20v ja neitsyt. Mistä niitä miehiä löytää?

neitivihreäsilmä

Baareissa ei tule käytyä ja kaveripiireistä ei vapaita sinkkuja löydy. Vapaa-aikani käytän harrastukseni parissa (ratsastus, hyvin naisvaltainen).

Olen aina ollus ns. ''kiltti tyttö''. Ikinä en ole seurustellut, eikä alkoholin löträäminen kiinnosta vieläkää. Nuoruuteni olen siis käyttänyt harrastuksiin ja kaverisuhteisiini. Olen hymyileväinen, rempseä ja laaja huumorintajuinen. Olen myöskin ehdottoman spontaani (haaveissa joskus interrailaaminen tai sohvasurffaus) mutta toisaalta nössö mm. huvipuistot ja korkeat paikat saavat polvet hytisemään. Ihan sieväkin, uskoisin.

En koe että itsessäni olisi mitään rajotteita miksi en kumppania löytäisi, olen tainut vain jäädä kotiin passiiviseksi ja värkännyt mahtavan löhönurkkauksen sohvalle, heh.

Joten kertokaa nyt heti välittömästi, mistä löytää vapaita nuoria viksuja miehiä?

17

695

    Vastaukset 17

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 10+7

      "mistä löytää vapaita nuoria viksuja miehiä?"

      ei ole olemassa

      • ipeh

        Voi olla et ne parikymppiset miehet on vielä aika lapsellisia ennen kun ne kasvavat siitä villitys iästä ulos??


    • kohtalotoveritässämoi

      Täällä kohtalotoveri ja aikalailla samanlainen tarina kuin aloittajalla. Humalassa olen ääliö ja alkoholia join muutenkin ekan kerran täysi-ikäisenä, aika harvoin tulee juotua ja liikuttua baareissa, en mä halua tuoda kotiin mitään baarikärpästä vaan haluaisin ihan fiksun, rennon ja mukavan miehen. Ikää 20v enkä ole seurustellut. Muutaman kerran on neitsyyden menetys ollut lähellä mutten halua sen tapahtuvan humalassa ja jonkun randomin kanssa.

      • ............

        Täällä olen 16v Mäntsälästä


    • tääläkin olisi

      aito kunnollinen poikamies Porissa 28v

    • itsekin 20v

      Ne 20v neitsyt miehet löytyy ylilaudalta :D

    • SugarDaddddy

      Moi olen 39v herrasmies, täällä odottelen kaikkien 20v tytteleiden soittoja.

    • Tavallinen tavis

      Etsin kuumaa naisseuraa Rovaniemeltä olen 50 kymmpinen, ota rohkeasti yhteyttä!

    • variksen marja

      joko kaikki vaatimet on tyydytetty

    • KYYRY NISKA

      LÖYTYVÄT SAUNA LAUTEILTA.

    • Hmm...

      Kuulostat tosi fiksulta nuorelta. Itse olen myös sinun ikäisesi ja poikuus tallella. Toisaalta jos etsit miestä hyvin kiimaisesti ja vain seksi mielessä niin löydät varmasti yhden illan juttuja, mutta meissäkin on paljon niitä joilla se asia ei ensimmäisenä ole mielessä. Itsekin haluaisin tutustua naiseen melko pitkään ennenkuin alkaisin lähestyä fyysisesti.

    • heti löytyy
    • neitivihreäsilmä

      Netti temppuili kirjoittaessani, näköjään kahteen kertaan tuli viestini... my bad!
      Taisin vielä valikoida hieman väärin ja ohi kysymykseni tämän ko kategorian, eli varsinaista seksiseuraa en todellakaan ole hakemassa!

      Tarkoitukseni oli siis udella, että mistä suht samanikäisiä (ja ehkä henkisiäkin) miehiä löytyisi? Missä heihin törmäisi? Toisen ihmisen läsnäolo ja läheisyys, sitä kaipaan ja etsin:)

      • Täältä netistä?

        Jos olet hiemankin ujo tutustumaan ihmisiin tosielämässä niin laita nettideittiin profiili ja kerro millaista seuraa etsit. Tosin meille miehille tuo deittailu tuottaa joskus vaikeuksia koska naisia sivustoilla on vähemmän ja monesti naisille laittaa viestiä useampi, jopa kymmenet miehet. Itse olen myös kokeillut laittaa ihan tällaiselle nettipalstalle seuranhakuilmotuksen ja siihen jonkin yhteystiedon johon halutessaan saa sitten vastata. Olen muuten 22v nuori mies, kokematon, tosin deittaillut muutamien naisten kanssa viime vuosina. En polta enkä juo joten baaritkaan eivät ole vaihtoehto, ja haluaisin myös naisen noudattavan tällaisia elämäntapoja. Missä päin Suomea asustelet? :)


    • M23

      Nettiin laitat profiilin, ja varmasti saat yhteydenottoja. Baareista, uudesta harrastuksesta, lenkiltä tai esimerkiksi kaupasta niitä kakslahkeisia löytyy. Pitäisi vain uskaltaa avata suunsa ja aloittaa keskustelu. Itse en pistäisi ollenkaan vastaan, jos sinunlaisesi nuori nainen tulisi nykäisemään hihasta ja osoittaisi kiinnostusta.

    • arjen sankari

      Lähetkö treffeille :)? T 20 v jätkä espoosta

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      151
      2568
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      55
      1104
    3. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      160
      937
    4. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      52
      808
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      83
      777
    6. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      170
      718
    7. Kuollut teini Kajaanissa

      Kuulemma sellaista huhua liikkeessä?
      Kajaani
      4
      709
    8. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      161
      662
    9. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      647
    10. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      646
    11. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      646
    12. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      6
      634
    13. Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.

      Vaimon viesti on paljastanut totuuden.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      178
      606
    14. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      21
      578
    15. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      54
      568
    16. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      538
    17. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      120
      524
    18. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      66
      519
    19. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      507
    20. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      498
    Aihe