Raskas työviikko

Polttelija

Olin viettämässä raskasta työviikon päättymistä eräässä paikallisessa bubissa, ja heittelin tikkaa, perin puolitutun kanssa. Kun porukkaan ilmestyi hyvännäköinen nainen. Mitäs Leidi, heitin, hiukan hauskasti, mutta salaperäisesti.

Tuo Tyttö ei ollutkaan ihan mikätahansa kapakka lutka. Näin Hänen läpitsetunkevista silmistään, ja hymystään, että tyttö halusi löytää kunnon seuraa.

Kysyin, vähän töksähtävästi, Otatko juotavaa? Juu, Tyttö vastasi. Kävelimme Baaritiskille. Jallukola jäillä, ja pitkä olut. Tyttö esittäytyi, Olen Jenni. Kerroin nimeni, ja että olen oikeastaan rakennusalalla. Hetken niitä näitä juteltuamme, Jennin käsi hakeutui, farkkujeni polvelle, ja ylöspäin, nivustaipeeseen. Pöytä oli senverta matala, ettei sen alta näkynyt kourimisia.

Olisihan se pitänyt tietää, mitä naiset tahtovat. Jotenkin en ollut osannut varautua moiseen. Koko viikko oli ollut yhtä painajaista. Enkä laittanut paljonkaan painoarvoa parin iltakaljan ottamisen sijaan, sainkin kiihkeän Tytön, jonka muodot olivat kuin unelma.

Joimme juomat pois, ja lähdimme vähin äänin suunnistamaan kohden kämmppääni. Asuin aika lähellä, joten kävelimme. En saanut irti silmiäni tästä tytöstä. Jenni ei paljon puhunut, mutta katse antoi ymmärtää paljon enemmän kuin sanat.

Avaimia ei tahtonut löytyä. Missäs ne ovat. Sattuivat tietysti jäämään työtakin taskuun työmaalle. Onneksi minulla on vara-avain jemmassa pihan roskakatoksessa.

KJävin hakemassa vara-avaimen, ja menimme sisälle. Suudeltiin eteisessä kiihkeästi, ja riisuin hänen päällystakkinsa pois. Alta paljastuivat todelliset muodot. Puseron alla muodokkaat rinnat näkyivät, ja kiinteä takamus. Jenni oli, hyväkroppainen Tyttö. Harvoimpa näin kaunista tapaa. Vaikka, siinä kävi juuri niin, että tämä Tyttö pokasi minut.

Kuumat suudelmat tuottivat tulosta, siirryimme olohuoneeseen, Istuimme sohvalla sylikkäin, ja Puristelin hänen kiinteitä mutta kimmoisia pakaroita. Tunsin kun Jenni painautui tiukemmin ninua vasten, tunsin hänen kiihoituksensa. Jenni suuteli minua, tunsin kuuman kostean kielen joka leikitteli huulillani. Minun kullini seisoi jo täydessä latingissa. Hyväilin hänen rintojaan topin alta. Tunsin voimakkaita väristyksiä, Jennin vartalossa kun hän painautui yhä tiivimmin minua vasten.

Riisuin Jennin farkut, hän riisui minun paitani. Hänellä oli punaiset stringit, jotka lisäsivät kiihotustani, ne pukivat hänen hieman pyöreähköä muotojaan. Lopulta riisuimme toisemme alasti. Hämärässä makuuhuoneessa. Jenni kävi makuulle sängylle, ja minä hänen viereensä, suutelin hänen ahnaita ja pehmeitä huuliaan, silitin hänen tummahkoa ja pitkiä hiuksia, miten pehmeitä ja tuoksuvia ne olivatkaan.

Jenni tuoksui sanoinkuvaamattoman ihanalta. Aloitin nuolemaan hänen kiimasta turvonneita häpuhuulia. Hänen nautintonsa ynähdykset täyttivät makuuhuoneen. Jennin pillu alkoi supistelemaan, ja pian hän sai orgasmin.

Hetkisen vielä nuoltuani ja sormilla hyväiltyäni häntä, vaihdoimme osia. Hän otti puolijäykän kalun suuhunsa, imi ja runkkasi sitä. Kiihoitus oli valtaisa. Hetken vielä kestin, kun laukesin Jennin samettiseen suuhun.

Jenni pyyhi vahvimmat spermat kasvoiltaan ja suutelimme kiihkeästi. Hänen jumalainen tuoksunsa sai minut uudelleen valtaansa. Hyväilin hänen rintojaan, ja hän ohjasi käteni hänen pillulleen. Hyväilin sitä sormilla, samalla kun suutelimme. Minulla alkoi taas hiljalleen seisomaan.

Kuiskasin, haluan nussia sinua, Hän suuteli vielä kiihkeästi, ja kävi kontilleen sänkyyn, pylly kohden minua. Aloin sovittaa kovaa kankeani takaapäin hänen märkään pilluunsa, ja tunsin, kuinka lihakset puristivat kulliani, kiima oli käsin kosketeltava. Huokailut ja yninät täyttivät jälleen makuuhuoneen. Kiihdytin tahtia, puskin kuin höyryveturi, jälleen laukeamiseni alkoi lähestyä, mutta ajattelin muuta, ja sain lisäkestoa, huudot täyttivät makuuhuoneen, jatkaaah.. saan ihan kohtaaah... Ja niin hän laukesi ja lysähdimme molemmat päällekkäin, sillä laukesin itsekkin hänen ihanaan pilluunsa. Makasin hänen pyllynsä päällä, huohotus oli molemmilla voimakas.

Se oli Ihanaa, Jenni sanoi. Käperryimme kumpikin toisiamme vasten ja nukahdimme. Heräsin aamulla, ja minulla oli jälleen himot pinnassa, kun katselin tuota nukkuvaa kaunotarta. Annoin hänelle poskelle, pitkän intohimoisen suudelman, ja lähdin suihkuun. Sen jälkeen suuntasin keittiöön, keittämään kahvia.

Jenni heräsi, ja tuli keittiöön, Alastomana. Aamukahvin juonti oli yhtä vitkastelua, sillä kumpikin halusi kovasti uusiksi seksiä harrastamaan. Sanoin, siellä olisi kylpyhuoneessa puhtaita pyyhkeitä. Jenni kävikin pikaisesti suihkussa. Hän tallusteli keittiöön päällään pelkkä pyyhe. Suutelimme pitkään, ja silittelin hänen kauniita ja pitkiä tummia hiuksia, jotka roikkuivat märkinä olkapäillä.

Hänen vihertävän siniset silmät tuikkivat kirkkaasti, ja läpitunkevasti. Hetkiseksi jäin mietimään hänen ajatuksiaan, mutta en ehtinyt mietteissäni pitkälle, kun hän keskeytti minut, Haluan nyt panemaan, Jenni sanoi. Ei siinä auttanut muu kuin mennä....

6

4588

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • h-x 47

      Tairat olla homo

    • Polttelija

      h-x 47 -> Mistä moinen mielees tulii?

      • Veli-Asko

        Tuo on sivistymätö idiootti, joka ei tiedä mitä homot touhuu ja mitä heterot. Hyvää tarinaa ja kiimaista. Kai jatkat vielä?


      • homopoika:)
        Veli-Asko kirjoitti:

        Tuo on sivistymätö idiootti, joka ei tiedä mitä homot touhuu ja mitä heterot. Hyvää tarinaa ja kiimaista. Kai jatkat vielä?

        Saatanan hyvää luettavaa :*
        Mut ei homoissakaa mitää vikaa oo, tietäkää se. Homoseksi on parasta


    • kauppisen pete

      täsä kyä oli ssitö oiken tyä ukon meisinkiä ku kieli oppi oli vähä Virheelistä =D ei tyttö ol eris nimi

    • spermat tytöstä

      Hetken vielä kestin, kun laukesin hiljalleen sormilla. Jenni pyyhi pyllynsä käsin vähin äänin. Se tuoksui läpitunkevasti. Se oli yhtä painajaista. Jenni kävikin pikaisesti suihkussa, ja silittelin hänen rintojaan, jotka roikkuivat märkinä olkapäillä. Hänen vihertävän pyllynsä huohotus oli voimakas. Ei siinä auttanut muu kuin sormilla kullini oli kosketeltava. Ja niin laukesin farkkujeni taskuun roskakatoksessa. Koko viikko oli ollut yhtä puolijäykän kalun voimakkaita väristyksiä. Annoin hänelle kulliani suuhun. Hetkisen vielä itsekkin Puristelin kulliani kylpyhuoneessa, mutta laukesin olohuoneeseen. Olisihan se pitänyt tietää, kuinka spermat täyttivät Jennin silmät. Kiihdytin tahtia, jälleen höyryveturi alkoi hiljalleen lähestyä. Heräsin aamulla pihan roskakatoksessa alasti ja minulla oli jälleen vahvimmat spermat huulillani. Tuo tyttö ei ollutkaan Tyttö, ei paljon puhunut, mutta antoi puolijäykän kalun suuhun. Jallukola jäillä, ja pitkä olut. Olisihan se pitänyt tietää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaivattusi

      Ja sinun juttusi kaatui?
      Ikävä
      151
      6543
    2. En löydä sinua

      En löydä sinua täältä, etkä sinä varmaankaan minua. Ennen kirjoitin selkeillä tunnisteilla, nyt jätän ne pois. Varmaan k
      Ikävä
      26
      3908
    3. Ketä julkkista

      kaivattunne muistuttaa?
      Ikävä
      45
      3066
    4. Eelin, 20, itsemurhakirje - Suomalaisen terveydenhuollon virhe maksoi nuoren elämän

      Yksikin mielenterveysongelmien takia menetetty nuori on liikaa. Masennusta sairastava Eeli Syrjälä, 20, ehti asua ensi
      Maailman menoa
      132
      3034
    5. Opettelen sun jokaisen virheen

      ja rakastan sua.
      Ikävä
      51
      2806
    6. Ne oli ne hymyt

      Mitä vaihdettiin. Siksi mulla on taas niin järjetön ikävä. Jos haluat musta eroon päästä niin älä huomioi mua. Muuten kä
      Ikävä
      26
      2176
    7. Hajoaako persut kuten 2017?

      https://www.is.fi/politiikka/art-2000011217813.html Tämä on totisinta totta. Persut on murroksessa. Osa jättää puolueen
      Maailman menoa
      271
      1968
    8. Kamala uutinen: Henkilö kuoli Tokmannin pihaan Kankaanpäässä- Jäi trukin alle

      IL 9.5.2025 Ihminen kuoli Kankaanpään Tokmannin edustalla perjantaina aamupäivästä. Poliisin mukaan henkilö oli jäänyt
      Kankaanpää
      51
      1908
    9. Miten, milloin

      Se onnistuisi sun luona
      Ikävä
      36
      1803
    10. Mitä haluat oikeasti

      Mun ymmärtävän? Sitäkö ettet rakasta ja ole valmis mihinkään?
      Ikävä
      29
      1746
    Aihe