Kansalaisadressin hahmotelma sähkön siirtomaksuja koskien

Me allekirjoittaneet vaadimme että Valtioneuvoston sähkömarkkinalain asetusta 1 luvun 5 §:ää on selvennettävä ja turha ja asiaa hämärtävä osa on kokonaisuudessaan kyseisestä lainkohdasta poistettava. Vaadimme oikeusministeriön kiireellistä tutkintaa asiassa. Maamme sähköyhtiöt on myös velvoitettava noudattamaan sähkön siirrosta annettua asetusta siten kuin kyseisestä lainkohdasta ilmenee, eli että sähkön siirtomaksu saa olla enimmillään 0,07 senttiä kilowattitunnilta. Lisäksi sähköyhtiöt on velvoitettava takautuvasti ja viivästyskorolla korotettuna maksamaan kuluttajille heiltä liikaa perimänsä siirtomaksut.

Perustelut vaatimukseemme oikeusministeriön puuttumiseen maamme sähköyhtiöiden lainvastaiselle toiminnalle:


Alla olevassa lainkohdasta ilmenee olennaisena sähköyhtiöitä velvoittavana kohtana nimenomaisesti kielto siitä, ettei siirtomaksua saa periä enempää kuin 0,07 senttiä kilowattitunnilta. Tätä lainkohtaa sähköyhtiöt eivät nyt noudata vaan perivät siirtomaksua moninkertaisen määrän, joka toisinaan jopa ylittää kulutuksesta aiheutuneen sähkömaksun.

Nykyisellään sähköyhtiöillä on käytössään etämittarit, josta johtuen sähköyhtiöillä on reaaliaikainen tieto sähköasiakkaan sähkönkulutuksesta ja näin ollen sähköyhtiön on mahdollista laskuttaa sähkön siirrosta todellisen kulutuksen mukaan. On käsittämätöntä että etäluettavista sähkömittareista huolimatta kuluttaja joutuu maksamaan sähkönsiirrosta moninkertaista hintaa vaikka sähköyhtiöillä on siis todellinen sähkönkulutus tiedossaan ja näin ollen tulisi sähkön siirrosta maksaa ainoastaan sen mikä asetuksessa tuodaan selkeänä esiin, elikä 0,07 senttiä / kwh.


Alla lainkohta johon vaatimus perustuu:

" Valtioneuvoston asetus sähkömarkkinoista 1 luku 5§:

Sähköntuotannon siirtomaksu jakeluverkossa

Sähköntuotannon siirtomaksu jakeluverkossa perustuu energiamäärään.

Jakeluverkonhaltijan yksittäiseen liittymään sijoittuvalta sähköntuotannolta veloittama siirtomaksu ei saa ylittää keskimäärin 0,07 senttiä kilowattitunnilta vuodessa. Tässä tarkoitettu siirtomaksu määritetään jakamalla yksittäiseen liittymään sijoittuvalta sähköntuotannolta verkkoon syötöstä vuodessa veloitettujen siirtomaksujen summa ilman arvonlisäveroa saman ajan kuluessa verkkoon syötetyn energian määrällä. Siirtomaksuksi ei katsota liittymismaksua eikä lisäpalveluista veloitettuja maksuja.

Tässä pykälässä tarkoitetaan:

1) liittymismaksulla maksua, jonka suorittamalla sähköntuottaja saa liittymissopimukseen perustuvat oikeudet;

2) lisäpalvelulla siirtopalvelua täydentäviä erillisiä suoritteita sekä palvelua, joka ylittää tasoltaan Suomessa jakeluverkoissa yleisesti noudatettavan palvelutason."

Kansalaisaloitteen tekemiseen vaaditaan vireille panija sekä vähintään yksi edustaja ja varaedustaja hoitamaan asiaan liittyviä käytännön toimia.

Mikäli joku tuntee kiinnostusta asiaan niin ilmoittautukoon osoitteeseen: [email protected]

Tällä adressilla ei pyritä sähkömarkkinalakia ja asetusta muuttamaan, vaan adressi on tarkoitettu saatettavaksi oikeusministeriön, eduskunnan oikeusasiamiehen ja oikeuskanslerin tietoon ja toimenpiteitä varten kyseisen asetuksen noudattamiseen, että sähköyhtiöt velvoitettaisiin sähkömarkkinalakia ja asetuksia varsinkin sähkön siirtomaksujen osalta noudattamaan.

Alla kansalaisadressia koskevaa tietoa.

Kansalaisaloitteen vireille panijana voi olla yksi tai useampi äänioikeutettu Suomen kansalainen. Vireillepanijan on nimettävä vähintään yksi edustaja ja varaedustaja hoitamaan asiaan liittyviä käytännön toimia.



Kansalaisaloite voi sisältää joko lakiehdotuksen tai ehdotuksen lainvalmisteluun ryhtymisestä. Aloite voi koskea myös voimassa olevan lain muuttamista tai kumoamista. Jos aloite tehdään lakiehdotuksen muotoon, sen tulee sisältää säädösteksti. Aloitteen tulee kohdistua yhteen asiakokonaisuuteen ja siinä tulee aina olla mukana perustelut.

6

261

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • kerrankin asiaa

      hyvä laakeri

    • Nostanhattua

      Kyllä Makesta miestä löytyy kun sitä tarvitaan!

    • misu 18

      Oletko saanut tätä kansalaisadressia vireille kun ei ole näkynyt mitään linkkiä siihen?

      Viime viikon lehdessä oli, että sähkön siirtohintoja korotetaan taas.

      Nykyäänhän sähkön hinta muodostuu näistä kolmesta osa-alueesta:

      1. Sähkön siirrolla tarkoitetaan sähkön toimittamista sen tuotantopaikalta käyttöpaikalle ja siitä perittäviä maksuja. Siirrosta vastaa aina asiakkaan paikallinen sähköyhtiö, joka on rakentanut alueen sähköverkon ja myös vastaa sen kunnosta ja ylläpidosta.

      2. Sähköenergia (myynti) koostuu sähkön tuotanto- ja hankintakustannuksista. Energian osuus sähkölaskusta on n. 40 %.

      3. Sähkövero ja arvonlisävero."

      Eli toisin sanoen:

      60% sähkölaskusta on sähkönsiirtoa ja sähköveroa.
      40% sähköenergiaa

      • von Lagerbom

        En ole, mutta tämän kuun aikana Energiavirasto antaa päätöksen siitä, onko Lammaisten Energia oy perinyt liikaa siirtomaksuja ja onko syyllistynyt sähkömarkkinalain rikkomisiin.


      • hyvä asia
        von Lagerbom kirjoitti:

        En ole, mutta tämän kuun aikana Energiavirasto antaa päätöksen siitä, onko Lammaisten Energia oy perinyt liikaa siirtomaksuja ja onko syyllistynyt sähkömarkkinalain rikkomisiin.

        Tämä asia ei koske yksistään Lammaisten Energian siirtomaksuja vaan myös muita sähköyhtiöitä.
        Voitko käyttää Energiaviraston päätöstä kansalaisadressin pohjana tai ennakkotapauksena?

        Adressiin varmasti löytyy valtakunnallisesti paljon allekirjoittajia kunhan asia koskee kaikkia sähköyhtiöitä. Kun saat adressin valmiiksi laithan linkin levitykseen?


      • uy874bj
        hyvä asia kirjoitti:

        Tämä asia ei koske yksistään Lammaisten Energian siirtomaksuja vaan myös muita sähköyhtiöitä.
        Voitko käyttää Energiaviraston päätöstä kansalaisadressin pohjana tai ennakkotapauksena?

        Adressiin varmasti löytyy valtakunnallisesti paljon allekirjoittajia kunhan asia koskee kaikkia sähköyhtiöitä. Kun saat adressin valmiiksi laithan linkin levitykseen?

        http://www.sssoy.fi/PageFiles/799/VaivatonKymppi01102014.pdf

        http://www.vatajankoski.fi/upload/tekstitiedostot/kotitalouksille/sahkoa-kotiisi/hinnastot/1-1-2014-alkaen/siirtohinnat-112014-taustallinen.pdf

        http://www.fortum.com/countries/fi/SiteCollectionDocuments/Sahkon-siirto-ja-liittymat/FSS_Verkkopalveluhinnasto_1.6.2013_fi.pdf

        http://www.jyvaskylanenergia.fi/filebank/950-sahkon_siirto-ja_palveluhinnasto_10_2014.pdf

        http://www.oulunenergia.fi/sahkonsiirto/hinnastot/sahkon_siirtohinnasto

        Tässä nyt muutama sähkönsiirtohinnasto esimerkki vertailtailuun ympäri suomea. Pitää muistaa, että voimme kilpailuttaa sähkön kuluttajahinnan, mutta kilpailuttaminen ei vaikuta siirtohintaan.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      262
      4606
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      132
      3003
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      43
      2786
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1761
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1614
    6. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1493
    7. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      58
      1351
    8. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      94
      1253
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1129
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      212
      1128
    Aihe