Miten voitte olla yksinäisiä?

Vanuuseläkkeellä, parantumaton fyysinen sairaus ja masennus. Siinä yksinäisyyden syyt.

Olen syrjäytynyt kaikessa.

Joskus voi mennä kuukausia että edes näen muita ihmisiä

Opiskelusta vuosikausia aikaa ja töitä ei ole. Missäpä siis tavata?

Monta koulua olen käynyt saamatta yhtäkään uutta kaveria, kaikki kaverit ala-asteelta..
Eli yläaste, lukio, vuosi amk:ssa, vuosi toisen asteen koulussa, kaksi vuotta ammattikoulussa kaikki 5 koulua ilman ainuttakaan uutta kaveria.

Hyvä ja asiallinen tuo aloittajan kysymys.

Tapaan tietenkin töissäni ihmisiä ja puhun heidän kanssaan, muutakin kuin työasiaa. Tässä työpaikassa vain ihmisiä tuntuvat kiinnostavan lähinnä koti-perhe-lapsi-suku-asiata -asiat. Eli kaikki kotiin ja asumiseen liittyvä, josta saatan keskustella kohteliaasti, mutta johon omassa elämässäni viittaan kintaalla. Siksi kontaktit jäävät pintapuolisiksi.

Sukulaisia ei ole eikä ystäviä ole ollut kuin ihan pikkulapsena.

En koe yksinäisyyttä ongelmana kuin joskus. Viihdyn yksin. Toiset eivät viihdy seurassani eli siksi minulla ei ole ystäviä.

En minäkään ole onnistunut saamaan kestäviä ystävyyssuhteita. Viime koulusta löytyi yksi saman henkinen ihminen, joka kuitenkin muutti muualle ja tuntui silti, että hän oli minulle tärkeämpi kuin minä hänelle. Minulle hän oli kaikki, mutta en hänelle lopulta sitten merkinnytkään mitään. Siinä sai taas itsetunto kolauksen, kun ajatteli, että toinen piti seurastani ja kaikki oli turhaa. Nyt olen pettynyt itseeni ja tähän elämään. Olen epäonnistunut lähes kaikessa. Joskus on parempi luovuttaa, ettei tule sitä päivää ettei enää jaksa. Joskus on parempi olla yksin.

Tapaan jokapäivä paljon ihmisiä
mutta meillä ei ole paljonkaan yhteistä
suurimmasta osasta en pidä ollenkaan

luulin hetken, että siihen piiriin tuli joku jolle kerroin idean ja pyysin häntä mukaan
hän lähti vastentahtoisesti, mutta lähti
nyt hän on innostunut, mutta samalla hänestä kuoriutui ihan toinen ihminen
häijy, päälle tulveva, alaspäin katsova, kilpaileva ja vastenmielinen.

mä haluan perääntyä, mä en siedä tällaisia pettymyksiä enää
mä en jaksa kohdata tätä -
mutta jos lähden, hän ottaa idean ja ..TAAS tässä kävi näin

Mä vihaan ihmisten ulkokultaista näyttelemistä
miksi ihmiset eivät voi HETI näyttää sitä mitä oikeasti ovat.

TÄÄ ON NIIN AJAN JA ENERGIAN TUHLAUSTA


Onko tämä aikuisen ihmisen malli?

Yksinäisyys? Mitä se on?
Mä en ymmärrä kysymystä.
Mä pysyttelen kauempana - JA SYYSTÄ.
Ihmiset tuottaa pettymyksiä päivästä toiseen.
Montako tällaista surua mun pitää vielä jaksaa?

Töiden ja opiskelun kautta on lähinnä pinnallisia kontakteja, sukulaisiin ja lapsuuden kavereihin välit ovat etääntyneet, uusia kavereita ei tule helposti, koska olen ujo ja pelkään puhua ihmisille liian avoimesti.
Kukaan ei ole ottanut yhteyttä pitkään aikaan, ei ole harrastuksia koska töiltä ei jää aikaa, ja silloin kun jää aikaa muilla (muutamalla etäisellä kaverillani) on aina jotain omaa tekemistä johon en ole tervetullut mukaan.

Töissä näen ihmisiä juu. Mutta siihen se jää.
Kaikilla työkavereilla on ne omat perheet ja kuviot, eikä kukaan kaipaa yksinelävän seuraa.
Aikonani koitin kutsua luokseni tai ulos hengailemaan, mutta kaikki on väsyneitä ja jaksavat vain muiden kaltaistensa väsyneiden seuraa.
Lopulta vain hyväksyin sen, ettei kukaan halua mun seuraani koska olen yksinelävä nainen. Ja niin erakoiduin ja lopulta totuin siihenkin.
Olen nyt 36v ja ihan tyytyväinen elämääni, mutta olishan se ihan kiva, jos edes joskus sais jonkun kanssa käydä vaikka kaffella niinku silloin nuorempana, jolloin kaikki oli helpompaa.
Mutta näin se vaan menee, tähän on tyytyminen :)

Abivuoteen saakka minulla oli aina paljon kavereita. Sitten kun pääsin yliopistoon ja en mennyt niihin alkubileisiin mukaan (koska tiesin etten viihdy niissä) eipä ole montaa kaveria kun ei yliopistossa juuri tutustu kehenkään jos ei käy näissä bileissä.

helppoa. ura työ vie mennessään. vanhat kaverit häipyy. tuoreemmat tapaukset vain haluaa hyötyy. koskee kumpaakin sukupuolta ja sukulaisia.

En opiskele enkä käy töissä. Yksinkertaista, eikö?

tiedättekös. yksi kammottavin tapa päästä yksinäisyydestä. rupeat avautumaan ympäristössäsi. rupeat ilmoittautumaan työpaikkasi pikkujouluihin, satunnaisiin risteilyihin, saunailtoihin. takuuvarma uraitsemurha. rupeat pomppimaan keskustan kapakoissa. taloudellinen itsemurha. rupeat nettitreffailemaan. murha. ei sen puoleen henki saattaa lähttee koiraa ulkoiluttaessa. elämää ei voi pakoilla.

Osa vanhoista kamuista eivät jaksaneet panostaa ystävyyssuhteisiin. Olen pienen lapsen äiti, joten ilmeisesti joitakin kavereita ei oikein kiinnostanut perhe-elämän seuraaminen. Siinä tilanteessa kyllä valikoitui ne jyvät akanoista.

Haluaisin mielelläni saada uusia, luotettavia ystäviä. Jos saan erään opiskelupaikan, niin aloitan ens vuoden elokuussa opinnot..ehkä sitä kautta löytää samanhenkisiä ihmisiä.

Yksinäinen voi olla suuressakin joukossa kaupungin vilinässä ja toisaalta erämaan keskellä ei välttämättä koe oloaan yksinäiseksi.

"Miten voitte olla yksinäisiä?"

Tähän haluaisin sanoa sen että yksinäisyys voi olla myös emotionaalista ja mielentila. Ei se aina tarkoita että kyseessä olisi jokin täysi erakko joka ei koskaan tapaisi muita ihmisiä. Joku voi olla yksinäinen myös sen takia ettei ole löytänyt itselleen seurustelukumppania. Ja jopa jotkut perheellisetkin kokevat yksinäisyyttä.

Jos yksinäisiksi laskettaisiin vain ne joilla ei ole mitään kontakteja muihin ihmisiin, niin olisi silloin Suomessa aika vähän yksinäisiä. Mutta koska yksinäisyys on enemmänkin tunne, niin ei voi oikein ulkopuolelta määritellä että kuka on yksinäinen.

Aikuinen mies ei mitään ystäviä tarvitse. Vaimo ja lapset riittää hyvin. Kavereiden kanssa häilääminen kuuluu teini-ikään.
Olen aina nauttinut yksin olosta. Se on todellista vapautta kun ei tarvitse ottaa muita huomioon.

voi se olla omastakin tahdosta että haluaa olla yksin...

Oma yksinäisyyteni johtuu siitä, että on vaikeeta saada ystäviä. Että ihmistenilmoilla kyllä jonkii verran liikun. En ihan seinien sisällä oo.

"Kai te tapaatte opiskeluissa/työssä tai missä vaan muita ihmisiä?
Vai oletteko muka kaikki syrjäytyneitä yhteiskunnasta?"

Tapaaminen ja tutustuminen ovat kaksi eri asiaa. Kyllähän sitä päivittäisessä elämässä tapaa ihmisiä, vaikka kaupan kassalla tms. Mutta, tutustuminen ei välttämättä ole kaikille ollenkaan helppoa. Jotkut ovat esimerkiksi niin ujoja, että eivät uskalla puhua kenellekään, ja joskus toiset tulkitsevat ujouden väärin ylimielisyydeksi (tai siis että ei tuo työkaveri edes halua tutustua, kun se ei koskaan kahvihuoneessa sano mitään).

Entäs jos on työtön, ei opiskele ja asuu pienellä paikkakunnalla? Joo tiedän että voi mennä vaikka minne kansalaisopiston virkkauskuessille, muttei tuo kaikille ole ratkaisu.

homini lupa lupus. täällä telluksella on kohta 7 miljardia hiihtäväistä. ainoa menestuýstarina rottien ja torakoiden sijassa on ihminen. muuten. suden rinnastaminen ihmiseen kuten tuossa alussa on sutta kohden halveerava. ikävä kyllä ollaan niin vastustuskykyisiä ja valveutuneita että maaäidin eli gaean normaalit poistatuskeinot ei pysy perässä" rutto, influensa, sars,ebola. exe." edes ydinsotaa ei saatu aikaseksi vaikka pirusti yritettiin.

muutakin voidaan ajatella sisältyvän yksinäisyyteen se yksinäisyys geeni on olemassa - yhtä totisesti kuin Jeesuskin oli yksinäisyys, olen ehdoton - ei ole muita yksinäisiä - tämä tunnustan Jumalastakin

Minusta taitaa nähdä päällepäin, että olen epätoivoinen (saamaan ystäviä), ja se karkoittaa ihmisiä (?)
En ole myöskään työelämässä, mikä myös vaikeuttaa ihmissuhteiden luomista.
Lisäksi karu totuus on, ettei kukaan halua olla yksinäisen ja onnettoman kaveri.
Näin se vaan on.

Ihmisiä tapaa vaikka missä: harrastuksissa, opiskeluissa, töissä, naapurissa. Lisäksi on sukulaiset. Kaupassa en kyllä muista ystävystyneeni kenenkään kanssa. Niin ja tietysti ystävien luona voi saada uusia tuttuja.

Ongelma on pikemminkin saada aika riittämään kaikille.

Mutta ymmärrän kyllä sitäkin vanhusta, joka puolisonsa kuoleman jälkeen ei enää pääse juuri mihinkään. Rakkaimmat harrastukset jäivät, kun taksisetelillä saa ajella vain oman kunnan sisällä.

Tiedän henkilön, joka korostetusti ottaa puheeksi oman yksinäisyytensä, ja sen, että viihtyy yksin eikä haluakaan olla ihmisten seurassa. Miksi sitä pitää korostaa, säälipisteitäkö haluaa vai mitä ihmettä?

Tämä henkilö suhtautuu myös ylimielisesti tilapäisen työpaikkansa sääntöihin, asetuksiin, yleisiin ohjeisiin ja varsinkin nuorempiaan, itsenään koulutetumpia ja viisaampiaan kohtaan. Hän sai jo parin ensimmäisen työpäivänsä aikana puolet talosta suuttumaan epäasiallisella käytöksellään ja lausunnoillaan.

Hän tekeytyy viattomaksi, syyttää muistamattomuuttaan tai suoraan valehtelee, ettei asioista ole hänelle kerrottu. Ja taas ihmettelee, miksei hänellä ole ystäviä, eikä kukaan koskaan pyydä häntä lounaalle kanssaan.

Täysin käsittämättömän, epäsosiaalisen käytöksensä ja loukkaavien puheidensa vuoksi käsitän kyllä todella hyvin, miksi hän on yksin. Aivan kammottava ihminen.

Aivan helposti voi olla yksinäinen myös vaikka kävisi töissä tai opiskelisi. Voi olla ihmisiä ympärillä mutta kokea silti olevansa yksinäinen. Eri asia on sitten kokeeko todellista yhteyttä muihin ihmisiin. Ihmiset elää ympyröissään monet omaan perheeseensä keskittyen.

On sitä valittuakin yksinäisyyttä jolle ei löydy sitä mukavaa selittävää tekijää tai sairautta. Jotkut meistä ovat töissä Skotlannin rannikolla öljynporauslautoilla. Motiivina hakeutua keskelle ei mitään on juurikin se jota kaikki aina joskus miettivät eli raha. Tällä alalla olet joko noviisi, aloittelija ( alle 2v työkokemusta ) tai neuvottelutaidoton reppana jos et pyydä vähintään 700 euroa/työpäivä työstäsi. Mielelläni vietän vuodesta 150-180 päivää joskus jopa myrskyävällä Atlantilla. En muutenkaan välitä suupalteista, joten alallani sukellushitsaajana saan kumma kyllä tehdä työni melko vähäpuheisessa seurassa.. :)

Ihminen voi kokea olevansa yksinäinen, vaikka tapaisikin muita ihmisiä.

all is gone

nuorempana oli kavereita ja harrastuksia mutta vanhenpana omalla kaveri piirillä on jo oma perhe elämä ja itsellä ei sitten vain ei ole mitään puhumista juurikaan enää sitten 40vuoden jälkeen harrastukset jää minimiin. mutta pää asija kun on sinut tisensä kanssa.

Näkeehän sitä päivittäin ihmisiä, kuten kaupan kassa ym, mutta ne "suhteet" on lopulta hyvinkin merkityksettömiä. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän muut ihmiset merkitsee. Ihmisiä tulee ja menee. Ei niiden kanssa tarvi tuntea mitään syvällistä yhteenkuuluvuutta.

Yksinäisyys voi olla luonteessa, ettei vaan tule toimeen toisten kanssa, niinkuin palstalla on luettavissa.
Yksinäisyys aviosuhteessa on ehkä kamalinta, kun kaipaa läheistä yhteyttä toisen sukupuolen ihanuuksiin, eikä siihen oo lupaa. Ei perhe välttämättä merkitse vuorovaikutusta ihmisten kanssa, eikä sosiaalisia kontakteja.

Nimimerkki "Erakko"

Jos tapaa jonkun uuden ystäväehdokkaan, rahaa alkaa mennä. Useimmat puhelut ovat tuota samaa rahan menoon liittyvää, tulee ehdotuksia autoajeluista ym retkistä, jotka eivät ole ilmaisia. Saa olla tarkkana, ettei yksin maksa kaikkea toisenkin puolesta. Harrastukset ovat hirveän kalliita. Innostuin tanssiharrastuksesta muutama vuosi sitten, ja nyt laskeskelen että kaikkine kuluineen n kolmen vuoden aikana rahaa meni n 14 000 e, tuli käytyä tanssileirit, kurssit ja tanssit ja tarjottua reissuja ystävillekin. Nyt ihmettelen, miten hirveää tuhlausta, ja kuitenkin tarkoitus oli tutustua ihmisiin, harrastaa jotain kivaa. Ja mitä siitä jäi käteen? Kyytejä kysellään vieläkin, kun niihin totuttiin, mutta enää ei ole kuskia tarjolla, eikä huvita harrastuksetkaan. Elääkin pitää.
Elän mieluimmin yksin ja yksinäisenä, kun makselen kaveruuksista, harrastuksista ym yhtään mitään. Ystävät osaavat myös hyväksikäyttää, ja oppivat siihen nopeasti, jos joskus erehtyy jotain tarjoamaan. Joten erakoidun tässä hiljalleen ihan siitä syystä, että ystävyys ei ole aina vastavuoroista ja luotettavaa.

Yksinäisyys johtuu siitä että kokemukset ihmisistä suureksi osaksi negatiivisia, mulla ei ole mitään syytä haluta olla tekemisissä ihmisten kanssa.

Mitenkä voi olla mahdollista että täysin yksin etteikö joku soittas kuulumisia.Nykypäivän trendi on että ihmiset eivät välitä toisistaa kunhan itsellä menee hyvin.
Entäpäs sitten netti.

