Ystävä hamstraa

autakaa..

En enää tiedä mitä tekisin, joten kirjoitan tänne.
Minun kummitätini jonka luona olen viettänyt jopa lähes enemmän aikaa kuin kotonani hamstraa tavaraa kotiinsa.
Kummitätini asuu avopuolisonsa kanssa, joka on myös kummisetäni. Kummisetäni on halvaantunu kolme kertaa aikoinaan, viimeisin halvaus oli joskus 2000-luvun alussa.
He asuvat kaksiossa ja pikkuhiljaa sinne on myös kertynyt liikaa ylimääräistä tavaraa. Kummitätini säilyttää jopa käytettyjä kertakäyttölautasia, vessapaperin pahvirullia, reikäisiä ja käytettyjä pakastepusseja, siis ihan KAIKKEA.
Hän on jopa kaupasta "lainannut" rullakkoa, jotta hänen on helpompi tyhjentää sauna aina saunailtaisin. Heillä on jopa sauna täynnä tavaraa - pahvilaatikoita sun muuta. Ja pahvilaatikot tunnetusti täynnä romua (muovipulloja, vaatteita kirpputoreilta yms) Makuuhuone on niin täynnä, että siellä on vain pieni tila josta pääsee sänkyyn.

Olen huolissani. Enemmän kummitädistä -ja sedästäni kuin tästä tavaramäärästä. Kummitätini suuttuu minulle aina, kun yritän sanoa, että tämä hänen tavaran kerääminen on sairasta. Vaikka kuinka hienotunteisesti olen asiaa yrittänyt ilmaista niin hän vain nauraa minulle päin näköä tai sitten suuttuu siitä minulle. Myös muut ovat huomanneet tämän sairaalloisen tavaran keräämisen, vaikkei he mieluusti ota edes vieraita vastaan. Kummisetäni on myöntänyt tädin hamstrauksen mutta jotenkin minusta tuntuu ettei hän jaksa välittää koko asiasta.

Minusta se ympäristö alkaa olla vaarallinen asuttavaksi...
Mitä voin tehdä heidän hyväkseen?

3

238

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakko oire

      Hän tarvitsee ammattiapua. Asunto on jo vaarallinen.
      Jos sattuu tulipalo, palomiehillä on vaikeuksia tulla sisään ja pelastaa henkilöitä kun eivät tiedä mikä romukasa odottaa.
      Puhu muiden sukulaisten kanssa ja ottakaa selvää mistä sitä apua voisi hakea. Sossun kautta vai?

    • Jo saman kokenut

      Yhteyden voi ottaa suoraan sosiaaliviranomaisiin, jotka käyvät paikan päällä kartoittamassa tilanteen. He järjestävät raivaussiivouksen ja huolehtivat ystäväsi hoitoon pääsystä. Tee heille ilmoitus anonyymisti, jos et halua nimeäsi mihinkään kirjattavan. Toivon kuitenkin, että kuntasi alueella sosiaaliviranomaisilla on hyvä työtilanne ja hyvät työntekijät. Tsemppiä sinulle ja ystävällesi.

      • Anne

        Ihminen hamstraa tavaraa, kun hänen on paha olla. Tavarat tuovat turvaa ja jatkuvuutta. Kyseessä voi olla vaikka puolison menettämisen pelko.
        Suosittelisin sinulle, ett puhut tätisi kanssa, ett laitatte vaikka yhdessä jonkin kohdan asunnosta kuntoon.
        Otät käteesi tyhjiä veskipaperihylsyjä ja kysyt, liten paljon sattuisi, hos heittäisitte ne roskiin, mistä ne jatkavat matkaansa uudelleen jalostukseen. Hos pääsisitte näin eteenpäin pikkuhiljaa, niin tätisi huomaisi nopeasti miten hyvä olo hänelle tulee luopumisesta.
        Toivotan paljon voimia teille!! :)


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      74
      7467
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      73
      7269
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      153
      5914
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      54
      4847
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      20
      4129
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3830
    7. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      31
      3447
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      37
      3368
    9. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      80
      2843
    10. Adonikselle

      Kuvittelitko oikeasti, että ootan sua? Kuvittelitko, että voit noin vain vetäyttä ja kun tulet takaisin, kaikki on niin
      Ikävä
      209
      2512
    Aihe