Varoitus

Elisa on lähettänyt kesän ja syksyn aikana runsaasti virheellisiä laskuja, jotka alkavat tekstillä:"ELISA YKSINKERTAISTAA LASKUTUSTAAN. ELISAN KIINTEÄN VERKON ERILLISET LASKUT YHDISTETÄÄN YHDELLE LASKULLE...".

Laskuissa on ollut virheellisiä määräytymisperusteita. Ne ovat olleet vastoin tehtyä keskinäistä sopimusta. Niissä on laskutettu esim. kuukautta aikaisemmin kuin jokin palvelu on kytketty.

Niissä on laskutettu kahdesti samasta palvelusta, esim. laajakaistasopimukseen sisältyvistä viidestä sähköpostiosoitteesta on laskutettu laajakaistalaskun lisäksi "ELISA KOTIPOSTI" -laskuilla, joilla on toistamiseen laskutettu samoista sähköpostiosoitteista.

Laskutusvirheen havaittavuutta vähentää se, että esim. laajakaistalaskun ja saman ELISA KOTIPOSTI -laskun lähetysväliä voi olla toista kuukautta.

Laskutusvirheen korjaaminen on TODELLA työlästä, sillä "Laskutustiedustelun" puhelin (010 2638900) ei vastaa eikä sinne soitettaessa pääse jonoon. Syyksi ELISA kertoo, että koko Suomen soitot on keskitetty yhteen paikkaan. Laskutustiedustelu on siksi niin ruuhkautunut, että puhelin ei vastaa eikä jonoon enää mahdu! Tämä on ongelmana ELISAn mukaan varsinkin laskutuspäivien jälkeen. En yhtään epäile tätä, sillä meillekin on tullut kolme aiheetonta laskua elokuun alun ja tämän päivän välillä.

Kaikkein ikävintä on se, että virheelliset laskut on joutunut korjauttamaan ELISAn toimistoissa. Niissä on ollut viimeisen kolmen kuukauden aikana hirvittäviä ruuhkia niin, että jonotusajat ovat olleet puolesta tunnista tuntiin.

Minulle sattui erikoinen virheellisen laskun korjaustapaus elokuun alussa ELISAn Tampereen Näsilinnankadun konttorissa, missä pitkän jonottamisen jälkeen nuorehko miesvirkailija yritti korjata virheellistä laskuani.

Hänkään ei päässyt puhelimella ELISAn laskutukseen. Sen vuoksi hän antoi virheellisen laskun minulle takaisin, ja sanoi, että hän ei pysty tekemään asialle mitään.

Pyysin, että hän ottaisi laskustani kopion ja hoitaisi asian yrityksen sisäisenä postina. Tähän miesvirkailija sanoi osuvasti, että "Hoida lasku itse, koska se on SINUN laskusi."

Tätä voinee kutsua jo anti-asiakaspalveluksi, mikä ei oikein täsmää ELISAn hymyilevien TV -mainosmiesten antaman yrityskuvan kanssa.

ELISAn asiakkaan kannattaa siis tarkistakaa viimeiset puolen vuoden laskut. ELISA on syksyn aikana haalinut suuren määrän uusia asiakkaita, varsinkin heidän kannattaa verrata laskua ja tehtyä keskinäistä sopimusta, että esim. laskutus alkaa oikeasta kuukaudesta.
2652
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minäkin sain viime viikolla kaksi laskua Elisalta ja totesin että voi V...u niiden kanssa. Mulla oli aikaisemmin Nettikaista jonka vaihdoin ADSL:ään syyskuun alussa.

Elisa laskutti vielä tästä Nettikaistasta ja sen lisäksi myös laajakaistasta ja vielä väärällä kuukausimaksulla. Ei kun soittamaan ja toteamaan ettei laskutuksen palvelunumeroon pääse todellakaan edes jonoon. Parin päivän yrittämisen jälkeen vihdoin pääsin laskutukseen ja sieltä luvattiin lähettää uudet korjatut laskut.

Elisalle on tosi vaikeaa päästä mihinkään palvelunumeroon oli se sitten asiakaspalvelu, tekninen tuki tai laskutus. Eiköhän siellä olisi aika parantaa palveluja eikä vain haalia lisää asiakkaita, nykyään kun on niin helppo vaihtaa palveluntarjoajaa.

Äänestä

tollaisia ongelmia. Hanki kunnon laajakaista liittymä,ja se on. MTV3. Kyllä pelittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Yllätetty kirjoitti:

Elisa on lähettänyt kesän ja syksyn aikana runsaasti virheellisiä laskuja, jotka alkavat tekstillä:"ELISA YKSINKERTAISTAA LASKUTUSTAAN. ELISAN KIINTEÄN VERKON ERILLISET LASKUT YHDISTETÄÄN YHDELLE LASKULLE...".

Laskuissa on ollut virheellisiä määräytymisperusteita. Ne ovat olleet vastoin tehtyä keskinäistä sopimusta. Niissä on laskutettu esim. kuukautta aikaisemmin kuin jokin palvelu on kytketty.

Niissä on laskutettu kahdesti samasta palvelusta, esim. laajakaistasopimukseen sisältyvistä viidestä sähköpostiosoitteesta on laskutettu laajakaistalaskun lisäksi "ELISA KOTIPOSTI" -laskuilla, joilla on toistamiseen laskutettu samoista sähköpostiosoitteista.

Laskutusvirheen havaittavuutta vähentää se, että esim. laajakaistalaskun ja saman ELISA KOTIPOSTI -laskun lähetysväliä voi olla toista kuukautta.

Laskutusvirheen korjaaminen on TODELLA työlästä, sillä "Laskutustiedustelun" puhelin (010 2638900) ei vastaa eikä sinne soitettaessa pääse jonoon. Syyksi ELISA kertoo, että koko Suomen soitot on keskitetty yhteen paikkaan. Laskutustiedustelu on siksi niin ruuhkautunut, että puhelin ei vastaa eikä jonoon enää mahdu! Tämä on ongelmana ELISAn mukaan varsinkin laskutuspäivien jälkeen. En yhtään epäile tätä, sillä meillekin on tullut kolme aiheetonta laskua elokuun alun ja tämän päivän välillä.

Kaikkein ikävintä on se, että virheelliset laskut on joutunut korjauttamaan ELISAn toimistoissa. Niissä on ollut viimeisen kolmen kuukauden aikana hirvittäviä ruuhkia niin, että jonotusajat ovat olleet puolesta tunnista tuntiin.

Minulle sattui erikoinen virheellisen laskun korjaustapaus elokuun alussa ELISAn Tampereen Näsilinnankadun konttorissa, missä pitkän jonottamisen jälkeen nuorehko miesvirkailija yritti korjata virheellistä laskuani.

Hänkään ei päässyt puhelimella ELISAn laskutukseen. Sen vuoksi hän antoi virheellisen laskun minulle takaisin, ja sanoi, että hän ei pysty tekemään asialle mitään.

Pyysin, että hän ottaisi laskustani kopion ja hoitaisi asian yrityksen sisäisenä postina. Tähän miesvirkailija sanoi osuvasti, että "Hoida lasku itse, koska se on SINUN laskusi."

Tätä voinee kutsua jo anti-asiakaspalveluksi, mikä ei oikein täsmää ELISAn hymyilevien TV -mainosmiesten antaman yrityskuvan kanssa.

ELISAn asiakkaan kannattaa siis tarkistakaa viimeiset puolen vuoden laskut. ELISA on syksyn aikana haalinut suuren määrän uusia asiakkaita, varsinkin heidän kannattaa verrata laskua ja tehtyä keskinäistä sopimusta, että esim. laskutus alkaa oikeasta kuukaudesta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu