Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Naintia itseni kanssa

Pinkokäpälärunqqari

Vuosia harjoittelin juoksemaan nopeasti, jotta pihan pahikset ei saisi minua enää kiinni. Aina tuli turpaan jos jaloista ei vauhtia riittänyt. Vähitellen huomasin, että nopeuteni vain kiihtyi. En ymmärtänyt mistä on kyse. Usein pahikset jäivät monttu auki ihmettelemään kun katosin horisonttiin pölypilvi perässäni. Lopulta pahikset jättivät minut rauhaan.

Nopeuteni ansiosta minusta tuli kouluni urheilusankari. Kukaan ei pärjänny minulle. Pituutta hyppäsin 24 metriä. Korkeutta 8 metriä. Satanen meni 3:ssa sekunnissa. Keihäs lensi 300:n metrin päähän. Sitten minusta vähitellen tulikin maailmanennätysmies. Mutta koska urheiluliitot ja -komiteat eivät hyväksyneet ylivoimaani, kaikki ennätykseni mitätöitiin, enkä saa osallistua urheiluun.

En koskaan lopettanut harjoittelua, ja nopeuteni vain kasvoi. Päätin testata nopeuttani. Laitoin sekkarin käyntiin ja otin suunnaksi Helsingistä Oulun. Oulun keskustassa stoppasin sekkarin. Se näytti 1 minuuttia 12 sekuntia. Hyvältä tuntui, mutta päätin, että minusta tulee vielä nopeampi.

Kun olin saanut itseni huippukuntoon, olin niin nopea, että vaatteet paloivat päältäni. Piti kehitellä itselle sankariasu.

Koska tykkään hiplata itseäni pepusta ja pippelistä niin sain kuningasajatuksen kokeilla, kuinka nopea todella olen. Valitsin sopivan puun ja aloin juosta sitä ympäri. Lopulta vauhtini oli niin kova, että näin jo itseni takaapäin. Sitten lisäsin vauhtia ja otin itseni kiinni, Vauhdissa riisuin housut, otin kaluni esiin ja työnsin sen löysään peppureikääni. Lisäsin vähän vauhtia, ja aloin työntelemään villisti itseäni hanuriin. Teki gutaa kun sain ensin anaaliorkun ja sitten laukesin omaan reikääni. Treenasin eri tekniikoita, ja nyt voin myös antaa itselleni suihin vauhdissa. Kyllä itseään nainti tekee hyvää. Tuplahyvää.

0

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

        Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
        Ikävä
        85
        2258
      2. Millä voin

        Hyvittää kaiken?
        Ikävä
        50
        1944
      3. Tietysti jokainen ansaitsee

        Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
        Ikävä
        23
        1838
      4. Jotain puuttuu

        Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
        Ikävä
        79
        1685
      5. 50+ naiset kyl

        Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
        Ikävä
        10
        1598
      6. Haluan sut

        Haluatko sinä vielä mut?
        Ikävä
        77
        1502
      7. hieman diabetes...

        Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
        Pattaya
        24
        1403
      8. Välitän sinusta mies

        Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
        Työpaikkaromanssit
        6
        1362
      9. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

        Ei tästä mitään tule koskaan.
        Ikävä
        72
        1331
      10. En voi sille mitään

        Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
        Ikävä
        12
        1304
      Aihe