Tyttö 14 v. viettää siis lähes kaiken vapaa-aikansa kotona; katsoo tv:tä, on netissä, lukee, siivoaa, yms. Ala-asteella oli kavereita, paljonkin mutta yksi sydänystävä jonka kanssa vietti kaiken vapaa-aikansa. Neljänneltä luokalta asti tyttö vietti myös paljon aikaansa toisen tytön kanssa mutta yllätys yllätys - nämä kaksi tyttöä eivät oikein tulleet keskenään toimeen joten tyttäreni oli sitten vuorotellen kummankin kanssa. Näin meni ihan hyvin pitkään mutta tiedä sitten, kokiko tyttäreni jossain vaiheessa että häntä revitään liikaa kahteen suuntaan ... jokatapauksessa kuudennella luokalla hän alkoi keksiä tekosyitä ettei tarvisisi olla kummankaan kanssa. Puhelin soi jatkuvasti ja häntä pyydettiin milloin mihinkin tai "voitko olla", jne. Tytär kuitenkin oli mielummin kotona ja puuhasi omiaan, selvästi jollain tavalla "nautti" yksinolostaan. Kaverit olivat varmaan aika ihmeissään kun lähes aina oma tyttöni kieltäytyi yhdessäolosta, milloin mihinkin (teko)syyhyn vedoten.
Silloin sanoimme useaankin otteeseen että kavereita ei saisi unohtaa. Vaikka ne nyt sinulle jatkuvasti soittelevatkin niin sekin aika voi tulla kun eivät enää viitsi soitella ... tähän tytär vastasi että ihan sama, ei häntä haittaa vaikka joutuisi olemaan yksinkin.
Nämä "vanhat" kaveruussuhteet kuitenkin elpyivät kesäloman aikana ja seiskan alussa joukkoon liittyi lisää uusia kavereita. Vapaa-aikana tytöt kulkivat yhdessä muutamana iltana viikossa ja viikonloppuisin. Välillä porukassa oli 2 tyttöä mutta useimmiten useita - erilaisella "kokoonpanolla". Mutta tässä kevään kuluessa tytär on alkanut viettää yhä enemmän aikaansa kotona. Hän ei soita kenellekkään ja toisaalta juurikaan kukaan ei soita hänelle. Kouluun kuitenkin lähtee mielellään, ja siellä tuntuu viihtyvän hyvin. Olemme kysyneet moneen kertaan että miten koulussa menee, onko kavereita, jne. Tytön omasta mielestä kaikki on ok, eikä itse ole kokenut itseään mitenkään yksinäiseksi vaikka vapaa-aikana ei kavereitaan näekään. Koulussa kuulemma näkee ihan tarpeeksi ...
Nyt tässä kesäloman aikana on yhden kerran tavannut ystäväänsä muuten on vaan nyhjännyt tässä kotona. Miten ihmeessä saisi tuon tytön liikkeelle ?? Lapset ovat eriluonteisia, on tällaisia "kotihiiriäkin" mutta tuntuu vaan oudolta kun tilanne ennen oli aivan toinen. Tyttö alkaa aina itkeä kun puhutaan kavereista nykyään. Laihtunut myös huolestuttavasti.
Silloin sanoimme useaankin otteeseen että kavereita ei saisi unohtaa. Vaikka ne nyt sinulle jatkuvasti soittelevatkin niin sekin aika voi tulla kun eivät enää viitsi soitella ... tähän tytär vastasi että ihan sama, ei häntä haittaa vaikka joutuisi olemaan yksinkin.
Nämä "vanhat" kaveruussuhteet kuitenkin elpyivät kesäloman aikana ja seiskan alussa joukkoon liittyi lisää uusia kavereita. Vapaa-aikana tytöt kulkivat yhdessä muutamana iltana viikossa ja viikonloppuisin. Välillä porukassa oli 2 tyttöä mutta useimmiten useita - erilaisella "kokoonpanolla". Mutta tässä kevään kuluessa tytär on alkanut viettää yhä enemmän aikaansa kotona. Hän ei soita kenellekkään ja toisaalta juurikaan kukaan ei soita hänelle. Kouluun kuitenkin lähtee mielellään, ja siellä tuntuu viihtyvän hyvin. Olemme kysyneet moneen kertaan että miten koulussa menee, onko kavereita, jne. Tytön omasta mielestä kaikki on ok, eikä itse ole kokenut itseään mitenkään yksinäiseksi vaikka vapaa-aikana ei kavereitaan näekään. Koulussa kuulemma näkee ihan tarpeeksi ...
Nyt tässä kesäloman aikana on yhden kerran tavannut ystäväänsä muuten on vaan nyhjännyt tässä kotona. Miten ihmeessä saisi tuon tytön liikkeelle ?? Lapset ovat eriluonteisia, on tällaisia "kotihiiriäkin" mutta tuntuu vaan oudolta kun tilanne ennen oli aivan toinen. Tyttö alkaa aina itkeä kun puhutaan kavereista nykyään. Laihtunut myös huolestuttavasti.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Ja pointsit kaikille jotka jaksoivat lukea!
Masennus. Kannattaa puhua sille oikeesti niistä kavereista koska veikkaan, että se vaan valehtelee.
Olen 16-vuotias lukiolaistyttö, ja olen itse samanlainen kotihiiri. Ehkä hieman sosialisoitunut kun kiusaaminen loppui vuos sitten koulunvaihdon yhteydessä... mutta anyways, ihmiset muuttuu murkkuiässä, ja varsinkin jos on ikäisiään kypsempi (kuten itseni kohdalla on) niin saattaa tuntua omat ikätoverit hyvin kaukaisilta. Ehkä kavereista puhuminen saa hänet ahdistuneeksi, kuin häntä painostettaisiin? Neuvoisin että älä painosta liikaa. Ja laihtuminen saattaa olla ihan murkkuiänkin tulosta, tai oire jostain vakavammasta. Oli asiat miten oli, jos koulussa viihtyy niin tuskin kiusaamista on, ja älä painosta. Se on pahin virhe mitä voit äitinä tehdä. Sano että aina saa puhua jos on asiaa, mutta älä änge. Se saa vain sulkeutumaan entistä enemmän.
Itse 20v poika, vielä kotosalla itsekin asun. Itsekin olen lähes täysin kotihiiri, erittäin harvoin menossa mihinkään. Ala-aste aikoihin kävin paljon kavereilla mutta iän myötä aloin viihtymään enempi kotona. Netin yli pystyy hyvin pitämään kavereihin yhteyttä ja erittäin paljon myös netin välityksellä pelaan pelejä heidän kanssaan. Jos hän viihtyy omassa rauhassa niin kai hänen kuuluisa myös antaa olla omassa rauhassa, näin ainakin itse miettien, ei hän välttämättä yksin ole, juttelee vain kavereilleen netin yli.
Itse 16v poika ja täydellisesti samanlainen tilanne. Ala-asteen lopussa/yläasteen alussa jäin itsekin kotiin. Netin välityksellä pidän yhteyttä kavereihin ja koulussa olen kavereiden kanssa. Toiset eivät ole niin sosiaalisia, eivätkä halua viettää vapaa-aikaansa muiden kanssa. Siinä ei ole kuitenkaan mitään huolestuttavaa tai väärää!
Ihan sama minullakin (19v): olin oikeastaan yläasteajoista lähtien mieluummin kotona kuin tekemässä jotain tyhmyyksiä kaupungilla poikien kanssa. Netin välityksellä saa pidettyä hyvin yhteyttä kavereihin ja solmittua uusiakin kaveruussuhteita. Ei kannata olla huolissaan, ellei nuori selvästi ole tyytymätön tilanteeseensa!
16v poika, kunnon kavereita mulla ei ole ollut kolmeen vuoteen, kaikki on vaan vittuilevia kusipäitä. En kyllä kestä tuota nykynuorisoa.
Auttaisiko esimerkiksi jonkinlainen harrastus jossa saisi uusia kavereita ja iloa vapaa-aikaan?
Jos hän on tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen niin kannattaa antaa hänen vain olla. Mikään pakottaminen ei auta yhtään mitään. Itse olen ihan samanlainen paitsi poika ja melkeen 16 v ja olen tyytyväinen tilanteeseen ja en tykkää yhtään jos joku puuttuu siihen.