panikoija.

n. Pari vuotta sitten sain ensimmäisen "kohtaukseni" jolloin jalat eivät kantaneet,pisteli suun alueelta ja sormen päistä,käset tärisivät ja hengittäminen tuntui raskaalta, lääkäriin kuitenkin menin joka totesi että minulla on paniikkihäiriö. Tässä ajan kuluessa on aina joskus ilmennyt vastaavanlaisia juttuja, yksikin todella paha jolloin avomies joutui kutsumaan paikalle ambulanssin koska menetin tajuntani ja minuun ei saanut kontaktia, hengitin todella raskaasti ja paikat tärisivät. Tämän tilanteen laukaisi sanaharkka mieheni kanssa, tosin puhuttiin/huudettiin vakavista asioista joista järkytyin kovasti. Eli tietynlainen stressi aiheuttaa mulle näitä kohtauksia..
Olenko ainoa tälläinen panikoija?
3415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

sekava teksti :)

Äänestä

Et ole ainoa. Tästä löytyy toinen. Sairaalaan en ole mennyt ihmisfobiani vuoksi. Lääkkeet minulla toki on ja terapiassa käyn.

Tilanteeni on se, etten mene minnekään kotitalomme tontin ulkopuolelle ilman miestäni, en pysty. Tonttimme rajoista on muodostunut minulle muuri, jonka yli mennessäni kaikki turvallisuudentunne ja kontrolli katoaa. Joudun paniikkiin heti, jos noin teen.

Minulla kohtaukset tulevat usein vasta hetken kuluttua tapahtumasta. Samalla tavalla riita mieheni kanssa laukaisee kohtaukset, on tietysti paljon muitakin syitä.

Tänä syksynä tilanteeni on sillä muotoa parantunut, että voin kuitenkin pihalla olla ja esim haravoida rauhassa, vaikka joku autolla menisikin naapuriin kylään... Ennen jätin kaikki siihen paikkaan ja säntäsin sisälle, ellei mieheni ollut myös ulkona.

Tälläinen tämä sairaus minulla on, rajoittava, muttei sellainen, minkä kanssa ei oppisi elämään. Hyvää jatkoa sinulle. Niin ja ikää minulla on 25v, jos joku sitä alkoi miettiä.

Äänestä

Niin myös riidoista tulee itselle pahimmat oireet-
nyt on niin kiva mies ettei tarvitse enää juurikaan riidellä. Mutta siinä nousee adrenaliini ja alkaa hengitää nopeammin muutkin.
En ole ikinä pyörtynyt(vaikka olen toivonut) Käytä hengitysharjoituksia ja muovi- tai paperipussia niin elimistön ylimääräinen happi poistuu..(mulla aina kassi mukana..) =)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tyttö kirjoitti:

n. Pari vuotta sitten sain ensimmäisen "kohtaukseni" jolloin jalat eivät kantaneet,pisteli suun alueelta ja sormen päistä,käset tärisivät ja hengittäminen tuntui raskaalta, lääkäriin kuitenkin menin joka totesi että minulla on paniikkihäiriö. Tässä ajan kuluessa on aina joskus ilmennyt vastaavanlaisia juttuja, yksikin todella paha jolloin avomies joutui kutsumaan paikalle ambulanssin koska menetin tajuntani ja minuun ei saanut kontaktia, hengitin todella raskaasti ja paikat tärisivät. Tämän tilanteen laukaisi sanaharkka mieheni kanssa, tosin puhuttiin/huudettiin vakavista asioista joista järkytyin kovasti. Eli tietynlainen stressi aiheuttaa mulle näitä kohtauksia..
Olenko ainoa tälläinen panikoija?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu