Kirkon suhtautumisesta homoseksuaalisuuteen on tälläkin palstalla keskusteltu useaan otteeseen. Kiinnostuneiden kannattaa vääntäytyä töllön ääreen tiistaina 2.11 klo 22.05.
Inhimillinen tekijä TV2:ssa
Pir
434011
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 43
Vanhimmat
..katsoa aijotaan täälläkin päässä. Se on suuremmoista, että joku uskaltautuu sanomaan, että homoseksuaalisuus ja usko eivät ole toisiaan poissulkevia asioita.
Kiitos ja kumarrus heille, jotka antavat kasvonsa hyvän asian puolesta.
Jaan saman ihailun. Olen aina puolustanut kaappiutta yksityisyydellä ja sillä, etten halua olla julistaja, vaikuttaja, silmätikku, vääntää ajatuksia sivuun varsinaisesta fokuksesta (joka työelämässä ei ole seksuaalisuus) jne. Vaikka ilman kommervenkkeja, olen näissä asioissa pelkuri, väistelijä. Eivät varmaankaan useimmat kaapista tulleista ole "esiintyjiä" luonnostaan, he ovat vain rohkeita ja vakaumuksellisia. Rohkeampia kuin esim. minä. Oletan, että sen vahvuuden tuo onni, jota elää. Tai on elänyt. Tai uhrautumisvalmius oikean asian puolesta (on sitäkin tullut tehdyksi, muttei seksuaalipuolella). Eri syitä. Mutta onneksi heitä on osoittamassa konkreettisesti, että meitä on ja ollaan samaa ihmiskuntaa, niin tutuntuntuisia toiveissamme.
ehdottomasti katsoa, näin pienen mainoksenkin telkassa kys. ohjelmasta.
Aion myös suositella äidilleni tv.n katselua huomenissa, olen sen verran tästäkin aiheesta keskustellut hänen kanssaan, on meinaan äärimmäisen homofobinen henkilö.. josko saisi itsekukin uusia näkökantoja =).
Kuulun itse kirkkoon, vaikka muuten rivikansalainen uskonasioissa.
tälläytyä hollille. Yleensäkin hyvä ohjelma tuo Inhimillinen tekijä, kuten oli myös Punainen lanka. Laatu liittynee tekijätiimeihin enemmän kuin millä nimellä keskustelut (harvinaista) kulloinkin kulkevat. Ylen inhimillisiä!
Erottaa kirkko ja valtio myös omassa rakkaassa lintukodossamme Suomessa ?
Näin pitäisi mielestäni tehdä, monesta muustakin syystä.
Kirkko siis edelleenkin syrjii homoseksuaaleja ja käsittääkseni ilman mitään syytä. Eihän Raamatussa ole sanottu homoseksuaalisuudesta oikeastaan mitään. Asioita voidaan väännellä ja käännellä mutta ei ne siitä miksikään muutu. Onhan maita, samoin seurakuntia, joissa homoseksuaalisuus on ihan sallittua ja hyväksyttyä. Pahimmat ongelmat, joista homoseksuaaleja syytetään, johtuvat siitä, että homoseksuaalisilla ei ole ollut mahdollisuutta elää normaalia elämää, ja näistä seurauksista kirkkokin varoittelee. Kirkko tavallaan pakottaa ihmisiä elämään synnissä. Kirkon on toteltava maallistakin lakia ja oikeutta. Kirkon on poistettava ne esteet, joita se on asettanut homoseksuaalien normaalille elämälle. Kirkolla on vielä tehtävää edessään, jos se aikoo toimia niin kuin opettaa.
muuten hyvä ohjelma!
..tuollaisia saisi olla enemmänkin.
Omalaatuinen tunnelma, myönteisellä tavalla, välittyi keskustelusta. Laitoitteko merkille, vai onko vain omaa keksintöäni?
Monta puhuttelevaa ajatusta ja kokemusta väläytettiin. Eräs niistä ~näin: Elämä ympäristössä, joka kehottaa, jopa pakottaa ihmisen valehtelemaan elämästään, aiheuttaa elämän typistymisen olemiseksi, elämätöntä elämää, itseksi tulemattomuutta.
Uusinta TV2 su. 7.11. klo 15:30 - 16:20
..on myös yhdenlainen kysymys, miten elää sellaista elämää, jota ei voi kenellekään tuoda julki. Että vain muutamat uskotuimmat ihmiset tietävät.
En voi olla tähän väliin mainitsematta, että heteroilla on suuri tarve toitottaa omaa itseään, onnneaan, rakastumisiaan, perhettään, lapsiaan koko maailmalle, mutta homoseksuaalin pitäisi värjötellä jossakin nurkassa ja odotella, jos jokin leivänmuru sattuu kohdalle lennähtämään.
Kirkon piirissä homotyöntekijä on varmasti kuin rutikuiva tervaspalanen rätisevässä nuotiossa - niin kipeää ottaa.
Onneksi Jumala on sellainen, että Hän on kaikkialla, eikä vain tekohurskaiden paatoksellisten fundamentalistien seuroissa.
Että tällasta pohdintaa tänä syksyisenä aamupäivänä.
Itsellä jäi eilisestä ohjelmasta mieleen se kun tämä lesbo sanoi, että se painostus, kiusa ja vaino mitä jotkut ns. valtaväestöstä harjoittavat homoseksuaaleja kohtaan on ILKEYTTÄ ja PAHUUTTA.
En ole ikinä ajatellut asiaa noin, mutta sitähän se on. Nekin tyypit jotka tänne kirjoittelevat kaiken maailman sontaa, todellakin ovat ilkeitä ja pahoja. Onnea heille...
rakkaus, ilkeilijältä, pahantekijältä.
Ensiksi itseä, lähimmäistään ei rakasta, totaalihyväksy. Tuijottaa tuijottamasta päästyäänkin niin itsessä kuin muissa ihmisissä, läheisissä juuri siihen, minkä näkee, mutta ei haluaisi katsoa. Olkoon se vaikka seksuaalisuus, ihmisenä elämisen komponentti, josta turhan monessa asiayhteydessä tehdään juuri tuolla tuijottelulla ikään kuin koko tuote, ja paketti myös. Ei sitten rakkaudeton lajitoveri hyväksy 'hyödykettä' elämänpiiriinsä, edes reuna-alueille, vaan totaalityrmää omista peloistaan käsin itsensä mukana muidenkin päivänpaisteen. Kaventaa eloa se.
turvallisessa maailmassa yksilö voisi vapaasti valita millaista rajankäyntiä pitää yksityisen ja yleisen välillä; mitä tuo julki, kenelle uskoo elämänsä, kuten sanot.
Toisaalta, onneksi vielä on yksityisyyttä, vaikka monenmoisia keinoja sen kaventamiseksi on käytössä ja kaavailuja uusiksi menetelmiksi (kommunikoinnin tunnistetiedot, biometriset tunnisteet passeihin). Voi sisustaa yksityisyytensä 'niin kuin valmiissa maailmassa hyvä tulee'.
Kuinka paljon yksityisyyden pitäisi olla ovi selällään julkisuuteen, yleisen suuntaan?
Ehkä juuri siinä karahtaa paatti kiville, kun kyse ei enää ole turvallisesta, vapaaehtoisesta (esim. työelämä) valinnasta.
Kenenkään, koskaan ei pidä jättäytyä varpuseksi kurkien tanssiin. Niin on marjat suolla.
Kirkko osoittaa moraalisen heikkoutensa pakottamalla hartaita jäseniään kaksinaismoraaliin: saat tehdä työtäsi, jos olet hissuksiin seksuaalisuudestasi. Tätä pahempi vaihtoehto on vain se toinen vallitseva: et saa tehdä kutsumustyötäsi ollenkaan.
Vuosisatainen institutio, voimakas, varakas, ohjautuu vähemmistönsä eli fundamentalistien ja arvokonservatiivien mukaan, ei uskalla tehdä rehellisiä päätöksiä kristillisen humanismin nimissä. Vielä. Kyllä ne päätökset vääjäämättä JOSKUS tulevat, tuo pelkurimaisuus ja väistely vain tuottavat kärsimystä monille. Kova ja ylpeä vähemmistö terrorisoi, mukakristillinen enemmistö sallii sen. Ei kunniaksi viime mainitullekaan.
Rovasti Tuovinen ja muut yhteysliikkeen aktiivit ansaitsevat kaiken arvostuksen, heitä on, ei unohdeta sitä. Kirkon sisältä on sen voiman lähdettävä, joka muuttaa käytäntöjä (ei siis uskoa, vain käytäntöä). Tähän Seivokin viittasi. Homoseksuaaleille itselleen taakka on kovin raskas, Löija ja Seivo osoittavat sellaista siviilirohkeutta, johon harva pystyy. Mutta kova on tie ollut.
...samaa tunnelmasta. Ehkä syynä minun näkökulmastani ne "viattomat" silmät, se vilpittömyys, mikä paistoi kummastakin haastatellusta homoseksuaalista, ilo vapauttavasta itsensä löytämisestä, koettelemuksista huolimatta. Ei katkeruutta, hämmästyttävää. Ja yhteysliikkeen "paimenen" murheisen myötätuntoinen katse, huoli sekä meistä ihmisistä että kirkon tilasta. Ei sellaista liian usein näe.
...julmuutta, ei vain kiusanteon halua tms kenkkuilua, vaan tunteetonta kovuutta. Se on minusta pahuutta. Ei tarvitse itse kiduttaa ollakseen "paha". Suurelle osalle kansalaisia asia on sinänsä yhdentekevä, mutta oikeudenmukaisuuden ja inhimillisyyden ei koskaan pitäisi olla yhdentekevä juttu kenellekään, jokin kanta olisi otettava. Mieluummin ihmisiä rakastava kuin ihmisiä tallova kanta.
"..on myös yhdenlainen kysymys, miten elää sellaista elämää, jota ei voi kenellekään tuoda julki."
Olet oikeassa, tässä se on laajempi urakka kaiken kaikkiaan. Kirkko ja sen virat ovat sittenkin spesifi tapaus, tosin tärkeä sellainen ja indikoi kulttuuri-ilmapiiriä konservatiiviulottuvuudella. Luonteva suhtautuminen homoseksuaalisuuteen maanlaajuisesti (saati maailmanlaajuisesti) on vielä verrattain kaukana tavoitteesta.
usko perille ennen kuoria, kirkon virallisia käytäntöjä? Mistä muutos lähtee liikkeelle, ystäväpiireistä, vapaaehtoistoiminnasta, eteneekö se (koskaan) milloin virallisiin yhteyksiin?
Ohjelmassa Löija kertoi kuinka pappisvihkimystä vailla olevana uskonmiehenä oli toiminut 'pappina' ystäviensä häissä, siunannut heidän parisuhteensa. Selvästikin hyvin vaikuttava tilanne, jäi kuultunakin mieleen. Ymmärtääkseni rukous, siunaus, rippi toimivat juuri noin, epävirallisesti, ihan vaan ihmisten kesken, ilman 'sakramentin suojaa'. Voihan käydä niin, että muutos alkaa kenttätyöstä, ihmisten vapaaehtoisesta vertaisilosta ja -hyväksynnästä. Mikäpä uskoa muuttaisi, mutta rakkaus höystettynä uskolla toivottavasti muuttaa virkakäytäntöjä, hyväksi havaittuna.
Okei. Ihan vakavasti ehdotan näitä, kun ja jos halutaan muutosta, tai jos halutaan tukea uskovia homoseksuaaleja (mikä olisi kyllä ihanaa).
-Äänestä seuraavissa kirkollisvaaleissa, mikäli kuulut kirkkoon. Äänestä sellaista, jonka kannanoton homoseksuaalisuuten tiedät myönteiseksi. Jos ehdokkaat eivät julkisesti keskustele homoseksuaalisuudesta, auta uskovia homoseksuaaleja ja pommita näitä ehdokkaita nettipalstoilla, seurakuntien lehtien palstoilla jne., ja vaadi selkeitä kananottoja, jotta tietäisit ketä äänestää.
-Mene sunnuntaina Jumalanpalvelukseen samaa sukupuolta olevan ystäväsi kanssa. Jos sinulla ei ole naisystävää, niin mene sinne "nais ystäväsi" kanssa ja olkaa käsi kädessä näyttävästi: jos olet hetero, niin tee se heteronaisystäväsi kanssa. Antakaa aihetta niille kirkossa kävijöille pohtia ja miettiä!
Jos jokainen tätäkin palstaa seuraava nainen viitsisi tuon tehdä ensi sunnuntaina vaikkapa, niin hyvä olisi! Se on tukea homoseksuaaleille uskoville. Sillä niitä asenteita muutetaan! (kaksi heteroseksuaalia naisystäväni tekevät sen sunnuntaina: eivät edes ole uskovaisia, mutta haluavat mennä nyt messuun ja "esittää"...)
Miksikö uskova homoseksuaali ei eroa kirkosta? Miksikö sitä kirkkoa pitäisi muuttaa?
Jokaisella on syitänsä, miksi haluaa vielä kirkkoon kuulua, miksi kokee tärkeäksi kirkkoon kuulumisen. Uskova homoseksuaali on uskova ihminen ja hänelle nämä asiat ovat tosi tärkeitä.
Uskoa voi muuallakin kuin kirkkoon kuulumalla, mutta monilla on syviä syitä halussaan kuulua kirkkoon.
"Elämä ympäristössä, joka kehottaa, jopa pakottaa ihmisen valehtelemaan elämästään, aiheuttaa elämän typistymisen olemiseksi, elämätöntä elämää, itseksi tulemattomuutta."
Eikö tämä ole melkein naisen perinteinen osa? Minä olen kokenut naisena olemisen niin, että sitä on jotenkin vähemmän ihminen, sellainen puoli-ihminen, ei niin vakavasti otettava, kuin mies. Raamatun mukaan naisen on vaiettava seurakunnassa, ja naisen osa on palvella miestä ja olla miehelleen alamainen. Muistanko oikein, että aiemmin epäiltiin, että onko naisella edes sielua? Näin osa kirkon piirissä olevista ihmisistä haluaisi edelleenkin ajatella.
Nainen, tai lesbo, ei voi olla kokonainen ja täysivaltainen ihminen, ellei hän saa olla olemassa sellaisena kuin on. Miksi kirkko on halunnut alistaa ja vaientaa naiset? Syy siihen löytyy ehkä Raamatusta, ja se pistää minutkin epäilemään sitä, onko se sittenkään Jumalan sanaa. En jaksa uskoa miesten "luomaan" Jumalaan. Raamattu on miesten kirjoittama.
Minä luulen, että Jeesuskin saattoi olla homo, samoin opetuslapset.
Jennifer sanoi:
"En voi olla tähän väliin mainitsematta, että heteroilla on suuri tarve toitottaa omaa itseään, onnneaan, rakastumisiaan, perhettään, lapsiaan koko maailmalle, mutta homoseksuaalin pitäisi värjötellä jossakin nurkassa ja odotella, jos jokin leivänmuru sattuu kohdalle lennähtämään."
Juuri noinhan se on. Elämätöntä elämää, salailua. Tai sitten avointa halveksuntaa, ennakkoluuloja, jopa hylkäämisiä. Onko ihme että niin moni homoseksuaali on ahdistunut? Kun tarkemmin miettii niin ihme että yksikään on kunnossa, niin valtaisat paineet meitä kohtaavat.
Onneksi sentään osaamme asioita käsitellä ja niiden kanssa elää. Sitä OMAA elämää. :D
..jo pelkkä naiseus riittää typistämisyrityksiin, joita satelee monessa eri yhteydessä. Yritetään vaientaa, hillitä, moralisoida, syytellä. Lista on loputon.
Vaatii tavattoman vahvaa luonnetta ja tahtoa tulla omaksi itsekseen naisena ja tuoda omia halujaan ja mielipiteitään esiin muille. Naista typistää mies ja myös toinen nainen, valitettavasti. Onneksi maailma on muutoksen tilassa ja naissolidaarisuutta on jo havaittavissa. Oma tieni on ollut erittäin kivikkoinen, mutta hengissä ollaan ja hyvin voidaan..;D
Joskus minusta tuntuu, että naisena oleminen ja eläminen on vähän samaa kuin olisi sairas, jotenkin vammainen tai lapsen asemassa. Naisena oleminen on minulle jonkinlainen häpeä mutta en siltikään missään tapauksessa haluaisi olla mies. Sitä kai pitää vain tyytyä osaansa. Luulen, että se mitä ajattelen itsestäni naisena, johtuu ainakin osittain ympäristön vaikutuksesta.
Miten sitä itse oppisi elämään niin, ettei loukkaisi ja syyllistäisi toisia naisia, kun se tuntuu olevan ainakin minulla jotenkin niin sisäänrakennettua. Aina pitää kilpailla jostakin tai olla osoittamassa omaa paremmuuttaan, vaikkei sitä niin olisikaan. Ehkä tässä on kyse myös siitä vaikutuksesta ylhäältä alaspäin, kun mies pomottaa ensin naista, ja nainen sitten vastaavasti toista naista, kun ei olosuhteiden pakosta voi nousta miestä vastaan.
Luulen, että kirkko voi vaikuttaa siihen asiaan paljon, millaiseksi maailma muuttuu. Kirkollakin on oma tärkeä tehtävänsä.
Ajattelen silti, että ihminen voi pärjätä ilman kirkkoakin, mutta se on sitten elämää kirkon (siunauksen) ulkopuolella (mutta ei välttämättä ilman Jumalaa). Siihenhän naiset ovat tavallaan tottuneet, tai minä ainakin. Olisi silti helpompaa, jos kirkko tunnustaisi ja hyväksyisi naiset ja homoseksuaalit samalla tavalla kuin miehet ja heteroseksuaalit.
Luulen, että maailmasta voisi tulla parempi paikka, jos ihmiset saisivat rakastaa vapaasti, sillä eihän siinä ole mitään pahaa.
Syyllistämällä kirkko on saanut ihmisiä hallintaansa. Jos kirkko nimeää synniksi asioita, jotka ovat aivan normaaleja ja jopa välttämättömiä, niin siitä seuraa ihmisille väistämättä joitakin ongelmia, joihin he joutuvat hakemaan apua, myös kirkosta.
En tajua, miksi kirkko kieltää homoseksuaalisuuden. En tiedä sitäkään, mitä siitä seuraa, jos se hyväksyttäisiin kirkonkin taholta täysin. Onko siinä joku juju, jota minä en naisena ymmärrä? Raamatun selityksiin en usko, sillä ne ovat niin kaukaa haettuja.
Näinhän se kirkkokin nyt mietii, minkä kannan ottaisi homoseksuaalisuuteen. Pakkohan se on nyt miettiäkin, kun maailma on tässä tilassa missä on. Toisaalta kummaa, että tätä asiaa pitää näin miettiä. Ihan kuin eläisimme vielä jotakin pimeätä aikaa, missä ei ole mitään järkeä. Miten on voinut käydä niin, että rakkaus on joskus kielletty?
Tuli vielä ajatus siitä, miksi tätä asiaa pitää näin miettiä ja jankata; johtuisiko se siitä, että ihmisiä on niin kauan opetettu heteroseksuaalisuuteen, ettei ihminen enää ole oma luonnollinen itsensä seksuaalisuutensa kanssa?
Kun puhutaan seksuaalikasvatuksesta, minulle tulee ensimmäisenä mieleen sanat moraali ja synti.
Kaipa jonkinlainen moraali tarvitaan, mutta onko se aina opittua, eikö sekin voisi kasvaa ja syntyä ihan itsestään? Kaksinaismoraali on kuitenkin yleisempää kuin moraali. Voiko ihmistä ylipäätään pakottaa moraaliin? Onko ihmisillä moraalia ja mistä se tulee? Raamatun uskostako? Huonosti on opetukset menneet perille.
Kaikki tietävät, mitä on synti. Heteroille se ei ole syntiä, mutta homoseksuaalisille on.
Virallinen kirkko muuttaa kurssia hitaasti, niinkuin kaikki "virallinen" perinteisesti. Virallisen sisällä on runsaasti kaikenkirjavaa epävirallista, ahdistavista, tuomioihin keskittyvistä ääriasenteista maailmaa syleileviin kaikenymmärtäjiin tai likimain taikauskoa lähenteleviin mystiikan palvojiin. Ja siinä välissä paljon tavallisia syntisiä, jotka haluavat "korkeimpaan luottaen" tukea kärsivää ihmistä ja levittää valoisaa, vapahtavaa sanaa takertumatta skolastiikkaan.
Virallinen kirkko taiteilee siinä päällä kuin mikrokupu, yrittää pitää roiskeet sisällä, hyssytellä äänekkäimpiä, siloitella kupruja hurskastelevasti, ummistaa silmät siltä, mitä ei halua nähdä - ja pitää jäsenet rekisterissään. Inhimillistä sekin.
Kun maailma muuttuu ympärillä ja keskivertoihmisten asenteet, muuttuu kirkon "oppikin" kummasti. Oikeasti ei muutu oppi, vaan tulkinnat, suhtautuminen detaljeihin, sivuasioihin, ulkoisiin muotoihin jne, ei itse oppiin. Pikkuruisena esimerkkinä vaikkapa kirkon suhde viinankäyttöön: vielä 150v sitten ei tietääkseni katsottu paheksuen räkäkännistä pappia, kaikki joivat reippaasti, piispat, papit, kansa. Nyt on toisin.
Se mitä yritän sanoa: ympäröivä yhteiskunta muuttaa institutioita ajan myötä vääjäämättä (vastaanpanijat eroavat ja perustavat kuihtuvia sirpaleyhteisöjään, kunnes yleensä katoavat), prosessia nopeuttavat institutioiden sisällä vaikuttavat "pitemmälle näkijät". Ulkoiset hyökkääjät on tapana torjua, mutta sisäiset uudistajat (myös "repijät") ovat voima, joka vaikuttaa.
Klaudia, jaan ajatuksesi ja ihmettelysi kirkon suhtautumisesta otsikkoaiheeseen. Ja feministinä tietysti myös yhteiskunnan, nykyaikaisen koulutuksen saaneiden ja ns. sivistyneiden ihmisten, vallitsevan asenteen hyväksyä käytännössä, joskaan ei välttämättä ideaalitasolla, naisen aseman alisteisuus tai huonommuus.
Mutta henkilökohtaisesti en ole koskaan ajatellut olevani jotenkin alempi kuin miehet. En siis huonompi kuin veljeni, isäni, setäni, enoni, miespuoliset sukulaiseni, miespuoliset koulu-, opiskelu- tai työkaverini jne. Jako ei ole ikinä mennyt sukupuolen mukaan, ei edes kakarana, vaan jotkut yksilöt olen riidattomasti tunnustanut pystyvemmiksi joissain asioissa (lue: useissa asioissa, heh), jotkut jopa lähes kaikessa. Siinä joukossa on naisia ja miehiä.
Otaksun, että tämä johtuu melkein yksinoman siitä, miten meihin on lapsina suhtauduttu. Olen isän kasvattama, ja hän todella arvosti tyttäriään, isosiskoani ja minua (ja aiheellisesti, totta puhuakseni).
Tavattoman paljon riippuu siitä, miten me naiset itse suhtaudumme itseemme ja omaan sukupuoleemme, miten kasvatamme jälkikasvumme, mitä vaadimme työelämässä. Jos ei mitään vaadi, tuskin saakaan. Vaatiminen perustuu siihen, arvostaako itseään, sukupuoltaan, sosiaalisia mahdollisuuksiaan vai ei. Ei väheksytä itseämme, ei ruveta voittajiksi muita tallomalla, vaan olemalla hyviä siinä, mitä tehdään.
Minä en haluaisi, että sukupuoli liitetään aina kaikkiin asioihin, sillä ei sillä oikeastaan ole niin paljon merkitystä, vaikka niin minua, meitä ja monia muita on kasvatettu uskomaan. Eihän mieheys tai naiseus tee ihmisestä toista parempaa IHMISENÄ. Naisena en halua asettaa miestä naisen edelle ja siksi ajattelen asioita yleensä aina naisen kannalta, onhan se jotenkin helpompaakin. Eipä silti, en minä kaikkia naisia hyväksy enkä arvosta. Miehet ovat sitten luku sinänsä. Tiedän heistä ihan liikaa. Minulle riittää jo. Naisia pitäisi kuunnella enemmän kirkossakin. Meillä päin naisia ei kuunnella ollenkaan, missään asiassa. Saamme päättää itsenäisesti vain pienimmistä pikkuasioista, joilla ei ole oikestaan mitään merkitystä. Onneksi minä voin elää omaa elämääni eikä minun tarvitse elää kenenkään miehen varjossa, varsinaisesti ainakaan. En ymmärrä, mistä minulle löytyisi voimaa elää itsenäistä elämää tasavertaisena miesten kanssa. Tuntuu, että naisen arvo riippuu siitä, onko hänellä mies ja missä asemassa mies on. Yksinäinen nainen on aika heikoilla. Sinulla on vahva luonne, ja olet saanut hyvän kasvatuksen, sinulla voi olla mahdollisuuksia pärjätä. Minut on piiskattu matalaksi. Sekin on tehty Raamatun oppien mukaan; se vanhempi, joka vitsaa säästää, se lastaan vihaa. Mitään lesbouden sallimista siihen vielä... ei puhettakaan. Ei sellaista asiaa olekaan.
..piiskattu on moneen kertaan. Maan rakoon ja alimpaan helvettiin, mutta sieltä olen minäkin noussut..ensin vähän pelokkaasti tärisevänä ja sitten vähitellen voimistunut ja tänä päivän olen jo ihan vahva tyyppi, enkä anna enää kenenkään silmilleni hyppiä. Eräänlainen opinahjo on ollut myös tämä palsta minulle, mutta olen selvinnyt. Olen oppinut vähitellen, että minulla on lupa olla mitä mieltä tahdon ja vieläpä lupa sanoa se julki. Mutta olen minä ollut ihan ylettömän nörtti..:(
...pitää kiiruhtaa korjaamaan antamani väärä käsitys. En ole vahva, ei ei, ja kasvatuskin tavallinen kotikasvatus maalla, ihan ok sinänsä, silloin opetettiin jo pikkukakarasta olemaan kohtelias, se oli tärkeämpää kuin moni muu asia (niin oli silloin muinoin, luulen, että nykyään ehkä vahvistetaan enemmän itsenäisyyttä, hyvä sekin?). Ei sen puoleen, en ole heikkokaan, tavallinen nyhverö, mutta terrieriluonne, isken kinttuun, jos siltä tuntuu. Jopa silloin, kun olin n. 15 v ujo. Se oli, hmm, tuskallista aikaa: asiaa olis ollut vaikka millä mitalla, muttei saanut kakistettua kunnolla ulos.
Halusin vain sanoa, mitä rakkaus, ilmiselvä laskelmoimaton lapsuusajan rakkaus ja ihailu (perusteetonkin) saa aikaan: jopa hieman sarkastinen tyyppi pitää itsestään. Ja muista. Kestää koviakin kohtalon käänteitä (niitä on ollut). Vanhemmat ovat avainasemassa.
Naisiakin kuunnellaan, vie vain pitemmän ajan, että muut (lähinnä miehet, mutta myös muut naiset) noteeraavat. Lisäisin vielä synkän faktan: jos ihminen on pienikokoinen, kuunnellaan vieläkin vähemmän. Isoilla on ... fyysistä auktoriteettia ja sen myötä, noh, yleistä auktoriteettia.
Muistan kyllä, mitä olet kirjoittanut perheestäsi, nätisti, mielestäni. Mutta harmittaa puolestasi. Toisaalta, ehkä juuri elämänkokemuksesi ansiosta sinusta on tullut harvinaisen rehellinen ajattelija, lahjomaton, sinunlaisia tarvitaan.
Henkilökohtainen osallistuminen, tavalla tai toisella, on paras mahdollinen tapa vaikuttaa. Vaikuttaa itseensä ja muihin. Vaikka sitä ei heti huomattaisi, ei vielä, niin joskus. Joskus.
..tuosta Klaudiasta, lahjomaton. Saman käsityksen itse olen hänestä saanut, vaikka en ole oivaltanut tuon sanan käyttöä.
Ei silti, tuo terrierikin on hyvä, mutta pikkasen kiltti olet terrieriksi..:) Ihan kuin me olisimme jo joskus aijemminkin puhuneet tästä samasta aiheesta..
Hmm..mikähän minä sitten olenkaan. Monenlaista on täälläkin tarjottu, mutta ei ole ollut omaan mieleen. Ai joo, se oli se paratiisisaaren piskuinen sirkuttaja. Helkutti, eihän se taukoo, ennenkuin sen ampuu..;)
ne Muumit sinulla lukemataa, muistelen. Ota työn alle, niin eiköhän sieltä joku mieleinen hahmo löytyne, vaikka sieltä ;)
Kyllä tosiaan kotikasvatuksesta löytää vastauksen moneen asiaan ja käyttäyttymismalliin.
Itse olen ikuisesti kiitollinen siitä millä tavalla vanhempani kasvattivat minut.
Paitsi että hassuinta asiassa on, että äitini sanoo aina että ei hän ole meitä lapsia mitenkään kasvattanut! Kai sitä sitten vaan otti mallia. Äitini on aina ollut tosi vahva, suorasukainen, oikeudenmukainen ja itseään arvostava (vaikka ammatiton ja kouluja käymätön kotiäiti olikin). Noh hänen olikin pakko olla vahva, kun jäi 10-vuotiaana täysorvoksi ja joutui elättämään siitä lähtien itsensä, esim. olemalla piikana.
Tuo itseni arvostaminen näkyy näin jälkikäteen parhaiten mielestäni siinä, että vaikka kuinka yksinäinen teininä olin, niin olin sitten yksin enkä jonkun pojan kanssa.
Noh, kuitenkaan kotikasvatuksen pikkiin ei voi kaikkea laittaa. Suurin vastuu on meillä itsellä, siinä miten jokapäiväisessä elämässämme käyttäydymme, niin itseämme kuin toisia kohtaan.
Ja kehtaan kyllä myöntää, että vaffa olen ;)
Kas, ollaanhan me juteltu terriereistä. Niitäkin on monenlaisia, oikeinpidetyt hyökkäävät vain puolustaakseen :D.
Viittasin kerran erääseen jumaloituun westiin, vilpittömästi juonivaan (aikeet näkyi kilometrin päähän), itsenäisiin pikkutouhuihin pyrkivään perhesidonnaiseen älykköön, rohkeaan pelkuriin, jolla pokka piti kaikissa muissa tilanteissa, paitsi jos joutui nolosti kiinni kielletyissä puuhissaan. Rakastava perhe ummisti silmänsä. Westi oli kaukana vaarasta rohkea, ja vastaantulevat isot koirat se ohitti kuin ilmaa, ei nähnyt eikä haistanut. Paitsi kerran, kun häiriintynyt iso koira hyökkäsi emännän kimppuun, pikkuinen westi syöksyi valkoisena viivana puolustamaan. Sankarilla olisi ollut varma kuolema, ellei iso otus olisi hampaineen hetkeksi juuttunut sateenvarjoon ja muita tullut hätiin.
Ei meikäläisestä noihin mittakaavoihin, eeih, mutta fundamentaalisin ero oli tämä: melkein kaikki naispuoliset lankesivat sen pauloihin, loivat pitkiä katseita, oikein kääntyivät vielä, ja monet töin tuskin malttoivat pitää hyppysensä erossa siitä. Huoh.
..niinpä. Ajattele pieni, rohkea ja urhoollinen menee vaikkapa vaarantaen henkensä jonkin sellaisten puolesta taistelemaan, jonka kokee itselleen tärkeäksi.
Vaikka me nyt puhumme koirasta, niin sama pätee ihmisiin, joskus.
..laulaapi matkalla kirjastoon..:D
Onkohan Muumit hyvin kysyttyä tavaraa.(?) Varmaankin..:o
..sanoo sen, että kirkon sisällä olevat ja monet muutkin kansalaiset harjoittavat homoseksuaaleja kohtaan ilkeyttä ja pahuutta. Se on erittäin rohkeasti sanottu. Jos joku haluaa seurata sanojan kirjoittelua, niin ainakin www.usko.net löytyy hänen ajatuksiaan fundamenttalistien kanssa keskustelevana liberalistisen suunnan kannattajana.
,,,ollaanko siellä?
Löytyikö? Vai tiä vaikka jäit hyllystä tömähtävän jättisatuopuksen kolhimaksi kun ei hiirenhännänhuiskaustakaan havaintoelimiin tartu.
ohjelma oli, harmi vain että mutsi piti oman uskonsa ja minä omani. katsomisen arvoinen oli.
...eikä yksi ohjelma kesää tee. Kun rehellisiä, monipuolisia ohjelmia meistä vähemmistöistä tulee enemmän, ja tulemme laajemmin tunnetuiksi omina tavallisina itsenämme, ja yhä useammat tajuavat, että olemme todella kummallisten ennakkoluujen sorsimia, niin uskoisin tämän tietouden alkavan vähitellen vaikuttaa. Ja rakastava ihminen sopeutuu lopulta todellisuuteen. Jaksaisitko olla kärsivällinen? Voimia.
niinpä, ihan samanmoisia ihmisiä me olemme kuin kuka tahansa luojan luoma =), ja kärsivällisyys ja puhumisen lahja ja -taito ymmärtää ihmisiä on suuri lahja mielestäni ja myöskin pitäisi ymmärtämisen kykyä/muokkautuvuutta löytyä ihmisiltä ympäriltämme , onneksi.
Toisaalta asian taakse voi kuka tahansa kätkeytyä ja vedota aina mitä omalaatuisimpiin ilmaisuihin..
No, elämä on elämää jopa ihanaa toisinaan.
kirjoitettu kirje...jos ette ole nähneet, niin kirjoittakaa toi otsikko googleen hakusanaksi...
Siellä on yhden homoseksuaalin kirjoittama kirje hänelle.:D