TV kielto

hertta

Alunperin töllöttimen katsomattomuus tässä piirissä on tullut siitä, että sosialisti nimeltään Hertta Kuusinen sattui olemaan YLE:n pomo, eikä tällaista aatesuuntaa edustavaa henkilöä katsottu lahkolaispiireissä suopeasti. Ajan myötä on tullut rationaalisempia perusteluja sille ettei tv:tä katsota, kuten esim. se, että tv:n katselu vie aikaa perheeltä. Käsittääkseni mitään varsinaista kieltoa ei tällä lahkolla ole koskaan kuitenkaan ollut.

9

626

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Arvo"Poika"Tuominen

      ole koskaan ollut TV:n tai radion pomoja.

    • vanh.lest

      Se on että emme hanki kotiin TV:tä.
      Sieltä tulis kaikki paha uskovaiseen kotiin.
      Eikä se ole näin ollen tarpeellinen. Siis emme halua kotiimme TV:tä!
      Näin on koko vl:ien yhteinen päätös tehty, siis tällaiselta pohjalta. Mikä on mielestäni erittäin hyvä asia.
      Täytyyhän edes uskovaisten koti saada olla rauhassa tämän maailman pahoilta asioilta.

      • Ettei pahuus ja maailman mielisyys meissä saisi otetta ja lisääntyisi. Joku oli pojan vaatimuksesta ostanut telkun, no isä oli muka määränny, ettei saa kattoa kuin sitä tai tätä, mutta poika oli kiivastunut ja tappanut isän. Liekö totta tuo juttu. Mutta muistelen jonkun tuollaisen tarinan jostain lukeneeni.


      • emppo
        Leenu.n kirjoitti:

        Ettei pahuus ja maailman mielisyys meissä saisi otetta ja lisääntyisi. Joku oli pojan vaatimuksesta ostanut telkun, no isä oli muka määränny, ettei saa kattoa kuin sitä tai tätä, mutta poika oli kiivastunut ja tappanut isän. Liekö totta tuo juttu. Mutta muistelen jonkun tuollaisen tarinan jostain lukeneeni.

        Tv on hyvä asia. Ja hieno keksintö. Mutta Tv:stä tulee niin paljon sellaista ohjelmaa, joka ei tue meidän arvojamme. Meitä on neuvottu olemaan hankkimatta kotiimme tv:tä, koska se ei ole meille välttämätön kapine. Toki tvstä tulee paljon hyvääkin ohjelmaa ja tulee aina katottua, jos semmoiseen paikkaan sattuu ja hyvä ohjelma tulee. Siinä ei ole mitään pahaa. Tv ei sinänsä siis ole mikään synti. Ajan saatossa olemme olleet hyvin tyytyväisiä ratkaisuun, että emme hanki tv:tä kotiimme. Monet psykologiset tutkimukset ovat sen myöskin osoittaneet. Tv:llä on myös huonoja vaikutuksia muutenkin kuin uskonelämän kannalta. Vaikka toki on hyviäkin.


      • Toinen vl
        emppo kirjoitti:

        Tv on hyvä asia. Ja hieno keksintö. Mutta Tv:stä tulee niin paljon sellaista ohjelmaa, joka ei tue meidän arvojamme. Meitä on neuvottu olemaan hankkimatta kotiimme tv:tä, koska se ei ole meille välttämätön kapine. Toki tvstä tulee paljon hyvääkin ohjelmaa ja tulee aina katottua, jos semmoiseen paikkaan sattuu ja hyvä ohjelma tulee. Siinä ei ole mitään pahaa. Tv ei sinänsä siis ole mikään synti. Ajan saatossa olemme olleet hyvin tyytyväisiä ratkaisuun, että emme hanki tv:tä kotiimme. Monet psykologiset tutkimukset ovat sen myöskin osoittaneet. Tv:llä on myös huonoja vaikutuksia muutenkin kuin uskonelämän kannalta. Vaikka toki on hyviäkin.

        minusta on käydä muualla katsomassa kuin itse omistaa TV.


      • Konnunsuo

        vai että tv:stä tulis kaikki paha uskovaisen kotiin. ja täältä netistähän ei löydy mitään pahaa. Niinkö? Suomen tv:stä ei varmaan tule esim. lapsipornoa. Mutta näiköhän jäis netistä löytymättä?


      • emppo
        Toinen vl kirjoitti:

        minusta on käydä muualla katsomassa kuin itse omistaa TV.

        Niin, en tarkoittanut sitä, että joka ilta kävisin naapurissa katsomassa hyvä tv-ohjelmat. Mutta jos työpaikassa tai muualla missä ikinä liikkuukaan on tv auki, niin en toki laita mustia lappuja silmille. :)


      • emppo
        Konnunsuo kirjoitti:

        vai että tv:stä tulis kaikki paha uskovaisen kotiin. ja täältä netistähän ei löydy mitään pahaa. Niinkö? Suomen tv:stä ei varmaan tule esim. lapsipornoa. Mutta näiköhän jäis netistä löytymättä?

        niin. totta puhut. nettissä on myös kiusauksia. Mutta toisaalta netti on melko tärkeä tiedonkulku kapine tänäpäivänä.. tietty on hyvä miettiä, jos itselle on vaikea pitää rajoja missä surffailee, että hankkiiko silloin nettiä kotiinsa vai ei...


    • reeinhard

      Valtiovalta on suunnitellut laittavansa televisiolupapakon. Mitäs sitten tehdään, kun pitää maksaa tv-lupa, vaikka ei olis koko töllötintä.
      Olis se kyllä sietämätöntä maksaa kallis lupamaksu siitä huolimatta, vaikkei omistais.

      Se on se Sailaksen röpi siellä, joka suunnittelee kaikkea mielettömyyksiä.

      Se haluais kaikki sosiaalietuudetkin poistaa.
      Mokoma Herranröpi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka jytkytti naftan hinnan jo yli 2,3 euroon

      Sannan aikaan esimerkiksi dieseliä selvästi kalliimpaa bensaakin sai 1,3 eurolla. https://www.is.fi/autot/art-200001188
      Maailman menoa
      231
      4580
    2. Päivän Sanna: Suomi maailman onnellisin maa

      Sanna muutti Suomen maailman onnellisimmaksi maaksi. Hänen pyyteetön työnsä maailmalla tuottaa edelleen tulosta.
      Maailman menoa
      133
      3807
    3. Vasemmiston feministinaiset puolustavat islamia

      mikä on täysin järjenvastaista, mutta eihän femakoilla paljon järkeä olekkaan, leijuvat siellä omassa kuplassaan. Myös
      Maailman menoa
      323
      3410
    4. Taisi kolahtaa....

      Joku kysyi, että miksi S24 sallii kirjoittelun tänne venäläisiltä alustoilta, juttu poistui. Täällähän tosiaan välillä
      Maailman menoa
      20
      2138
    5. Vain puolet SDP:n kannattajista luottaa puoluejohtoon häirintäkohussa

      Ja SDP on ilmoittanut, että ainoa rangaistus häirintään syyllistyneille kansanedustajille on puhuttelu - aina sama. Eli
      Maailman menoa
      70
      1755
    6. Suomi edelleen maailman onnellisin maa

      Olemme hyvällä tiellä. Laitetaan nyt talous kuntoon.
      Maailman menoa
      200
      1631
    7. Kuvaa kaivattuasi

      Yhdellä kivalla yhdyssanalla. 🥹
      Ikävä
      83
      1461
    8. Moni islamilainen maa on jo kieltänyt burkat ja nigabit

      mm. Marokko, Tunisia ja Turkki. Miksi he ovat sen tehneet? No perusteet ovat selkeät ja yhteneväiset: turvallisuus, yhte
      Maailman menoa
      16
      1439
    9. Huomasitko? Tämä "viinin läträys" hämmästytti Yökylässä

      Yökylässä-sarjassa Maria Veitola vieraili Christel ja Jori Roosbergin kotona. Tunnelma oli mukava ja puitteet hulppeat.
      Suomalaiset julkkikset
      36
      1352
    10. Lopetan Keskipohjanmaan tilaamisen

      Vasemmistolaisen ja kristinuskovastaisen pääkirjoituksen vuoksi. Suomen kouluissa on nykyisellään hyvä uskonnonopetus.
      Kokkola
      86
      1184
    Aihe