Olen 27-vuotias nainen, naimisissa, lapsia ei ole vielä. Ongelmani on valtava stressi, joka tulee jo pelkästä vauvan yrittämisestä. Olemme miehemme kanssa aina halunneet lapsia, mutta minua samalla pelottaa koko projekti.
Pelkään odotusta, synnyttämistä ja sitä että olisinko huono äiti. Lisäksi olen saanut yhden keskenmenon, joten uusi keskenmenokin pelottaa. Mieheni ei stressaa asiasta juurikaan, mutta omassa mielessäni nämä asiat pyörivät, välillä tuntuu että kajahdan lopullisesti murehtimisesta.
En ole oikein käytännön ihminen, pelottaa jos en osaakaan hoitaa lasta oikein. Inhoan siivoamista ja pyykkäämistä, kotitöitä muutenkin. Tiedostan sen, että rakkaus omaa lasta kohtaan on tärkein asia. Silti käytännön asiatkin mietityttävät.
Olemme jättäneet ehkäisyn pois, parin, kolmen viikon päästä ratkeaa, onnistuiko yritys vai ei. En saa asiaa mielestäni, stressaan alituisesti olenko raskaana vai en. En pysty keskittyä mihinkään muuhun.
Annan varmaan itsestäni tosi kypsymättömän ja kamalan ihmisen kuvan -- johonkin on vain pakko purkaa ahdistavaa oloa.
Pelkään odotusta, synnyttämistä ja sitä että olisinko huono äiti. Lisäksi olen saanut yhden keskenmenon, joten uusi keskenmenokin pelottaa. Mieheni ei stressaa asiasta juurikaan, mutta omassa mielessäni nämä asiat pyörivät, välillä tuntuu että kajahdan lopullisesti murehtimisesta.
En ole oikein käytännön ihminen, pelottaa jos en osaakaan hoitaa lasta oikein. Inhoan siivoamista ja pyykkäämistä, kotitöitä muutenkin. Tiedostan sen, että rakkaus omaa lasta kohtaan on tärkein asia. Silti käytännön asiatkin mietityttävät.
Olemme jättäneet ehkäisyn pois, parin, kolmen viikon päästä ratkeaa, onnistuiko yritys vai ei. En saa asiaa mielestäni, stressaan alituisesti olenko raskaana vai en. En pysty keskittyä mihinkään muuhun.
Annan varmaan itsestäni tosi kypsymättömän ja kamalan ihmisen kuvan -- johonkin on vain pakko purkaa ahdistavaa oloa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Et ole vielä valmis äidiksi. On luonnollista miettiä noita kysymyksiä, joita mietit, mutta jos asia aiheuttaa noin kovaa stressiä, projektia kannattaa lykätä ja antaa itselleen aikaa kypsyä ajatukseen tulla äidiksi. Olet nuori, sinulla ei ole vielä mitään kiirettä perustaa perhe.
Heips,
En ajattelisi ihan noin, että tollaset tunteet liittys siihen, ettei ole valmis äidiksi.. onhan kysymyksesä kuitenki niin iso asia, ettei ole ihme, jos tulee pelottavia tunteitakin esiin. Ja nehän voi tulla vasta sitten, kun se raskaus on jo meneillään. Ja joskus päinvastoin... niin kuin eräs ystävänikin sanoi, että alussa pelotti, mutta melko pian pelko muuttui onnelliseksi odotukseski ja synnytksen koittaessa mietti, että miksi odotettiin näin pitkään...
Olen heidin kanssa samaa mieltä! Itse ole jo hyvän matkaa yli kolmekymppinen ja tuntui todella, että en ehkä ole vielä muka valmis äidiksi... kaikki tosiaan pelotti ja mietitytti!! Niin, koska sitten muka olisi valmis - 40 - 50kymppisenäkö? Päätin olla miettimättä liikaa asioita ja antaa mennä painollaan!! Nyt olen raskaana ja kaikki on mennyt hienosti ja uskon, että kaikki järjestyy ajallaan!! Ei muuta kuin tsemppiä ja turhat stressit pois!!!
...tavallaan olen kanssasi samaa mieltä, tavallaan en...Aimmassa raskaudessa tulin raskauden myötä sinuiksi tulevan elämänmuutoksen kanssa. Kun raskaus meni kesken kolmannella kuulla, se oli valtava menetys.
Voi olla, että kipuilen vieläkin tuota keskenmenoa ja minua pelottaa keskenmenon uusiminen.
Mutta totta on, että olen sekaisin tämän asian suhteen. Tahtoisin vain ehkä tulla suhteellisen nuorena äidiksi.
Olen erittäin tunteellinen ja herkkä ja koen kaikki asiat voimakkaasti. Ehkä siksi stressaan asiasta näin paljon.
Heidillä on juuri se pointti, jota myös ajattelen. Milloin on valmis äidiksi? Uskon myös vahvasti, että raskauden myötä äidin mieli valmistautuu lapsen tuloon. Olen kokenut asian myös omakohtaisesti, aiemman raskauden yhteydessä.
Minua vaivaavat jonkin verran myös yhteiskunnan paineet ja äitimyytit. En usko, että kovinkaan moni on 'valmis äidiksi', ennenkuin todella on kokenut raskauden, synnytyksen ja lapsen kanssa olemisen. Uskon, että prosessissa kasvaa koko ajan, vielä sittenkin kun lapsi on syntynyt.
Perusasiat ovat kunnossa. Ei ole alkoholiongelmia tai muitakaan päihdeongelmia. Talousasiat ovat kunnossa. Mies on erittäin halukas isäksi, jo kauemman aikaa kuin minä. Ainoastaan tunteet heittelevät minua.
Miksi kaikki pitää olla tuollaista suorittamista? Lapsi juuri nuorena ja kuitenkin sitten kipuilet, kun et olekaan varma. Onhan sitä aikaa miettiä ja valmistautua asiaan muutenkin kuin raskauden aikana. Voi tehdä kaikkea kivaa elämässään ja antaa ajan hiukan kulua ja keskenmenohaavojen parantua.
Olen sitä mieltä, ettet ole vielä henkisesti valmis uuteen raskautteen. Et sinä tänne muuten kirjoittelisi, jos olisit varma sisimmässäsi.
Tavallaan tuollainen lähtökohta on tosi syyllistävä, että 'et ole valmis, älä tee lapsia'.
Onko sitten todella niin, että nämä lapsiasiat ovat yksipiippuisia ja yksinkertaisia asioita suurimmalle osalle ihmisistä? Taidan olla outo ja huono ihminen. :(
Miksi sitten kyselet, jos olet tuota mieltä, että sinua syyllistetään?! Kysyit mielipidettä, minä vastasin. Jos ihmisellä on noin hirveä stressi mahdollisesta raskaudesta ja vielä negatiivisessa mielessä, siis suorastaan ahdistus, niin mikä siinä on niin syyllistävää, jos ehdottaa vähän odottelua ja itsensä kuuntelua?!
Vaikutat ihmiseltä, jolla on huono itsetunto. Kannattaisi ehkä harkita ammattiapua. Lapsien hankinta ei ole todellakaan yksinkertainen asia. Se vaatii kypsyyttä ja valmiutta. Minusta sinulla ei ole sitä - vielä.
ei ne ole yksinkertaisia asioita missään vaiheessa. ei sellaisellekaan, joka tietää haluavansa vaikka useamman lapsen.. kyllä sitä miettii yksi jos toinenki sopivaa ajankohtaa yms. Kuitenki on kysymys uudesta elämästä..
Huoli tulevasta on minusta kuitenkin monesti pohjimmiltaan sitä, että asian ottaa vakavasti, ei siis välttämättä sitä, että ei ole valmis.. Mutta Scary Movie - odotusaika on ihmeellinen, kyllä äitiyteen siinä pikkuhiljaa kasvaa - niin ja toivotaan, että kolmen viikon päästä ilmoittelet, että plussasin :)
Jos ihminen on noin täynnä ongelmia, kandee tollakin vähän ottaa breikkiä ja miettiä ja tasaantua. Sitten on vasta lasten vuoro, kun pää on paremmassa kunnossa.
Täältä oli näköjään turha hakea mitään pohdiskelevaa tai kannustavaa keskustelua. Olen pahoillani, että edes aloitin keskustelun.
Haluaisin kuitenkin kiittää Heidiä, uskon että epävarmemmallakin äidillä on mahdollisuus kehittyä ja kasvaa äitiyteen prosessin mukana. Enpä olisi kuitenkaan osannut odottaa näin tuomitsevia mielipiteitä enemmistöltä. Näyttää todellakin siltä, että täydellisen äidin myytti elää sitkeänä.
On totta, että itsetuntoni on huono. Saavatko ainoastaan hyväitsetuntoiset ihmiset tehdä lapsia? Minusta sellainen edustaa aika rajoittunutta maailmankatsomusta. Saman mentaliteetin mukaanhan minkäänlaisesta vammasta tai heikkoudesta kärsivä ei saisi lisääntyä.
Pohdiskeluahan juuri sait. Ongelmasi on siinä, että odotit, että kaikki sanovat, sinulle, että siitä vaan kypsymään 9kk:ssa äidiksi, vaikka kaikki tökkii jo valmiiksi. Mutta minä ainakin olen sitä mieltä, että lapsi on tärkeä ja suuri elämänmuutos, eikä siihe kannata rynnätä, varsinkin kun on noin epävarma kuten sinä. Mikä ihmeen kiire sinulla on? Minusta näiden ihmisten ehdotukset odottaa hiukan, jotta ajatuksesi selkenevät ja ahdituksesi laantuu, on pelkästää järkeviä. Ja kannustavia, kuten toivoit. Sinua kannustettiin odottaman ja hoitamaan ahdistustasi.
Jos jollain on flunssa, ei hänkään lähde patikoimaan sairaana, vaan odottaa ensiksi, että tervehtyy ja on voimakas haasteisiin.
On todellakin turha alottaa mitään pohdiskelevia keskusteluja, jos on jo itse päättänyt lopputuloksen, että vauva pitää hankkia, vaikka ahdistaa kuinka paljon. Herää nyt hyvä nainen!
Vertasit siihen, etteivät vanmmaiset vo