Uskoisin, että yksinäisyyden lisääntymiseen ihmisillä vaikuttaa suoraan työelämän epävakaus, eli työttömyyden lisääntyessä ihmisiltä poistuu työpaikan mukana sosiaalinen verkosto, joka on rytmittänyt elämää ja muodostanut sosiaalisen verkoston perusteet.

Työpaikan mukana moni menettää elinkeinon mukana ison osan ihmisiä.
Ihminen on yllättäen tilanteessa, missä osallistuvan työntekijän ja oman elämän hallitsijana onkin vain 1 numero työttömyystilastoissa ja kela-toimeentulotuki-jonossa, ulkoapäin ohjautuvien virkailijoiden päätösten ja pykälien varassa ja "armoilla".

Oma kelpaavuus ja käsitys omista kyvyistä joutuu punnittavaksi työttömänä työnhaussa, missä kilpailu on kovaa, koska töitä ei ole enää siinä määrin kuin hakijoita. Opiskelupaikoista on kilpailua ja moni jää rannalle toiveistaan huolimatta. Epäsuora syyllistäminen ympäristön taholta voi vaikeuttaa omaa käsitystä ja voimavaroja ponnistella eteenpäin ja uskoa omaan itseensä.

Ihminen voi kokea tällöin suurta riittämättömyyttä, mikä saattaa johtaa vetäytymiseen omaan kuoreensa ja ---yksinäisyyteen.

Työpaikalla ei välttämättä ole sellaisia ihmisiä, joiden kanssa viihtyy, eihän työtovereitaan voi valita Harrastuksissa voi olla ihmisiä, joilla on jo niin paljon ystäviä ettei uudelle riitä aikaa. Opiskelupaikoissa useimmilla on jo ystävänsä, joiden kanssa ovat koko ajan eikä uusi mahdu mukaan.

Useimmat ovat nykyään niin kiireisiä, että jos ehdottaa yhteistä tapaamista tai jotain menoa, ei toisten kalenterista löydy aikaa. Lopulta alkaa epäillä että itsessä on jotain vikaa niin ettei kukaan haluakaan tapailla, ja on parasta luovuttaa. Ei tunnu mukavalta tupata seuraan yksipuolisesti, jos alotteita ei tule toisilta osapuolilta koskaan.

Hiljaiselle ihmiselle kehotus mennä reippaasti tutustumaan nostaa kauhun hien pintaan. Taasko pitäisi olla se, joka yrittää tutustua ihmisiin, jotka eivät tarvitse seuraasi ollenkaan?

Äutismi on päräs :D:D:D ja viinä :D:D

voi luoja että olet typerys ja näet vain oman napasi

PROVO

Asun yksin, lapsilla omat perheensä ja menonsa. Ovathan he tietysti ystäviä, mutta ei sillä tapaa, kuin oikea ystävä..
Eläkkeellä, muutamassa harrastuksessa käyn muutaman kerran viikossa ja näen siellä ihmisiä, mutta eipä heistä ole oikein bestiksiä tullut. Nuoruudessa olikin ystäviä, muutamia oikein läheisiä, mutta kun se ns. ystävyys oli vain minun yhteydenottojeni varassa eikä vastavuoroista, niin kuihtuivat nekin vähäiset. Olen tyytynyt tähän olooni.

Yksinäisyys johtuu haluttomuudesta kokeilla ja sulkeutumisesta. Kritiikin voi kohdistaa joihinkin siihen kuuluviin ominaispiirteisiin esimerkiksi kohtaloon. Väliaikainen yksinäisyys on antoisaa, ehkä on parempi rinnastaa se todellisen inspiraation lähteeksi kuin ennakkoluuloiseksi käsitteeksi.

eihän tapaaminen ja tutustuminen ole sama asia kyllähän niitä ihmisiä näkköö van ku jos ei ite ossaa tutustua ja toiset ei halluu niin heleposti käypi niin että yksin jääpi. mutta totta onpi että vaikeaa se on jos jokapaikassa yrittää eikä lannistu vaikka aina jää luu kouraan

Ehkäpä jo moni ratkaisi asiasi ongelman? Avoimuus ja rehellinen lähestyminen tuo tuttavuuksia, niistä sitten jotain jatkossa tai ei

olemme sitten kai syrjäytyneitä.....

Olen nuorimies ja kotoisin pieneltä paikkakunnalta. Syrjäytymiseni alkoi koulukiusaamisen muodossa ja sen jälkeen ei tehnyt mieli mennä ulos, koska oli pienet piirit, ne samat ihmiset jne... Ei päässyt mukaan enkä suoraan sanottuna olisi halunnutkaan koulukiusaajieni mukaan mennä vapaa-ajalla.

Peruskoulun jälkeen muutin kauaksi kaikesta ja menin amikseen. En polttanut enkä juonut. Pidin päihteiden käyttöä naurettavana. Joku saattoi mennä ryyppäämään, itselleni se oli todella vastenmielistä, jonka vuoksi jäin siitäkin sitten ulos. Lisäksi öisin aina hiipi uniin traumat ja pelko mitä jos uudet luokkakaverit alkaisivat kiusaamaan minua. niin ei käynyt mutta harhaluulot olivat pinnassa ja tuntuivat todellisilta. Muutamissa kouluissa ollut peruskoulun jälkeen ja aina tullut samat harhaluulot pintaan.

Masennukseni on lievempi kun en opiskele. Jotenkin ei nouse muistot niin pintaan. Tai kyllä ne aina muistissa elää mutta ne ei ole niin voimakkaita. Ilman koulutusta en saa työpaikkaa kuin puhelinmyynnistä. Jonka vuoksi olen työtön sossupummi. Olen asunut nyt viiimeisen 3 vuoden aikan 5 eri paikkakunnalla. Nyt asun isossa kaupungissa ja täältä olen löytänyt jonkun verran kavereita ja saman henkistä porukkaa. Lisäksi veljeni asuu täällä. Joten nyt näen vähintään kerran viikossa jonkun ihmisen ja tilanne vähän parantunut.

Se on vaan sitten vähän eri asia jaksaako sitä lähteä, jos aivotoiminta lamauttaa kyvyn nousta ja ei vaan pääse sängystä ylös. Vahva depressio vaikuttaa itseeni ainakin fyysisesti. Aluksi luulin, että mul olisi joku fyysinen sairaus mutta kun ne ei tunnu muuta kuin silloin, kun on paniikkikohtaukset huonompi kausi masennuksen kanssa. Välillä parempia aikoja välillä heikompia. Se kuitenkin asuu päässäni.

Olen "yhden ystävän ihminen". En kykene luottamukselliseen ystävyys- tai seurustelusuhteeseen enempää kuin yhden ihmisen kanssa kerrallaan. Olen niin estynyt, etten edes kykene puhumaan vapaasti, jos on useampia kuulijoita kuin 1 kerrallaan. Olen siis kunnolla tärähtänyt, johtuu siitä että minua kiusattiin vuosikaudet koulussa. Paras ystävä jäi siis 18-vuotiaana, lähdin kotoa ja seurustelin 23-vuotiaaksi asti. Tämän jälkeen tuli ero ja minulla siis oli vain perhe jäljellä, eli vanhemmat jossain saman kaupungin lähiössä. Muuten olin täysin yksin enkä edes opiskellut tai käynyt töissä, vaan etsin töitä ja harkitsin jatko-opintoja. Tuota aikaa en ota takaisin.

Jo on jumalauta huolenaiheet!!!! Voi kettu sentään!!!! Itänaapuri tulee koska tahansa ja listii suomen ja täällä ollaan huolissaan kaikesta muusta!!!! Herätkää nyt helvetti äkkiä!!!!!

Avioero on monelle myös yksinäisyyden syy, varsinkin miehille kun exvaimo on saattanut olla se joka on pitänyt yhteyksiä sukuun ja ystäviin.

Avioeron myötä lapsetkin usein muuttavat uuteen kotiin äidin mukana.

Myös viina tai siis alkoholismi ajaa totaaliyksinäisyyteen suomimiehiä.

Mielenterveysongelmat ajavat osaltaan yksinäisyyteen.

Muutto täysin uudelle paikkakunnalle esim työn tai opiskelun perässä saattaa tehdä yksinäiseksi ellei onnistu löytämään ystäviä.

Joku on voinut muuttaa kumppanin perässä täysin uudelle paikkakunnalle ja sitten onkin saattanut tulla ero - ja jääpi yksin.

Syitä on varmaan yhtä paljon kuin yksinäisiäkin suomessa.

Nuorenahan noita yksinäisyysasioita miettii herkemmin. Kun tulee vanhemmakis, niin niidenkin merkitys vähenee. Lopulta tämä elo on niin lyhyt, että kannattaa lopettaa se turha haikailu suuresta ystävämäärästä. Joskus saattaa olla jopa niin, että jo se yksikin "ystävä" on liikaa. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että jos itselläsi menee vähänkni paremmin, niin tämä toinen saattaa kokea jo mustasukkaisuutta jne. Ihminen on loppupeleissä se susi toiselle.

Itse olen päässyt eroon ihmisriippuvuusdesta ja osaan nauttia yksinolosta ja saan jopa siitä voimia enemmän kuin, että olisin ison ystäväparven kanssa koko ajan puuhaamassa jotain.

Minua kiertää kuin kissa kuumaa puuroa yksi työkaveri. Pelkään, että hän kohta ehdottaa jotain vapaa-ajan yhteistä juttua! Kyläreissusta on jo vähän vihjaillut. Minulla on perhe, lapsia. Myös mielenkiintoinen harrastus. En kaipaa ystäviä. Töissä on kiva jutella leppoisasti kaikenlaisista asioista tauoilla, mutta siinä se. Kaipaan omaa aikaa ja nyt sitä 20 vuoden jälkeen on viimein tarjolla. Lapsena ja nuorena minulla oli paljonkin kavereita, mutta minusta aina tuntui, että jouduin mukautumaan muiden tahtoon. Siksi olin varmaan niin suosittu ja kiva kaveri. Teen sitä helposti vieläkin. Aikuisena ei ole kuitenkaan valmis samalla tavalla luopumaan omista ajatuksistaan. Toista ei halua kuitenkaan loukata, eikä sano suoraan, että ajattelen tästä asiasta aivan toisin. Siis kohteliaisuudesta. Pidän vanhoihin ystäviin somen kautta yhteyttä. En halua heitä enää oikeaan elämääni. Ymmärrän nuoria ihmisiä, jotka kaipaavat ystäviä, seurustelukumppania ja puolisoa. Näin keski-ikäisenä olen usein miettinyt, että parhaat vuodet meni niin nopeaan ja mitä raatamista. 5 lasta. Suoraan lapsuudenkodista perheen perustamiseen. Olisiko se ns. yksinäisen, sinkun elämä ollut kuitenkaan ollenkaan paha? Joskus unelmoin, että jätän tämän nykyisen elämän ja katoan jonnekkin. Aloitan alusta, puolet vielä elämättä. Lähes erakkona...No, taloudellisesti ei varmaan mahdollista. Osaisipa moni yksinäinen nauttia enemmän elämästään. On niin paljon mielenkiintoista ja kivaa elämässä. Siihen ei tarvita muita.

En löytänyt koskaan ystäviä kouluista, joskus saattoi olla yksi hyvä ystävä mutta kotipiireissä. Niinpä eristäydyin löytämäni miehen kanssa ja jäin kotiin, teinpä siinä kaikkeni että pystyin aina olla kotona. Kun erosin niin jatkoin sitä ja aloin harjoittamaan omatoimisesti ammattia mikä on hyvin sosiaalinen sekä olen alkanut kääntää aika lailla nyt vapaa-ajan kuvia ja löytänyt sosiaalisen elämän.

Ystäviä on kun niitä todella etsii niin ne samanhenkiset ovat jossakin, aluksihan niitä ei usko ystäviksi jos on huono itsetunto. Vain valikoida että kenet minä todella haluan ystäväksi ja jatkaa yhteydenpitoa vain, eikä jää siihen odottamaan että tämä ihannehenkilö ottaisi yhteyttä!!

Yksinäisyyteen on monta eri syytä

Omalta kohdaltani alkoi yksinäisyys kun yritykseni teki konkurssin, kaikki ystävät/kaverit katosivat samantien mm.lapsuuden kaverit.

Olen yrittänyt useasti ottaa yhteyttä ja ilmoittanut uutta puh.numeroa mut ei ainoakaan ns.entinen ystävä/kaveri ole ottanut yhteyttä.

Kyllä yrityksen aikana niitä pyöri kahvilla päivittäin ja olipas mukavaa.

Eräs ystävä vielä yritti lainata työttömältä yrittäjältä rahaa, vaikka tiesi hyvin että elän vain peruspäivärahan varassa vaikka hän ja aviopuolisonsa olivat molemmat töissä, HIP HEIJAAA, kuka kaipaa tuollaisia ystäviä, jotka hylkäävät kun yritys menee nykypäivänä nurin.

Nyt ei enää ystäviä/kavereita, avovaimo ja koira ovat ainoat mitä jäi jäljelle ja olen siitä iki onnellinen vaikka olis kiva jutella joskus ystävien ja kavereiden kanssa elämän menosta ym.asioista.

Talvisodan kirjeissä joita nuoret sotilaat lähettivät kotiinsa luki usein tuska siitä, että ei koskaan saa olla yksin.Olisivat joskus halunneet miettiä asioitaan yksinäisyydessä, mutta olosuhteet eivät antaneet mahdollisuutta siihen.

Olin työelämässä jatkuvasti erilaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Huokailin joskus, voi että kun joskus saisi olla yksin. Nyt työni tehneenä todella nautin kun saan olla yksin .Ei tarvitse ottaa kantaa asioihin ,muuten kun näin kirjoittelemalla. Ei ole vaimoakaan määräilemässä

Yksinäinen voi olla mm. siksi, ettei uskalla päästää ketään UUTTA IHMISTÄ lähelleen. Itse toivoisin olevani OMAN SUKUPUOLENI edustajien suhteen rohkeampi. Olen usein lähes katkaissut välit ystävystymistä yrittävään toiseen naiseen.

Monta kertaa olen kokenut, että ehdottaessaan yhteistä menoa tai puhelinnumeroa kysellessään, joku nainen on halunnut kokeilla, voisiko meistä tulla ystäviä. Tällöin minä kuitenkin usein vetäydyn, kosken usko, että jos tämä tai tämä ihminen todella tietäisi AJATTELUTAPANI ja MIELIPITEENI,
hän voisi hyväksyä minua.

Yleensä ystävystyminen näyttäisi onnistuvan paremmin, kun kyseessä on minua 15-20 vuotta vanhempi nainen. Johtuneeko tämä sitten siitä, että OLEN NÄHNYT PALJON IKÄVÄÄ MATKANI VARRELLA enkä sisimmässäni osaa todella tuomita juuri ketään(?) Vaiko siitä, että olen iäkkäiden vanhempien ILTATÄHTI, joka on kasvatettu samoin periaattein, kuin minua 10 - 20 vuotta vanhemmat ihmiset.

Miesten suhteen minulla ei ole mitään tarvetta olla rohkeampi, mikäli tarjolla olisi ROMANTTISTA YSTÄVYYTTÄ. Varattuna en sellaista kaipaa.

