kelmumaista levää...

Masa monnin (partamonni) altaassa on kelmumaista levää. Levää ilmaantuu hiekkaan ja kasvien lehdille. Kelmumainen levä irtoaa helposti ja on väriltään tumman (mutta kuitenkin kirkkaan) vihreää. Levä ei haise millekkään, joten kyseessä ei liene sinilevä?

Altaassa on jonkin verran myös partalevää.

Valitettavasti veden arvoja en tiedä muuta kuin pH on n.7, koska viikkorahoillani ei ostella kalliita vesitestejä. Lämpötila on 25.

Allas on kooltaan 150ltr ja siellä on lisäksi intiaaninsulkia parvi (12kpl).

Suodattimena toimii ulkosuodatin, jonka ohjeen mukaan pitäisi riittää lähes 200ltr asti. Valaisimina on kaksi 18W loisteputkea. Valot ovat päällä aamu kahdeksasta ilta kymmeneen.

Vettä vaihdan n. kolmasosan joka viikko. Vaihdoin vettä juuri torstaina ja nyt jo lauantaina oli nähtävissä uutta kelmulevää. Ei sitä niin mahdottomia määriä vielä ole, mutta haluaisin saada sen kuriin, ennen kuin se on koko altaan vallannut. Kalat voivat hyvin. Olen myös vähentänyt niiden ruokintaa. Pidin pari päivää taukoakin ja annan nykyään vain vähän ruokaa aamulla intiaaninsulille ja illalla masa monnille tabletin.

Toivottavasti joku voi auttaa vaikka vesiarvoja ei olekkaan tarkemmin tiedossa.

Ai niin, altaassa on hiekkapohja ja kanto ja kasveja ja joitakin kiviä ja yksi kookosluola masalle.
2203
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei sinilevä aina haisekaan miltään, ainakaan erikoisen paljon. Välillä se haisee kun lähemmin nuuhkii vähän niinkuin ruosteelle.

Akvaariossasi tuntuu olevan ainakin hoitorutiinit kohdallaan joten tuskin niistä vesiarvoista tulee juuri mitään esille. Yksi syy voi kyllä olla sellainen, että nitraatti on liian alhainen. Sehän ei kalojen kannalta ole ollenkaan pahasta, päin vastoin. Kasveille sen sijaan voi tulla tiukat paikat. Sinilevä elää missä vaan ja miten vaan kun olosuhteet sen suovat. Toisinaan taas sinilevä riehaantuu kun nitraattia on liikaa. Eli ei oikein tiedä miten tästäkin ilman testiä selviää. No, luotetaan siihen ensimmäiseen, mikä varmaan on oikeassa jos et yliruoki kalojasi.

Ongelman voisit korjata niin, että huolehdit siitä että kasveilla riittää ravinteita (nestemäistä lannoitetta). Loisteputkien vaihto voi myös auttaa. Jos on 2-putkinen valaisin, niin hanki toiseksi putkeksi kasvivalo (Sylvanian Grolux on mun mielestä paras).

PH:ta voisi myös säätää vähän happamammalle. Kasvien kannalta paras ratkaisu olisi hiilidioksidin lisääminen, se laskee samalla pH:ta.
http://www.kolumbus.fi/mikko.holtta/liivatehiivate.htm
http://www.aquahoito.info/suomi/ohjeita/hiivalla.php
Tai sitten voit lisätä turveuutetta (varo, kalasi voivat tästä innostua, ja kutea akvaarion täydeltä uusia lajitovereita)
Sen saat helpoiten ja halvimmin tehtyä, kun hommaat säkin lannoittamatonta turvetta (puutarhakaupasta) ja liottelet 10 l ämpärissä parin päivän ajan n. 1 litran turvetta. Sitten siivilöi turpeen pois ja kippaa liemen akvaarioon.
PH alenee myös laimennetulla rikkihapolla.
http://seurat.aqua-web.org/tas/kauppa.php

Muista sitten jos alat pH:ta muokkaamaan, tarkkailla testillä aluksi aamuin ja illoin pH:n kehitystä. Sitten kun tiedät miten allas reagoi, voit jättää testailun vähemmälle. Koita saada pH johonkin 6-6,5 paikkeille, niin sinilevä on pulassa.

Äänestä
  • Eli nestemäistä PMDD:tä laitan 10ml joka veden vaihdossa eli kerran viikossa. Pohajlannoitepuikkoja muutaman kuukauden välein muutaman kunkin kasvin juurelle.

    Taidan kokeilla tuota turvejuttua. En ole noita loisteputkia tutkinut tarkemmin, mutta toinen on kirkkaan valkoinen ja toinen hieman sinertävä. Pitäneepä tutkia kun ehtii altaan luokse..

    kiitos neuvoista.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


masa monni kirjoitti:

Masa monnin (partamonni) altaassa on kelmumaista levää. Levää ilmaantuu hiekkaan ja kasvien lehdille. Kelmumainen levä irtoaa helposti ja on väriltään tumman (mutta kuitenkin kirkkaan) vihreää. Levä ei haise millekkään, joten kyseessä ei liene sinilevä?

Altaassa on jonkin verran myös partalevää.

Valitettavasti veden arvoja en tiedä muuta kuin pH on n.7, koska viikkorahoillani ei ostella kalliita vesitestejä. Lämpötila on 25.

Allas on kooltaan 150ltr ja siellä on lisäksi intiaaninsulkia parvi (12kpl).

Suodattimena toimii ulkosuodatin, jonka ohjeen mukaan pitäisi riittää lähes 200ltr asti. Valaisimina on kaksi 18W loisteputkea. Valot ovat päällä aamu kahdeksasta ilta kymmeneen.

Vettä vaihdan n. kolmasosan joka viikko. Vaihdoin vettä juuri torstaina ja nyt jo lauantaina oli nähtävissä uutta kelmulevää. Ei sitä niin mahdottomia määriä vielä ole, mutta haluaisin saada sen kuriin, ennen kuin se on koko altaan vallannut. Kalat voivat hyvin. Olen myös vähentänyt niiden ruokintaa. Pidin pari päivää taukoakin ja annan nykyään vain vähän ruokaa aamulla intiaaninsulille ja illalla masa monnille tabletin.

Toivottavasti joku voi auttaa vaikka vesiarvoja ei olekkaan tarkemmin tiedossa.

Ai niin, altaassa on hiekkapohja ja kanto ja kasveja ja joitakin kiviä ja yksi kookosluola masalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu