Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Tallinksiljan taso romahtanut

Pämmy

Olin alkuviikosta Helsinki-Tukholma risteilyllä Silja Symphonylla ja tyrmistyin täysin siitä, kuinka Siljan taso on romahtanut. Yhdessäkään ravintolassa ei ollut tarjolla makeaa laktoositonta kakkua tai muuta leivonnaista. Porukkamme ei siis saanut nautittua päiväkahveja kakuilla tai pullilla. Henkilökunta oli todella sympaattista ja pahoitteli sitä, että valikoima on muuttunut ja totesi, että kaikki päätetään nykyään Virossa ja raha ratkaisee eli laktoosittomat tuotteet maksavat liikaa. Minä matkustajana olisin kyllä maksanut lähes mitä vain, jotta olisin sitä kakkua saanut.

Ennen Siljan laivoilla oli erinomaisesti merkitty Buffetissa, mitkä ruoat olivat laktoosittomia ja mitkä eivät. Niitä merkintöjä ei enää ollut. Yksi syy merkintöjen puuttumiseen oli se, että laktoosittomia tuotteita ei yksinkertaisesti ollut tarjolla. Raejuusto oli tavallista, kermakakut yms. sisälsivät laktoosia. Jälkiruokapöydässä oli yksi sokeriton ja laktoositon mauton kötöstys, joka ei maistunut miltään. Mätiäkään ei enää ollut lainkaan tarjolla. Henkilökunta kävi keittiössä asti kyselemässä, olisiko seurueellemme mitään jälkiruokaa tarjolla ja tulos oli puhdas nolla. Sääliksi kävi muutama vuosikymmeniä laivalla työskennellyt tarjoilija, jotka aikoinaan olivat ylpeitä työstään ja laivasta.

Symphonylla ei enää ole alakerrassa à la carte ravintolaa, jossa voisi tilata pelkän alku- ja/tai jälkiruokapöydän. Vaihtoehtoina on siis à la carte sellaisenaan tai buffet. à la cartessakaan ei muuten sitten ole laktoosittomia jälkiruokia vaan meillekin tarjoilija häpeissään tarjosi ilmaiset teet jälkiruoaksi.

Hei ja hyvästi siis TallinkSilja etenkin kun hytit ovat kulahtaneita eikä niitä ole vuosikymmeniin uusittu. Tasoaeroa Vikingin laivoihin ei enää ole. Promenade toki erottaa laivat Viikkarin laivoista, mutta eipä siellä Promenaden laminaateilla jaksa koko iltaa astella etenkin kun ruoan taso on romahtanut ja hinta ovat lähes Michelin ravintoloiden tasolla.

14

430

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ihan ihquuu jee

      no voi voi on se elo kurjaa ja kamalaa

      • näin on

        Kommenttisi romahdukseen kertoo hyvin syynkin asiaan


    • ihquuu

      juu just ninqu silleen jee ja kakkua kanssa

    • Huononpaan suuntaan

      Kyllä ensimmäinen kirjoittaja valitettavasti on tässä asiassa oikeassa. Symphonin /Serenaden taso on laskenut erittäin paljon viime aikoina, ja hinnat ovat puolestaan suhteettoman korkeat.

    • Vaarallista!

      Eikä katkaravutonta lohta/kirjolohta saa. Laktoosista menee vaan vatsa sekaisin, mutta katkaravut laivalla vaativatkin jo helikopterikyytiä sairaalaan.

      • ....,,,,

        Niin, ja ovat vieläpä väärentäneet Buffet-illallisen ruokalistan nettisivuilleen, muka vaikka kuinka paljon laktoositonta.
        Hirveää!!!!!!!!!!!!


      • hihhuun heips
        ....,,,, kirjoitti:

        Niin, ja ovat vieläpä väärentäneet Buffet-illallisen ruokalistan nettisivuilleen, muka vaikka kuinka paljon laktoositonta.
        Hirveää!!!!!!!!!!!!

        hyo hyo millaista touhuu mutta siis sillai niinqu ihan ihquuu


    • O|||||||O

      À la carte ravintolassa ei ole alku- ja/tai jälkiruokapöytää, vaan ne löytyvät buffetista lämminruokapöydän ja muun itsetarjoilun (ei palvelua) lomasta.
      Käytän laivoja useasti ja erehdyin aikataulusyistä kerran Tallink Euroopalle.

      Etsiessäni ravintolaa huomasin, että sellaista laivalla ei ollut. Oli pitkä jono kyltin suuntaan jossa luki "à la carte". Sisätiloissa ihmiset hakivat ruokansa itse, joten oletin ensikertalaisena (ja viimeisellä reissullani siinä paatissa), että kyseessä on tila jossa on sekä à la carte että buffet erikseen. Menin jonon keulille kysymään asiaa, jotta en jonottaisi turhaan buffettiin. Tiskillä selvisi, että à la carte ei oikeasti ole, vaan kaikki jonottavat buffettiin jossa lämminruoka tarjoillaan pöytään - kaikki toki à la carte hintaan. Lähdin hakemaan jotain parempaa.
      Menin sitten johonkin food - jotain - läävään jossa lehtipihvi oli parasta antia. Sen sai itse haettuna ja kassaan maksettuna nauttia laivan keulassa, kivalla näkymällä, siivoamattomassa pöydässä, tarjoiluvaunujen lomassa, sotkuisessa pöydässä joka oli pultattu likaisen maton päälle. Ruokailun kruunasi "ei-asiakkaat" rääkyvine kakaroineen jotka vaipanvaihtoa lukuun ottamatta toimittavat kaikki muut tarpeensa minun ruokailun lomassa kivasti aivan vieressä ja täysin häpeilemättä. Jotkut ilmeisesti viihtyvät näillä laivoilla ja käyttävät niillä matkustamiseen jopa omaa vapaa-aikansa. Miksi, jää minulle arvoitukseksi.
      Tallink Euroopalle käynee "Finnjetit" melko pian, joten toivottavasti kyseinen konsepti ei enää pala mm. à la carte noutopöytineen Itämerelle (Läänemeri) ikinä.

    • Noin se vaan menee!

      Muuten hyvä otsikko, mutta sellaista matkanjärjestäjää kuin Tallinksilja ei vielä ole olemassa. Matkat Helsingistä Tallinnaan hoitaa Tallink ja Suomesta Tukholmaan Silja Line.

      • niimpä

        Matkatoimistot toimivat yleensä matkan järjestäjinä (myös urheiluseurat yms).
        Tallink silja on taas liikennöitsijä jonka laivojen kyljissä lukee silja line.

        Matkanjärjestäjät ja liikennöitsijät ovat kaksi asiaa ...


      • 23 h -risteily Turus

        Ainakin tiistaina oli vielä:

        23 h -risteily Turusta, M/S Baltic Princess(Liikennöivä yhtiö TALLINK SILJA OY)

        28.10.2014 (Tiistai) lähtö 20:15 Turku/Turku - 29.10.2014 (Keskiviikko) Saapuminen 06:10 Värtan-satama

        29.10.2014 (Keskiviikko) lähtö 07:10 Värtan-satama - 29.10.2014 (Keskiviikko) Saapuminen 19:15 Turku/Turku


    • Syyslomanen2014

      Tason romahus.

      Itsekin huomasin viime reissulla, kuinka taso laskee. Lähdimme "muka" remontoidulle laivalle viettämään syyslomaa. No ensimmäiseksi olin kompastua promenaden lattiassa olevaan painaumaan, päästäkseni hyttiin, joka oli samassa kuosissa kuin ennenkin.
      Bufeen tarjonta on heikentynyt vuosien saatossa, samalla kun hintaa on hilattu ylöspäin, viinin ja oluen varjolla. Laivalla ei kannata enään syödä bufeessa, kun paremmat eväät saa vaikka Mondosta ja edullisemmin.
      Kylpylän poreammeet eivät ainakaan mielestäni ole parannus entiseen, varsinkaan lasten kanssa liikuttaessa.
      Show tarjonta alitti kyllä riman. Joku ryhmä Arimba oli buukattu keskiyön show:n esiintyjäksi. Ikävä kuunnella kasari klassikoita, kun ei ole laulutaitoa,
      Käytävien ja hyttien siivous oli vielä oma lukunsa. Yöllä oli otettu vähän miehestä mittaa ja verijälkiä oli pitkin käytävää. Kaikkia roiskeita ei sitten oltu siivottu satamassa olon aikana ja lähdön jälkeen käytävän perällä lojui sama oksupussi kuin aamulla.
      Kyllä risteilyt on nyt käyty kunnes tulee uusia laivoja reiteille.

      • Jiikoo -76

        Turha sinne laivalle on persaukisena lähteä säästelemään, säätä ensin rahaa ja mene sitten


    • Einesjet

      Finnjet aloitti laivaruokien tason alasajon. Finnjetissä alettiin käyttämään mantereella tehtyjä puolivalmisteita, jotka pelkästään lämmitettiin laivalla ennen tarjoilua. Finnjetiin saakka laivoilla oli tehty ruoat paikan päällä itse, ja laatukin oli aivan toista luokkaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2053
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe