Mietiskelin, minne tuon tositarinan laittaisin. matkailu, suhteet, lomaromanssit... Jotenkin en oikein välittänyt niistä rasistisista kommenteista, jotka sieltä saisin, joten laitetaanpa tänne. Jos vaikka jotain iloa siitä saisitte...
That's life
Lähdettiin Turkkiin, niin kuin monet muutkin, hakemaan aurinkoa, ihan ilman taka-ajatuksia, runsain evästyksin siitä, millaisia turkkilaiset miehet ovat ja mitä pitää varoa. Mukana neiti 16v, lävistetty punkkari, musta irokeesi ponnarilla ja ketjut kilisten. Selvittiin melkein turisti-infoon asti, kun portaissa se tapahtui. Pitkä, olemattoman laiha poika, näitä pahamaineisia baaripoikia, samanlainen töpöponnari takaraivolla, vaaleat hiukset, kesakoita, kuin sähköiskun saaneena, monttu auki ja leuka rinnalla riippuen: mikä tuo on…! Neiti rappusissa rähmälleen ja nuoreen mieheen syntyi liikettä: -This is my girlfriend! - Sitä liikettä riitti sitten koko viikoksi.
Kyselin oppailta, onko lintu vai kala ja ihmeekseni näyttivät vihreää valoa, kunnon poika, kuulemma (niitäkinkö on), ihan rauhassa voi laskea mukaan, ei tee pahaa.
Seurasi kuin hai laivaa, kävelytti, kuljetti, osti ruusua ja suklaata, yöt töissä, päivät kiinni toisissaan. Taisi jäädä viikon unet vähiin. Normaalia? Tarinan kummallisuus alkaa tässä: hyväkäytöksinen, ei käynyt käsiksi, ei ruinannut rahaa, vetoketju pysyi kiinni, vaikka olivat paljon ilman äidin valvovaa silmää. Kesti räiskyvän tulivuoren purkaukset silmät pyöreinä ja keskusteli jopa vanhan rouvan kanssa. Naureskelimme yhdessä myyjien tarinoille ja onnettomille yrityksille, mutta -You see, everybody has to live. Saimme myös varoituksen, että yksin ei pidä pimeällä liikkua, koska -all the Turks are crazy… !
Poislähtö läheni. Poika muuttui hiljaiseksi ja ilme koko ajan surkeammaksi. -kun menette, aina käy niin, olankohautus, -That’s life… ja sitten se alkoi: -Voi tulla takaisin! Vaikka yksin! Pidän huolta, pelkät lennot, voit luottaa…vielä tänä kesänä, tai syksyllä, ihan milloin vaan… voin tulla talvella käymään, on enemmän aikaa… Mother!
Viimeinen aamiainen hotellissa, sen tarjosin myös pojalle, olisi varmaan ollut liian kallis hänen budjetilleen. Lähtöitkut ja kotimatkalle.
Sitten alkoi puhelinrumba. -Voisiko tulla ennen syksyä, peruutusmatkat ovat halpoja, vaikka haen kentältä, älä huolehdi, pidän huolta, voit luottaa, mother. Voin odottaa, ei ole kiire…on niin nuori, olen vakavissani,
on ikävä! - ja sama narina kotona.
Joten, syteen tai saveen, hankittiin peruutusmatka, neiti pakkasi maallisen omaisuutensa isoon matkalaukkuun ja sai evästykseksi tukun euroja ja ohjeita. Nuorelle miehelle - pelkkiä ohjeita! Matkatoimiston kanssa sovittiin, minkä näköinen ja niminen noutaja saapuu toimistolle hakemaan lähetyksen, ja sitten vain luonnollisen tyvikohotuksen kanssa odottamaan mitä tuleman pitää. Neiti oli hiukan nyreänä, kun sulho oli pitänyt hyvin huonona ajatusta, että hiukset nostettaisiin kunnolla pystyyn menomatkaksi. - Ei niin, että häntä olisi haitannut, mutta ne muut…ja kun hän ymmärtää kaiken mitä sanotaan, -and everybody knows me! ja hänen on kuitenkin siellä asuttava…
Ensimmäinen riita tuli hiuksista, -tuo ei laske ulos, jos en laita hiuksia peittoon, seuraava ketjuista, sitten: -täällä on kuuma, se on aina töissä, ei ole mitään tekemistä, me ei käydä missään, se vaan nukkuu, MINÄ HOMEHDUN TÄNNE, täällä on vesi poikki, ÄITI!...Ja nuori herra:-me ei olla täällä yksin, etkö edes munakasta osaa paistaa?, mun on pakko käydä töissä, kukas nyt on CHILDISH!, pitääks sun soittaa äidille JOKA ASIASTA!
Ja äiti: -koeta nyt sopeutua!, nuori mies, onko ihan heti pakko saada selvää, kumpi on pomo, …taisi olla väärä päätös! Johon molemmat: EI, EI, EI, kaikki on OK me ollaan ihan onnellisia…
Oikeastaan hyvin tavallisen kuuloista nuorten kinastelua ja tuiskahtelua, vuoron perään mökötetään ja sitten halataan. Turkkilaistenhan piti olla vaarallisia hulluja…!
Kaksi viikkoa meni, riidellen ja sopien. Neiti tuli takaisin, ehjänä, samassa kunnossa kuin mennessään. Ei juuri ruskettuneena, vähän väsyneenä ja hiljaisena, valokuva kädessä ja tippa linssissä. -Mansikoita, monta litraa mansikoita….ja haluun kirsikoita, makeita kirsikoita, ruisleipää, salmiakkia!
Meni seuraavat kaksi viikkoa huokaillen ja tekstaillen, talvea suunnitellen; miten viisumit, hirveästi pitää olla rahaa, että tänne pääsee, on niin pitkä aika.
Vielä pari viikkoa – ja ulko-ovella oli pitkä hontelo takkutukka, mustat hiukset tällä kertaa. -Niin äiti, kun tää nyt on vähän tällanen juttu… pitäis varmaan ilmottaa Turkkiin, ettei tarvi tulla
On kulunut jonkin verran aikaa, ovat nyt kihloissa keskenään, takkutukka ja neiti, leikkivät kotia, riitelevät ja sopivat - ja kuulemma myös Turkissa kiiltää sormus sormessa …
Niinpä…That is life.
That's life
Lähdettiin Turkkiin, niin kuin monet muutkin, hakemaan aurinkoa, ihan ilman taka-ajatuksia, runsain evästyksin siitä, millaisia turkkilaiset miehet ovat ja mitä pitää varoa. Mukana neiti 16v, lävistetty punkkari, musta irokeesi ponnarilla ja ketjut kilisten. Selvittiin melkein turisti-infoon asti, kun portaissa se tapahtui. Pitkä, olemattoman laiha poika, näitä pahamaineisia baaripoikia, samanlainen töpöponnari takaraivolla, vaaleat hiukset, kesakoita, kuin sähköiskun saaneena, monttu auki ja leuka rinnalla riippuen: mikä tuo on…! Neiti rappusissa rähmälleen ja nuoreen mieheen syntyi liikettä: -This is my girlfriend! - Sitä liikettä riitti sitten koko viikoksi.
Kyselin oppailta, onko lintu vai kala ja ihmeekseni näyttivät vihreää valoa, kunnon poika, kuulemma (niitäkinkö on), ihan rauhassa voi laskea mukaan, ei tee pahaa.
Seurasi kuin hai laivaa, kävelytti, kuljetti, osti ruusua ja suklaata, yöt töissä, päivät kiinni toisissaan. Taisi jäädä viikon unet vähiin. Normaalia? Tarinan kummallisuus alkaa tässä: hyväkäytöksinen, ei käynyt käsiksi, ei ruinannut rahaa, vetoketju pysyi kiinni, vaikka olivat paljon ilman äidin valvovaa silmää. Kesti räiskyvän tulivuoren purkaukset silmät pyöreinä ja keskusteli jopa vanhan rouvan kanssa. Naureskelimme yhdessä myyjien tarinoille ja onnettomille yrityksille, mutta -You see, everybody has to live. Saimme myös varoituksen, että yksin ei pidä pimeällä liikkua, koska -all the Turks are crazy… !
Poislähtö läheni. Poika muuttui hiljaiseksi ja ilme koko ajan surkeammaksi. -kun menette, aina käy niin, olankohautus, -That’s life… ja sitten se alkoi: -Voi tulla takaisin! Vaikka yksin! Pidän huolta, pelkät lennot, voit luottaa…vielä tänä kesänä, tai syksyllä, ihan milloin vaan… voin tulla talvella käymään, on enemmän aikaa… Mother!
Viimeinen aamiainen hotellissa, sen tarjosin myös pojalle, olisi varmaan ollut liian kallis hänen budjetilleen. Lähtöitkut ja kotimatkalle.
Sitten alkoi puhelinrumba. -Voisiko tulla ennen syksyä, peruutusmatkat ovat halpoja, vaikka haen kentältä, älä huolehdi, pidän huolta, voit luottaa, mother. Voin odottaa, ei ole kiire…on niin nuori, olen vakavissani,
on ikävä! - ja sama narina kotona.
Joten, syteen tai saveen, hankittiin peruutusmatka, neiti pakkasi maallisen omaisuutensa isoon matkalaukkuun ja sai evästykseksi tukun euroja ja ohjeita. Nuorelle miehelle - pelkkiä ohjeita! Matkatoimiston kanssa sovittiin, minkä näköinen ja niminen noutaja saapuu toimistolle hakemaan lähetyksen, ja sitten vain luonnollisen tyvikohotuksen kanssa odottamaan mitä tuleman pitää. Neiti oli hiukan nyreänä, kun sulho oli pitänyt hyvin huonona ajatusta, että hiukset nostettaisiin kunnolla pystyyn menomatkaksi. - Ei niin, että häntä olisi haitannut, mutta ne muut…ja kun hän ymmärtää kaiken mitä sanotaan, -and everybody knows me! ja hänen on kuitenkin siellä asuttava…
Ensimmäinen riita tuli hiuksista, -tuo ei laske ulos, jos en laita hiuksia peittoon, seuraava ketjuista, sitten: -täällä on kuuma, se on aina töissä, ei ole mitään tekemistä, me ei käydä missään, se vaan nukkuu, MINÄ HOMEHDUN TÄNNE, täällä on vesi poikki, ÄITI!...Ja nuori herra:-me ei olla täällä yksin, etkö edes munakasta osaa paistaa?, mun on pakko käydä töissä, kukas nyt on CHILDISH!, pitääks sun soittaa äidille JOKA ASIASTA!
Ja äiti: -koeta nyt sopeutua!, nuori mies, onko ihan heti pakko saada selvää, kumpi on pomo, …taisi olla väärä päätös! Johon molemmat: EI, EI, EI, kaikki on OK me ollaan ihan onnellisia…
Oikeastaan hyvin tavallisen kuuloista nuorten kinastelua ja tuiskahtelua, vuoron perään mökötetään ja sitten halataan. Turkkilaistenhan piti olla vaarallisia hulluja…!
Kaksi viikkoa meni, riidellen ja sopien. Neiti tuli takaisin, ehjänä, samassa kunnossa kuin mennessään. Ei juuri ruskettuneena, vähän väsyneenä ja hiljaisena, valokuva kädessä ja tippa linssissä. -Mansikoita, monta litraa mansikoita….ja haluun kirsikoita, makeita kirsikoita, ruisleipää, salmiakkia!
Meni seuraavat kaksi viikkoa huokaillen ja tekstaillen, talvea suunnitellen; miten viisumit, hirveästi pitää olla rahaa, että tänne pääsee, on niin pitkä aika.
Vielä pari viikkoa – ja ulko-ovella oli pitkä hontelo takkutukka, mustat hiukset tällä kertaa. -Niin äiti, kun tää nyt on vähän tällanen juttu… pitäis varmaan ilmottaa Turkkiin, ettei tarvi tulla
On kulunut jonkin verran aikaa, ovat nyt kihloissa keskenään, takkutukka ja neiti, leikkivät kotia, riitelevät ja sopivat - ja kuulemma myös Turkissa kiiltää sormus sormessa …
Niinpä…That is life.
Vastaukset 2
Vanhimmat
... saa sitä kommentoida, en minä niitä karkuun lähtenyt...ajattelin vain, että täältä tulevat kommentit saattaisivat vähän poiketa siitä, minkä palautteen olisin saanut noissa ensin mainituissa paikoissa...
Rytmikäs ja eläväinen kerronta teki 'tavallisesta' rakkaustarinasta ihan luettavan, joskin paikoin hippuriikkisen sekavan.