Lyhykäinen HP-juttu

Huvikseni rustasin tälläisen lyhyehkön tarinan... Arvostelkaa!



Poika oli viiden vanha, ja hänessä oli juuri sellaista tarmoa kuin pienissä pojissa on.
"HAA!" Hän kiljui hypäten vanhalta vihreältä sohvalta lattian kuluneelle matolle. Seinillä roikkuvien sukulaisten kuvat katselivat häntä paheksuvasti.
"HAA! Minä olen Harry Potter!" Poika heilutti pitkää puuntikkua kuin taikasauvaa.
"Petey! Ole hiljaa, jookos?" Keittiöstä kuului tuskastunut ääni. Poika ryntäsi keittiöön kiljuen. Hän oli kietonut tyynyliinan kaulansaympäri kuin viitaksi, ja se hulmusi hänen juostessaan.

"Petey! Mitä minä olen sanonut juoksemisesta sisällä?" Hänen äitinsä oli pitkä ja omituisella tavalla kaunis, nuori nainen. Hänen vaaleat hiuksensa olivat hieman sotkuiset kun hän teki aamiaista pöydän ääressä. Petey pysähtyi äitinsä eteen.
"Anteeksi äiti. Mutta katso! Minä olen Harry Potter!" Poika huitaisi tikulla melkein silmänsä puhki.
"Anna tänne se!" Nainen nappasi tikun itselleen. Petey työnsi alahuulensa törrölleen. Hän katseli hetken vaiti kuinka nainen voiteli leipiä ja asetteli niiden päälle juustoa. Tiskialtaassa harja pesi itsekseen astioita.
" Kerro minulle hänestä taas." Petey pyysi ja kiipesi vaivalloisesti istumaan korkealle tuolille. Hänen äitinsä huokaisi ja katsoi poikaansa.
" Sinä tunnet sen tarinan jo."
"Äitiiiiiii...."
"no hyvä on." NAinen suoristautui ja huokaisi uudestaan.
"mitä sinä haluat kuulla hänestä?"
"Hän oli hyvin urhea eikö ollutkin?" Petey kysyi innoissaan ja nojautui puoliksi pöydälle.
"hän tappoi pahan lordi voldemortin eikö?"
"niin tappoi" Nainen vastasi "mutta hän kuoli itsekkin samalla"
"vahinko" Poika sanoi "olisin halunnut nähdä hänet"

Petey piirteli hetken kuvioita sormellaan pöydän pinnalle. Sitten hän kohotti taas katseensa.
"Minä olen nähnyt hänen kuviaan kirjoissa. Hän näyttää mukavalta."
"Hän oli mukava. Olin samaan aikaan koulussa hänen kanssaan."
"Samalla luokalla?"
"Ei, hän oli vanhempi". Nainen hymyili surumielisesti ennekuin jatkoi leipien voitelua. Petey otti valmiin leivän käteensä ja pyöritteli sitä hajamielisesti.
"Miksi meillä ei ole yhtään kuvaa isästä?"
"olen jo kertonut sinulle. Me tapailimme koulussa. Hän kuoli ennekuin synnyit."
"Miksei meillä ole hääkuvaa?" Petey kysyi itsepäisesti.
"Me emme ehtineen naimisiin asti" Äiti sanoi tyynesti ja ojensi lasin mehua pojalleen.
"Syö nyt ja rauhoitu"

Ovikello pirahti. Petey jätti leipänsä koskemattomana pöydälle.
"minä avaan!" Hän juoksi ketterästi olohuoneen läpi eteiseen. Hänen täytyi kurottua ylttääkseen ovenkahvaan ja saadakseen raskaan oven auki.
"Hei!" Hän sanoi ja astui hieman kauemmas.
Ovensuussa seisoi nuori nainen, jonka hiukset laskeutuivat olkapäille tummanruskeana kiharapilvenä. Hänen vierellään seisoi pitkä, punahiuksinen nuorimies, jolla oli hieman iso nenä.
"Hei," Nainen sanoi ja hymyili.
" Oletteko te äidin ystäviä?" Petey kysyi ja sormeili tyynyliinan solmua.
Nainen avasi suunsa vastatakseen, mutta samassa Peteyn äiti ilmestyi eteisen ovelle. Hänen katseensa oli ensin yllättynyt, ja sitten siihen ilmaantui pientä pakokauhua. Hän nosti käden suulleen.
"Hei, Luna" Nainen tervehti "sinua oli hankala löytää."
"Minä sanoin etten halua kuulla teistä enää. Minä sanoin, silloin kun hän kuoli, minä sanoin että vien hänet pois, turvaan..." Äiti sopersi hieman hysteerisesti.
"Kaikki on hyvin. Viimeisetkin kannattajat on hoideltu," Punahiuksinen mies sanoi. "Te olette turvassa nyt"
Ruskeahiuksinen nainen kumartui Peteyn eteen.
"Minä olen Hermione, ja hän on Ron." Äkkiä hänen silmiinsä kohosi kyyneleitä ja ne valuivat hänen poskilleen.
"Sinä näytät aivan isältäsi."