Olin aikoinaan yksinäinen. Hommasin sitten LA-puhelimen ja sen jälkeen en ole ollut yksin. Kanavilla pajattaa päivin öin kaikenlaista sakkia. Ja mikä parasta, on puhuminen ilmaista.

uusia temppuja opi, joten elän yksin, hiukan pettyneenä elämään,




Kysymykseen " mistä yksinäisyys johtuu "

Yksinäisyys johtuu siitä, kun ihminen pettyy elämässään liian usein,
lopulta ihminen ei välitä enään kenetäkää,
ihminen vetäytyy omaan itseensä, alkaa viihtyä itsensä seurassa ja omassa mielikuvitusmaailmassaan paremmin kuin että tullakseen jälleen peteyksi muitten joukossa,
vanhana ihminen on jo niin väsyny ettei jaksa enään muitten ihmisten passaamista, mieluummin elää aivan yksin itselleen, tulee ja menee kuin itselle tuntuu hyvältä,
omaa yksinäisyyttä olen miettiny, olen hetero,
kun olin lapsi, minut eristettiin muista nuorista julmasti, suljettiin lukkojen taa omaan huoneeseen, etten päässy muitten nuorten kanssa kirmaileen iltaisin ulos, sieltä omanhuoneen ikunan läpi kuulin muitten nuorten iloista naurua ja hauskan pitoa,
se aiheutti suurta tuskaa sielussani silloin,
-- sitten hieman vartuin, olin nuori ja hyvin utelias, vihdoin pääsin muitten kylän nuorten kanssa tannseihin, sieltä löysin ensi rakkauden, jonka kanssa perustin perheen lapsineen, kunnes kuolema sitten erotti,
-- kun en koskaan oppinu tekemään muita ihmis-suhteia niin elän aivan yksin kuolemaa ootellen, sillä erolla että joktut jälkeläiset pitää senverran yhteyttä ja seuraavat olenko vielä hengissä,

Huom!

Lappi Sinkut , , , :)

Tuulellakin on ystävä , , , , ,

Tee aloitteesi , , , Oikea Hellu : Tunne ja koe , , , :)

Tässä ja nyt valloita uusi huomen :)

Sydämet , , , lämpöön :)

Vapaat , , , m i s k u t , , , Juosten , , , T o r n i o o n :)

Rakkautta ei tarvitse etsiä eläämme jo rakkaudessa , , , :)

Rakkaus asuu , , , meissä :)

Oivallukseen Onni asuu valona rinnassa oivaltain yhdessä rinnassamme:)

Ymmärrykseen , , , ihminen tavattavissa kohaamisentaito, , , :)

Myös , , , tila / aika , , , avoimesti sekä , , , aidosti :)

(Tunto )

Tunne ja koe :)

Katso suomi 24 Treffit Lappi Tornio , , ,

Soita Heti , , , Aloite kuulluu kummallekkin :)

Uljaat , , , Miehet , , , O v a t , , ,

Aitoja - Sielun - Aromikkaita , , ,

Hersyvin - herkuin :)

Siirry , , , kaksin energiaan :)

Varoitus: rakkaudettoman keho on jäykkä :))

Aurinkoisin salonkikelpoisin asentein :)

> > 3 * * :) = * suudelma Sielun avain :))

Miehet pelkkää , , , ? seksiseuraa , , , Miehet, , , tee , , , mua :)

Vaikka eivät sitä suoranaisesti , , , Deittiprofiilissa , , , mainitsisikaa?

Muutaman lauseen jälkeen Naiset , , , :) Nainen , , , täytä , , , minut :)

Heti , , , ehdottelemassa , , , aidosti :)

( Ihanasti , , , : )

Läheisyyttä , , , Sekä aitoa seksiä , , ,

Hersyvin herkuin :)

Niin miksei sitä voi profiilissaan mainita ?

(Miksi , , , miehet , , , pelkää , , , Seksiä )

Traumat , , , :) ?

Tieto taito sekä , , , kyky , , , a i t o - t o i m i n n a l l i s u u s , , , :)

(Kohdata /avoimesti / aidosti :)

Malli opit , , , Kaikki toiminnalliuus , , , tulee omista vanhemmista :)

(Luomu nainen ja mies - aidosti :) )

Varoitus :

Suudelma on sielun avain :)

Siiry tahdon , , , energiaan :)

Vahvin energiamme :)

Terve itsetunto on elämänmitainen kumppani, , , :)

Huolla rakauden energialla , , ,

Luomu Nainen , , , Luomu Mies , , ,

E n e r g i i a a , , , R u s k a a n :)

Vapaat , , , Naiset - Juosten , , ,

T o r n i o o n :)

Aika ja Paikka , , , ?

Avoin , , , keskustelu , , , Kaikille - Rikastuttamisiin :)

Koe , , , M i e h i s y y s , , , , Isä Karisma < :)

M Y Ö S - S I N K U T :) , , , NAINEN -LUOTATTAMUS -MIES - ARVOSTUS :)

Ajatuksen lahja Palvele / Ymmärrä , , , itseä , , , sekä lähimmäistä :)

Jaettu , , , rakkaus , , , (Hyvää hyvällä , , , Todellisuuteen )

KOE ARVOKKAAKSI TUNTEMISEN KOKEMUS

YKSILÖ :)

"Kaunista ja Totta " Kilvoitellen

1. Elämäntarkoitus

2.Intohimo

3.Nautinto ( Maut/ Makuisuus )

4. Terve sielullisuus (aistit

5. Terve mieli kasvattaa terveen kehon sekä voimakkaan tahdon:)

6 .Sydämellä näkevä , , ,

7. Ihmisen keho heijasta selvästi mitä sen

Mitä tapahtuu hänen sillään

8.Elimistö on , , , , sielunpuntari , , ,

9. Kun ihminen kieltää terveytensä hän kuvittelee, , , (Hurmiokunnat , , , ?

Olevansa voimakkkaampi kuin , , , jumala :)

10.Terve Itsetunto on elämänmittainen kumppani huolla

Rakauden energialla , , ,

Varoitus :Rakkaudettoman keho on jäykkä:)

Mahdollisuudet valmiiksi:)

Kiitos juuri sinä olet tärkein - Lenkki

A i t o , , , a r v o s t u s :)

Yhtesösi kuva sekä Esimerkki

Ylikansallinen suvaitsevaisuus !

Aito-Moraale :)

Ai että miten tulee taloudellisesti toimeen jos asuu yksin, ei käy töissä tai opiskele? Ihan hyvin. Kiitos kysymästä. Entä itse, miten sinä? Ai sori, olis kiva jutella, mut nyt pitää alkaa nukkumaan. Öitä!

Mä tapaan ihmisiä paljon esim. töissä, mutta juuri kenenkään kanssa ei synkkaa hyvin. Niistä suhteista ei vaan synny sen syvempiä ihmissuhteita. Tuntuu vaan että ollaan ihmisten kanssa aika eri aaltopituuksilla. En tiedä miks näin on, varmaan monta syytä. Tietysti tällanen aiheuttaa mulle syrjäytymistä ja eristäytymistä, ja onhan se tosi surullista.

Suurin osa ihmisistä on tyhmiä, juoppoja, rumia ja lihavia. Siksi inhoan niitä, vaikka useita tapaankin päivittäin. Taso on vain todella surkeaa.

Oikeata ystävyyttä voi olla vain
sisäisesti, aidosti hyvien ihmisten välillä.
Saattaa tuntua tuomitsevalta,
mutta sisäisesti hyviä
tässä maailmassa ovat
vain ne jotka uskonnon takia
Jumalan avulla haluavat olla hyviä.
Haluavat siis sisäisesti olla
Jumalan takia hyviä täydellisesti.
Hyvä ihminen ei petä.
Jeesus on apu myös yksinäiselle.

Jos sinut laitetaan 100 kiinalaisen kanssa asumaan lähiöön 2kk, et siis tunne ketään.. Miten sinun mielestäsi tämä luo seuran tunnetta? Seuran tunnetta saa YSTÄVISTÄ jne sinulle tutuista ihmisistä, ei kadulla ohi pyyhältävästä ihmismassasta joka suomessa on koko ajan naama norsun veellä. Kaikki eivät ole yhtä hyviä hankkimaan ystäviä. Yksinäinen voi olla ilman syrjäytymistäkin.

Vöy. Vöikö öllä nöin päljön yksinäisiä? Önneks mie en öle, myt seyrää sää jös vään hälyää.. Riippyy mitä hälyää jä önkö röhkeyttä ävätä syy väikkä mäitöä östäessä käypän jönössä :D

T:29.v mies seurallinen etelä karjalasta. [email protected] :D

Varmasti jää yksin jos valittaa koko ajan, et ei ole ketään, siis ensimmäisenä katse muualle kuin itseen.

Se pieni vinkki, että Raamattu on alunperin kirjoitettu Hepreaksi ja Kreikaksi.


Latina ja Englanti ovat yksinkertaisia vulgaareja kieliä tarkoitettu pääosin talonpojille. Esim Martti Luther käänsi Raamattunsa Saksaksi pääosin suoraan Latinasta. Ei hän ainakaan Kreikkaan osannut! Erasmuksesta en tiedä.


"Peon English" niin sanoakseni. Kannattaa olla hiukan kriittinen siis noiden sanojen suhteen. Kyllä Jumala varmasti RANKAISEE niitä, jotka häntä vastaan ovat rikkoneet! Mutta Kreikassa on sanoja kuvamaan kidutusta, tuhoa jne jne...kannattaa perehtyä niihin sanoihin ja löytyvätkö ne alkuperäisistä Kriekankielen sanoista. Kun Luther käytti termiä "Sola Scriptura", niin hän puhui Latinankielisestä tekstistä, ei Kreikasta!


Jumalaa kannattaa totta tosiaan pelätä! Se on kaiken viisauden alku! En ala väittelemään tästä asiasta! Mutta Jumala antoi alkuperäisen sanomansa Hepreaksi ja Kreikaksi, eli vulgaari kansan latinaksi ja talonpoikaisenglanniksi. Tämä on hyvä pitää mielessä!

Olen päästäni sekaisin joten en kykene minkäänlaisiin sosiaalisiin suhteisiin.

netissä on paljon yksinäisiä

http://keskustelu.suomi24.fi/node/12575810

Jos lopetatte rumien puhuminen. Ulkoisesti "kauniskin" ihminen voi muuttua "rumaksi" puhuessaan rumia. Ei viitsi olla sellaisessa seurassa, ja manipuloidaan jotkin kautta työyhteisöstä pois että, saadaan kauniimmat paikalle. Sitähän se kaikki on! Vittuillen pihalle ja silmistä pois. yksinäisyys joskus itse valittua! On mukavampaa olla omassa seurassa kun, pöljiitten narsistien ja rumien laulajien ja puhujien kanssa.

Jos on hiljainen ujo niin ketään ei kiinnosta vaikka yrittäisikin,

Hyvä kysymys. Mietin sitä itsekkin monesti. En koe itseäni yksinäiseksi. Tosin ei minulla ole koskaan ollut kavereita joten niiden puute ei oikeastaa nykyisin haittaa.
-Joskus esimerkiksi töissä törmään outoihin asioihin.
--Työpaikalla kesäloma aikaan juteltiin puutaheinää kahviaikaan. Joku kertoi soittaneensa loma olevalle työkaverille ja kyselleensä työkaverin lomalla olosta. Ei minulle kukaan töistä ole soittanut vapaa aikana kysyäkseen kuulumisia?
----Samanlainen tilanne. Oli soitettu pois lähteneelle viikonloppuna ja juteltu uudesta työpaikasta ja miten sielä menee. En muista että kukaan olisi koskaan soittanut minulle vanhasta työpaikasta?
----Firma tarjoaa ravintola illan kevään kunniaksi. Mennään siis yhdessä syömään töiden jälkeen. Ihmiset sopivat keskenään ketkä menevät yhdessä töistä ravintolaan. Ketkä menevät minnekkin sitten jatkoille. Kukaan ei pyydä minua mukaan. Menen itsekseni sitten ravintolaan. Istumaan johonkin missä on vapaata.
-
Pidän kyllä itseäni seurallisena ja juttelen ryhmässä. Mutta mitään lähempää kaveri suhdetta ei synny.
Miksi puhelin ei soi?

Olisiko niin että meille jokaiselle on paikka täällä maanpäällä.Toiset ovat parrasvaloissa paikallaan ja toiset siltä väliltä ja toiset taas yksin paikallaan. Elämäntilanteet muuttuvat iän myötä .Esim.puolison kuolema,eläkkeelle siirtyminen , valtion heikko taloustilanne vie työttömyyteen, sairaudet´jne.jne.On tosi paljon erilaisia asioita jotka aiheuttavat yksinäisyyttä. Jotkut vain joutuvat yksinäisyyteen itse riippumattomista syistä.On myös ihmisiä jotka ovat sinuja itsensä kanssa ja viihtyvät yksin.Se ei ole heille ongelma. Jos kokee yksinäisyyttä eikä ole hyvä olla siinä,on lukemattomia yhteisöjä joissa viihtyy ja on hyväksytty sellaisenaan.Varmaan vaikka yksinäisten kerhot keräisi kannattajansa joten eikun ideoimaan ja kokemaan yhteisöjen rikkautta.Ken luova ja idearikas on ,laita lahjasi käytäntöön.

Yksin oleminen ei ole aina yksinäisyyttä. Yksin olemisesta voi nauttiakin. Ihminen jolle yksinäisyyttä ei ole se, että on yksin ja puuhailee kaikenlaista yksin, on sinut oman yksin olemisensa kanssa. Aina ei tarvitse toisia ihmisiä., pärjää yksin omien ajatusten ja tekemistensä kanssa. Joillakin yksinäisyyttä poistaa ´lemmikit, toisella lukeminen, kolmannella tekeminen. Ihmisten luo pääsee aina jos haluaa. Sosiaalinen ihminen voi aina mennä ja jutella ihmisten kanssa, voi etsiä ystäviä, harrastuksia joissa ihmisiä tapaa ja kenties löytää uusiakin ystäviä, samankaltaisia seurakseen. Yksinäisyys on usein oma valinta ja oman mielen rajoitteiden sisäpuolelle sulkeutumista. Ole ihminen ihmiselle niin et jää yksin. Kaikki me lopulta olemme vain ihmisiä, rikkaita, köyhiä, elämän murjomia, onnistuneita, terveitä tai sairaita. Se kuuluu ihmisyyteen.

Tässä nuoren aikuisen naisen ajatuksia..

Tuntuu ettei ystävyyssuhteiden luomista pidetä tärkeänä. Monella on oma puoliso ja perhe, sekä ne peruskouluajoilta pysyneet ystävät, ne riittää. No mikäs siinä, kai sen ymmärtää että niihin menee oma aikansa. Mutta mun mielestä uusiin ihmisiin tutustuminen avartaa, virkistää, parhaimillaan muuttaa sinua paremmaksi.

Miksi elää tuollaisessa kuplassa minkä sisään ei pääse astumaan uusia ihmisiä? Miehistä saisi hienoja ystäviä, mutta heillä on aina ollut taka-ajatuksia, vaikka ovat päin naamaa vannoneet että ystävyys on ok. Nyt kun seurustelen ei heitä kiinnostaisikaan tutustua koska minusta ei saa kumppania.

Minusta on sanottu, että olen aito, mukava ja rento ja niin olen yrittänyt ollakin. Pidän itsekin itsestäni. Olen ottanut yhteyttä rohkeasti vanhoihin ystäviin, joita on "pelottanut" tarttua luuriin, mutta sitten olenkin ollut se joka ylläpitää suhdetta.

Ennen mua harmitti yksinäisyyteni, mutta tiedän että on naisia, jotka ovat kaikinpuolin ihania persoonia, sen näköisiä että he vetävät puoleensa ihmisiä, mutta ovat silti yksinäisiä.

Tapaa toki... Mutta ne on vaa hyvänpäiväntuttuja/opiskelutovereita...
Siinä se, vielä sen lisäksi kun on heidän seurassaan, tuntee itsensä kovin ulkopuoliseksi...

Häpeä, status 0, shame....

Ihmisten takia viihdyn nykyään huomattavasti paremmin yksin, kun ihmisten seurassa.
En nyt ole itsekään täydellinen, en edes suurin piirtein sinne päin, mutta en myöskään ole sellainen pinnallinen muita vedättävä p**** kuin mitä nykypäivän ihmiset tuntuvat enimmäkseen olevan. Ajan henki on vissiin sellainen...?
En kuitenkaan ole yksinäinen, käsittääkseni yksinolosta täytyy kärsiä, ennen kuin yksinoleminen täyttää yksinäisyyden määritteenä ja muutenkin.
En vain jaksa, tai no jaksaisin kyllä, mutta en viitsi kuunnella enkä ottaa vastaan yhtään enää mitään turhanpäiväistä paskaa keneltäkään vastaan ja inhoan muutenkin ihmisillä pelailua.
Itse en ole sen luontoinen enkä aio sellaiseksi alentuakaan. Niin kauan varsinkaan, kun olen vähänkään järjissäni. Ikäni, reilu 30v, olen joutunut sietämään tuollaista käytöstä kanssaihmisiltä, joten mitta on täysi ja sen vuoksi pysyn yksin vaikka väkisin sitten.
Juttelen kyllä jos mulle jutellaan jne, mutta en tosiaan kaipaa mitään em muuta turhaa elämääni.
En nykyään anna mitään ihmisille, mutta en kyllä ole ikinä vaatinutkaan mitään itselleni, enkä edes odota mitään sellaista, joten eiköhän sekin saldo mene aikaslailla tasan?

Mun yksin olo johtuu kuulemma siitä että asun maalla ja baareissa en viihdy,naiset usein ettii miespuolisia ystäviä mutta siihenkin tuntuu ulkonäkö vaikuttavan

Ihmisten tapaaminen ei tarkoita, että automaattisesti saisi ystäviä. Minä ainakin olen sellainen ihminen, etten osaa tupata toisten seuraan enkä sillä tavalla osaa hankkia ystäviä. Jostain kouluajoilta on jäänyt sellainen sitkeä tunne, ettei kukaan ole minusta oikeasti kiinnostunut, enkä siksi halua kiduttaa ihmisiä yrittämällä ängetä heidän seuraansa kutsumatta. Jos joku haluaa minusta ystävän, niin hän saa kyllä puoliväkisin liimautua minuun, koska en edes tutuille ihmisille mene noin vain juttelemaan ilman mitään kunnon syytä. Ajattelen aina, että jos joku haluaa minun seuraani, niin se ihminen tulee minun luokseni. En itse vain osaa mennä muiden luokse, vaikka haluaisinkin ystäviä. Minut pitäisi aina erikseen pyytää mukaan, ja ymmärrän kyllä, ettei ihmiset kovin monta kertaa jaksa kädestä pitäen raahata minua porukkaan mukaan. Luulevat kai, ettei minua kiinnosta heidän seuransa, vaikka oikeasti en vain itse saa itseäni vakuuttuneeksi, että heitä kiinnostaisi minun seurani. Koen aina olevani ylimääräinen ja turha kaikissa porukoissa. En ole varsinaisesti tylsä, mutta olen tosi varautunut ja kestää aikansa, ennen kuin alan esimerkiksi oma-aloitteisesti osallistua keskusteluun. Kukaan ei tunnu jaksavan odottaa, että olisin valmis avautumaan. Ihmiset ehtivät aina löytää muita, helpompia kavereita, ja sitten heillä ei olekaan enää tarvetta yrittää olla minun kanssani. Minulla ei ole koko ikänäni ollut tosiystävää, jolle olisin merkinnyt yhtä paljon kuin minä hänelle. Muut ihmiset ovat aina minulle tärkeämpiä kuin minä heille. Läheisimmät ihmiset ovat äitini ja nyt pari vuotta minulla on ollut poikaystävä, joka on varmaan äitini lisäksi ainoa ihminen, jonka kanssa olen osannut olla oma itseni. Tämä tyyppi oli juuri sellainen aktiivinen ystävänhankkija, joka ei antanut pidättyvyyteni estää itseään. Hän vain jaksoi aina jutella ja pyytää kylään ja tavallaan repiä minut seuraansa. Ihanaa, että jaksoi. :) Hänen kaltaisiaan ihmisiä vain on valitettavan vähän tässä maassa, ja hänkin on ulkomaalainen...

Minulla on myös sellainen paha tapa, etten osaa pitää yhteyttä ihmisiin. En juuri koskaan oma-aloitteisesti soita kellekään tai lähetä viestiä, vaan ihmisten pitäisi jaksaa aina tehdä aloite minun suuntaani. Ei kovin moni jaksa, ainakaan viikottain tai edes vuosittain... niin ne vähätkin ihmissuhteet pääsee kuihtumaan, ja yhtenä päivänä tajuaa, ettei ole ketään, jota voisi kutsua ystäväksi. Lähimmätkin ystävät ovat sellaisia, joita ei ole nähnyt tai joiden kanssa ei ole puhunut kuukausiin tai vuosiin. Voiko silloin enää edes kutsua toista ystäväkseen? Minulla ei ole poikaystäväni lisäksi ketään, jonka kanssa voisin vaikka lähteä kaupungille, ei ketään, jota kutsua kylään tai yhtään mihinkään, eikä kukaan ikinä kutsu minua mihinkään mukaan. Useimmiten kyllä tykkäänkin olla yksin, tai sitten olen vain tottunut siihen, tiedä häntä, mutta olisi se kiva joskus käydä jossain muutenkin kuin yksin tai poikaystävän kanssa.

Tietyssä iässä tulee vastaan sekin, että kaikilla ympärillä olevilla ihmisillä on jo tarpeeksi kavereita, niillä on omat juttunsa, eikä siihen kuvioon ole enää helppo päästä mukaan. Jos ei ole nuoruudesta tarttunut mukaan yhtään hyvää ystävää, niin äkkiä tuntuukin, että on jo liian myöhäistä, kaikki ovat asettuneet omiin ihmissuhteisiinsa, ja itse on jäänyt ns. ilman tuolia siinä leikissä. Mistä sitä sitten lähtee rakentamaan ystävyyttä kenenkään kanssa? Ainoita kandidaatteja ovat muut ujot ja yksin jääneet ihmiset, jotka ei tietenkään pysty tekemään minusta ystäväänsä, kun eivät uskalla, tiedän sen hyvin, koska en itsekään uskalla lähteä tekemään heistä ystäviäni. Eli pattitilanteessa ollaan, ja se on niin p:stä. Jos sitä noin vain voisi muuttaa persoonaansa ja tulla kaikkien kaveriksi, niin olisihan se jo tehty aikaa sitten. Teeskentely on vain niin pirun raskasta, ettei sitä jaksa kauaa.

Suomessa on kai helppo jäädä yksin, kun ei kukaan tule kotoa hakemaan. Jos ei itse uskalla olla aktiivinen ihmissuhteiden luomisessa, niin tulee jätetyksi yksin. Monissa muissa kulttuureissa ihmiset tulevat jatkuvasti juttelemaan ja raahaavat yksinolijat mukaansa suurin piirtein puoliväkisin, mutta täällä saa kyllä olla yksin koko ikänsä, jos ei osaa hankkia kavereita. Eihän se muiden vika ole, etten osaa luoda ihmissuhteita, ei tietenkään. Tuli vain mieleen siitä, kun Suomessa on niin paljon yksinäisiä ihmisiä.

Kyllä Suomi on kurja-maa.Kun lukee noita viestejä!En ymmärrän että suomessa on näin huonosti asiat!Yksinäiset jätetty oman onnenassa nojaan..

Voi että!

Mä olen ihan omasta vapaasta tahdosta nyt yksin,koska en ole löytänyt yhtä hyvää,kuin itse olen.Huonompaa seuraa en halua!!
Olen vahva henkisesti ja siksi pärjään.Mua ei kukaan käske,eikä juoksuta ;)
Kaikkea hyvää teille rakkaat ihmiset ja olkaa itsellenne lempeitä :)

Vielä löydän jonkun hyvän ihmisen :)

VOI! Minä pieraisin? Onneksi olin yksin!

Itse tykkään omasta rauhasta ja tarvinkin sitä mm. koulutehtävien vuoksi. Jos kavereita tapailee monta kertaa viikossa niin alkaa vain ärsyttää, eikä siinä ole mitään mieltä. Yksin oleskelu ei ole yksinäisyyttä, ellei se ole epätoivottu tilanne. Tietysti jos asuu talossa minne ei kuulu ulkoa mitään ääniä, niin voi helpostikin tuntea yksinäisyyttä.

A)Huomaat olevasi jotenkin poikkeava
B)Et juurikaan puheissa huomaa samoja asioita
C)Toiset tuntuvat olevan 'ihan pihalla' kaikesta, omissa jutuissaan siis.
D)Liian hankalaa ryhtyä pohtimaan, kuinka luoda 'puuttuvasilta'
E)Vetäydyt omiin oloihin, koska ... silloin saa olla rauhassa.

-Viihdyn yksin, oleilla, iltaisin, levätä, nauttia :)

Joukossa on aina kiire,hälyä,melua, jokin yhteinen 'sävel' tms
Yksin on aina mahdollista omistautua oleilulle, kaksin se on hankalaa ja kolmestaan se on liki mahdotonta...

Sanoisin että yksinäisyys johtuu siitä ettei perhearvoja arvosteta. Ei osata nähdä pehmeämpien arvojen hyviä puolia ja sisältöä joita niiden kautta tulee elämään, ollaan ihan hukassa.

Klikkiydytään omaan elämään, pidetään imagoa yllä, näytetään muille vain positiivisia asioita, ei sitä kuka on oikeasti. Asioita ei jaeta muiden kanssa, ei hyviä eikä huonoja, ei puhumalla eikä aineellisessa muodossa, kaikki pidetään itsellä ettei vain jäisi mistään paitsi, jotta saisi mahdollisimman paljon itselle ja jotta olisi paremmin kuin naapurilla jotta voisi tuntea olonsa hyväksi. Halutaan ainakin näyttää että hyvin menee, vaikka sisällä siltä ei tuntuisi.

Ei olla tekemisissä, etäännytään. Kenelläkään ei ole aikaa toiselle ihmiselle, tai ei ole halua tai ymmärrystä yrittää ylläpitää suhdetta ja ihmissuhdetaidotkin voivat olla huonot.

Perhearvot eivät ole nykyään korkealle arvostettuja, eivät ole ainakaan olleet. Nyt tuntuu että oma sukupolvi, me nyky-lapsiperheelliset, tai ainakin osa heistä on alkanut ymmärtää mihin se johtaa. Omille lapsille ei toivota samaa, eikä itselle samanlaista tulevaisuutta vaan yritetään etsiä jotain parempaa.

Minusta ongelma näkyy monessa paikassa ja kaikissa ikäluokissa: lasten pahoinvointina, koulukiusaamisena, vanhempien uppoutumisena työelämään ja lasten roikkumisena tv:n ääressä, tietokoneilla ja pelikonsoleilla, perheen yhteisen ajan vähyytenä, että tehdään jotain yhdessä "me"-hengellä...

Nuorten pahoinvointina, työelämästä syrjäytymisenä, vanhempien ja aikuisten lasten välisten suhteiden etäisyytenä tai niiden puuttumisena, isovanhempien etäisyytenä tai puuttumisena lastenlasten elämästä vaikka olisivatkin olemassa, työelämässä loppuunpalamisena ja väsymisenä, eläkeläisten omiin rientoihinsa tai omiin oloihinsa vetäytymisenä tai yksikseen jättämisenä jos jälkikasvua ei huvita pitää yhteyttä...

Vanhusten heitteillejättönä, yksinäisyytenä...

Masennuksena, narsismina, omanapaisuutena, itsekkyytenä, "minulla on oikeus"-ajatteluna, katkeruutena, kyynisyytenä, vihamielisyytenä...

Omassa elämässä hukassa olemisena, tasapainottomuutena, päihdeongelmina, elämän arvojen vääristymisenä, tunnekylmyytenä, ...

Jos oma perhe tai läheiset eivät ole enää saatavilla, voi hakea seuraa ystävistä, vaikka sitten etsiä uusia ystäviä. Jos tutustuminen tai ystävien löytäminen tuntuu vaikealta, samanhenkisiä ihmisiä voi löytää vertaistuen, keskusteluryhmien tai muiden auttavien tahojen kautta ja päästä muiden ihmisten seuraan, muodostaa uusia ihmissuhteita ja saada näin perhesiteitä vastaavan sosiaalisen elämän. Yksin ei tarvitse jäädä, tarvitaan vain vähän rohkeutta.

yksin luetellut mahdolliset, parasta on

(O) tai (I) tai }I{ tai {0} tai .............. noin

Voi vittu kyllä kaipaan yhdessäoloa toisten ihmisten kanssa. Haluaisin tulla mukaan jutusteluun ja haluaisin halia ihmisiä. Haluaisin ennen kaikkea olla avoin. Tietenkin tekisin niin jos pystyisin.

Onhan se mukava jutella ihmisten kanssa , varsinkin jos sattuu olemaan oikein mukavia ihmisiä tai kohottavaa seuraa.

Tulin ja tulen olemaan ulkopuolinen ja yksinäinen koko elämän ajan. Viihdyn oikein hyvin yksin jatkuvasti kun haluan mitä teen ja vapaa. Ihmisten seurassa toki mukava ,mutta ei ole aina helppoa. Suomessa noin yksi miljoonan yksinasuvat/yksinäiset siksi en ole ainoa. Kun jouduin usein yksin ja liian vähän sosiaaliseen elämään eli se minulle alkanut heiketä sosiaalisten taitojen mukana. En osannut paljon sanottava tai puhuttava muusta. Siksi minulla ei ole mitään uusia asioita ,että mitä voisi puhua aihetta. Lisäksi oon sinkku 3 vuotta vaikka olin ollut 4 kerta suhteessa. En itse enää tiedä ,että haluaisinko uuden suhteen tai seurustelemaan. Opiskeluun ja työhön aivan normaalisti ,mutta ihmisten kanssa saattaisi erilaisia. Taisin ehkä jo hieman erakoitunut joukosta. En ole koskaan ollut kavereiden/kaverin kanssa rupattelemaan tai viettää jotain. Minulla ei ole myöskin suurin osiin heidän puhelinnumeroita vain pelkästään facebookin viestejä. Pidän ainakin yhteyttää perheeni ja muutamalle ystävälle. Menetin luottamusta ihmisiin ,koska mitä he sanoivat tai esittivät asioita joka ei oikeasti mitään esimerkiksi lupauksia tai muusta. Siitä olen aina varovainen ihmisten kanssa ,mutta toki juttelu on normaali ja tavallisia. Tajusin jonkin verran aikaa sitten ,että minulla ei enää ketään kiintynyt ihmisistä eikä tunne ikävä ketään kuin perheeni. En enää oleta ,että he olisi oikeasti kavereitani koska hehän vain pinnallisia ja "tuttavat". En todellakin tiedä ,että ketkä hiton kavereitani onkin oikeasti. Näen koko ajan ,että ihmiset ihan kuin zombieja vaikka he näyttäisi muuta. Huomasin myös ,että jos tuntisin jonkun 10 vuotta niin hän valitsi vain "omia kavereita" eli en voi FB-kaveripyyntöön tai puhelinnumeroa. Se niin menee. Tunnen suurin osiin heistä 10-15 vuotta , mutta ei koskaan puhelinnumeroiden vaihtaa tai FB:n kaveriksi. Minulta ei koskaan kysytty/pyytänyt kahville jne. Tein samoin vieläkin. Minua joskus ärsyttää ,että jotka kutsui heitä käymään kyläilemässä ja taas he eivät tulleet vuorossa mitään. Ei se mitään järkeä. En ole yli 10 vuoteen baareissa/terasseilla mitään, hyvä vaan. Tuntui kylläkin vaikealta ,että uusia ihmisiä saisi nykyään tai edes uusi kaveria. Ehkä osa ihmisistä vaatia "ikäisten joukosta" tai ihmistyypin perusteella valinta. Mitä he kuvitella minusta tai luulla minusta niin painukaa hemmettiin. En välitä ,että mitä he ajattelevat minusta.

Mulla on jatkuvasti tämä olo että olen yksinäinen, eikä siihen auta vaikka olisi minkälaisessa porukassa. Ei vaan koskaan koe kuuluvansa joukkoon. En tiedä miten tällaisesta tunteesta pääsisi, kun ei kerran sosialisointikaan auta. Lienee vuosien ja vuosien yksinolon tulosta, joka lähti jo sieltä yläasteelta koulukiusaamisista.

kestän yksinoloa koska en ole tervepäinen nainen vaan mielisairas hetero vanhapoika jolla on mielikuvitusystäviä