xsaran vaihde

ilmojen kylmetessä xsara hdi:n vaihdetta vaihtaessa on alkanut kuulua outo 'narahdus'. Kuuluu vain, kun vaihdan 2:lta tai 4:lta pois, eli siis keppiä ylöspäin. Kuulostaa että ääni lähtisi suoraan kepin alapuolelta. Mikähän voisi olla syynä? viime talvena en huomannut mitään narahtelua.
2557
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minulla on vm. 2002 Xsara VTS, jossa ilmeni viime talvena samanlaisia oireita juuri kuvaamallasi tavalla.

40tkm huollon yhteydessä mainitsin asiasta ja itseasiassa jo uutena ihmettelin vaihteensiirron toimivuuden kankeutta (vaihteistoöljy vaihdettiin takuuna n. 20tkm kohdalla juuri tästä syystä mutta sen vaikutus jäykkyyteen oli melko minimaalinen). Itse narahdus ilmeni vasta myöhemmin.

Homma kuitenkin siten että jossain kohtaa vaihteensiirtovivustoa oli nivelet tjms. olleet täysin kuivana, ilmeisesti siis jo tehtaalta lähtiessä! Huollossa tehdyn vaseliininlisäyksen jälkeen narahdukset ovat kadonneet ja vaihteensiirtokin toimii puolta kevyemmin.

Lienee jonkinsortin "tyyppivika"? ;)

Äänestä
  • Juu, samat oli oireet minullakin vm 2001 Farkku Xsarassa menneenä kesänä. Ensin alkoi pikkuhiljaa vaihteensiirto jäykistymään ja natisemaan. Huollossa herkistelivät ja voitelivat vivustoa. Nyt toimii taas vaihteensiirto kevyesti.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


narahtelee kirjoitti:

ilmojen kylmetessä xsara hdi:n vaihdetta vaihtaessa on alkanut kuulua outo 'narahdus'. Kuuluu vain, kun vaihdan 2:lta tai 4:lta pois, eli siis keppiä ylöspäin. Kuulostaa että ääni lähtisi suoraan kepin alapuolelta. Mikähän voisi olla syynä? viime talvena en huomannut mitään narahtelua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu