bokseri? Millanen on Löwchen? Meillä on aikeessa hankkia koiranpentu, mutta siitä mikä koira niin ei vielä varmaa tietoa ole. Myöskin on ajateltu lassieta, mutta niillä on tietojen mukaan lonkkavaivoja.
Koiranpentua yritetään saada Jouluksi. Asutaan omakotitalossa ja pihaa on jonkin verran ja naapurit on lähellä. Tehtiin ulos jo koira- aitauskin valmiiksi.
Niin ja sitten minkä hintaisia nuo ko pennut ovat? Tämä on eka kerta hankkiessamme koira.
Paljonhan tässä on miettimistä. Ajatuksena saada mukava,keskikokoinen ja seurallinen koira. Lassietakin näyttää olevan pienempikokoisia ettei niin suuria.
Kiitoksia neuvoista jo etukäteen.
Koiranpentua yritetään saada Jouluksi. Asutaan omakotitalossa ja pihaa on jonkin verran ja naapurit on lähellä. Tehtiin ulos jo koira- aitauskin valmiiksi.
Niin ja sitten minkä hintaisia nuo ko pennut ovat? Tämä on eka kerta hankkiessamme koira.
Paljonhan tässä on miettimistä. Ajatuksena saada mukava,keskikokoinen ja seurallinen koira. Lassietakin näyttää olevan pienempikokoisia ettei niin suuria.
Kiitoksia neuvoista jo etukäteen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Jos aiotte tarhassa pitää niin sinne soveltuva koira, se tarha ei korvaa lenkitystä. Pohtikaa onko aikaa ulkoiluttaa, mitä matkoja, haluatteko kouluttaa koiraa, millainen koira jne.
Ei ole aikomusta kaiken aikaa pitää koiraa tarhassa. Tehtiin sille pihamaalle melko isokokoinen 15 m kertaa 20 metrii aitaus. jossa se on sillon, kun ei ehditä seurata sen puuhia ulkona. Aitaus on vahvaa verkkoa. Koira näkee sieltä hyvin ympäristön.
Tuleva koiramme jokin kilttirotuinen, seurallinen keskikokoinen tai pienempi. Myöskin otetaan huomioon ettei koiramme häiritse naapureita liiaksi.
Olemme suunnitelleet tulevan koiramme ulkoilutuksen kolme kertaa päivässä kanssamme lenkkeilyjen merkeissä. Olemme vuorotyössä, joten kolme kertaa on sopiva. Mies aloittaa iltavuoronsa vasta klo 14, joten siinä on hyvä aika ennen työhönmenoa tehdä hyvä juoksulenkki koiran kanssa.
Mäyristen, terrierien ja löwchenin omistajat kirjoitelkaa koiristanne hyviä ja huonoja puolia.
Löwchen on hauskannäköinen ja trimattava koira. Ehkä melko harvinainen, kun en ole juurikaan tavannut niitä vain joitakin silloin tällöin.
Jotkin terrierit kiinnostavat miestäni.
Mäyräkoiraa ajateltiin viime kesänä, mutta kysymysmerkkinä tällä hetkellä.
Jos kahta rotua ajattelet niin mikset etsi näitten sekoitusta? Useinhan sekoitukset paljon terveempii.
Kannattaisko katsoa rotu jolla pidempi turkki, jotta viihtyy paremmin ulkona ja voi olla/saa olla ulkona työpäivän ajan.
Onko pakko olla rekisteröity?
Rekisteröimättömästä, terveestä koirasta joutuu maksamaan noin 500,-
eikä tue niitä tehtailijan rahan takia suunniteltuja pentuja ellei maksa niin paljon ja pentue ei elännyt häkissä.
Rotuyhdistyksen sivuilta löytyy paljon tietoa. Lue ne ja etsi joku sekoitus kahdesta taikka useammasta. Kasvattaja osaa sitten kertoa mitkä ominaisuudessa periytyneet mihin pentuun;)