Minä lupaan

haluaisin kokea livenä ;), mutta ei tainnut osua, uppos kylläkin.

Suklaan ja minun keskusteluni:

Suklaa: Tule tänne,lupaan etten jämähdä vyötärölle enkä pakota sinua syömään kokonaista levyä tai pussia.
Minä: Ei, en, älä, lopeta ennen kuin alotat senkin peijaani! En syö!
Suklaa: Tulisit nyt,vain pieni palanen ja lupaan ettet syö enempää. Yksi vain.
Minä: Ei en kuitenkaan taida koska en vaan voi tehdä sitä.
Suklaa: No annan sitten itseni muille ja lupaan ettei minua näy enää ikinä suussasi eikä näkyvilläkään.
Minä: Ehm ugh voih no...kaipa sitten ihan vähän vain jos lupaat olla hellä etkä jymähdä lantiolle,reisille ja leuan alle.

silti sitä zhoclitea ostetaan lahjaksi . . .

Tälläistä se olikin silloin. Elin tapaamisistamme.
Nyt en enään tiedä, minkätähren tässä olen.. onneksi on muistoja.

Ei kukaan häntä voi korvata. Eikä tarvitse. Mutta olisi kiva taas saada se tunne, kun joku välittää vilpittömästi. Saa aidosti iloiseksi. Puhuu fiksuja, ja alatyylisesti fiksuja..Johon saa yhteyden. Tuntee seurassa hyväksi.

kirjoitan epäloogisesti, kun en tiiä enään mistään mitään.

Men pois, hitaasti liuut sieltä mistä tulit. Mene pois elämästäni.

Siis vihaako tämä ihminen sua vai miksi ei sais edes halata?

no , näinkin on käynyt. Kerran.

Minua saa aina halata. Sillä mä lepyn jos olen vihainen :)

voitko sanoa noi kaikki livenä ,,,,,,,odotan