä

Pitäis olla myös metri kertaa metri kartta ja otsalamppu!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Suunnistusta kirjoitti:

Uudessa autossani on kojelaudassa aivan mullistava laite: kompassi! Eihän se navigaattoria korvaa, mutta auttaa todella sokkeloisilla kaduilla ja yllättävissä tilanteissa ihan samalla tavalla suunnistamaan oikeaan suuntaan kuin kautta aikojen veneissä ja laivoissa.

Ihmettelenkin miksi kompassi ei ole yeisempi autoissa? Tai siis mistä autoista tuo varuste löytyy - joko vakiona tai lisävarusteena?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu