Lontoon Big Ben näyttää kunnianarvoisesti Greenwich aikaa, johon kaikki maailman kellot suhteutetaan ( 2GMT).
Jerusalemin Big Ben näyttää jumalallista maailmanaikaa, johon koko ihmiskunnan kohtalo suhteutetaan (2014 jälkeen Kristuksen).
Evankeliumien lopunaikoja koskevat Jeesuksen sanat Jerusalemista eivät ole jotain pimeässä nurkassa mutistua sivuasiaa, jonka järkevä kristitty sivuuttaa mielellään amerikkalaisen lopunaikojen huuhaan kanssa.
Jerusalemin Big Ben on maailmanpolitiikan arkipäivää, kuten radiossa joskus ohjelmaa kutsuttiin.
Tämä kello on nyt, Herran vuonna 2014 Yhdistyneiden kansakuntien huolena, se on palestiinalaisten sydämen asia, se on islamilaisen maailman kolmanneksi tärkein pyhäkkö, kuten sanotaan.
Jerusalemin Big Ben on tärkeä seuraavissa Yhdysvaltain presidentinvaaleissa ja jatkuva kiistelyn aihe republikaanien ja demokraattien välillä - pitäisikö USA:n suurlähetystö siirtää Suuren Kuninkaan kaupunkiin nykyisestä toimipaikasta Tel Avivssa.
Venäjän kiinnostus Jerusalemin kellotorneja kohtaan näkyy ortodoksikirkkojen kultaamisessa, varojen lähettämisessä, hyvin aktiivisessa turismissa ja tietenkin Suurvallan kotkankatseeseen itäisen Välimeren tapahtumiin.
Jos niin onnettomasti kävisi, että Helsingin Senaatintorin reunalla oleva kaunis tuomiokirkko romahtaisi, se tuskin vilahtaisi maailman uutisissa kuin sivuasiana.
Mitä Jerusalemissa tapahtuu, siitä maailman tiedotusvälineet lähes päivittäin kertovat - koska kyseessä on aikapommi, joka voi laukaista kolmannen maailmansodan.
Että semmoisesta kellosta meidän Herramme puhuu.
Ei mistään isoäidin taskunauriista!

Vastaukset 7
Vanhimmat
Voi raskaita ja imettäväisiä niinä päivinä! Sillä suuri hätä on oleva maan päällä ja viha tätä kansaa vastaan; ja he kaatuvat miekan terään, heidät viedään vangeiksi kaikkien kansojen sekaan, ja Jerusalem on oleva pakanain tallattavana, kunnes pakanain ajat täyttyvät.
Luukas 21:23-24
Mutta We Raskaille ia imetteuille nine peiuine. Sille ette swri Waiua pite olema' Maan päle/ ia yxi Wiha teme' Ca'ssan ylitze/ Ja heiden pite langeman Miecan teren edes/ ia he wiedhen Fangina caikinaisen Canssan secan. Ja Jerusalem pite tallattaman Pacanoilda/ sihenasti ette Pacanaiden aica pite teutettemen.
Se Wsi Testamentti 1548
Olen havainnut monien kristittyjen sotkevan Jerusalem nimen sen nimiseen kaupunkiin juuttaan maalla. Tästä kaupungista ei ole kysymys, vaan Jumalan valtakunnasta, joka Kristuksessa Jeesuksessa tuli maan päälle.
Hepr. 12:18 Sillä te ette ole käyneet sen vuoren tykö, jota voidaan käsin koskea ja joka tulessa palaa, ettekä synkeyden, ette pimeyden, ette myrskyn,
Hepr. 12:19 ette pasunan kaiun ettekä äänen tykö, joka puhui niin, että ne, jotka sen kuulivat, pyysivät, ettei heille enää puhuttaisi;
Hepr. 12:20 sillä he eivät voineet kestää tätä käskyä: "Koskettakoon vuorta vaikka eläinkin, se kivitettäköön";
Hepr. 12:21 ja niin hirmuinen oli se näky, että Mooses sanoi: "Minä olen peljästynyt ja vapisen";
Hepr. 12:22 vaan te olette käyneet Siionin vuoren tykö ja elävän Jumalan kaupungin, taivaallisen Jerusalemin tykö, ja kymmenien tuhansien enkelien tykö,
Hepr. 12:23 taivaissa kirjoitettujen esikoisten juhlajoukon ja seurakunnan tykö, ja tuomarin tykö, joka on kaikkien Jumala, ja täydellisiksi tulleitten vanhurskasten henkien tykö,
Hepr. 12:24 ja uuden liiton välimiehen, Jeesuksen, tykö, ja vihmontaveren tykö, joka puhuu parempaa kuin Aabelin veri.
______
Hepr. 12:25 Katsokaa, ettette torju luotanne häntä, joka puhuu; ...
...sillä jos nuo, jotka torjuivat luotaan hänet, joka ilmoitti Jumalan tahdon maan päällä, eivät voineet päästä pakoon, niin paljoa vähemmän me, jos käännymme pois hänestä, joka ilmoittaa sen taivaista.
______
Hepr. 12:26 Silloin hänen äänensä järkytti maata, mutta nyt hän on luvannut sanoen: "Vielä kerran minä liikutan maan, jopa taivaankin."
**** Hepr. 12:27 Mutta tuo "vielä kerran" osoittaa, että ne, mitkä järkkyvät,
... koska ovat luotuja, tulevat muuttumaan, ...
***) että ne, jotka eivät järky, pysyisivät.
Hepr. 12:28 Sentähden, koska me saamme ***) valtakunnan, joka ei järky, olkaamme kiitolliset ja siten palvelkaamme Jumalaa, hänelle mielihyväksi, pyhällä arkuudella ja pelolla;
Hepr. 12:29 sillä meidän Jumalamme on kuluttavainen tuli.
Herngellisiä asioita ei voi käsittää muut, kuin ne jotka ovat Jumalan Hengestä syntyneet Kristuksen sanan kautta uusiksi ihmisiksi. Lihalliset ihmiset ovat kiinni näissä ajallisissa asioissa. Silmin nähtävissä, ja käsin kosketeltavissa,
- luoduissa kuten Raamattu asian ilmaisee.
Jumalan omaisuuskansa ovat Kristus-ovesta Jumalan valtakuntaan tulleet ihmiset, sekä sukujuuriltaan juutalaiset että pakanakansoista kääntyneet
Varmasti olet Hengen opettama.
Mutta tässä kohdassa olisi aiheellista antaa Pyhän Hengen opettaa sinulle hieman Raamatun tuntemusta.
Voisit vaikkapa lukea Matteuksen evankeliumista Jeesuksen ennustuksen Jerusalemista ja ymmärtäisit, ettei ole kysymys siitä taivaallisesta Jerusalemista, josta Ilmestyskirja puhuu eikä siitä Kristuksen ruumiin temppelistä, josta apostoli Paavali puhuu myös.
Kuten Henki etsivälle Augustinukselle sanoi "tolle, legere!" Ota ja lue!
Kuun valo kattomme harjalla loistaa ilta kun joutunut on.
Siinä ajateltavaa
Todella suloinen laulu:
Kehtolaulu (Kolybelnaja)
Kuun valo kattomme harjalle hohtaa,
ilta kun joutunut on.
Lepoon on käyneet pikkuiset linnut,
aika jo sinunkin on.
Aamulla heräät ja aurinko loistaa
kirkkaana tielläsi sun.
Uinu, mun lapseni, poikani pieni,
rakkaani arteeni mun.
Nuku jo, lintuni, pulmuni pieni,
kehtoosi keinahtavaan.
Puutteet ja huolet ei valtaansa vielä
pienoista sydäntä saa.
Murhetta, tuskaa en toivoisi sulle,
kun rakennat elämää.
Uinu, mun lapseni, poikani pieni,
tyynylle paina jo pää.
Pieni oot vielä, mut kasvat ja vartut,
vuoden kun vierivät pois.
Toivoisin siipies kantavan silloin,
kun lennät pesästäs pois.
Hetken vain kuljen mä elämän tietä
yhdessä kanssasi sun.
Uinu, mun lapseni, poikani pieni,
rakkaani, aarteni mun.
M. Blanter - Suom.sanat K.Sevandet, A. Minkkinen
Suuri Lastenlaulukirja 2
https://www.youtube.com/watch?v=s1hk5diopFE
Tässä taitaa olla oikea M. Blanterin Kolybelnaja
https://www.youtube.com/watch?v=EJdoh1L4VNI