Koska kerroitte?

Milloin olette kertoneet lähimmäisille että olette raskaana ja miten? :)
9150
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Ekasta kerroin läheiselle ystävälle joka tiesi yrityksestä rv7 kun käytiin yksityisellä utrassa. muille np-ultran jälkeen. Nyt tokaa odotan ihan alussa, eikä kukaan tiedä vielä, nyt 6 6. Yritän salata np-ultraan asti jos pystyn, ehkä läheiselle ystävälle tulee esiin vähän aikaisemmin. Tällä kertaa ei luultavasti mennä varhaisultraan, koska viimeksi en kokenut sen helpottavan oloa kovin paljon ainakaan hintaan nähden.

Äänestä

Olen kertonut sitä mukaa kuin ollaan ihmisiä tavattu, siis niille joille kuitenkin kertoisin jos tulisi keskenmeno.
(Vanhempani, miehen vanhemmat, läheiset kaverit)
Tässä raskaudessa oli töissäkin pakko kerto jo rv5 jtn koska oli niin paha olo ja tiettyjä asiakkaita joiden luokse en vain nyt voi mennä. Eikä heidän nyt ollut muutenkaan vaikeaa arvata mikä on homman nimi kun työaikanakin piti ravata vessassa laattaamassa rapsa-aikaan....

Äänestä
  • Meillä myös nyt rvt 6ssa ja hirmuisesti tahtoisin lähimmille kertoa. Ensikertalaisina kuitenkin vähän jännittää ja mietityttää. Kun eihän siitä edes vielä ole varmuutta että siellä olisi ketään, periaatteessa. Varhaisultraan ei olla ajateltu mennä, mutta eka neuvola on loppu viikosta :) mutta eihän sieltäkään taida mitään varsinaista varmuutta saada ettei ole tuulimuna raskaus tms.

    Äänestä

  • Eimilläänmalttaisodottaa kirjoitti:

    Meillä myös nyt rvt 6ssa ja hirmuisesti tahtoisin lähimmille kertoa. Ensikertalaisina kuitenkin vähän jännittää ja mietityttää. Kun eihän siitä edes vielä ole varmuutta että siellä olisi ketään, periaatteessa. Varhaisultraan ei olla ajateltu mennä, mutta eka neuvola on loppu viikosta :) mutta eihän sieltäkään taida mitään varsinaista varmuutta saada ettei ole tuulimuna raskaus tms.

    Ei meillä ainakaan ensimmäisellä neuvolakäynnillä selvinnyt mitään :D. Kauheasti sai kotiin luettavaa ja varattiin aika sikiöseulontaan sekä neuvolalääkärille. Sikiöseulonnan NT-ultrassa (rv12) sitten nähdään ensimmäistä kertaa mitä siellä masussa oikein kasvaa vai kasvaako ollenkaan. Kamalan pitkältä tuntuu kyllä odotus!

    Itse olemme miehen kanssa puhelleet, josko vasta ensimmäisen ultran jälkeen matkustelisimme sukulaisille ja ystäville kertomaan, ihan kuvan kanssa :).

    Äänestä

Meillä menossa jo rv 20 ja kerrottiin lähisuvulle ja parhaille ystäville rv 12 tienoilla...Nyt alkaa jo naapurit, työkaverit ym ihmiset huomaamaan, kun masu alkaa näkyä paremmin.

Äänestä

Me kerrotaan tuleville isovanhemmille ja sisaruksille ensiviikolla, isänpäivälahjan yhteydessä salakavalasti, silloin siis tulee 16viikkoa täyteen :)

Äänestä

Mä oon miettiny tätä asiaa kans hirveästi. Siis en ole raskaana vielä vaan se on suunnitteilla. Olen puhunut asiasta ihan hirveästi työkavareilleni ja niillä menee muhun varmaan pian hermot. Luulen, että kun muutama testi näyttää plussaa/kahta viivaa niin huudan iloisesti heti työkavareilleni, että nyt se on tapahtunut! :D Tai sitten en. Puolisoni saa tietenki tietää heti. Varmaan pimitän tietoa muilta jonkin aikaa, koska ensimmäisellä kolmanneksellahan on pahin mahdollisuus saada keskenmeno.

Äänestä

itse sain tietää raskaudesta vähän aikaa sitten. mietityttää miten pitkällä raskaus on, luultavasti ihan alussa. Hirveänä stressiä ja huolia päällä että melkein pelottaa että saanko keskenmenon.. Yrittänyt kuitenkin olen saada ajatukset mukavimpiin asioihin. rv arviolta 5-7 tienoilla. :) työnantajalle olen kertonut mieheni lisäksi.

Äänestä

me kerrottiin perheelle sen jälkeen kun käytiin np ultrassa :) tosin muutamalle kaverille heti raskauden alussa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eimilläänmalttais kirjoitti:

Milloin olette kertoneet lähimmäisille että olette raskaana ja miten? :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu