Naiselle

Hän kulkee tuolla jossain, asioillaan,
maailmasta irrallaan. En vertaisi häntä keneenkään, paitsi nyt.
Onko hän kaunis? Minun silmiini hän näkyi
kauneuden syntysanana kerran. Silloin kun tapasin pohjaa
enkä osannut uida.

Hän ilmestyi aalloista, tarjosi eväänsä, sanoi:"Tartu kiinni,
ui". Minä uin, rantaan asti.
Kierin maalle hiekkaa ihollani. Hän oli siinä, kuun valo.
Makasin selälläni ja ajattelin:"Hänellä on tähtiarmeija".
Hän oli kuun pitkä tukka joka pyyhki minun ihoni puhtaaksi
yhtenä yönä.

Minulla oli maata joka kuivui ja halkeili, uomat jotka
joskus olin kaivanut pohjoiseen ja etelään ja kaikkialle, olivat
kuivuneet. Hän oli taikuri, taikoi siihen vihreän, sinisen
ja suuri virta kasteli kaikki. Maasta kohosi kauneus
jollaista en ollut ikänäni nähnyt. Jokainen kukka
oli aina uusi ja erilainen. Oikea.

Voisin kirjoittaa hänestä loputtomiin.
Kauneuden kevyestä sateesta ylläni.

Mitä sinä hänessä näkisit? 164 cm lihaa, luuta, läskiä
ja jännettä. Maantienvärisen tyhjän kohdan.

Ei hänen tarvitsekaan kukkia kuin minulle. Toivon että
hän kukkisi vain minulle. Olen alussa vasta.
42438
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Olipa hyvä että oli vähän läskiäkin mukana :)

Äänestä

Olipas sulla hurmaavat kaiverrukset.

Äänestä

Olisimpas se nainen..

Äänestä

Nyt oli hyvä tunniste tuo pituus. Se rajaa useita pois ;)

Äänestä

Mäkin olen 3 cm liian pitkä :D

Äänestä
  • No, en ole häntä mitannu. Muutama sentti sinne tänne. Arvio vain :D

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    No, en ole häntä mitannu. Muutama sentti sinne tänne. Arvio vain :D

    Apua, saatan ehkä sitten jopa erehtyä omimaan ;)

    Sano nyt, ettei hän ole koskaan täällä ollutkaan.

    Äänestä

  • tuskaa ;) kirjoitti:

    Apua, saatan ehkä sitten jopa erehtyä omimaan ;)

    Sano nyt, ettei hän ole koskaan täällä ollutkaan.

    Hän on täällä.

    Äänestä

  • -ap- :D kirjoitti:

    Hän on täällä.

    Mistä tiedät että hän on täällä?

    Äänestä

  • 162cm...läskillä kirjoitti:

    Mistä tiedät että hän on täällä?

    Sen tiedän, että olen täällä. Ja että toivon olevani hän eräälle, joka on mulle Hän. Tämän tiedän, muusta en.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    Sen tiedän, että olen täällä. Ja että toivon olevani hän eräälle, joka on mulle Hän. Tämän tiedän, muusta en.

    Niin, sitä samaahan me kaikki toivotaan. Totuus vain on että Hän ei ole täällä. (olen niin tyhmä että oon kysynyt)

    Äänestä

  • :'DD kirjoitti:

    Niin, sitä samaahan me kaikki toivotaan. Totuus vain on että Hän ei ole täällä. (olen niin tyhmä että oon kysynyt)

    Totuus on tarua ihmeellisempää... Mutta kannattaa säilyttää realismi.

    Äänestä

  • :'DD kirjoitti:

    Niin, sitä samaahan me kaikki toivotaan. Totuus vain on että Hän ei ole täällä. (olen niin tyhmä että oon kysynyt)

    Kaikkea sopii olla, paitsi varma ;)

    Äänestä

  • joku joskus jossain kirjoitti:

    Totuus on tarua ihmeellisempää... Mutta kannattaa säilyttää realismi.

    Niinhän se toisinaan on. Tässä nämä realiteetit seilaa päivästä toiseen ees taas kaukaisuuteen, välillä myrkyisää, nyt hivenen tyyntä. Ihmisen mieli on jännä.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    Kaikkea sopii olla, paitsi varma ;)

    Varminta on epävarmuus ja pieni toivon kipinä.

    Äänestä

10points. Yksi parhaista aloituksista. Ihanaa että joku vielä ajattelee pintaa syvemmälle, ehkä vielä joskus minutkin huomataan. Tämä valaa uskoa parempaan :)

Äänestä

Mä vaan haluan sanoa, että haistattakaa arvon neidit pas*at kaikille pintaan tuijottajille. Ootte upeita.

Äänestä
  • Mutta ei tuo, mitä sanot. Sulla on ihana asenne.

    Äänestä

ja se siitä.

Äänestä
  • Ei, kyllä mä olen alussa vasta. Hänen kohdallaan.

    Äänestä

Oi todella ihana kirjoitus!!

Äänestä
  • Aloittaja on sanaillut niin kauniisti, että sydäntäni lämmitti ja tunsin riemua lukiessani.

    Pimeänä syksyn päivänä myönteiset ja kantavat ajatukset auttavat jaksamaan eteenpäin, ja niitä tarvitaan. Kiitos. Kirjoitus kuvaa rakkauden tuomaa lempeyttä.

    Äänestä

  • Värikästä kieltä kirjoitti:

    Aloittaja on sanaillut niin kauniisti, että sydäntäni lämmitti ja tunsin riemua lukiessani.

    Pimeänä syksyn päivänä myönteiset ja kantavat ajatukset auttavat jaksamaan eteenpäin, ja niitä tarvitaan. Kiitos. Kirjoitus kuvaa rakkauden tuomaa lempeyttä.

    Ole hyvä.

    Äänestä

  • -ap- :) kirjoitti:

    Ole hyvä.

    tarkoitus oli vain ainoastaan saada mahdollisimman monta naista vastaamaan, täysin merkityksetöntä tekstiä, mistä lie kopioitu...Joku elää elämäänsä riippuen siitä, kuinka monta naista vastaa..

    Äänestä

  • Tämänkin aloituksen kirjoitti:

    tarkoitus oli vain ainoastaan saada mahdollisimman monta naista vastaamaan, täysin merkityksetöntä tekstiä, mistä lie kopioitu...Joku elää elämäänsä riippuen siitä, kuinka monta naista vastaa..

    Ei ole kopioitu mistään ja kohde on olemassa :) Harmillista, että löytyy niin katkeroituneita kulkijouta kuin sä.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    Ei ole kopioitu mistään ja kohde on olemassa :) Harmillista, että löytyy niin katkeroituneita kulkijouta kuin sä.

    sunkaltaiset ihmiset jättää katkeria taakseen!!

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    Ei ole kopioitu mistään ja kohde on olemassa :) Harmillista, että löytyy niin katkeroituneita kulkijouta kuin sä.

    kerro hieman kohteesta, onko hänellä mitään aavistusta sinun mietteistäsi...

    Äänestä

  • Niin.. ehkäpä kirjoitti:

    sunkaltaiset ihmiset jättää katkeria taakseen!!

    Ööö...? Olemme anonyymilla palstalla, jolla jokaisella oikeus kirjoittaa ikävöimästään. Satuttaako se sua jos mä kirjotan omastani?

    Äänestä

  • arvoisa ap. kirjoitti:

    kerro hieman kohteesta, onko hänellä mitään aavistusta sinun mietteistäsi...

    En tiedä onko. Mut mä oon myyty.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    Ööö...? Olemme anonyymilla palstalla, jolla jokaisella oikeus kirjoittaa ikävöimästään. Satuttaako se sua jos mä kirjotan omastani?

    -

    Äänestä

  • EVVVK.. kirjoitti:

    -

    No älä lue. Yksinkertasta.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    En tiedä onko. Mut mä oon myyty.

    niin minäki.

    Äänestä

nainen muuallakin olemassa kuin täällä, sinun toiveunena, kauniina maalauksena meilikuvassasi, löytää nainen joka vastaa toiveitasi?
Minä se en ole, 158 pätkämittani kanssa ;-).

Äänestä
  • On olemsssa. Eikä hän "vastaa toiveitani". On sellanen omanlaisensa ja enemmän kuin olisin toivoa keksiny.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    On olemsssa. Eikä hän "vastaa toiveitani". On sellanen omanlaisensa ja enemmän kuin olisin toivoa keksiny.

    Enemmän kuin toivot, enemmän kuin tiedät, jotain mistä unesikin kertovat?

    Äänestä

Kun näin sinut..
Silmäsi.
Hymysi.
Ääni, joka hiveli sisintäni,
kutkutellen mahanpohjaani.

Pohdin ..jotakin tuttua hänessä on.
Nuo silmät ja olemus. Kuin uni tai ajatus,
mikä ei syttynyt vielä olisikaan..
..kuin eläisin samaan aikaan menneessä,
tulevassa ja tässä hetkessä.

Tunsin lähelläsi lämpöä, se herätteli kylmettynyttä,
revittyä sydäntäni. Hymysi oli aina kysymys, miten voit?
Silmäsi lempeät, ymmärtäväiset. Rakastavat. Ihanat.
Olin niin väsynyt. Väsynyt kulkija.
En jaksanut aina hymyillä ..tai keskustella,
niinkuin kaikki järkevät ja asialliset aikuiset tekevät.
Esittäen itsensä järkevänä ja helposti lähestyttävänä.
Tuntui kuin olisin ollut kaivossa. Yksin, kylmässä vedessä..
talvi ja pakkanen vahvistui päiväpäivältä. Purren kaiken ilon päivistäni.

Siihen sinä tulit. Eteeni. Olin siellä kaivon pohjalla.
Ojensit kätesi. Ihanan kätesi. Hymyilit ja sanoit pelkällä olemuksellasi,
tässä sinun on hyvä olla. Olen turva. Luottamus. Olen ihminen.
Olit kuin se vanha, mutta uusi maailma, mikä halasi minut takaisin eloon.
Puhalsit minut henkiin. Toit ilon takaisin ja täytit sydämeni
toiveilla ja halulla, nostit jaloilleni ja pakotit selviytymään.
Ottamaan sen mitä elämä antaa.

Olet valoni, rakkauteni..
Olet salaisuuteni, intohimoni, muusani.
Ystävä.
Ikuisuus, nykyisyys, tulevaisuus.
Osa minua, osa maailmaa.

Sinua hengitän..
Sinulle..
kaikkea hyvää toivon ♡

Äänestä
  • olla rakastunut.

    Äänestä

  • Taidat todellakin kirjoitti:

    olla rakastunut.

    Minä olisin voinut kirjoittaa noin eräästä miehestä. Hieman muutettuna...Uskomatonta.

    Äänestä

  • Taidat todellakin kirjoitti:

    olla rakastunut.

    Samoin ajattelin luettuani tuon tekstin.

    Hieno kirjoitus. Ei vaan taida tavoittaa kohdettaan täällä.

    Äänestä

  • Hyvin kulki.

    Äänestä

  • -ap- kirjoitti:

    Hyvin kulki.

    Älä huijaa...

    Äänestä

Oi miten kauniita runoiluja, luin monta kertaa molemmat. Joku on onnekas :)
Hmm, täällä olisi 163cm pituutta ja vähän pulskeuttakin... Mitähän meinaat tuolla maantienharmaalla tyhjällä kohdalla? Oletteko jutelleet kaivattusi kanssa?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ijlkuhhtfhgckjv kirjoitti:

Hän kulkee tuolla jossain, asioillaan,
maailmasta irrallaan. En vertaisi häntä keneenkään, paitsi nyt.
Onko hän kaunis? Minun silmiini hän näkyi
kauneuden syntysanana kerran. Silloin kun tapasin pohjaa
enkä osannut uida.

Hän ilmestyi aalloista, tarjosi eväänsä, sanoi:"Tartu kiinni,
ui". Minä uin, rantaan asti.
Kierin maalle hiekkaa ihollani. Hän oli siinä, kuun valo.
Makasin selälläni ja ajattelin:"Hänellä on tähtiarmeija".
Hän oli kuun pitkä tukka joka pyyhki minun ihoni puhtaaksi
yhtenä yönä.

Minulla oli maata joka kuivui ja halkeili, uomat jotka
joskus olin kaivanut pohjoiseen ja etelään ja kaikkialle, olivat
kuivuneet. Hän oli taikuri, taikoi siihen vihreän, sinisen
ja suuri virta kasteli kaikki. Maasta kohosi kauneus
jollaista en ollut ikänäni nähnyt. Jokainen kukka
oli aina uusi ja erilainen. Oikea.

Voisin kirjoittaa hänestä loputtomiin.
Kauneuden kevyestä sateesta ylläni.

Mitä sinä hänessä näkisit? 164 cm lihaa, luuta, läskiä
ja jännettä. Maantienvärisen tyhjän kohdan.

Ei hänen tarvitsekaan kukkia kuin minulle. Toivon että
hän kukkisi vain minulle. Olen alussa vasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu