Tiedän nyt pari eri tapausta viimeisen kahden vuoden ajalta, joissa SKV Jyväskylän toiminta on ainakin ostajan oikeuksien kannalta ollut melkoista polkemista.
Kahdessa eri tapauksessa (joiden en todellakaan usko olevan ainoat, jos omasta tuttavapiiristä jo löytyy kaksi), on tarjouksen jättäjälle ilmoitettu jo myyjän hyväksynnästä puhelimitse, jonka jälkeen kohde onkin yllättäen myyty toiselle. Ja kummassakin tapauksessa kyseessä on ollut kerrostaloasunto, siis asunto-osake, jossa suullisen sopimuksen lain mukaan pitäisi päteä. Tuoreemmassa tapauksessa on käyty SKV:n kanssa myös keskusteluja, mutta mitään väärää tässä ei kuulemma ole. Vuosien ammattitaidolla he tietävät mitä tehdä.
Että olkaahan ostajat tarkkana ja pistäkää korvan taa. Toisaalta, eipähän sitten vahingossa suullisesti heitetty tarjous sido ostajaakaan ilmeisesti mihinkään.
SKV Jyväskylä: Älä luota suulliseen sopimukseen
1
64
Vastaukset
- asf234asdf234
Jep. Kattele yritystelestä SKV. Hallituksesta löytyy samat nimet kuin Realia, SRV ja mitäs muita niitä olikaan. Ne suurimmat ovat oikeastaan samaa rypästä (kilpailusta puheenollen). Ja paikallisia siellä töissä jotka pitävät hinnat ylhäällä ja täten pitävät oman kuplahintansa. Ei niillä yhtään mitään ns moraalia edes voi olla, vaikka tietysti siis pettymys. No nauhoittaa kännyllä yms ensi kerralla. Aika slikkejä ne välittäjät kun on oma tili kyseessä, ei tietenkään voi olla mitään moraalia kun raha on kyseessä. Kiinteistönvälitys muutenkin sellaista huuhaata että välittäjä on myyntitahon lakimies, häviät jokaisessa tapauksessa ja toinen vain nauraa. Kuluttajasuoja valtuutetulle yhteyttä ja yritä hoitaa niiltä luvat pois.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5743814Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483298- 382781
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662719Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192114- 322071
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121917- 291835
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171770Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471729