En ymmärrä

Pitäisiko hampun muka olla päihdyttävää vai käytänkö liian vähän kerralla. Käytän siis vaporisaattoria heti ekalla kerralla ja reilun tunnin aikana koittanut kaksi kertaa, mutta en kyllä pysty havaitsemaan minkäänlaista päihtymistilaa, korkeintaan pientä puutumista.

Johtuuko siitä, etten käyttänyt tarpeeksi suurta määrää? Ei ole vaakaa, joten vaikea arvioida paljon 0.2 grammaa painaa. Se on kuulemma ideaali määrä.

Tai sitten olen vaan tottunut liikaa etanoliin, joka on paljon voimakkaampi päihde. Joka tapauksessa en huomaa ainakaan kahden ekan vapotuksen jälkeen minkäänlaista päihtymistilaa.
22189
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 22

Vanhimmat

Täytyypä perua sanani. Ekalla parilla kerralla oli näköjään väärä hengitystapa. Kolmas kerta todellakin sitten onnistui.

Äänestä

Minkalainen vaporisaattori on kyseessä? Volcano on kova sana noissa hommissa. Pesä vaan täyteen kukkaa ja sit lämpötilan säätö sen mukaan haluatko vahvat ja paksut höyryt, vai miedot ja ohuet.

Äänestä
  • DaVinci Ascent.

    Kaksi ensimmäistä kertaa epäonnistui, mutta kolmannella yrityksellä sitten onnistui. En ole juuri koskaan savutellut, minkä takia en varmaankaan osannut hengittää höyryäkään. Näköjään höyryä pitää imea niin paljon kuin pystyy ja sitten nopeasti hengittää ilmaa sisään ja päästöä vähän päästä höyryt ulos keuhkoista. Tuolla tavalla oli vähän päästä todellakin pilvessä.

    Vaporisaattorilla pääsee kuulemma vielä korkeampaan pilveen kuin polttamalla ja kaiken lisäksi pienemmällä kukintomäärällä, sillä polttamisen yhteydessä osa THC:stä karkaa savun mukana. Taidan tänään kokeilla korkeampaa lämpitlaa (220 c), jolla saa kuulemam kovemman puutumisen ja mahdollisesti sohvalukon.

    Äänestä

Voi ihminen aivan hyvin olla niinkin, ettei edes koskaan kokeile tai käytä kannabista huumeena.

Monet kokeilee vaan sentakia, että on joku on jossain kokeillu. Ja sitten on juttuja siitä, että se ois jotenkin kova juttu ja vähävaarainen tai vaaraton.

Vaikka kannabis ei oikeesti edes sovi kaikille, joillekin voi tulla pahaolo ja joillekin muille ahdistunut tai harhainenkin olo.

Ei pelkästään sentakia kannata kokeilla, jos joku muukin on joskus kokeillut tai käyttää kannabista.

Joten voi olla ihan hyvä, että oot säästyny kokemukselta. Eikä viinaakaan kannata käyttää kuin ehkä joskus jossain, kun sitä on esim. lääkkeen mukana.

Äänestä
  • Isommalla lämmöllä vaporisaattorilla irtoaa enemmän myös CBDtä ja muita kannabinoideja, näin pilvikin on raskaampi. Pienellä lämmöllä irtoaa lähinnä vain THC:tä jolla saa kevyemmän ja pirteämmän pilven. Jos haluaa pelkkää CBD:tä niin voi hujuttaa ensin pienellä lämmöllä THC:n veke ja sit laittaa kovalle ja imeä CBD:t:)

    Äänestä

  • Vaporeddjinni kirjoitti:

    Isommalla lämmöllä vaporisaattorilla irtoaa enemmän myös CBDtä ja muita kannabinoideja, näin pilvikin on raskaampi. Pienellä lämmöllä irtoaa lähinnä vain THC:tä jolla saa kevyemmän ja pirteämmän pilven. Jos haluaa pelkkää CBD:tä niin voi hujuttaa ensin pienellä lämmöllä THC:n veke ja sit laittaa kovalle ja imeä CBD:t:)

    Mitenkä v itussa jostain jumi-indicasta saa "pirteän" pilven.

    No ei mitenkään.

    Äänestä

Voiko kannabista? muuten nauttia sekoittamalla se juomaveteen? Osa hampun terveellisistä aineista häviää polttamalla ja kuulemma nimenomaan niistä terveellisemmistä aineista. En tiedä tapahtuuko höyrystäessä sama.

Ja meneeko kannabis päähän ihan raakanakin? Syömällä kuulemma vaikutus on pitempi ja päihdyttävämpi, mutta tuossa budia kai sekoitetaan sulaan voihin.

Äänestä

Ehkä odotin liikoja, mutta täytyy myöntää, että ainakin sativa-pituinen hamppu on ollut pienoinen pettymys. Käyttäjät olivat näköjään oikeassa kun sanoivat, ettei päihtymistila ole lähellekään etanolin aiheuttaa päihtymystä. Siltä se tuntuu, sillä en ainakana itse saa tällä aineella päälle sellaista ajatuksenjuoksua, euforiaa ja energisyyttä kun tämän kuulemma pitäisi aiheuttaa. Etanoli aiheuttaa ainakin mulla huomattavasti vilkkaampaan ajatuksenjuoksua ja kovemman päihtymisen.

Olen siis koittanut kahtia lajia joiden Sativa/Indica on 60/40 ja 65/35. Sueraavaksi saan käsiini lajiketta, että jonka pitoisuus on indica 65, sativa 35. Sativan-pitoisten jälkeen täytyy asettaa tälle kokrkealle odotukset, sillä noidenkin lajikkeiden paras puoli oli hetkellisten naurukohtaisten lisäksi ehdottomasti puuduttava "body high", joka huomasi sativa-lajikkeista paljon selkeämmin kuin tämän "päihdyttävän elementin".

Tarkoitus ei ole vittuilal sativasta pitävillä ja muutenkaan kritisoida, kunhan vaan avaudun, että ainakin alkoholin suurkuluttajille tämä sativa-lajikkeen aiheuttama on todella lite-tason päihtymistä, jola ei todellakaan saa pönttöä sekaisin kuin alkoholilla. Ei vaikak kuinka perkeleen isoja annoksia nauttisia ja vielä vaporisaattorilla, jossa päihdyttävät aineet ei karkaa savun.

Ja olen todellakin alkoholin suurkuluttaja, joka vetää yhdellä kerralla sen 16-30 annosta, joten suhtauttakaa siihen.

Äänestä
  • Kun on tottunut alkoholin voimakkaaseen päihtymykseen voi kannabiksen lievempi olla pettymys.

    Äänestä

  • Nuo on tuollaisia "fifty fifty" hybridejä. Mitään kunnon sativaa tuskin mistään löydät, ellet itse sitä kasvata.

    Kukkasi on voinut olla myös raakaa, joka on hyvinkin todennäköistä. Ei ne jonnet tiedä mitä ne tekee.

    "oikeat" sativat vaativat valmistuakseen 16-20 viikkoa kukitusta, rakkautta ja hoivausta ja ovat myöskin vaikeampia kasvattaa.

    Eikä ne indicatkaan missään 6 viikossa ole valmiita, eli kypsiä.

    Raaka omena ei ole kypsä omena. Ja mikä ihmeen "body high"?

    Kyseessä on voinut olla vaan joku ihan peruspaska lajike. Tuo siemenbisnes on vissiin kannattavampaa kuin siitä saatava tuote, niin kai sä tajuat, että joukkoon mahtuu myös sitä "heikompaa ainesta" ja ainut motiivi on raha.

    Raha on pilannut kaiken. Bisnes on kieroa. Ganjalla ei pitäisi tehdä rahaa.

    Äänestä

"Kun on tottunut alkoholin voimakkaaseen päihtymykseen voi kannabiksen lievempi olla pettymys."

Niin vai onko se vain niin erilainen? Alkoholistahan menee sekaisin vähän niinkuin jostain rauhoittavista lääkkeistä. Kannabis vahvistaa vaan aisteja ja tuottaa niin paljon ajatuksia päähän ettei meinaa perässä pysyä. Alkoholi päinvastoin ehkä vähentää sitä ajatusten määrää.

Äänestä
  • Tämä on nimenomaan sitä sativa-hypeä, jota en ymmärrä. Mulla ei ainakaan pää täyty ajatuksista eikä tule mitään suurta euforiaa, vaikka kuinka perkeleesti käytän yhdellä höyrystyksellä sativaa. Hyvin pieni energiapiikki siitä tulee ja sen lisäksi ajoittaista kikatusta, mutta sekään ei ole mitään jatkuvaa tyhjälle repeilyä, kuten sen kuulemma pitäisi olla. Eli ihan mukavan olotilan sativasta saa päälle, mutta ei se loppujen tunnu juuri miltään.

    Jos vertaa alkoholiin, niin alkoholista saa nimenomaan kaikki sativan efektit ja oikein moninkertaisesti tehokkaampana ja pitemmäksi aikaa. Alkoholilla saa aikaan hyvin pitkään kestävän, kovan energipiikin ja kyllä, alkoholilla saa myös aivoissa aikaiseksi paljon vilkkaampana ajatuksenjuoksua. Eri asia onko ne ajatukset ja ideat sitten hyviä. Alkoholi saa aikaan myös kovemman puutumisen ja lisää sosiaalisuutta aivan eri tavalla.

    Sativalla saa lähinnä pientä hiprakkaa vastaavan tilaa, mutta siihen se sativan nousu jää. Alkoholia nauttiessa hiprakka on taas vasta esiaste.

    Ei siis ole edelleen tarkoitus vittuilla sativasta nauttiville, mutta en vaan ymmärrä hypeä. Ehkä jos liiallisesta tottumuksesta naamojen vetämiseen.

    Eilen koitin ensimmäistä kertaa enemmän indica-painotteista lajiketta (65/35 indica/sativa) ja täytyy sanoa, että tykkäsin siitä enemmän. Tällä aineella pilvi muuttui nopeasti paljon raskaammaksi, puuduttavammaksi ja tuntui jopa ihan oikeasti päihtymistilalta. Seuraavaksi taidankin kokeilla vielä vahvemmin indica-painotteista lajiketta, sillä ainakin tuon perusteella indica on huomattavasti sativaa kovempaa tavaraa.

    Äänestä

  • binge kirjoitti:

    Tämä on nimenomaan sitä sativa-hypeä, jota en ymmärrä. Mulla ei ainakaan pää täyty ajatuksista eikä tule mitään suurta euforiaa, vaikka kuinka perkeleesti käytän yhdellä höyrystyksellä sativaa. Hyvin pieni energiapiikki siitä tulee ja sen lisäksi ajoittaista kikatusta, mutta sekään ei ole mitään jatkuvaa tyhjälle repeilyä, kuten sen kuulemma pitäisi olla. Eli ihan mukavan olotilan sativasta saa päälle, mutta ei se loppujen tunnu juuri miltään.

    Joo, koita afgani indicaa, 100% indica, losauta gramman jööti sitä illalla ja mene aamulla töihin.

    Mä en saa tietyistä indicaisista kun unisuuden. Sativaisempi nousee päähänkin.
    Hyviä ne on monet hybridit eikä tarvi kukittaa pientä ikuisuutta.

    Äänestä

  • utytrg kirjoitti:

    Mä en saa tietyistä indicaisista kun unisuuden. Sativaisempi nousee päähänkin.
    Hyviä ne on monet hybridit eikä tarvi kukittaa pientä ikuisuutta.

    Jotkut hybridit on hyviä, monet on ihan keskivertoa. Kannattaa kuitenkin paistaa se leipä kypsäksi, eikä jättää sitä raa-aksi.

    Se leipä ei todellakaan ole kypsää jonkun 50 päivän paistamisen jälkeen.
    Jokainen vetää murtomaahiihtoa eri tyylillä, mutta kannattais edes opetella alkeet.

    Äänestä

  • ensin alkeet kirjoitti:

    Totta munassa kannattaa kukittaa loppuun asti. Hyvän lajin kun löytää niin pistokkailla on hyvä jatkaa. Saat vaikka brassailla opettelun alkeilla. Vanha ei moista viitsi.

    Ekat savut tuli poltettua 1989 ja nekin täysi-ikäisenä.

    Äänestä

  • utytg kirjoitti:

    Joo, enpä minä sillä brassaile, enkä sinua dissaile.

    PIIS DYYD ;)

    Äänestä

  • -82 kirjoitti:

    Joo, enpä minä sillä brassaile, enkä sinua dissaile.

    PIIS DYYD ;)

    Vinkkinä nuoremmalle ihan vilpittömästi. Northenlight/shiva hybridi osoittatui todella toimivaksi ja kukitusaika oli aika lyhyt. Neljässä viikossa toimivaa, kuudessa viikossa tavallaan valmista mutta kun malttoi sen 8 viikkoa niin haloo! :D

    Ajat on kukitus aikoja. vege erikseen mutta on sellainen lajike mitä kehtaa suositella.
    Helppo kasvatettava, suht nopea ja todellakin toimiva. Tuli tarjottua sitä parille mua vanhemmalle sepälle ja arvostelu oli helvetin hyvästä ihan vitun hyvään.

    Harmi että menetin ne setä sinisille vuosia sitten. :(

    Äänestä

  • binge kirjoitti:

    Tämä on nimenomaan sitä sativa-hypeä, jota en ymmärrä. Mulla ei ainakaan pää täyty ajatuksista eikä tule mitään suurta euforiaa, vaikka kuinka perkeleesti käytän yhdellä höyrystyksellä sativaa. Hyvin pieni energiapiikki siitä tulee ja sen lisäksi ajoittaista kikatusta, mutta sekään ei ole mitään jatkuvaa tyhjälle repeilyä, kuten sen kuulemma pitäisi olla. Eli ihan mukavan olotilan sativasta saa päälle, mutta ei se loppujen tunnu juuri miltään.

