Vastaus Melperille

Seriffillä on suuri valta. Jos joku käyttää väärin tätä palstaa, hänellä on oikeus ja velvollisuus panna kirjoitus ´pois.
Jos sinä olet Ruotsissa sinä ole Ruotsin laille kuuliainen. Jos ole Suomessa, Suomen laki on sinua varten.
Jos olet jonkun muun uskovien ryhmän palstalla, jos kirjoituksesi tai minun sanani loukkaa heitä, luonnollisesti he panevat sinut tai minut ulos.
Meilläkin on omat säännöt ja luonnollisesti jos tulee samoja asioita kuten ed. mainittu, silloin on ulkona.
Ja seriffi on juuri tällaisissa asioissa tarpeellinen.
Miksi niin kamala meteli, jos joku kirjoitus on siis poistettu. Minultakin on hävinnyt niitä, enkä edes ole aina osannut oikein kirjoittaa. Ja olen sen onneksi itsekin sitten huomannut, jos en heti, niin myöhemmin.
Miksi on niin vaikeaa myöntää, että juuri minä voin tehdä väärin. Jokainen erehtyy. Myös seriffi voi erehtyä, eikä me haluta kirveellä lyödä häntä sen vuoksi.
2262
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kuitenkaan en ole edes syypää Melperin kadonneisiin viesteihin.

Äänestä

Ottamatta kantaa itse kadonneisiin viesteihin, en voi olla kommentoimatta paria riviä.

>>
Jos olet jonkun muun uskovien ryhmän palstalla, jos kirjoituksesi tai minun sanani loukkaa heitä, luonnollisesti he panevat sinut tai minut ulos.
Meilläkin on omat säännöt ja luonnollisesti jos tulee samoja asioita kuten ed. mainittu, silloin on ulkona.
>>

Tämän ei pitäisi olla vl:ien palsta, vaan palsta jolla keskustellaan vanhoillislestadiolaisuudesta!

Monet muut uskovaiset loukkaantuvat vl:ien muita poissulkevista uskonkäsityksestä, joten myös vanhoillisilla täytyy löytyä sietokykyä kritiikkiä kohtaan!

Melperi käyttää kyllä rankkaa ilmaisutyyliä, mutta kohdistaa kritiikkinsä yleensä oppiin, eikä ihmisiin.

On toki luonnollinen defenssi ja varsin helppoa kirjoittaa valitus kuinka loukkaantunut on jostain kirjoituksesta kun ei kykene vastaamaan sen esittämään kritiikkiin.

Siitä olen samaa mieltä että lukuisissa rajatilatapauksissa seriffillä on ja tulee olla valta vetää omaa linjaansa, johon meidän muiden on tyytyminen. Seriffin linjanvedosta nyt ei kuitenkaan kirjoitusten perusteella näyttänyt olevan kysymys, joten toivon että jatkossa myös "omat" antavat seriffin rauhassa vetää linjaansa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


vanh.lest kirjoitti:

Seriffillä on suuri valta. Jos joku käyttää väärin tätä palstaa, hänellä on oikeus ja velvollisuus panna kirjoitus ´pois.
Jos sinä olet Ruotsissa sinä ole Ruotsin laille kuuliainen. Jos ole Suomessa, Suomen laki on sinua varten.
Jos olet jonkun muun uskovien ryhmän palstalla, jos kirjoituksesi tai minun sanani loukkaa heitä, luonnollisesti he panevat sinut tai minut ulos.
Meilläkin on omat säännöt ja luonnollisesti jos tulee samoja asioita kuten ed. mainittu, silloin on ulkona.
Ja seriffi on juuri tällaisissa asioissa tarpeellinen.
Miksi niin kamala meteli, jos joku kirjoitus on siis poistettu. Minultakin on hävinnyt niitä, enkä edes ole aina osannut oikein kirjoittaa. Ja olen sen onneksi itsekin sitten huomannut, jos en heti, niin myöhemmin.
Miksi on niin vaikeaa myöntää, että juuri minä voin tehdä väärin. Jokainen erehtyy. Myös seriffi voi erehtyä, eikä me haluta kirveellä lyödä häntä sen vuoksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu