Kauanko pitää alistua?

Hmmmmm kyseisessä ketjussa ei avaaja kirjoittanut isän ja tyttären suhteesta. Siitä emme tiedä mitään.

"Toisessa ketjussa sanotaan, että jos äidin ja tyttären välit kiristyvät ja katkeavat, on äidin syytä katsoa peiliin. Miksei isän?"

Jos äidin ja tyttären välit katkeavat, miten isä siihen liittyy? Ihmissuhde on kahdenvälinen. Isäsuhde sitten erikseen ja sen ruotimisen hoitavat lapsi ja isä sitten tarvittaessa keskenään. Ota vastuu itsestäsi ja teoistasi.

Jos isän ja tyttären välit kiristyvät, on isän syytä katsoa peiliin. Äidin kohdalla sama juttu. Toki jokainen vastaa vain omista ihmissuhteistaan, ei puolison. Lapsi kasvaa sellaiseksi kuin kasvaa sekä kodin että ympäristön vaikutuksessa. Koti voi myös suojata ympäristön vaikutteilta. Niin moni asia voi vaikuttaa ihmissuhteen katkeamiseen, että siinä on turha osoitella ja syytellä ketään.

On myös turha syyttää, jos ei ole osannut olla oikein, vaikka olisi halunnut. Kaikilla ei ole ihmissuhdetaitoja, mutta sei ei välttämättä ole ilkeyttä tai pahuutta. Kaikki sitäpaitsi tekevät jotakin virheitä, ja jotkut niistä käyvät kohtalokkaiksi, vaikka ei niin haluaisi. Sallitaan siis, että ollaan vajavaisia eikä osata aina toimia oikein, eikä syytellä siitä.

Syyttelyn sijaan on hyödyllisempää miettiä, miten mennään tästä eteenpäin. Miten korjata ihmissuhteet, miten tehdä uusi alku.

Tämä mietitytti kovasti. Hyvä kirjoitus.

"Lastaan rakastavat vanhemmat avustavat ja tukevat, mutta missä kohtaa heillä on oikeus todeta, että heilläkin on yhä oma elämänsä."

Mielestäni kohtuus kaikessa. Ei tarkoita että on lopetettava kaikki apu tai tuki jos haluaa elää myös omaa elämää, vuodessa on 365 päivää joista varmaan parinkymmenenkään "uhraaminen" lapsilleen ja lastenlapsilleen ei ole ylikuormittavaa? Loput 345 päivää kuitenkin jäävät itselle.

"Lapset ovat vain laina, sanotaan. Eivät he enää ole riippuvaisia vanhemmistaan, kun heillä on omat lapset ja kotinsa."

Lapset ovat laina, sanoisin, vanhemmat eivät kuitenkaan ole laina. Kerran vanhempi, aina vanhempi. "Velvollisuus" mielestäni on nimenomaan vanhemmilla omaa lastaan kohtaan koko elinikänsä, ei toisin päin. Lähimmäisenrakkauden nimissä en kuitenkaan jättäisi omia vanhempianikaan heitteille tai ilman apua tai tukea silloin kuin he sitä tarvitsevat, olettaen että suhteet ovat lämpimät, välittömät, läheiset ja toista kunnioittavat ja arvostavat, puolin ja toisin.

"Jos lapsi alkaa torjua vanjhempansa ja varsinkin äitinsä, niin miksi juuri äidin on katsottava peiliin?"

Kenen muun olisi katsottava peiliin? Jos suhde johonkin ihmiseen ei toimi, ei voi tehdä muuta kuin katsoa itseään peiliin ja kysyä aidon oikeasti: mitä minä voisin tehdä asian korjaamiseksi.

Muita ei voi muuttaa. Muiden puolesta ei voi tehdä asioita, vain omasta puolesta voi. Muille ei voi mennä kertomaan mitä heidän tulisi tehdä, vain itse voi tehdä oman näköisensä ratkaisut ja korjata mitä korjattavissa on.

Toisen toimintaa tai reaktiota on turha jäädä odottelemaan ennen kuin itse toimii, saa odotella lopun ikäänsä, hyvässä lykyssä kaksi hölmöä odottelee marttyyrimaisesti kumpikin toisiaan syytellen.

Tekee itse minkä voi, ja sitten on toisesta kiinni mitä hän tekee. Joskus vaaditaan paljon tekoja ennen kuin toinen lämpenee uudelleen, jos suhteet ovat kovastikin tulehtuneet.

Äitiniä laittaisin kaiken peliin oman lapseni tähden, samoin lastenlasten tähden hyvin paljon. Olisin asioista sitten mitä mieltä tahansa, joustaisin jotta saisin olla osa lasteni elämää.

Asiat riitelevät, eivät ihmiset, näinhän se kuuluisi mennä. Olisi ehkä hyvä hyväksyä toisten erilaiset tavat ja mielipiteet ja antaa asian olla, keskittyä muihin juttuihin ja tehdä suhteesta sillä tavoin hyvä.