Siuntion koirakerho järjestää näyttelykoulutuksen ti 11.11.-16.12. klo 19-20 KirSu-hallissa Lohjan Virkkalassa.
Näyttelykoulutuksessa harjoitellaan koiran oikeanlaista esittämistä, käydään läpi kehäkäyttäytymistä sekä harjoitellaan seisottamista ja liikkumista. Käytettävissä on myös pöytä pienille roduille. Ryhmässä harjoiteltaessa koirat oppivat toimimaan myös häiriön alla. Kurssi soveltuu sekä ensimmäiseen näyttelyyn valmistautuvalle että kokeneemmille esittäjille, myös nuorille junior handlauksesta kiinnostuneille. Kurssiin sisältyy kirjallinen materiaali, jossa kerrotaan näyttelyihin liittyvät perusasiat.
Koulutuksen vetäjillä kokemusta näyttelyistä jo useammalta vuodelta.
Lisätietoa kurssista: http://www.siuntionkoirakerho.fi/ kohdasta Muut koulutukset

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.