Huume

Huume on suomen typerin sana. Muissa kielissä ei ole virallisessa käytössä vastaavaa yksinkertaista sanaa, johon olisi ladattu kaikki maailman pahuus Saatanaa & kumppaneita myöten. Puhutaan vain lääkkeistä ja päihteistä. Joitain lääkkeitä voi käyttää päihtymistarkoitukseen, ja joitain päihteitä voi käyttää lääkintään. Miksi niitä kamalia hUUmeita tehtäisiin, ja kuka niitä käyttäisi, jos ne olisivat kaiken pahan alku ja juuri?

"Huumeiden" joukkoon kuuluu nyt sellaisia aineita, jotka eivät lääketieteellisesti ole varsinaisia huumeita, eli eivät aiheuta merkittävää fyysistä riippuvuutta, tai ole millään tavalla myrkyllisiä. Päihdyttävät aineet pitäisikin erotella selvästi toisistaan, ja asettaa niille erilaiset laillisuusstatukset.

Tämän fooruminkin nimi voitaisiin muuttaa päihdefoorumiksi. Ei tänne uskalla tulla järkevät hUUmeiden vastustajat kun nimi on Huumeet.

Rauhaa (Maahan, Taivaaseen ja siihen välille)!
1535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Englannissa huumeet ovat todellakin (illegal) drugs (tarkoittaa myös lääkkeitä), Illegal substances (laittomat aineet), narcotics (lääketieteellisesti vivahteikas termi) tai dope (slangisana - ainoa "huumesana"). Omaa sanaansa kuvaamaan huumetta ei ole vaan huumeet määritellään kielellisesti laittomuuden, lääketieteellisten ominaisuuksien tai yhteiskunnallisen ilmiön mukaan.

Syykin on varsin selkeä; englanninkielisissä maissa erilaisia aineita on käytetty historiallisesti huomattavasti pidempään kuin meillä täällä pohjolassa. Siksipä niille on kehittynyt omat kuvaavat merkityksensä joista ei ole luovuttu kieltolain myötä ja korvattu sanoja turhaan.

Täällä pohjolassa asiat ovat toisin. Koska meillä ei ollut näille aineille mitään korrektia yleispätevää termiä sellainen lanseerattiin. Huume-sanan alkuperä onkin juuri sanassa "huuma/huumaaminen" joka oli kieltolakikoneiston mielikuvan kannalta oiva sana. Mutta mistäpäs se huuma/huumaaminen on tullutkaan? No mistäpäs muusta kuin vanhasta kunnon humalasta. Kas kas. Huumeilla ja alkoholilla onkin hupaisa lingivistenen kytkös joka kuvaakin todellisuutta itseasiassa paremmin kuin väkisin syötetty kaksinaismoralistinen maailmankuva.

Tästäpä muuten voidaan vetää vielä johtopäätös että paljon huumehysteriasta on itseasiassa lähtöisin humala/huuma sanallisesta yhteydestä joka transferoi alkoholin kielteisiä elementtejä huumekategoriaan. Huumeet on siis käsitetty - ja käsitetään yhä - pitkälti alkoholin kautta. Onko ihmekään että niihin suhtaudutaan niin penseästi?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Noitatohtori kirjoitti:

Huume on suomen typerin sana. Muissa kielissä ei ole virallisessa käytössä vastaavaa yksinkertaista sanaa, johon olisi ladattu kaikki maailman pahuus Saatanaa & kumppaneita myöten. Puhutaan vain lääkkeistä ja päihteistä. Joitain lääkkeitä voi käyttää päihtymistarkoitukseen, ja joitain päihteitä voi käyttää lääkintään. Miksi niitä kamalia hUUmeita tehtäisiin, ja kuka niitä käyttäisi, jos ne olisivat kaiken pahan alku ja juuri?

"Huumeiden" joukkoon kuuluu nyt sellaisia aineita, jotka eivät lääketieteellisesti ole varsinaisia huumeita, eli eivät aiheuta merkittävää fyysistä riippuvuutta, tai ole millään tavalla myrkyllisiä. Päihdyttävät aineet pitäisikin erotella selvästi toisistaan, ja asettaa niille erilaiset laillisuusstatukset.

Tämän fooruminkin nimi voitaisiin muuttaa päihdefoorumiksi. Ei tänne uskalla tulla järkevät hUUmeiden vastustajat kun nimi on Huumeet.

Rauhaa (Maahan, Taivaaseen ja siihen välille)!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu