Kaipailisin tietoa Krishna-liikettä tuntevilta muutamaan asiaan...
Onko heillä lupa vihkiä viralliseen avioliittoon Suomessa, ja mitä seremoniaan kuuluu suunnilleen? Puhutaan myös kastetuista jäsenistä, joten miten kastaminen käytännössä tapahtuu ja ketkä sen saavat?
Ilmeisesti henkisellä opettajalla on suuri merkitys.. Onko kaikilla myös maallikkojäsenillä oma guru, ja miten se löydetään? Vai riittääkö pelkkä kirjoitusten lukeminen ja Prabhupadan opetusten seuraaminen?
Olen kiitollinen pienestäkin tiedosta :)
Onko heillä lupa vihkiä viralliseen avioliittoon Suomessa, ja mitä seremoniaan kuuluu suunnilleen? Puhutaan myös kastetuista jäsenistä, joten miten kastaminen käytännössä tapahtuu ja ketkä sen saavat?
Ilmeisesti henkisellä opettajalla on suuri merkitys.. Onko kaikilla myös maallikkojäsenillä oma guru, ja miten se löydetään? Vai riittääkö pelkkä kirjoitusten lukeminen ja Prabhupadan opetusten seuraaminen?
Olen kiitollinen pienestäkin tiedosta :)
Vastaukset 22
Vanhimmat
Hei!
Olen Krishna-liikkeen jäsen ja vastaan mielelläni.
1.Kyllä, meillä on lupa vihkiä avioliittoon. Seremoniaan kuulu mm. traditionaalinen intialainen tuliuhri, jossa uhrataan hedelmiä ja viljaa tulen kautta Krishnalle. Olen ollut todistamassa tuota seremoniaa monta kertaa. Ehkä kaunein kerta oli viime kesänä, kun eräs kaverini meni naimisiin ja teimme koko seremonian morsiamen kesämökillä Saarijärvellä.
2.Kasteen eli initiaation saa initiaatio-seremoniassa, jossa on samankaltainen tuliuhri, kuin hääseremoniassa. Vähän eri mantrat vain. Initiaation voi saada, jos on noudattanut vähintään vuoden ajan neljää säännöstelevää periaatetta ja toistanut Hare Krishna-mantraa päivittäin rukoushelmillä vähintään 16 kierrosta.
3.Jos luet ja seuraat Srila Prabhupadan opetuksia olet jo hänen oppilaansa. Initiaatio on vain muodollisuus. Näin Srila Prabhupada itse opetti, joten kirjoitusten lukeminen ja Srila Prabhupadan seuraaminen on kaikki mitä tarvitaan.
Lopuksi pieni varoituksen sana. ISKCON:issa on kuitenkin valitettavasti liikkeellä myös monia "guruja", jotka eivät täytä gurun tehtävään asetettuja pätevyysvaatimuksia. Näitä guruja ja heidän oppilaitaan kannattaa vähän varoa. He kun eivät oikein hyväksy meitä muita, eivätkä edes kaikkea mitä Srila Prabhupada opetti.
Hare Krishna!
Kiitos vastauksista. Olisihan näitä kysymyksiä vielä lisääkin, vaikka kuinka paljon...:) Mutta jos nyt sinä tai joku jaksaisi vastata vielä muutamaan..
Oppikirjassani sanotaan että "Liike edellyttää jäseniltään mm. irtautumista yhteiskunnasta -- ja suomalaisen nimen vaihtamista sanskriitinkieliseen". Eli mikä merkitys nimen vaihtamisella on? Mitä "irtautuminen yhteiskunnasta" tarkoittaa? Monethan käyvät kuitenkin töissä ja opiskelemassa. Vai liittyykö se yhteiskunnan aineellisiin merkityksiin?
Mielenkiintoista olisi myös tietää paljonko Helsingin temppelissä on tällä hetkellä asukkaita ja onko joukossa nykyään myös naisia..
Nimeä ei varsinaisesti vaihdeta, vaan passissa säilyy aina sama nimi. Initiaatiossa saa sanskriitin kielisen nimen, jota muut Hare Krishnat sitten käyttävät. Tämä siksi, jotta Krishnan muistaminen helpottuisi, kun oma nimikin muistuttaa jollain tavalla Krishnasta. Nimet päättyvät aina sanalla Das tai Dasi(fem), joka tarkoittaa palvelijaa. Esim. Krishna Das on Krishnan palvelija.
Itse en ainakaan ole ollenkaan irtautunut yhteiskunnasta, vaan käyn normaalisti töissä. Mutta olit oikeassa, että joistain aineellisista asiosta todella luovutaan. Olen käynyt elämässäni vain kolmisen kertaa kapakassa ja silloinkin join vain appelsiinimehua tai fantaa. En myöskään käy diskoissa tai biletä ruotsinlaivalla jne...ei vain kiinnosta, kun elämässä on paljon mielenkiintoisempaa tekemistä.
Helsingin temppelissä asuu kymmenkunta miestä ja 2 naista. Naisilla on tosin oma kämppä, josta he käyvät temppelissä.
Kysy vain lisää, jos on kysymyksiä...vastaan ihan mielelläni nyt kun olen lomalla. :D
Hare Krishna!
En muuten minäkään harrasta mainitsemiasi asioita ja allekirjoitan senkin, että aina on parempaakin tekemistä. Vaikuttimet taitavat olla vaan hieman erilaiset :)
Tarkoituksena olisi selittää oppia sellaisille ihmisille, jotka eivät ole koskaan edes kuulleet koko liikkeestä tai Krishnasta. Itsekään en siis asiaa kovin hyvin tunne, joten syväsukellus veda-kirjallisuuden filosofisiin hienouksiin jäänee myöhemmäksi :)
Krishnan olemusta mietin... En varmaan ymmärrä siitä olennaista. Miten selittäisit lyhyesti Krishnan olemuksen sellaiselle, joka ei ole siitä ennen kuullut?
Yleensä kerron ihmisille vain, että Jumalalla on monia nimiä ja me kutsumme häntä nimellä Krishna. Krishna tarkoittaa kaikkia viehättävää, joten nimi Krishna sopii Jumalalle oikein hyvin. Hare Krishna-mantra taas tarkoittaa, "Oi Herra ja Herran energia, olkaa niin ystävälliset ja ottakaa minut palvelukseenne." Yleensä kun kerron ihmisille, että olen Hare Krishna, he eivät edes kovin paljon ihmettele sitä. Kun kerron etten polta tai juo alkoholia, monet tulevat vain puristamaan kättä ja sanovat arvostavansa sitä.
Heh, pitää mennä jatkamaan hommia. :D
Hare Krishna!
helsingin temppelissä asuu noin 10 miestä ja kaksi naista.tosin toinen opiskeleemutta on siellä viikonlopu ja aamulla hän on chanttaamassa siellä kello 4 :)
se että kirjassa sanotaan että luopua yhteiskunnasta tarkoittaa oikeastaan vain sitä että luovut kaikista neljää uskonnolista periaatetta rikkovista tavoista jotka ovat:
1.ei luvatonta sukupuolielämää(se on tarkoitettu vain Krishna-tietoisten lasten hankkimiseen)
2.ei päihteiä
3.ei uhkapelejä
4.ei lihaa,kalaa,kanaa,kananmunaa
eli kun noista luovutaan niin eritäydytään väkisin hieman tästä maailmasta,sillä nyt on kali-yoga eli huonoin aikakausi jolloin on paljon riitaa ja muita huonoja asioita.
Suurin osa Krishna-tietosista ihmisistä käy töissä tai opiskelemassa.monet ovat ns.perheenelättäjiä eli asuvat yhdessä puolison kanssa ja mahdollisesti saavat joskus lapsen Krishnan armosta :) he noudattavat myös uskonnollisia periaatteita.
nimen vaihto tarkoittaa sitä että kun saat kasteen niin saat ns.henkisen nimen,kastenimi säilyy kumminkin.
lopuksi antaisin vinkin lukea kaikkien gurumme kirjoja a.c bhaktivedanta swami prabhupadan kirjoja.erityisesti bhakti jooga ja elämän tiede ovat hyviä "alottelu kirjoja".niistä saa tietää kaikki perusjutut.myös temppelillä vierailu on hyvä jos vain on mahdollisuus,sieelä osataan neuvoa ja sinut otetaan varmasti hyvin vastaan :)
HARE KRISHNA !
Olen päässäni pyöritellyt ajatuksia Krishnan jumalallisesta puolesta, mutta en vaan ymmärrä mikä tässä huilua soittelevassa paimenpojassa niin kiehtoo tai on niin luoksensavetävää(ainakaan jumalallisessa mielessä). Eikä kertomukset esim. Krishnan nuoruudesta ainakaan asiaa enempää selvennä.
Toisaalta luulen ettei asia miettimällä kummene, ja ehkei sitä ole tarkoitettukaan ymmärrettäväkseni. Ehkä seuraavassa elämässä sitten :)
Kiitoksia sinulle!
Taitaapa minulta nuo kirjat löytyäkin :) Olen niitä joskus hyväntekeväisyysmielessä ostanut (ja muutakin), mutta lukeminen on jäänyt. Niistä tosiaan löytyy vastauksia aika yllättäviinkin kysymyksiin :) joten en hämmennykseltäni olekaan sitten päässyt lukemisessa pidemmälle... Opintojen takia aihe nousi taas esiin.
Temppelissä (sunnuntaijuhlassa) käyntiä olen harkinnut useammankin kerran, mutta sekin on vielä toistaiseksi jäänyt. Kaiketi se jännittää, kun ei tiedä mitä siellä tapahtuu ja se että olisi niin "ulkopuolinen".
Kiitos sinulle!
rohkeasti vaan temppelille :) siellä on paljon porukkaa ja kukaan ei kiinnitä huomiota jos oot vähän hukassa.paitsi että kaikki auttaa oikeen mielellään :) siellä lauletaan paljon ja kun osaa maha-matran eli
HARE KRISHNA HARE KRISHNA
KRISHNA KRISHNA HARE HARE
HARE RAMA HARE RAMA
RAMA RAMA HARE HARE !
nii pääsee hyvin mukaan ja päivästä tulee mahtava :)sellasta hurmiota ei voi muuten kokea !
Jos kuitenkin haluat paljon perusteellisemmat vastaukset kaikkiin kysymyksiisi, niin on yksi tapa, joka toimii varmasti:
"Every one of you must regularly read our books at least twice, in the morning and evening, and automatically all questions will be answered."
(Srila Prabhupada's letter to Randhira, 24/01/70)
Eli suomeksi: "Kaikkien teidän pitäisi säännöllisesti lukea kirjojamme ainakin kahdesti päivässä, aamulla ja illalla, ja silloin kaikkiin kysymyksiin saa automaattisesti vastauksen." näin siis Srila Prabhupada ohjeisti oppilaitaan.
Hare Krishna!
Minun mielestäni tuossa yhteiskunnasta irtautumisessa on kyse joidenkin yhteiskunnan toimintatapojen ja arvojen kyseenalaistamisesta. Esimerkiksi yhteiskunnasta irrottautuminen voi olla sitä, että näkee elämässä olevan muitakin päämääriä kuin maallisen maineen ja mammonan kasvattaminen.
Se tarkoittaa myös sitä, että pyrkii näkemään Krishnan kaikessa ja kaikkialla (riippumatta siitä, mitä tekee). Se tarkoittaa syvää tietoisuutta siitä, että kaikki oleva on Jumalan läpäisemää ja myös oma elämä lepää Jumalassa niin kuin värit lepäävät taulun kangasta vasten.
Joillekin ihmisille yhteiskunnasta irtautuminen voi toki olla aivan konkreettistakin irtautumista yhteiskunnan oravanpyörästä, esimerkiksi vetäytymistä asumaan johonkin yhteisöön. Tärkeintä kuitenkin on mielestäni se mielentila, joka ihmisellä on. Raamatussahan puhutaan muuten samasta asiasta eli kristityistä sanotaan siellä ”te olette maailmassa, mutta ette maailmasta.”
Joo, noissa kirjoissa kieltämättä vastataan myös sellaisiin kysymyksiin, joita ei itse ikinä olisi tullut esittäneeksi. ;) Ja väliin vieläpä tavalla, jota ainakin minun on ollut ajoittain aika vaikeaa ymmärtää ja omalta osaltani allekirjoittaa.
Olen kuitenkin ajan myötä oppinut hyväksymään sen, että uskonnolliset kirjat sisältävät ikuisten totuuksien lisäksi myös paljon suhteellista, tiettyyn historialliseen aikaan ja paikkaan sitoutunutta tietoa. Se mikä päti satoja vuosia sitten intialaisessa kulttuurissa ei välttämättä ole sellaisenaan sovellettavissa nykyajan Suomeen...
Itse olen kokenut hyväksi sen, että voin keskustella kirjojen ongelmallisista kohdista niiden ihmisten kanssa, joilla on enemmän tietoa tästä perinteestä. (Ja myös semmoista sydämen viisautta ja mielen avaruutta, joka ei ole sen erityisemmin sidoksissa minkään tietyn uskonnon harjoittamiseen. :)
Yritin miettiä, että mikä minua kiehtoo tuossa Krishnan hahmossa... (Ja miksi nimenomaan koen paimenpoika-Krishnan läheisempänä kuin palatseissa asuvan prinssi-Krishnan...)
Ainakin näen Krishnassa helposti lähestyttävän kuvan Jumalasta. Minua eivät ole koskaan viehättäneet kuvaukset Jumalasta majesteettisena hallitsijana, joka asuu jossakin kaukana ihmisistä.
Minua viehättää myös se elämänmyönteisyys ja iloisuus, joka tulee Krishnan huilua soittelevassa hahmossa niin hyvin esille. Tässä maailmassa on itsessään jo niin paljon kärsimystä, etten enää kai oikein jaksa katsella sen lisäksi vielä kärsivän Jumalan kasvoja... Edelleen minua kiehtoo ajatus siitä, että suhde Jumalaan voi olla hyvin luonnollinen ja mutkaton ja ilmetä arjen keskellä hyvinkin monella tavalla. (Miksi Jumalaan ei tosiaan voisi suhtautua kuin ystäväänsä tai rakastettuunsa?)
Lisäksi minua puhuttelee paljon nimenomaan Radhan ja Krishnan yhteys. Bhaga kiteyttikin hyvin tuolla aiemmassa viestissä sen, miten Krishna on kaikkien energioiden alkulähde ja Radha on itse energia... Riippumatta siitä, minkälaisiin sanoihin tuon asian pukee, kyse on kuitenkin siitä, että jumaluuteen tavallaan sisältyy sekä maskuliininen että feminiininen prinsiippi. Radhaa ei ole ilman Krishnaa eikä Krishnaa ilman Radhaa... Lisäksi Radha-Krishnassa konkretisoituu rakastavan vuorovaikutuksen ja persoonallisen minä-sinä -suhteen ihmeellisyys ja merkityksellisyys, jotka ovat minulle hyvin tärkeitä teemoja. :)
Ps. Kyllä minäkin jonkun sortin krishnalainen olen, mutta en virallisesti kuulu Krishna-liikkeeseen enkä myöskään koe itseäni hinduksi. Kirjoitan vain omasta kokemuksestani ja siitä miten olen asiat joidenkin lukemieni kirjojen ja käymieni keskustelujen pohjalta ymmärtänyt - en omista mitään sen suurempaa totuutta. Eli jos teet esitelmää tms. nimenomaan Krishna-liikkeestä, näitä minun viestejäni ei välttämättä kannata siinä yhteydessä kauheasti huomioida. :)
Elämä on välillä kiireistä, ja en ole ehtinyt aikaisemmin lukea vastauksiasi. Kiitos niistä :) Erityisesti tuo Krishnan viehättävyyteen liittyvä pohdintasi oli todella mielenkiintoinen.
Kävin kerran pitkän keskustelun temppelissä asuvan liikkeen jäsenen kanssa. Keskustelu oli siitä harvinainen, että tähän tyyppiin sai todella myös kontaktin (luulisin, jos en tietäisi, että he käyttävät huumeita. Aivojen kemia on ihmeellistä!). Puhuttiin muista asioista, en ollut tuolloin kiinnostunut Krishnasta. Kuitenkin jäi silloin mieleen se kuinka hän sanoi elämässään kaiken "loksahtaneen kohdalleen", kun hän monen vaiheen kautta oli tutustunut Krishnaan. Hänestä suurin ilo on se, että "Jumalalla on hauskaa". No, aattelinpa sitten myöhemmin asiaa itselleni selvittää, mitä tuo selvästi älykäs ja miellyttävä ihminen tarkoittaa.
Kun katselen Krishnan kuvia niin minulle tulee mieleen lähinnä androgyyni pojannulikka, jumala jolla ei ole ihmisille mitään annettavaa, jumala joka ei halua antaakaan ihmisille mitään - hän vain haluaa pitää hauskaa. Lisäksi hänessä on piirteitä mm. narsismista, donjuanismista etc. Hänestä on vaikea löytää hyviä piirteitä kuten nöyryyttä (ts.viisautta). Hän vain on kaikista kaunein, kaikesta rikkain... (kaikista pinnallisin?).
Tämä ihminen jonka kanssa keskustelin löysi tämän jumalan tutustuttuaan ensin muihin jumaliin/uskontoihin - ja totesi tämän sitten (itselleen) oikeaksi.
En halua millään tavalla pilkata tmv. Jollain tavalla on vaan kiinnostavaa miten nykyaikana uskontoja "shoppaillaan", ja kuinka eri tavalla asiat koetaan.
Henkilökohtaisesti olen kovin mieltynyt mahamantraan ja monia oppeja olen noudattanut muutenkin aina elämässäni, mutta Krishnan jumalallisuus menee aina vain yli hilseen :) Sanktiohan tästä ymmärtämättömyydestä tulee varmasti olemaan kova, mutta kaipa se on kestettävä :)
Olet pohtinut Krishnan persoonaa osittain samalla tavalla kuin minä, itse olen vain käyttänyt hieman toista ilmaisutapaa. Minun esittämäni kysymys ei ole, haluaako Jumala antaa meille mitään, vaan haluammeko me antaa Jumalalle mitään.
Jos emme halua, Hän ei toisaalta sitä vaadikaan. Hän antaa meidän törttöillä omillamme, kuten toivommekin. Tässä on vissi ero Raamatun jumalaan, joka rankaisee ihmisiä julmasti, ellemme me palvo häntä. Krishna antaa sen sijaan meille mielipiteenvapauden :) Olisiko sinusta oikein vaatia, että Hän antaisi jotakin niille, jotka eivät anna Hänelle mitään? Onko se narsismia?
Toisaalta jos nostamme uupuneina kädet pystyyn ja parahdamme "hyvä on, nyt riittää, minä antaudun!", Krishna kyllä kuuntelee ja tulee elämäämme. Hänen "donjuanismilta" näyttävä käytöksensä on sitä, että meitä Hänelle antautuneita on niin mahdottomasti :) Hän on yhtä aikaa yksilöllisesti läsnä kaikkien palvojiensa elämässä ja PALVOO palvojiaan siinä määrin kun olemme antautuneet Hänelle. Näin Hän lupaa Gitassa.
Krishna antaa palvojilleen kaiken, nöyryyttä myöten, sillä todella rakastunut on aina nöyrä. Muitten suhteen Hän ei hakkaa päätään seinään, me saamme itse valita. Ainakin minusta tuo on viisautta ;)
En ota kantaa kaikkiin väitteisiisi, mutta tuosta "viisaudesta" haluaisin vielä jatkaa.
Niin... miksi Jumalan pitäisi välittää esim. iskconin pedofiilihörhöjen törttöilyistä (kun voi mieluummin vaikka esimerkiksi tanssia huomattavasti miellyttävämpien palvojien kanssa)? Eläköön valinnanvapaus!
Tai miksi hakata päätään seinään niiden lasten takia, jotka saivat elinikäiset traumat heidän toimiensa takia, ja eivät ole sen jälkeen halunneet kuullakaan yhtäkään Krishnan nimistä?
"Olisiko sinusta oikein vaatia, että Hän antaisi jotakin niille, jotka eivät anna Hänelle mitään?"
Eipä sitten kai... mutta kurinpalautus ja rakkaus ilman mitään ehtoja ei varmaankaan ainakaan pahentaisi asiaa.
(En tarkoita, että sinulla olisi asian kanssa mitään tekemistä, vaan tarkoitan yleisesti maailmassa ihmisten mielipiteenvapauden aiheuttamia päähänpistoja ja niiden seurauksia. Tämä esimerkki tulee ensimmäiseksi mieleen tällä palstalla.)
Eikö Jumalalta voi sitten odottaa välittämistä ilman, että se olisi ehdollistunut hänen palvomiseensa? Onko se nyt todellakin ihan sama mitä muut sitten toilailevat (pääasia, että Hänellä on kivaa)? Onko tämä siis sitä suurta jumalallista viisautta?
Olen ilmeisesti tuon rangaistusasian ymmärtänyt väärin, sillä minulle kerrottiin että rangaistus "tietämättömyydestä" olisi tulossa... Minulle ja muille, jotka eivät syystä tai toisesta ole tajunneet Krishnan arvoa tässä elämässä. Seuraavaan mahdollisuuteenkin saattaa mennä hetki aikaa :) Tämäkin kuuluu varmaan siihen viisauteen :)
Ensinnäkin monet noista lapsista, joille vale-gurut järjestivät ongelmia, toistavat nykyään Hare Krishna-mantraa ja lukevat Srila Prabhupadan kirjoja. He vain eivät ymmärrettävistä syistä tahdo olla missään tekemisissä vale-gurujen tai näiden alaisten kanssa.
Olen kuullut todella monilta kommentin: "Srila Prabhupadassa ja Krishnassa ei ole mitään vikaa, en vain kestä sitä temppelin touhua." Mikä on sinällään aika ymmärrettävää, koska nuo asiat, jotka toin ilmi tuossa jutussani ovat vain jäävuoren huippu. Jos Suomen Krishna-liikkeessä oikeasti tehtäisiin asiat niinkuin Srila Prabhupada tahtoi, niin kaikki muuttuisi ihan toisenlaiseksi. Ongelmana ovat vain ihmiset, jotka eivät ymmärrä toimia niin.
Toki Jumala välittää kaikista tasapuolisesti. Toimittaahan hän kaikille ruoan ja muut fasiliteetit sielun ja ruumiin pitämiseksi yhdessä. Hän myös toivoo, että kaikki haluaisivat tulla takaisin hänen luokseen, mutta meillä on siihen valinnanvapaus. On sanottu, että jos ihminen ottaa yhden askelen kohti Jumalaa, Jumala ottaa sata askelta kohti ihmistä.
