Asperger?

En tiedä kuuluuko tämä tänne mutta koitetaan.
Kerron vähän menneisyydestäni.
Olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu, toinen vanhemmistani käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, toinen pahoinpiteli (olivat eronneet).
Sairasta tällä hetkellä masennusta, ahdistuneisuushäiriöö ja paniikkihäiriöö.
Olen alkanut miettimään että olisiko minulla mahdollisesti Aspergerin syndrooma tai muu vastaava?
Sosiaalinen kanssakäyminen usein vaikeaa, en ymmärrä riitojen syytä saatuja osaa reagoida niissä oikealla tavalla (selitän asioita ja unohdan ne lähes samoin tein), olen melko yliherkkä, ymmärrän vitsit jäljessä, en välillä ymmärrä ns. puhetta perusasioista, työskentelen mieluusti yksin enkä osaa keskittyä ryhmässä, useasti haluan olla vain yksin, en halua että muut esimerkiksi imuroivat koska uskon että toinen ei tee sitä kunnolla, en halua että toinen laittaa pyykit narulla tai viikkoa, mielestäni muut tekee sen väärin...
Tein netissä testin Aspergerin oireyhtymästä ja sain pisteisksi 122 ja oli viitteitä tähän sairauteen.
Olen myös kysynyt entisiltä poikaystäviltäni ja perheenjäseniltäni että ovatko huomanneet mitään omituista, ovat vastanneet että hitautta ja vajautta.
Nykyinen poikaystäväni on sanonut että välillä kyselen asioita joihin lapsetkin tietää vastauksen ja että asioita pitää vääntää rautalangasta.
Tyhmyyteni vaikuttaa itseeni rasittavasti,poikaystäväänikin sillä hän tuntee olevansa minulle "opettaja".
Olen varaamassa lääkäriin aikaa mutta haluan kuulla täältäkin vastauksia.
Haastan myös riitaa paljon, olen suorasanainen ja loukkaannun kritiikistä.
11171
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Hemmetin kirjotusvirheet. En ymmärrä riitatilanteita saatika sitä mitä silloin puhun. En halua toisen imuroivan tai laittelevan pyykkiä, uskon että toinen tekee sen väärin.

Äänestä

Asperger ei enää ole sairaus. Se poistettiin vuosi sitten APA:n mielenterveyden häiriöiden listalta. Voit olla nyt tyytyväinen, että olet humannut Aspergein piirteet itselläsi. Ne vahvistavat sinua. Aspergerin kirjon ihmiset ovat menestystarina, jossa sinäkin olet mukana.

Varmasti olet myös löytänyt aiheesta blogeja, kun löysit tämänkin, mutta tässä jotain linkkejä voimaantumiseen:

http://www.blogilista.fi/avainsana/asperger

Äänestä

Miksi tänne kirjoitetaan jostain Aspergerista. Perustakaa oma aihe jonnekin muualle, mutta älkää jauhako täällä aiheesta, joka ei kuulu tänne. Ettekö tajua. Menee ihan pilalle hyvä aihe, kun jotkut idiootit tappelee jostain jota ei edes ole olemasskaan. En vaan tajua. Olen siis autistilapsen mummeli

Äänestä

Vihdoinkin asiaa ylläpidolle:

Heittäkää ulos nuo tappelevat aspergerit!

Jauhakoot s***** jossain muualla!

Äänestä

No onpa taas ketju. Aloittaja kirjoitti omasta elämästään ja sai siihen asiallisen kommentin. Miksi ketju piti tulla pilaamaan?

Äänestä

Eiköhän aspergerit edelleenkin kuulu autismin kirjolle, paitsi ehkä lievimmät tapaukset.

Äänestä

Asperger-diagnoosin ammattitaitoiselta neuropsykiatrian erikoislääkäriltä omaavat kuuluvat autisminkirjoon. Ne, joista itsestään tuntuu, että ovat asseja, mutta joilla eivät diagnoosikriteerit täyty, eivät kuulu autisminkirjoon. So simple. Ei ole mitään välimuotoja olemassa onko assi vai eikö ole, vaan se määritellään diagnostisesti laajojen testien perusteella perustellen, miksi juuri jokin tietty henkilö on luettavissa Asperger-henkilöksi. Ihminen voi omata useita diagnooseja, ja yksi niistä on päädiagnoosi, mikä selviää siitä, millainen henkilö on ollut lapsena ja minkälaisia ongelmia tai muita diagnooseja aspergeriudesta on seurannut.

Äänestä

Tiedoksi muillekin ja kiitokseksi Aspergerinfolle. Olen tavattoman onnellinen nyt kun sain diagnoosin tehtyäni aspergertestin. Katsoin myös wikipediasta aspergerin oireet. Kysyin omista oireistani neuropsykiatrian erikoislääkäriltä Aspergerinfosta. Totesi, että olen aito assi. Niin yksinkertaista tämä on kun osaa kysyä apua oikealta taholta. Kiitos myös hyvästä palstasta ja erinomaisesta diagnoosista!

Äänestä
  • Tarkoitatko K.E.:n perustamaa Aspergerinfoa vai oliko viestisi tarkoitettu loukkaamaan Aspergerinfon perustajaa? Olet hyvällä asialla jos kirjoituksessasi ei ollut mitään taka-ajatuksia tai ilkeilyä. Asperger ei ole siis sairaus eivätkä Asperger-diagnoosin saaneet "sairaita" ellei päädiagnoosi ole jokin muu aspergerpiirtein, mitä voi kutsua sairaudeksi virallisten diagnoosiluokituksen mukaan.

    Äänestä

Luulin, että täällä verkossa saamani diagnoosi riittäisi?

Äänestä

Minäkin haluaisin diagnoosin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Onneton jo kirjoitti:

En tiedä kuuluuko tämä tänne mutta koitetaan.
Kerron vähän menneisyydestäni.
Olin koko peruskoulun ajan koulukiusattu, toinen vanhemmistani käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, toinen pahoinpiteli (olivat eronneet).
Sairasta tällä hetkellä masennusta, ahdistuneisuushäiriöö ja paniikkihäiriöö.
Olen alkanut miettimään että olisiko minulla mahdollisesti Aspergerin syndrooma tai muu vastaava?
Sosiaalinen kanssakäyminen usein vaikeaa, en ymmärrä riitojen syytä saatuja osaa reagoida niissä oikealla tavalla (selitän asioita ja unohdan ne lähes samoin tein), olen melko yliherkkä, ymmärrän vitsit jäljessä, en välillä ymmärrä ns. puhetta perusasioista, työskentelen mieluusti yksin enkä osaa keskittyä ryhmässä, useasti haluan olla vain yksin, en halua että muut esimerkiksi imuroivat koska uskon että toinen ei tee sitä kunnolla, en halua että toinen laittaa pyykit narulla tai viikkoa, mielestäni muut tekee sen väärin...
Tein netissä testin Aspergerin oireyhtymästä ja sain pisteisksi 122 ja oli viitteitä tähän sairauteen.
Olen myös kysynyt entisiltä poikaystäviltäni ja perheenjäseniltäni että ovatko huomanneet mitään omituista, ovat vastanneet että hitautta ja vajautta.
Nykyinen poikaystäväni on sanonut että välillä kyselen asioita joihin lapsetkin tietää vastauksen ja että asioita pitää vääntää rautalangasta.
Tyhmyyteni vaikuttaa itseeni rasittavasti,poikaystäväänikin sillä hän tuntee olevansa minulle "opettaja".
Olen varaamassa lääkäriin aikaa mutta haluan kuulla täältäkin vastauksia.
Haastan myös riitaa paljon, olen suorasanainen ja loukkaannun kritiikistä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu