Olen Asp-säästäjä ja määraika päättyy 2015 keväällä. Tarkoitus ostaa sitten itselle oma asunto. Asun tällä hetkellä vuokralla ns. avoliitossa tyttökaverin kanssa ja itse olen toiminut yksin Asp-säästäjänä. Avovaimo muuttamassa mukana uuteen asuntoon.
Kannattaako uusi asunto hankkia yhteisesti vai yksistään minun nimiin?
Kannattaako laina ottaa yhteisesti vai yksistään minun nimiin?
Kiinnostaa tuo verotuksen kannalta ja mikä ratkaisu olisi paras itseni kannalta jos vaikka tien erkanee myöhemmin avovaimon kanssa.
Oma asunto
8
406
Vastaukset
- Ei verotusetua
Omiin nimiisi koko laina samoin asunto. Sitten ei tule myöskään ongelmaa mahd eron tulessa
Juuri näin, silloin avopuolisollasi ei ole mitään oikeuksia, eli voit laittaa kävelemään milloin vain.
- Toi5
Mikäli maksat asunnon täysin itse niin sitten yksin itselle. Toisen osapuolen näkökannasta katsottuna, jos osallistuu asunnon maksamiseen, tulee päästä myös omistajaksi.
- MääJaToi
Ottakaa laina puoliksi ja omistus puoliksi. Jos tiet erkanee, niin molemmille jää jotain. Minä en ainakaan suostuisi asumaan yhdessä niin, että toinen säästäisi itselleen asuntoa ja minä maksaisin juoksevia kuluja ja eron sattuessa ottaisin tuulenhuuhtoman takapuoleni mukaani.
- Kikkailkaa_verottajaa
Pieni vinkki, Ei ainakaan täysin puoliksi!
Jos tiet ei erkanisi ja menisitte naimisiin. Toisella säilyy ensiasunnon vero vapaus ja voitte myöhemmin ostaa /vaihtaa toiseen asuntoon jos tarvetta puolison "ensiasuntona", säästää pitkän pennin.
Verottaja katsoo sen niin, että ensiasunnon oston verokevennykset säilyy jos ei ole omistanut puolta asunnosta. Eli jos papereissa lukee toisella omistusoikeus 49%:iin.(Säilyy ensiasunnon oikeus hänellä) 50%:ssa ei säily. - kake1
Jos olen yksin asp-lainan ottajana ja säästäjänä ja otan asunnon lainan lyhennyksen maksettavaksi ja tyttökaveri maksaisi vuokran sekä joitain muita kuluja niin olisi hyvä jollain tavalla mahdollisen eron sattuessa huomioida myös tyttökaverin osuus yhteiseen asuntoon. Olisi hyvä vaikka kirjallisesti merkitä osallisuus yhteiseen pesään vai onko muita vaihtoehtoja. Pankin mukaan laina annetaan kuitenkin asp-tilin avaajalle ja säästöosuuden tekijälle.
- agfreal
Ensiksi asunnon omistaa se kuka on merkitty osakkeenomistajaksi, ei välttämättä se joka osallistuu kustannuksiiin. Toiseksi omistusasunnonsta ei makseta vuokraa, vaan esim. osakeasunnosta yhtiövastiketta. Kolmanneksi en todellakaan maksaisi toiselle asuntoa osallistumalla päivittäisiin kuluihin, toisen lyhentäessä lainaansa.
- pesän_jako
Vanha ketju, mutta vastataan silti...
Reilua ei sekään ole, että toinen on säästänyt ennakkoon, mutta omistus pistetään 50:50. Vuotta myöhemmin ero -> ex tyttöystävä/vaimo saa puolet asunnon hinnasta, vaikka on maksanut sen hankitahinnasta vai parin % siivun.
Näinhän tämän pitäisi mennä:
- säästetty ennakkoon esim. 30 %
- loput 70 % lainarahalla, velka otetaan (50:50) molempien nimiin
- säästäjän osuus asunnosta 30 % 0,5x70 % = 65 %
- tyttöystävän/vaimon osuus 0,5x70 % = 35 %
Kun laina on maksettu pois, omistus jakautuu sen mukaan, mitä kumpikin on projektiin rahojaan upottanut. Jos tulee ero ennen kuin on laina maksettu pois, vaimo saa kyllä ylimääräistä (suuremman osuuden kuin mitä on kustantanut), mutta lähempänä oikeudenmukaista jakoa ollaan silti kuin 50:50 omistusosuuksin.
Osakkeen omistuksen voi todellakin jakaa tälläviisiin. Esim. itse omistan leskeksi jääneen äitini asunnosta 25 %.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad621198- 42891
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että334678- 51651
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 51628
- 93610
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76582
- 56564