Olen pian 23-vuotias mies ja minulla on tullut aivan järkyttävä ikävä aikaa jolloin olin lapsi ja siskoni oli pieni. Eli aikaa joskus 2000-luvun aikoihin.
Tuntuu että aika on mennyt aivan järkyttävän nopeaa ja jotenkin tästä järkyttyneenä alkanut tajuta kuinka huoletonta ja mahtavaa elämä silloin oli. Miks sitä ei silloin osannut arvostaa?
Siskokin on kasvanut jo isoksi ja tuntuu että ihan vasta oli pieni nappula jonka kanssa leikittiin pihalla ja käytiin tivolissa yms.
Mistähän tämmöiset tuntemukset voi oikein johtua? Välillä järkyttävän huono omatunto kun kiusasin siskoani ja välillä tulee aivan kamalia flashbackkejä tilanteista jolloin tämä kyyneleet silmissä sanoi että "älä kiusaa enää" ja minä jatkoin.
Onko kellään ollut samanlaisia fiiliksiä koskaan? Alkaa rassata kun ainakin pari kertaa viikossa tämä olo yllättää minut (varsinkin iltaisin) ja joudun sitten pari tuntia muistelemaan entisiä ja itkemään yksikseni..

Vastaukset 3
Vanhimmat
Silloin ei ajatellut oli vaan, isompana sitä ajattelee liikaa itseään ja kaikkea, herkemmän pää ei välttämättä kestä kaikkea mitä tapahtunut ja miks.
mieleeni. Ne olkoot onnellisia joilla läheiset välit sisariinsa. Pitäkööt niistä kiinni.
kuule,m itä vanhemmaks tulet niin se kelaaminen vaan kiihtyy. tulee mietittyä uudelleen omaa " roolia " perheessä.