Olen yksi niistä onnettomista ihmisistä, joka on ilmeisesti tuomittu olemaan yksin lopun elämää. Jotain vain menee aina pieleen ja hyvältä vaikuttanut suhde hajoaa.
Tarkoittaako tämä sitä, että joudun luopumaan muista unelmistani, kuten saada lapsi? Olisin täysin valmis tekemään lapsen yksinkin, sillä tapaamiani miehiä ei koti ja perhe kiinnosta. Minulta loppuu kohta aika. Ikää alkaa olla sen verran.
Onko kamalan väärin tehdä lapsi tietoisesti yksin? Minulla on vakinainen virka ja oma koti, ja pärjäisin loistavasti käärön kanssa yksin. Näin lapsi ei joutuisi kärsimään mahdollista vanhempiensa eroa koskaan ja saisi taatusti rakkautta osakseen.
En haluaisi luopua äitiydestäni siksi, että en löydä miestä rinnalleni.
Tarkoittaako tämä sitä, että joudun luopumaan muista unelmistani, kuten saada lapsi? Olisin täysin valmis tekemään lapsen yksinkin, sillä tapaamiani miehiä ei koti ja perhe kiinnosta. Minulta loppuu kohta aika. Ikää alkaa olla sen verran.
Onko kamalan väärin tehdä lapsi tietoisesti yksin? Minulla on vakinainen virka ja oma koti, ja pärjäisin loistavasti käärön kanssa yksin. Näin lapsi ei joutuisi kärsimään mahdollista vanhempiensa eroa koskaan ja saisi taatusti rakkautta osakseen.
En haluaisi luopua äitiydestäni siksi, että en löydä miestä rinnalleni.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ilkeä sanoa, mutta jos olisin asemassasi, melko varmasti tekisin sen lapsen. Lapsen saaminen on naiselle kuitenkin sen verran suuri asia, ettei sitä halua päästää käsistä. Monen on vaikea sopeutua lapsettomuuteen, kun se johtuu pelkästään miehettömyydestä.
Mutta sitten on nämä moraalikysymykset... eli jos tulisit raskaaksi, kannattaako isälle kertoa? Isällä periaatteessa on kuitenkin oikeus tietää ja on kohtuutonta pitää tällaista mahdollisuutta salassa... Lapsikin kyselee jossain vaiheessa isänsä perään etkä varmaankaan halua isää lapselta pois.
Menin vähän asian yli, mutta siis mielipiteeni ongelmaasi on se, että itse turvautuisin varmaankin keinohedelmöitykseen, jos moraali ei antaisi periksi polkaista satunnaisia isäehdokkaita...
Tiedä häntä. Itselläni mies, mutta lasta ei vain saada alkuun. Tai saadaan alkuun, mutta menee joka kerta kesken. Kurjaa se on tämäkin!
Teidän tilanteenne on kurja. On varmasti rasittavaa, kun ei tiedä miksi pieni alku ei vaan jaksa sinnitellä.
Olen tosissani miettinyt näitä asioita. En voisi hypätä sänkyyn satunnaisen tyypin kanssa, sillä tautien vaara on suuri.
Haluaisin kuitenkin kertoa miehelle, että lapsi on tulossa, jos se onnistuisi. Näin hän saisi ainakin itse määritellä missä suhteessa haluaa olla lapseen. Sitten se miehen suhtautuminen asiaan määräisi sen, että mitä kerron lapselle. Jos miestä ei kiinnosta lapsi yhtään, kertoisin käyneeni pakkasherran juttusilla...
Kiitos sinulle viestistäsi. Et usko kuinka mukavaa oli lukea se, että joku ymmärtää. Pidän teille peukkuja, että saatte pian omanne =)
Ps. Viimeyönäkin näin unta että sain lapsen.
lasta harkitset, niin kannattaisin, että tilanne hoidettaisiin keinohedelmöityksen kautta jo heti, eikä satunnaisilla miesraukoilla. Näin saisit lapsen täysin itsellesi, ilman miestä, ja sen tuomia ongelmia. Moraalisestikin se olisi minusta parempi vaihtooehto! =)
Tsemppiä sulle ja laita projektisi käyntiin ripeästi, kaikki ei meinaan välttämättä taphdu ihan nopeasti...
Suomessa on käsittääkseni tilanne, että yksinäisiä naisia ei keinohedelmöitetä..tämä on iso ongelma. Miesten kohdalla olisi ehkä toivoa saada apua ystävältä, joka ymmärtää ja voisi auttaa. Tähän mieheen voinen luottaa ja asioista pitäisi vielä sopia.
Mutta ymmärrän näkemyksesi siitä, että olisi reilua olla alusta loppuun yksin. Eipä tulisi sotkuja jälkeen päin.
Kiitos tuestasi, Anu. Yritän aloittaa projektin pian =)
Samaa täällä mietiskellyt itsekkin jo pitemmän aikaa. Minulla kyllä monivuotinen parisuhde, mutta kun tuo mies ei vieläkään ole asiasta innostunut ja aika alkaa käydä minullakin vähiin.Useamman vuoden olen odotellut ihmettä tapahtuvaksi, että se isäksi ryhtyminen ei enää olisikaan ylitsepääsemättömän ahdistava asia, mutta ei se taida odottelemalla parantua. Tiedän myös pärjääväni kyllä lapsen kanssa ja luotan tulevaisuuteen yksinhuoltajaäitinä, mutta tuo ainoa mahdollinen tapa hankkiutua raskaaksi kyllä jännittää.Hedelmöityshoitojahan vielä annetaan yksinäisille naisille, mutta miten on tuon keinohedelmöityksen laita? Hienoa jos uskallat pistää projektisi käyntiin ja ryhtyä tuumasta toimeen.Itse en kykene päättämään miten tässä tilanteessa pitäisi toimia.Tsemppiä!
Minulla oli aivan ihana mies ja loistava parisuhde vielä puoli vuotta sitten. Tuntui siltä, että olin löytänyt sielunkumppanini.
Tämä mies kuitenkin päätti yllättäen, että ei vain halua olla kanssani. Jokin sitoutumiskammo..
Miehillä ei tosiaan ole mitään haluja sitoutumiseen ja pysyvään parisuhteeseen. Heillä ei myöskään ole minkäänlaista vauvakuumetta tai tarvetta tulla isäksi. En ole vielä yhdenkään miehen kuullut sanovan, että hän haluaa lapsen. Kaikki ovat todenneet hankkineensa lapsia vaimon/naisen toiveesta ja myöhemmin he ovat todenneet, että eivät kestä sitä. Ja työtovereistani sentään yli 90% on miehiä..
Pidän sinulle peukkuja, että miehesi tajuaa pian, että isyys on hieno juttu. En haluaisi tehdä tätä yksin, mutta lapsen haluan. Vaihtoehtoja minulla ei siis enää ole..
Itse varmasti hankkisin lapsen, jos olisin samassa tilanteessa kuin sinä! Varmasti moni muukin on hankkinut lapsen tietoisesti yksin ollessaan! Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa. Miehenhän kerkiää hankkimaan myöhemminkin (ja kyllä niitäkin löytyy paljon, joille kelpaa yksinhuoltajat), mutta lapsen hankkimiselle on meillä naisilla 'aikaraja'!!!
Jos SINÄ arvelet pärjääväsi yksin lapsesi kanssa, oletko lainkaan miettinyt, pärjääkö mahdollinen lapsesi yksin sinun kanssasi. Mitäs jos sillä on ikuinen trauma siitä, että isä puuttuu? Ja mitä lapsi ajattelee, kun tietää tulleensa maailmaan vain sinun itsekkään toiveesi takia, ei rakkaudesta syntyneenä?
Mitähän se minun toiveeni sitten olisi muuta, kuin suunnatonta rakkautta sitä tulevaa lasta kohtaan? Hänhän saisi alkunsa juuri rakkaudesta ja olisi toivotumpi, kuin moni avioliitossa syntynyt lapsi.
Olen miettinyt paljonkin sitä, kuinka lapsi pärjäisi asian kanssa ja kuinka hänelle selittäisin sen, että hänen isänsä ei ole meidän kanssamme. Mutta olen tullut siihen tulokseen, että sen asian ymmärtäminen ei vaadi lapselta läheskään yhtä paljoa kuin se, että joku suhde isäänsä päättyisi eroon ja lapselle pitäisi selittää miksi, ja että vika ei ole hänessä.
Itsekästä tämä on, sitä en kiellä. Mutta kuka pitää huolen toiveistani ja haluistani, jos en minä itse? Olen yksin, halusin tai en. Olisi ihanaa, jos löytäisin ihmisen rinnalleni. Sitä vain tuskin tapahtuu. En oikein usko sellaisen rakkauden ja miehen olemassaoloon..
että sinkkuja ei keinohedelmöitettäisi? Sain nimittäin Tampereen AVA-klinikalta yksinäisen hakijan kaavakkeen, jossa todella kysyttiin mm. minkä väriset silmät haluan lapselleni, yms. ja kutsun tulla keskustelemaan asiasta. Oisko meillä sittenkin Yksinäinen toivoa?