Kuvailemasi henkilön tuntomerkit sopivat erittäin hyvin erääseen henkilöön, joka asui temppelissä 4-vuotta ja lähti sitten pois. Tuo henkilö oli käyttänyt paljon huumeita ennen tuloaan Krishna-liikkeeseen ja pääsi niistä eroon palvelemalla todella intensiivisesti Krishnaa. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin huomasivat, että hän oli aivan liian hullu asumaan temppelissä. Asialle ei silti tehty mitään, koska hän levitti paljon kirjoja. Itse olisin kehoittanut kyseistä henkilöä asumaan temppelin ulkopuolella, mutta temppelin johtaja oli valitettavasti toista mieltä asiasta.
Ei pidä ollenkaan paikkaansa, että joogia, joka ei saavuta itseoivallusta tässä elämässä odottaisi joku rangaistus. Päinvastoin Bhagavad-gitan mukaan hän menee taivaallisille planeetoille, tai syntyy rikkaaseen tai aistokraattiseen perheeseen seuraavassa elämässä. Sen takia tällä tiellä kulkeva ei voi menettää mitään. Jos olet kerran aloittanut Krishna-tietoisuuden harjoittamisen, niin seuraavalla kerralla jatkat siitä mihin jäit.
Kuvailemasi henkilö oli itse keksinyt oman rangaistus-filosofiansa ja sillä ei ole mitään tekemistä Krishna-tietoisuuden kanssa. Hänellä oli myös itse keksitty numerologia, joka oli välillä todella huvittavaa katseltavaa. :D
ISKCON:in vale-gurut taas ovat vain väliaikainen ongelma, joka poistuu sitä mukaa kun totuus tulee ilmi. Krishna on absoluuttinen totuus, joten se on itse asiassa Krishna, joka tulee ja poistaa itse tämän ongelman. Jos luemme Krishna-kirjaa, niin se on täynnä demoneita, jotka aiheuttivat ongelmia, mutta lopussa Krishna tappoi heidät kaikki ja he saavuttivat näin vapautuksen sulautumalla persoonattomaan Brahma-yotiin. Jos Krishna on näin ystävällinen jopa vihollisilleen, niin mitä voimmekaan ajatella hänen ystävällisyydestään niitä kohtaan, jotka suurella antaumuksella toistavat hänen pyhää nimeään? Varmasti se on vielä miljoonia kertoja suurempaa.
Hare Krishna!
Täytyy myöntää, että olen itsekin miettinyt ajoittain samantapaisia asioita. :) Rehellinen ollakseni en voi väittää täysin ymmärtäväni Krishnaa ja Krishnan jumaluutta. Esimerkiksi kuvaukset Krishnasta varastamassa kylpevien paimentyttöjen vaatteita menevät aikalailla ymmärrykseni yli... Itse asiassa koen tällä hetkellä ehkä sittenkin läheisempänä Caitanya Mahaprabhun hahmon. Näen hänen elämässään sellaista armollisuutta, lempeyttä, nöyryyttä ja Jumalasta hurmioituneisuutta, joka puhuttelee minua. (Ehkä hän on myös olemukseltaan tietyllä tavalla universaalimpi kuin niin kovin intialainen Krishna...)
Jostain luin [sori, en ole niin hyvä näiden sitaattien kanssa kuin Bhaga:)] että Gaura-lila (Caitanyan elämän tapahtumat) voivat toimia porttina Krishna-lilan ymmärtämiseen. Täytyy toivoa, että näin minunkin kohdallani joskus käy... Ajoittain olen kylläkin hieman skeptinen sen suhteen, voimmeko me koskaan tavoittaa ja ymmärtää Jumalaa kielen avulla. Sanatkin ovat pohjimmiltaan aineellisia konstruktioita, ja siten kyvyttömiä välittämään niitä totuuksia, jotka ovat sanojen takana ja yläpuolella... Joka tapauksessa luotan siihen, että Jumala voi minulle ymmärrystä lahjoittaa, jos hän niin hyväksi kokee.
Uskon myös siihen, että Jumala on paljon suurempi ja armollisempi kuin mitä minun pieni mieleni kykenee käsittämään. Hänellä on loputtomasti erilaisia nimiä ja ilmenemismuotoja, ja jokainen voi löytää niistä itselleen läheisimmän. Jos Krishna ei puhuttele Sinua, voit kohdata Hänet jossain toisessa hahmossa tai hahmottomuudessa. Jumala-suhteen syntymisessä ja rakentumisessa on viime kädessä kyse hyvinkin henkilökohtaisesta asiasta. Se ei ole vain järjen vaan pitkälti sydämen asia. Voin kuvata niitä piirteitä, jotka minua Krishnassa viehättävät, kuten aiemmassa viestissäni tein. Lopulta joudun kuitenkin toteamaan... "Krishna, en minä Sinua ymmärrä, mutta haluan antaa sydämeni Sinulle. Olen väsynyt shoppailemaan elämyksiä uskonnollisuuden markkinoilla. Anna minun palvella Sinua ja auta minua näkemään miten sen missäkin tilanteessa voisin parhaiten tehdä."
On kai makuasia, onko parempi että meillä on vapaa tahto kuin että meillä ei olisi. Kristilliseen jumalakauhuun kasvatettuna ja siitä Krishnan avulla vapahtuneena pidän henkilökohtaisesti todellista vapaata tahtoa (eli että meitä ei käristetä ikuisessa tulessa vain siksi ettemme ole samaa mieltä kuin kirja nimeltä Raamattu) ja ajatuksenvapautta mahtavana juttuna.
Krishna sanoo Gitassa (9.29):
"Minä kohtelen kaikkia eläviä olentoja samalla tavalla. En pidä ketään vihamiehenäni – enkä rakkaanani, paitsi niitä, jotka ovat antautuneet palvomaan Minua rakkaudella. He ovat Minussa ja Minäkin olen heissä."
Krishna tekee jatkuvasti ihmeitä ja pelastaa palvojiaan pahoista pinteistä. En tiedä, miksei Hän ole pelastanut kaikkia pedofiilien uhreja. Minustakin se on surullista.
Palailenpa tänne pitkästä aikaa :) Kirjoituksesi herätti joitakin ajatuksia... En ajatellut puhua itsestäni mitään, mutta mitäpä sillä on väliä, vaikka niin tekisinkin. Lähtökohtani ovat erilaiset kuin mitä ehkä kuvittelit. Luulen ymmärtäväni hyvin mistä puhut - olen nimittäin joskus itsekin joutunut pohtimaan mainitsemiasi asioita hyvin syvällisesti. Minulle Jumala oli joskus tärkein asia elämässä, koko elämäntapani oli oikeastaan sidoksissa uskonnon harjoittamiseen. Kirjoitukset olivat minulle pyhiä ja pyrin noudattamaan kaikkia oppeja parhaani mukaan kyseenalaistamatta. (En vielä nykyäänkään ymmärrä ihmisiä, jotka valitsevat itselleen uskonnosta/uskonnoista vain ne osat, jotka sattuvat itselle sopimaan.)
Matka siihen, kun usko loppui ja siihen, etten kerta kaikkiaan voi hyväksyä yhdenkään jumalan jumaluutta, on ollut pitkä. Siitä voisi kirjoittaa vaikka romaanin, mutta jätetään tällä kertaa väliin :) Tajusin monia asioita, mutta ehkä tärkeimpänä oli se, että oma hyvinvointini ei puhutellut minua enää niin paljon. Uskalsin kohdata muut ihmiset rehellisesti, ilman selityksiä siitä, miten milloinkin Jumalalla varmasti on ollut joku tarkoituksensa tuossakin asiassa. Todellisuus on paljon karumpaa kuin miltä se silloin omasta turvallisesta "piruntorjuntabunkkerista" näytti. Tuntui (ja tuntuu edelleen) omituiselta miksi juuri minä olen saanut niin paljon lahjoja - suoraan sanottuna elämäni on ollut (liian?) helppoa. En voi hyväksyä sitä, että Jumala jakaa lahjojaan täysin mielivaltaisesti: toiselta ei puutu mitään ja toisella ei ole edes edellytyksiä mielekkääseen elämään.
Sen voin myöntää, että olin onnellinen silloin kun vielä rakastin täydestä sydämestäni Jumalaa. Oivaltaminen alkoi siitä, kun suostuin hyväksymään silloin niin kiusallisen ajatuksen, että kukaan joka on täydellinen ei voisi saada aikaan/sallia tälläistä hässäkkää ja kärsimystä maailmaan. Jumalan täytyy olla falski otus, jota minä en suostu palvomaan enkä myöskään aio koskaan pyytää Häneltä mitään (no, ei tämä ole lukkoon lyöty:). Omat rikkeeni ovat varsin mitättömät Hänen tekoihin verrattuna.
Noh, löysin oman filosofiani luopumisesta: kaiken turhan karsimisesta elämästäni/mielestäni, ja muille ihmisille antamisesta. Hullulta se minustakin tuntuu, että ensimmäinen mistä luovuin oli usko jumalaan, mutta joka tapauksessa sen jälkeen olen oivaltanut elämästä paljon enemmän. Elämä on ollut edelleen antoisaa ja rikasta. Voin sanoa olevani onnellinen.
Jos kuvailemasi suuri ja armollinen Jumala on olemassa, toivoisin että Hän vielä nujertaisi hybrikseni ja tekisi sovinnon kanssani :)
Onnea kuitenkin sinulle tielläsi :) Luulen, että jos Jumala todella on armollinen, niin Hän osaa arvostaa myös hyvää yritystä ymmärtää...
Tekisi melkein mieli sanoa, että ymmärrän mistä puhut. Olen aina kuitenkin kokenut syvää epäluuloa sellaisia ihmisiä kohtaan, jotka väittävät tietävänsä, miltä toisesta tuntuu... Joten jääköön nyt sanomatta. Varsinkin kun väistämättä hahmotan maailmaa omasta kapeasta näkökulmastani käsin. Olenkin siksi taipuvainen ajattelemaan, että voimme luopua omista kuvitelmistamme Jumalan suhteen mutta emme hänestä itsestään milloinkaan. (Sama kuin että voimme pilkata sitä käsitystä, joka meillä Jumalasta on, mutta itse Jumalaa ei voi pilkata.) :)
Hyvää jatkoa valitsemallesi tielle! Ehkä olet jopa lähempänä Jumalaa kuin me, jotka tätä omaa "uskovaisuuttamme" toitotamme. :)
Siteeraan vielä lopuksi kahta runoilijaa, joiden ajatukset olen itse kokenut läheisiksi.
PYLVÄÄT
Credo ut intellicam
(uskon jotta ymmärtäisin), ja
credo quia absurdum
(uskon, koska se on käsittämätöntä).
Vain kaksi pylvästä,
mutta niiden varaan rakennettiin
ihmisajatusten
koko mahtava holvi.
Holvit luhistuvat,
mutta pylväät pysyvät pystyssä yhä
järkähtämättä.
Niihin voit vieläkin nojata väsyneen pääsi
syntymästä kuolemaan asti
heikko vaeltaja,
vaikka ei mielesi koskaan
huikaistuisi
hänen valkeudestaan.
-Mika Waltari-
Hän kirjoitti "Minun Jumalani"
ja pyyhki sen yli,
sillä hän ajatteli:
hyi, senkin egoisti!
Hän kirjoitti "Kaikkien ihmisten Jumala"
ja puraisi heti kieltään,
sillä hänen mieleensä tulivat enkelit
ja kivet (lumen peittäminä ne näyttivät ihan kaniineilta)
Lopuksi hän kirjoitti vain
"Jumala".
Ei enempää eikä vähempää.
Sekin oli vielä liian paljon sanottu.
-Jan Twardowski-
Viestisi oli niin mahtava, että täytyy kiittää sinua vielä erikseen :) Tämä kirkasti minulle paljon sitä asiaa, jonka ajatuksiksi muotoilu on ollut hankalaa. Tilittelen tässä vielä muutamia ajatuksia jumalasuhteestani :)
Olen ihmetellyt sitä, että vaikka olen ajan kuluessa ehtinyt haukkumaan Jumalaa kaikenlaisilla nimityksillä, ja lopettanut kaiken uskonnollisen toiminnan elämässäni, niin siitä huolimatta en ole koskaan kokenut, että Jumala olisi hylännyt minut. (Täytyy myöntää, että se tunne, että edelleenkin kuulun etuoikeutettuihin kaikesta huolimatta, on provosoinut suuttumustani entistä enemmän.) Toisaalta en ole itsekään onnistunut hylkäämään Jumalaa, vaikka yritys on ollut kova... Todellakin, eihän Jumalaa ei voi pilkata!
Minulla ei ole koskaan ollut mitään suuruusilluusioita itsestäni, että voisin vaikuttaa omaan kohtalooni millään tavalla. Oli käsitykseni Jumalasta mitä hyvänsä, niin koko elämäni on yksin Hänen kädessään. Jumalan kaikkivaltaisuus on hätkähdyttävää! Uskon vahvasti Jumalan suuruuteen ja Hänen voimaansa toimia myös tässä ajassa (ei pelkästään kirjoituksissa). Tähän kaikkeen peilautuu pettymykseni Jumalaa kohtaan; siihen miksi Hän ei vastaa ihmisten hätään pyynnöistä huolimatta. Eikä minulla tietenkään ole mitään syytä teeskennellä itselleni tai Jumalan edessä olevani asioiden tilasta muuta mieltä kuin olen.
Lähempänä Jumalaa olemisesta... Tavallaan kamppailen oman suuttumukseni ja toisaalta nöyryyden kanssa. Sillä on ollut hyvin puhdistava vaikutus. Ne asiat, joita olen pyhittänyt aina, niiden merkitys on vahvistunut ja muuttunut selkeämmäksi. Herkkyyden lisääntyminen on tuonut mukanaan inhimillisyyttä ja samalla olen saanut rutkasti enemmän energiaa toimia hyvien asioiden puolesta.
Joka tapauksessa... Kiitoksia ajatuksista, joiden merkitystä en osaa kuvailla. Kaikkea hyvää sinulle :)