Hei, onko kenelläkään käsitystä siitä voisiko tällainen oireilu selittyä jollakin yhdellä diagnoosilla tai mikä tähän voisi auttaa, lääke tai muu kuin lääke. Yleensä en ole kovin lääkemyönteinen mutta nyt vois sitäkin jo harkita...
Eli minulla on syömishäiriö. Se on se päällimmäisin ongelma, taustalla paljon traumaattisia kokemuksia. Lisäksi minulla on vuosi sitten todettu foobinen ahdistuneisuushäiriö, hyönteisfobia joka on onneksi lieventynyt nyt huomattavasti. Syksyisin minulla on masennusta. Viime syksynä esiintyi myös paljon ahdistusta, johon eivät purreet lääkkeet, ahdistus oli siedettävää ja pystyin hallitsemaan sitä ei-lääkkeellisin keinoin.
Minulla on Conserta lääkitys add:hen ja seronil masennukseen ja syömishäiriöön. Lisäksi lamictal epilepsiaan.
Viime kesä oli yhtä parisuhdehelvettiä, jatkuvaa vuoristorataa. Olen koko pienen ikäni (19v) hillinnyt/padonnut tunteita, varsinkin vihaa. En ole osannut edes olla vihainen. Aloin tietoisesti opetella sitä ja pian selviytymiskeinoksi muodostui mielikuvaharjoitukset, joissa riehun ja olen väkivaltainen ja lopulta väsyn riehumisesta mielikuvassa jolloin tunne siirtyy myös kehoon enkä enää jaksa olla ärtynyt.
Elokuussa aivan uutena ilmiönä alkoi impulsiivinen käytös shokkitilanteisiin liittyn. Olen ollut myös väkivaltainen näissä tilanteissa: heittänyt tupakka-askilla, "kuristanut" ja vähän tukistanut miestä. Heittänyt tavaroita:ruokaa, vaatteita, kattiloita kerrostalon ikkunasta pihalle... Ja myös suora itsetuho on uutta. Alkoi samaan aikaan kuin väkivalta, eli liittyy näihin samoihin shokkitilanteisiin ja impulsiiviseen käytökseen. Olen viillellyt ja ottanut yliannostuksen lääkkeitä. Tarkoitus ei ollut kuolla mutta siihen määrään olisi voinut kuolla. Soitin itse ambulanssin kun shokki meni ohi ja järki alkoi pelata. Kerran viiltelyn yhteydessä maalasin ja kirjoitin omalla verelläni... Mikä erityisesti näin jälkikäteen järkyttää minua...
Niissä tilanteissa en kykene ajattelemaan selkeästi enkä näe ulospääsyä, olen vain kauhean epätoivon, yksinäisyyden, pettymyksen tai muun sellaisen tunteen vallassa joka syntyy jostakin järkyttävästä tiedosta esim. Mielessä on montakertaa käynyt hypätä parvekeelta, ja tänään haaveilin taas lääkkeiden yliannostuksesta ja viiltelystö varsinkin. Ja tänään oli ensimmäinen kerta kun mitään järkyttävää ei tapahtunut vaan hirvittävä raivon tunne vaan valtasi minut kun olin ensin ollut tylsistynyt ja turhautunut yksinäisyyteen ja tyhjyyteen. Asun siis nykyään yksin, ollaan erottu. Tänään pääsin sairaalasta, missä olin syömishäiriön ja stressin takia kolme viikkoa. Viimeinen tikki oli ystävän itsemurha. Kotona pärjäämisestä olen hyvin epävarma. Kesällä varsinkin tuolloin elokuussa otin myös lääkkeitä epäsäännöllisesti, myös e-pillereitä. Ja syyskuun taisin olla käytännössä kokonaan ilman lääkkeitä ja pillereitä.
Eli voisiko liittyä tällainen esim syömishäiriön puolesta verensokeriin? Vai voisiko olla hormonaalista? Kuulostaako mielestänne ohimenevältä "vaiheelta" traumojen käsittelyssä/stressireaktiolta. Vai onko tämä nyt jotain ihan uutta? Kaksisuuntainen mielialahäiriö? Epävakaa persoonallisuushäiriö? Skitsofrenian ensioireita? Jotain muuta, mitä?? Voiko masennus aiheuttaa tällaista? Tai joku ahdistuneisuushäiriö? En tosin muuten koe ahdistusta, vain "kohtauksina" ja levottomuutta on välillä, ei pysty keskittymään ja on vaikea olla paikoillaan...
15 todettu mulla myös riippuvainen persoonallisuus. Isälläni on skitsofrenia, että sukurasitetta on, mutta mitään harhoja ei ole. Ja muulloin olen täysin hillitty, asiallinen, järkevä, kärsivällinen ja normaali paitsi näissä "kohtauksissa"
Eli minulla on syömishäiriö. Se on se päällimmäisin ongelma, taustalla paljon traumaattisia kokemuksia. Lisäksi minulla on vuosi sitten todettu foobinen ahdistuneisuushäiriö, hyönteisfobia joka on onneksi lieventynyt nyt huomattavasti. Syksyisin minulla on masennusta. Viime syksynä esiintyi myös paljon ahdistusta, johon eivät purreet lääkkeet, ahdistus oli siedettävää ja pystyin hallitsemaan sitä ei-lääkkeellisin keinoin.
Minulla on Conserta lääkitys add:hen ja seronil masennukseen ja syömishäiriöön. Lisäksi lamictal epilepsiaan.
Viime kesä oli yhtä parisuhdehelvettiä, jatkuvaa vuoristorataa. Olen koko pienen ikäni (19v) hillinnyt/padonnut tunteita, varsinkin vihaa. En ole osannut edes olla vihainen. Aloin tietoisesti opetella sitä ja pian selviytymiskeinoksi muodostui mielikuvaharjoitukset, joissa riehun ja olen väkivaltainen ja lopulta väsyn riehumisesta mielikuvassa jolloin tunne siirtyy myös kehoon enkä enää jaksa olla ärtynyt.
Elokuussa aivan uutena ilmiönä alkoi impulsiivinen käytös shokkitilanteisiin liittyn. Olen ollut myös väkivaltainen näissä tilanteissa: heittänyt tupakka-askilla, "kuristanut" ja vähän tukistanut miestä. Heittänyt tavaroita:ruokaa, vaatteita, kattiloita kerrostalon ikkunasta pihalle... Ja myös suora itsetuho on uutta. Alkoi samaan aikaan kuin väkivalta, eli liittyy näihin samoihin shokkitilanteisiin ja impulsiiviseen käytökseen. Olen viillellyt ja ottanut yliannostuksen lääkkeitä. Tarkoitus ei ollut kuolla mutta siihen määrään olisi voinut kuolla. Soitin itse ambulanssin kun shokki meni ohi ja järki alkoi pelata. Kerran viiltelyn yhteydessä maalasin ja kirjoitin omalla verelläni... Mikä erityisesti näin jälkikäteen järkyttää minua...
Niissä tilanteissa en kykene ajattelemaan selkeästi enkä näe ulospääsyä, olen vain kauhean epätoivon, yksinäisyyden, pettymyksen tai muun sellaisen tunteen vallassa joka syntyy jostakin järkyttävästä tiedosta esim. Mielessä on montakertaa käynyt hypätä parvekeelta, ja tänään haaveilin taas lääkkeiden yliannostuksesta ja viiltelystö varsinkin. Ja tänään oli ensimmäinen kerta kun mitään järkyttävää ei tapahtunut vaan hirvittävä raivon tunne vaan valtasi minut kun olin ensin ollut tylsistynyt ja turhautunut yksinäisyyteen ja tyhjyyteen. Asun siis nykyään yksin, ollaan erottu. Tänään pääsin sairaalasta, missä olin syömishäiriön ja stressin takia kolme viikkoa. Viimeinen tikki oli ystävän itsemurha. Kotona pärjäämisestä olen hyvin epävarma. Kesällä varsinkin tuolloin elokuussa otin myös lääkkeitä epäsäännöllisesti, myös e-pillereitä. Ja syyskuun taisin olla käytännössä kokonaan ilman lääkkeitä ja pillereitä.
Eli voisiko liittyä tällainen esim syömishäiriön puolesta verensokeriin? Vai voisiko olla hormonaalista? Kuulostaako mielestänne ohimenevältä "vaiheelta" traumojen käsittelyssä/stressireaktiolta. Vai onko tämä nyt jotain ihan uutta? Kaksisuuntainen mielialahäiriö? Epävakaa persoonallisuushäiriö? Skitsofrenian ensioireita? Jotain muuta, mitä?? Voiko masennus aiheuttaa tällaista? Tai joku ahdistuneisuushäiriö? En tosin muuten koe ahdistusta, vain "kohtauksina" ja levottomuutta on välillä, ei pysty keskittymään ja on vaikea olla paikoillaan...
15 todettu mulla myös riippuvainen persoonallisuus. Isälläni on skitsofrenia, että sukurasitetta on, mutta mitään harhoja ei ole. Ja muulloin olen täysin hillitty, asiallinen, järkevä, kärsivällinen ja normaali paitsi näissä "kohtauksissa"
Vastaukset 2
Vanhimmat
Noh, itselläni on ainakin epävakaa persoonallisuuhäiriö (kuvauksesi kuulostaa siltä) jonka seuraksena mulle on tullut luultavasti myös vaikea masennus ja ahdistusta.
Kuulostaa niin iatrogeeniselta oireistosi kuin olla ja voi, että mitä sitä syitä kauempaa hakea. Alkuperäiset ongelmat, pahasta mielestä, ahdistuneisuudesta, epäterveellisistä ruokailutottumuksista ja mahdollisista ulkonäköpaineista (?), olisi kannattanut käsitellä ja jättää kemikaalit hyllylle. Nyt pääsi on niin sekoitettu, että ei se ketään asiantuntijaa yllätä, että olosi ja ajattelusi ovat tuonsuuntaisia ja aineista irti pääseminen voi osoittautua todella he|vetilliseksi. Samoin mitä vaurioita aivoillesi on jo tullut on toinen tuntemattomuus.
Kannattaa harkita esimerkiksi lukea kirja Your Drug May Be Your Problem (Breggin & Cohen) niin saat itse paremman käsityksen siitä mitä tarkoitan. Samoin suosittelen tutustumaan sivustoon www.cepuk.org. Kaikkea hyvää sinulle jatkoon.