    Jos vertaa alkoholiin, niin alkoholista saa nimenomaan kaikki sativan efektit ja oikein moninkertaisesti tehokkaampana ja pitemmäksi aikaa. Alkoholilla saa aikaan hyvin pitkään kestävän, kovan energipiikin ja kyllä, alkoholilla saa myös aivoissa aikaiseksi paljon vilkkaampana ajatuksenjuoksua. Eri asia onko ne ajatukset ja ideat sitten hyviä. Alkoholi saa aikaan myös kovemman puutumisen ja lisää sosiaalisuutta aivan eri tavalla.

    Sativalla saa lähinnä pientä hiprakkaa vastaavan tilaa, mutta siihen se sativan nousu jää. Alkoholia nauttiessa hiprakka on taas vasta esiaste.

    Ei siis ole edelleen tarkoitus vittuilla sativasta nauttiville, mutta en vaan ymmärrä hypeä. Ehkä jos liiallisesta tottumuksesta naamojen vetämiseen.

    Eilen koitin ensimmäistä kertaa enemmän indica-painotteista lajiketta (65/35 indica/sativa) ja täytyy sanoa, että tykkäsin siitä enemmän. Tällä aineella pilvi muuttui nopeasti paljon raskaammaksi, puuduttavammaksi ja tuntui jopa ihan oikeasti päihtymistilalta. Seuraavaksi taidankin kokeilla vielä vahvemmin indica-painotteista lajiketta, sillä ainakin tuon perusteella indica on huomattavasti sativaa kovempaa tavaraa.

    Monet käyttää noita sativapainoitteisia budeja aamuisin ja päivisin työnteon sivussa. Huomiosi lievästä tai olemattomasta päihtymyksestä sativahöyryissä selväänpäähän mahdollistaa normaalit arkiaskareet.

    Äänestä

Mitä opimme tästä? Alkoholi on kova päihde ja hamppu mieto.

Äänestä
  • Näin on! Minkä takia väsätä jotain kukkatarhaa viikkotolkulla rakkaudella ja huolella, kun kaupasta saa giniä ja keppanaa ja punkkua ja vaikka mitä herkkuja tosta vaan? Teinien ja wannabe-teinien brassailua kaikki pilvitarinat. "Ooo, oo ooo, kato kytät vainoo mua, öö öö ööööö, öhööhö öhö, Kukka tsöbädöbä bronx&guns, siistii, oo oooo yööö öö, zaiguli fröddis bäbädäbä, himmeet jumii...."

    Äänestä

  • Professori Limppu kirjoitti:

    Näin on! Minkä takia väsätä jotain kukkatarhaa viikkotolkulla rakkaudella ja huolella, kun kaupasta saa giniä ja keppanaa ja punkkua ja vaikka mitä herkkuja tosta vaan? Teinien ja wannabe-teinien brassailua kaikki pilvitarinat. "Ooo, oo ooo, kato kytät vainoo mua, öö öö ööööö, öhööhö öhö, Kukka tsöbädöbä bronx&guns, siistii, oo oooo yööö öö, zaiguli fröddis bäbädäbä, himmeet jumii...."

    Kyl ne teinitkin nimenomaan sitä alkoholia juo. Mutta jos nyt pitää verrata niin ajattele sitä kannabiksen kasvatusta vaikka kotiviinin tekemisenä. Jotkut tekee sitten oikeen gurmeeta kun haluavat herkutella. Ite tehty on kans ite tehty. Sit tosiaan alkoholi ei ole kannabista. Ne on ihan toistensa vastakohtia oikeastaan. Miks joku tykkää mustista naisista kun valkosiakin on saatavilla?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

binge kirjoitti:

Pitäisiko hampun muka olla päihdyttävää vai käytänkö liian vähän kerralla. Käytän siis vaporisaattoria heti ekalla kerralla ja reilun tunnin aikana koittanut kaksi kertaa, mutta en kyllä pysty havaitsemaan minkäänlaista päihtymistilaa, korkeintaan pientä puutumista.

Johtuuko siitä, etten käyttänyt tarpeeksi suurta määrää? Ei ole vaakaa, joten vaikea arvioida paljon 0.2 grammaa painaa. Se on kuulemma ideaali määrä.

Tai sitten olen vaan tottunut liikaa etanoliin, joka on paljon voimakkaampi päihde. Joka tapauksessa en huomaa ainakaan kahden ekan vapotuksen jälkeen minkäänlaista päihtymistilaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu