Kaupunki irtisanoo paljon väkeä v.2018

2744

Irtisanomissuoja kaupungin duunareilla kestää vuoden 2017 loppuun asti. Mikäli taloustilanne jatkuu tällaisena, niin kenkää tulee todella suurelle määrälle kaupungin työntekijöistä. Missäköhän järjestyksessä kenkää aletaan antamaan? "Turhat" virat ja toimet lakkautetaan, vai lentääkö porukkaa ulos palveluvuosien vähyyden perusteella? Mitä luulette?

21

388

    Vastaukset 21

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Saasnähä.

      Toivottavasti irtisanomiset keskittyvät niin, että pätevimmät jää. Siis jos irtisanomisia tulee.

      Vaarana on kuitenkin se, että vanhimmat jää, jolloin eläköitymisellä varmistetaan se, ettei liikaa ihmisiä jää töihin. Jäävät siis eläkkeelle muutaman vuoden sisään.... Tosin yli 50-vuotiaat eivät saa tässä yhteiskunnassa töitä mistään, että siinä mielessä vanhemmalle ihmiselle hyvä.

      Tämä ei ole ennuste vaan toivomus.

    • varma tieto.

      Ensimmäisenä lähtee ne, joilla ei ole sukulaisia korkeissa viroissa. Ikääntyneet lähtee ennen nuoria. Lopuksi, kun palvelut alkaa sakkaamaan, palkataan muutama johtaja hoitamaan asioita kuntoon ja työryhmiä ulkopuolisine konsultteineen miettimään, mitä asioille voisi tehdä. Muutaman vuoden mietittyään todetaan, ettei ole rahaa tehdä asioille mitään. Työryhmä ja konsultit käärii tästä urakasta useita miljoonia, jonka maksamiseksi pitää leikata palveluja.
      Oulu on.

    • ikävöin töitä

      ensinnä lähtee nuorimmat
      sitten liitoskunnan entiset
      viimeksi vanhimmat
      koska muuten tulee kalliiksi maksaa
      ikäsyrjinnästä.

    • poppi098

      Ei pelkoa, uudet kuntaliitos-selvitykset on käynnissä, kiireellä että saadaan
      suojatyöpaikat varmistettua ennen kuin 5v aika edellisistä kuluu umpeen.

      Suoja-aikahan alkaa siitä, kun varsinaiset neuvottelut alkaa, jotka kestää 2-3vuotta, ja 5v suoja aika alkaa sopimuksen solmimisesta, eli 7-8 suoja tulee joka liitoksesta.

      Kunnallisveroprosentti kohta 30%, on jo nyt lähellä jos lasketaan liikelaitosten roimat ylihinnat jotka tuloutetaan kaupungille.

    • Turhakkeet pois

      Kaupungin hommissa kaikki on täysiä dorgia ja lusmuja. Ovat töissä suhteilla.
      Monia vaan ahteriin jokaiselle ja omia siipiään kokeilemaan.

    • 30 vuoden kokemuksel

      ensiksi joutas ne paskantärkeät pikkupomot. mulla on ainaki mielessä heti yks "nilkki" joka joutas pois. Suosii perseennuolijoita ja kiusaa rehtejä työntekijöitä. Hänen takiaan jouduin jäämään töistä pois!!

    • hoopoja

      Aivan järjetön tää vasurien ja ay liikkeen masinoima 5 vuoden irtisanomissuoja joka uusiutuu aina uuden liitoksen yhteydessä. Ei kellään yksityisellä eikä julkisellakaan ppuolella ole mitään vastaavaa törkeän korkeeta kustannuserää, joka maksatetaan veronmaksajilla. Vasurien politiikka täysin pstä.Lisäävät vaan kustannuksia ja työttömien määrä vaan kasvaa.

    • kuntaliitos

      5v irtisanomissuoja on ja pysyy niillä joille se on keretty antaa. Toivottavasti ei tule uusia kuntaliitoksia..

    • cityduunari

      Toivottavasti TULEE pian kuntaliitoksia, että saadaan taas uusi suoja-aika!

      • joutuin

        ei se suoja aika kaikille tuu vaikka uusia kunti tulee lisää
        Ylikiimingin suoja loppuu 2016
        haukiputaan 2018
        kiiminki 2018
        ps.joutilaat vaan tien päälle


      • joutuin kirjoitti:

        ei se suoja aika kaikille tuu vaikka uusia kunti tulee lisää
        Ylikiimingin suoja loppuu 2016
        haukiputaan 2018
        kiiminki 2018
        ps.joutilaat vaan tien päälle

        Irtisanomissuoja koskee kaikkia noita mainitsemiasikin. He ovat nyt Oulun palkkalistoilla ja jos uusi yhdistyminen tulee, se koskee myös heitä.


    • Laitetaas vakuudeksi vielä yksi linkki kehiin:

      http://yle.fi/uutiset/lahes_ikuinen_irtisanomissuoja_ihmetyttaa_en_usko_etta_paattajat_ajattelivat_tallaista/6827563

    • myhäilevä aatu

      Joku Sipilä on itkenyt itkuvirsiä ja Pekkarinen väsännyt risupaketteja.

    • Alkuvuodesta ne meinas tuon irtisanomissuojan ottaa käsittelyyn, mutta demarit esti.

      • Oulun kansantasavalt

        Miten demarit voi estää jos kepuilla on valtuustossa enemmistö.


      • vai tarkoititko

        Kenties Urpilaista.


      • kommenttina
        Oulun kansantasavalt kirjoitti:

        Miten demarit voi estää jos kepuilla on valtuustossa enemmistö.

        Asia on valtakunnallinen, käsittely tapahtuu eduskunnassa, ei Oulussa.


    • kaweriuis

      Hyvä vaan jos tullee pian lissää liitoksia että saahaan olla pitempään töissä. Kateelliset täällä vaan kitisevät. T:Yksi monista "suojatyöläisistä"

      • Tero.

        Kilometritehdas odottaa.


    • Frewsq

      Kallioparkista irtisanomiset ja katuvalojen pimeänä pitämiset johtuvat. Kallioparkki vieny kaupungin rahat ja nyt täytyy rahaa hommata rengaslukoilla ja irtisanomisilla.

    • Eri mieltä

      Ei taida tulla irtisanomisia, koska eläköityminen on jo nyt niin nopeaa. Satoja jää vuodessa eläkkeelle, ja jos tosiaan osattaisi jakaa työt jäljelle jäävien kesken, mutta ei oikein kaikilta osin siltä näytä. Palveluasiantuntijoita on aivan liikaa, laskun tarkastajia ja matkalaskun tarkastajia ja tarkastajan tarkastajia. Oulun konttori ei vielä ole hoksannut että hallintoa on kevennettävä. Liikelaitosten raja-aidatkin on vielä pystyssä, eli ei voi siirrellä porukkaa esim. hyven puolelle tuosta paisuneesta hallinnosta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      141
      1583
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1081
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      69
      956
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      303
      841
    5. 68
      743
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      723
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      37
      629
    8. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      62
      602
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      601
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      571
    Aihe