Oikeudenkäyntikulujen viivästyskorko ulosotossa

Tyrinyt.

Olen ollut useamman vuoden ulosotossa ja palkasta menee joka kuukausi ulosmittaus.

Olen seurannut viime aikoina ulosotolta tulleita kuitteja ulosmitatun rahan käytöstä velkojen maksuun ja ihmetellyt, että miksi oikeudenkäyntikuluista kertyy viivästyskorkoa? Sen ymmärrän että lainan pääomalla kertyy jos lainaa ei ole maksanut sovitusti takaisin, mutta jotenkin en ymmärrä että miksi oikeudenkäyntikulut kasvaa myös korkoa..

Osaako jokin lakia tunteva antaa tähän vastauksen että miten tuo on perusteltua tai lakiin määriteltyä. Melko paljon kasvattaa alkuperäisen velan maksuja jo pelkästään oikeudenkäyntikulut ja niihin sitten vielä viivästyskorot päälle.Ja kenelle ne menee? Alkuperäiselle velkojalle vai valtiolle?

Muutenkin ulosoton toiminta noiden ulosmitattujen rahojen tilittämisessä velkojille on melko ihmeellinen tai ei ainakaan kumpaakaan osapuolta suosiva. Tilitellään parhaimmillaan neljään paikkaan kerrallaan suorituksia, jotka menee suurelta osin pelkkiin korkoihin (varsinkin isot saatavat) kun voitaisiin tilillä kerralla yhdelle velkojalle, varsinkin pienemmille, että ne saisi pois. (nk. lumipalloefekti). Uloston tarkoitus on vissiin vain pitkittää velkojen maksua eikä saada niitä kaikkia pois mahdollisimman pian, kun käytäntö on mitä on..

Voiko voutia pyytää tilittämään noita suorituksia pienemmälle määrällä velkojia/kerta,vai sitooko jokin lainsäädäntö ulosottoa että tilitykset pitää tehdä noin suurelle määrälle velkojia kerrallaan?

3

175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • nyt velaton

      Minullakin tilitti yleensä 4-5 paikkaan kerralla (800 €), mutta yleensä yhtä lyhennettiin enemmän, jotta saatiin pienimpiä maksettua pois. Itse lyhensin välillä ylimääräisiä lyhennyksiä, joita kohdensin pienimpiin velkoihin. Kysy voudilta millä periaatteella velkoja lyhentää.

      • niin sun näin

        .>>.miksi oikeudenkäyntikuluista kertyy viivästyskorkoa?>>

        Ihan siksi kuin muistakin veloista. Velkojalle aiheutuneita kuluja/saatavia oikeudenkäyntikulutkin ovat. Velkoja on ne kulut joutunut alun perin maksamaan.

        Ja se miten velkojan maksusuoritukset jaetaan useammille velkojille on säädetty suoraan laissa, ulosottokaaressa. Pääperiaate on, että kullekin velkojalle tilitetään suhteellisesti samansuuruinen osuus velallisen maksusuorituksista. Velkojia kun pitää kohdella yhdenvertaisesti, eikä niin, että joku saa kerralla kaiken ja joku toinen ei saa pitkään odoteltuakaan yhtään mitään.

        Jos haluat tarkempaa tietoa maksujesi jakautumisesta eri velkojille ja jakautumisen perusteista, kysy ihmeessä uo-mieheltä. Saat varmasti asiantuntevanpaa infoa kuin tältä palstalta.


    • Omalla kohdalla uo-mies kuukausittain tilitti 2-3 velkojalle. Maksoin kuitenkin myös itse "ylimääräistä" kuitenkin niin että omat maksut pääpainotteisesti oli pienemmissä veloissa. Näin saatiin kuukausittain 1-3 velkojaa pois listalta ja tämä tehtiin ihan yhteisymmärryksessä uo:n kanssa. Tämä kaikki just sen takia kun uo-miehen piti kohdella kaikkia velkojia tasapuolisesti(laki) ja velkojia oli monia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      138
      1329
    2. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      39
      916
    3. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      35
      661
    4. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      600
    5. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      597
    6. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      26
      588
    7. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      25
      565
    8. Ajatteletko ollenkaan minua

      Naiselle, jonka kanssa vahva tunne yhteydestä. Jota kipeästi kaipaan, mutta jota ei juuri näe. Onko siitä jo kolme vuott
      Ikävä
      30
      557
    9. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      17
      553
    10. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      17
      523
    Aihe