Homot ovat parempia kuin heteromiehet

Kattniss

Olen heterotyttö ja minulla on muutamia hyviä homokavereita. Tunnen heidän kauttaan myös muita homoja. Olen ollut ihastunutkin muutamaan. Ei kyllä heteropojat ole yhtään niin mukavia kuin homot. Ei ole sellaista "äijäilyä" ja räkimistä. Homopoikien kanssa pystyy oikeasti juttelemaankin jostain. Kun koulussa seuraa heteropoikien tekemisiä, tulee vaikutelma jostain apinalaumasta joka vain mölisee ja roikottaa käsiään maata pitkin (Näin sellaisen kuvan jostain simpanssista). Kyllä joitain poikkeustapauksiakin heteropojista löytyy mutta eivät siltin pärjää homopojille.
Harmittaa vain kun en pääse seurustelemaan kenenkään tuntemani pojan kanssa. Ne olisivat hyviä poikakavereita jos vain olisivat kiinnostuneita muusta kuin pojista.

27

264

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kannattaa tutustua keskustelunavaaja "oikeaan homoon", jolla myös on selittämätöntä sekasikiö apinaviehätystä :D ehkä löydätte toisenne :D

      • Kattniss

        Ehkä kaikki homot ei ole niin mukavia. Ajattelin vain omia kavereitani kun kirjoitin tuon tekstin. Pidän paljon enemmän homoista kuin heteroista.

      • sivusta seurannut

        Nuo ehdottomat tosihomot ovat omalla tavallaan söpöjä siinä ehdottomuudessaan.

      • Veggsu

        Yleistykset....Kattniss on aivan oikein huomannut meissä joitain piirteitä. Edes nahkahomot eivät äijäile ja heteromainen apinailu ei ole homojen juttu. Tämä siis yleistyksenä noin parinsadan tuntemani homon perusteella. Miehekkäitä lajeja meillä on sitten muidenkin edestä

        Heteron oloisia ja hyvin pukeutuvia homoja tunnen ison joukon. Tunnen minä pari taviksen oloista kaljamahaakin. Silti meillä homoilla on pienempi kynnys käyttää kosmetiikkaa tai käyttää muodikkaita vaatteita. Pukeutuminen lähtee osin arvoista. Meille perhe on tärkeä, mutta harva unelmoi lapsiperheestä, joten elämässä panostetaan muuhun, Säästäminen ei ole ensisijaista.

        Tietenkin on myös narisijoita, fleguja, kaakattavia kanoja, puuteriihuiskuja, nymfoja, taviksia ja lihaskimppuja. Mukavimmat homot seurustelee, mikä ei ole yllätys.

        Enemmistö tuntemistani homoista on kuitenkin ystävällisen oloisia, pikkuisen hempeitä ja ulkoiselta olemukseltaan siistejä. Ei ihme, että monet työskentelevät asiakaspalvelutöissä. Tietekään se ei sovi kaikkien minäkuvaan, mutta sellaisia me olemme.

    • Entäs bisset ;)

      Entäs bisset, niissä on parhaat puolet molemmista ;)
      Ja voisivat olla kiinnostuneita sinustakin.

      • Suosittelen erittäin lämpimästi naista hakeutumaan biseksuaalisen miehen seuraan. Ovat hyvin mielenkiintoisia, erilaisia ja avarakatseisia kundeja ^^ Ja kokeilunhaluisia ;)

        Kyllä, ehdottomasti!

    • kala86

      Moni homo jopa pelkää naisia tai ei ainakaan viihdy heidän seurassaan. Nämä homokaverisi lienevät melko stereotyyppisiä homoja joita on meistä kuitenkin se vähemmistö. Suurin osa on "heteronoloisia" jolloin kynnys pysyä "kaapissa" tai vain sulautua massaan on matalempi. Olet sitten homo/bi/panseksuaali.

      • Kattniss

        En tunne niin monia homoja että osaisin verrata niitä monipuolisesti muihin homoihin. Kaverini kyllä eroavat perus heterojätkistä. Ne pukeutuvat hyvin, niiden kanssa on helppo jutella, ne ovat sellaisia suloisia. En osaa oikein selittää sitä. Heterojätkät taas ovat kiimaisia, pitävät hirveästi meteliä, niiden kanssa ei voi jutella kunnolla. Siinä nyt muutamia esimerkkejä.

    • ei puudeli

      Ehkä he ovat naismaisia homoja ja viihtyvätkin seurassasi.

      Itse olen "äijäilevä ja räkivä" homo ja viihdyn enemmän miesten seurassa.

      • Kattniss

        Ei ne nyt niin naismaisia ole, vaikka eroavatkin käytökseltään ja pukeutumiseltaan perus heterojätkistä.

    • Kattniss

      Ehkä se merkittävin ero homojen ja heteroiden välillä ei ole pukeutuminen. Minulle se on se että homojen kanssa voi oikeasti jutella eri aiheista. Heterojätkillä tuntuu olevan joku lukko joka estää monipuolisen keskustelun ja tunteistaan puhumisen.

    • Sokrate

      Mikä on heteronaisten tarve haalia homo- ja lesbokavereita? Ainakin omassa tuttavapiirissä on juuri tällaisia naisia. Mitä enemmän homoseksuaaleja tuntee niin sen parempi. Vastaavaa käytöstä en ole heteromiesten kohdalla ikinä huomannut.

      • Kattniss

        En tiedä muista, mutta luulin selittäneeni täällä miksi viihdyn paremmin homojen kuin heteromiesten seurassa. Kyllä minulla on myös tyttökavereita, joista kukaan ei ole lesbo.
        En osaa sen tarkemmin selittää miksi minusta tuntuu hyvältä kun olen kaverimiesteni seurassa. Olisiko siinä enemmän kaveruutta ja vähemmän kilpailuasetelmaa? Kun on tyttöporukassa, pinnan alla on aina kilpailuasetelma vaikka kuinka kavereita ollaan. Se taitaa olla aika yleistä.

      • Tietäjä
        Kattniss kirjoitti:

        Oletko tosissasi? Pisti nimittäin aika pahasti silmään tuo "kilpailuasetelma" -urbaanilegenda. Tai no, en tiedä millaisissa porukoissa sinä liikut tai onko sinulla sitten oikeita (naispuolisia) kavereita ollenkaan, mutta ystävyyteen ei todellakaan kuulu mikään kilpailu ja kateellisuus, oli seksuaalinen suuntautuminen ja sukupuoli mikä tahansa. Tai voihan se olla että sinä olet itse luonteeltasi juuri tuollainen, ja siksi sinusta on luontevampaa olla homomiesten seurassa koska et pysty vertailemaan itseäsi heihin. Huono itsetunto? Kirjoitustesi perusteella taidat olla myös aika nuori.

        Mutta asiaan; itse tykkään homomiehistä kavereina heteromiehiä enemmän ihan vain yksinkertaisesti siitä syystä, että voi ainakin olla varma ettei homolla ole mitään taka-ajatuksia minun suhteeni. Ei sillä seksuaalisella suuntautumisella muuten mitään merkitystä ole. Jotenkin ärsyttää tuollainen stereotyyppinen ajattelu että kaikki homomiehet ovat herkkiä ja tunteellisia. Ja kyllä niitä "femiinisiä" heteromiehiäkin löytyy vaikka kuinka paljon. Kannattaa katsoa pintaa syvemmälle.

        Terveisin bi-tyttö viereiseltä palstalta!

      • Kattniss
        Tietäjä kirjoitti:

        Itse olen kyllä havainnut että kavereiden kesken vertaillaan kenellä pyyhkii parhaiten. Kenellä on se uusin puhelinmalli, kenen vanhemmilla on paras asunto jne..
        Voi olla että ei sitten ole ne parhaat kaverit, mutta en muunlaisiakaan tunne.

        Iältäni olen 17-vuotias ja opiskelen lukiossa.

        En ole sanonut että kaikki homomiehet ovat herkkiä ja tunteellisia, eivät minunkaan kaverini ole. Toin esille että he pystyvät puhumaan myös tunteistaan ja keskustelemaan muustakin kuin autoista, tv ohjelmista, netistä jne. Tuntemieni heterojätkien puheenaiheet on aika rajattuja.

      • 17v

        Vaikutat tosi mukavalt :) Oon kans 17v ja käyn lukioo (oon siis homo) ja ymmärrän mitä tarkotat! Heteropojat on tosi sellasia kovaa meteliä pitäviä mölisijöitä (ei tietenkää kaikki). Must tyttöjen kaa on kivempi jutella ja sun homokaveris onki varmasti onnekkaita et niil on sun kaltanen ystävä :)

      • Kattniss
        17v kirjoitti:

        Kiitos :)

        Minä olen myös onnekas että minulla on heidät ystävinään.

    • Ihana ketju! Kiitos aloittajalle

      • Kattniss

        Kyllähän niitä tunteistaan puhuvia löytyy heterojen ja bissejen joukosta myös. Jotenkin olen korottanut homokaverini niiden yläpuolelle. En kyllä tunne ketään bissejä, vain homoja ja heteroita.
        Tiedänhän minä että heterojenkin joukosta löytyy minulle sopivia miehiä, jotka pärjäävät kilpailussa homokavereilleni. Homosta en kumminkaan sitä poikakaveria saa.

      • Kattniss kirjoitti:

        Miksi ihmeessä rakennat moisen kilpailuasetelman pelkästään seksuaalisen suuntautuneisuuden varaan? Ihankuin kaikki homot ja heterot olisivat samasta puusta veistettyjä. Kummassakin on erilaisia ihmisiä, pelkästään seksuaalisuuden takia korottaminen on minusta naurettavaa samaten kilpailuasetelmaa en ymmärrä.

      • Kattniss
        pikkupeikkonen35 kirjoitti:

        En tiedä itsekään miksi niin teen. Tuntuu että poikakaverin saadessani, se on jotain pois homokavereiltani. Pitäisi jakaa itsensä heidän kanssaan.

      • Kattniss kirjoitti:

        Kyllähän niitä tunteistaan puhuvia löytyy heterojen ja bissejen joukosta myös. Jotenkin olen korottanut homokaverini niiden yläpuolelle. En kyllä tunne ketään bissejä, vain homoja ja heteroita.
        Tiedänhän minä että heterojenkin joukosta löytyy minulle sopivia miehiä, jotka pärjäävät kilpailussa homokavereilleni. Homosta en kumminkaan sitä poikakaveria saa.

        Hyvä Kattniss,

        Suosittelen etsimään ja tutustumaan biseksuaaliseen mieheen jos haluat löytää jotain erilaista ja kiinnostavaa. Monesti myös me homotkin ollaan jämähtäneitä omiin tapoihimme koska olemme "yksisuuntaisia". Bisset on usein melko avarakatseisia ja aivan oman tiensä kulkijoita. Aidon bimiehen ei usein tarvitse korostaa tarpeettomasti maskuliinisuuttaan vaan hyväksyy omat taipumukset ja sinutkin sellaisena kuin olet. Tiedä mitä siitä kehkeytyisikään ;)

      • Kattniss
        henzqh kirjoitti:

        Pitää pistää harkintaan. Aika monet minun ikäluokkaan kuuluvat ovat kaapissa, joten löytäminen ei ole niin helppoa.
        En muutenkaan välitä hankkia itselleni kaveria vain koska se on bi. Nykyiset homokaverini olen saanut ihan vahingossa. Ensimmäinen näistä homoista oli lapsuusaikainen kaverini, joka kertoi minulle homoudestaan 16-vuotiaana. Se sitten tutustui pariin muuhunkin homoon ja minä tutustuin niihin kaverini kautta. En siis ole vartavasten etsinyt itselleni homoja kavereiksi.

    • g45gdgdfgdg

      hihittävät neiti hintit on perseestä

    • Malchik gay

      Oon samaa mieltä ton kilpailuasetelma homman kaa. Itse ainakin on joidenkin, ei kaikkien, oman sukupuolen edustajien kaa jonkinlaista kilpailua. Ja joo mä oon siis homoflexible poika eli oon aikalailla homo mut tytöt on kyl aika kiehtovia ja oon ihastunukki pariin ettei mua voi siis homoksi sanoa. Lukuunottamatta satunnaisia heterofantasioita ja noita paria tyttöihin ihastumista, olen kyllä aikalailla homo. Kattelen yleensä enimmäkseen poikia ja näen itseni tulevaisuudessa pojan kanssa. Mutta mä haluisin kokeilla jonku tytön kaa. Oon välil fantasioinu tytöstä joka yrittää kääntää mut heteroks ja epätoivosesti yrittää vietellä mua ja tekee mulle ihan kaikkea. Et mä saattaisin olla juuri oikea jätkä sulle! Vaik en kyl tiiä et onks 15-vuotias sulle liian pentu. Mut joka tapauksessa sillä ei ole väliä koska en tullutkaan hakemaan minkäänlaista suhdetta täältä :)

      • Kattniss

        Kiitos vain ehdotuksesta, mutta en ole suunnitellut tapaavani ketään netin kautta. Ei 15-vuotias minulle pentu ole.

    • Russian Revolution

      Alun typerä eukko uskoo että kaikki on aidan takana vihreämpää.. Itse olen mitään aikaan saamaton hetero-ukko vm-88.

      Tähän aikaan vuodesta ne amislaisuudet pyyhkiytyvät pois, kuten yliopistotason kommunistisuus, joilla muutakin tarkoituksena kuin se kehitysvamma.

      Akka haluaisi maistaa nuorta (ei niin alaikäistä) kalua, muttei saa. Tyydyttävä tänne 95% heteromies palstalle makupaloja hakemaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      80
      1867
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      18
      1719
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1564
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1276
    5. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1224
    6. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1222
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1176
    8. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1161
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      9
      1160
    10. Pakkoruotsi on leikkikieli, jota ei ole tarkoituskaan osata

      Pakkoruotsi on leikkikieli. Ennen leikkikieltä sanottiin siansaksaksi, sitten keksittiin tilalle pakkoruotsi. Pakkoruot
      Kielipolitiikka
      9
      1150
    Aihe