Miksi

autistien vanhemmat ajattelevat vain omien lastensa ja itsensä hyvinvointia? Mihin he ovat unohtaneet aikuisten vastaavista ongelmista kärsivien tukemisen? Itsekästä?
9113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Tarvitseeko aikuinen assi holhousta?

Äänestä

Holhoaminen ei tarkoita samaa kuin tuki. Mikäli Autismiliitossa edes näitä käsitteitä ei osata erottaa toisistaan, ollaan aika vaarallisilla vesillä.

Tarvitsevatko autististen lasten vanhemmat holhousta? Kuinka voi olla mahdollista, että ihminen, joka hankkii lapsia, ei ole jo etukäteen osannut itsenäisesti ottaa selville, minkälaisia ongelmia voi tulla vastaan?! Täysin uskomatonta on, että aikuinen ihminen, joka hankkii lapsia, EI OSAA NIITÄ SITTEN HOITAAKAAN, VAAN TARVITSEE SIIHEN JOIDENKIN ERINÄISTEN ULKOPUOLISTEN TAHOJEN TUKITOIMIA. Jokaisella normaaliälyisellä vanhemmalla on synnynnäinen kyky huolehtia jälkeläisistään, kuten eläinmaailmassakin tapahtuu. Siihen ei järjestöjen tai yhteisöjen aivopesua eikä diagnosointeja tarvita.

Äänestä

Ihan oikein. Ja miksi Daria, "psykologi" Tampereelta, ei puutu mitenkään puolisonsa rikolliseen toimintaan netissä, mitä on jatkunut jo vuosien ajan. He nähtävästi ovat löytäneet ratkaisun henkilökohtaisiin ongelmiinsa käyttämällä hyväkseen heille tuntemattomia nettikirjoittelijoita, joiden mustamaalaaminen on yksi elämänsä pirullisista tarkoituksista. Juuri tämänkaltainen käytös kertoo näiden henkilöiden olevan väärindiagnosoituja as-henkilöitä, joiden tarkoituksena ei ole mikään muu kuin neuropsykiatrisesta problematiikasta kärsivien ihmisten mustamaalaaminen sekä oman itsensä korostaminen autisminkirjon henkilöiden terveyden kustannuksella.

t. Palautelomake (jottei ip-osoitteita saataisi tallennetuksi muualle kuin liiton tietokantoihin ja joiden perusteella ei saataisi selvitetyiksi asioita perusteellisesti koskien liittohallituksen toimintaa vuosien ajalta sekä eriteltyä liittoon kuulumattomien palautetta antaneiden as-henkilöiden väärinkohtelua, mistä johtuen nämä ovat julkisuuteen virheellisesti luodusta kuvasta huolimatta tulleet turhaansyyllistyteiksi koko olemassaolonsa ajan.)

Äänestä
  • alias (tällä kertaa) "www.autismiliitto.f" päivän makeista nauruista! :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-) :-)

    Äänestä

Aasien korvat kasvaa olkihatun läpi :)

Äänestä

Lopettakaa hyvät ihmiset ajoissa typerä ja sairas narsistinen ilkeily!

Autismia narsismia yhdistää itsekeskeisyys, vaikka muutoin ovatkin toistensa vastakohtia.

Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henkilö asettaa omat henkilökohtaiset tarpeensa muiden edelle ottamatta muita huomioon.

Narsistinen henkilö pitää itseään muita parempana ja maailma pyörii hänen ympärillään.

Autismi on neurologinen ominaisuus johon liittyy vaikeus oppia sosiaalisia vuorovaikutustaitoja.

Autistinen ihminen voi näyttää myös itsekeskeiseltä, mutta hänen motiivinsa ei ole omien intressiensä ajaminen muiden kustannuksella kuten narsistilla.

Autistinen ihminen ei osaa ilkeillä kuten narsisti...

Äänestä

"Narsismi on persoonallisuushäiriö jossa henkilö asettaa omat henkilökohtaiset tarpeensa muiden edelle ottamatta muita huomioon.

Narsistinen henkilö pitää itseään muita parempana ja maailma pyörii hänen ympärillään."

Aivan. Narsistisesta pers.häiriöstä kärsivä on myöskin erittäin kilpailunhaluinen ja yrittää ignoroida uhaksi kokemansa henkilöt ns. kyynärpäätaktiikalla pois kaikkialta, missä hän liikkuukin. Hän on myös sosiaalisesti taitava sekä taitava manipuloimaan ihmisiä. Hänellä tavallisimmin on "hovi" ja/tai ihminen/ihmisiä, jotka "palvovat" häntä, mistä hän ammentaa kaikentuhoavan sairaan narsisminsa kanssaihmisiään kohtaan.

Autisminkirjon häiriöstä kärsivä henkilö toisin yrittää puolustaa itseään henkeen ja vereen koettuaan tulleensa väärinkohdelluksi/uhatuksi, minkä tietämättömät lukijat tulkitsevat itsekeskeisyydeksi.

Kuka ja minkälainen ihminen jo edesmenneen Aspergerfoorumin ylläpitäjä on? Nähtävästi kukaan ei tähän uskalla vastata-eivät edes ne, jotka totuuden tietävät.

Äänestä

Nyt on mahdollista luokitella itsensä uudestaan. Näin jossian taulukon, jossa oli rinnan

autismin, peroonallisuushäiriön ja psykoosin kriteerit.

Vertailemalla on monet saaneet selvyyden oireistaan

Äänestä

Etsin tuota taulukkoa. Mutta en löydä?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


anonyymi AS kirjoitti:

autistien vanhemmat ajattelevat vain omien lastensa ja itsensä hyvinvointia? Mihin he ovat unohtaneet aikuisten vastaavista ongelmista kärsivien tukemisen? Itsekästä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu