Kertokaa omia

Semmottesta että jos ootte rakastunut henkilöön niin onko teille merkitystä kaikella ulkoisella, pitääkö olla hienoo autoo, kaikkee siihen viittavaa vai passaako että ajaa
vaikka vanhalla ladalla?
Merkkaako pelkkä ihminen ihmisenä ja muu on sivuseikkaa? Vai toisin?
5104
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Muu on sivuseikkaa, jos oikea osuu kohdalle.

Nimimerkillä moni ei-ulkoisia-asioita-koskenut periaate lensi romukoppaan kun tapasin elämänkumppanini.

Joillekin nuoremmille noilla asioilla voi olla väliäkin, riippuu ihan henkilöstä itsestään.

Äänestä

Noilla ulkoisilla asioilla ei ole merkitystä, jos vaan kemiat pelaa. Silloin suhde toimii.
On suhteita, joissa toisella, tai molemmilla on hienot autot ja vaikka mitä muutakin.
Silti ollaan onnettomia. Eli, tosiasiassa nämä jutut ei suhdetta koossa pidä, eikä ketään onnellisemmaksi tee.
Jos tälläisiä vaaditaan kumppanilta. Ei suhde ole silloin ainakaan ole rehellisellä ja aidolla pohjalla. Kun jätät sen takia rakkaasi, jos hän joutuisi myymään luxusautonsa ja vaihtamaan sen käytettyyn tavisautoon, tai mahdollisesti vain polkupyörään.

Äänestä

Paljas ihminen riittää.

Äänestä

sillä ihmisellä on merkitys, ei millään muulla, ei haittaa vanha lada, ei rahattomuus,
vain ihminen itsessään merkitse.

Äänestä

Ei ole merkitystä ulkoisella vaan sielusta ja sielunkumppanuudesta. ne kun on löytänyt ei haittaa vaikka ajaisi vanhalla ladalla...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mielipiteitänne kirjoitti:

Semmottesta että jos ootte rakastunut henkilöön niin onko teille merkitystä kaikella ulkoisella, pitääkö olla hienoo autoo, kaikkee siihen viittavaa vai passaako että ajaa
vaikka vanhalla ladalla?
Merkkaako pelkkä ihminen ihmisenä ja muu on sivuseikkaa? Vai toisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu