Upea MB500E

Hei..

Ajattelin tässä kirjoitella hieman kokemuksia MB 500E mallista kun tuli sellainen vuokrailtua heinäkuun lopussa kolmeksi päiväksi Rental Erikoisauto vuokraamosta Helsingistä. Saavuin erittäin innokkaana vuokraamon pihaan vaikka keli olikin hieman sateinen. Mersu odottelikin jo pihassa valmiina. Ei muuta kun papereiden täytön ja opastuksen jälkeen sisään autoon ja kasi käyntiin. Sisätilat vaikuttivat todella tyylikkäiltä ja nahkaiset istuimet erittäin tukevilta. Laatikko D-asentoon ja sitten nokka kohti Turkua ja sieltä sitten Oulun suuntaan. Alusta oli upea autossahan on Airmatic ilmajousitus ja alustaa voi säätää kolmeen eri kovuuteen riippuen vauhdista ja ajotilanteesta. Rengasmelu oli myöskin suht vaimea enkä huomannut mitään uraherkkyyttä vaikka autossa oli alla 17 tuumaiset kokoa 245/45. Itse ajoin suurimman osan 1500 km:n matkasta keskimmäisellä asennolla ja toki kokeilin muitakin. Moottorissa oli mahtavasti potkua ja vääntöä löytyi upeasti läpi koko kierrosrekisterin. Kieltämättä vauhdit nousivat erittäin helposti 200 pintaan kun ohituksissa hieman painaisi pedaalia syvemmälle ja kasin upea murina oli kivaa kuunneltavaa. Kulutus toki oli hieman isompi kuin vajaa sylinterisissä maantiellä paloin hieman alle tai yli 12l/100km, mut ajotapakaan ei ollut mitenkään säästeliäs. Kokonaisuutena upea peli ja sillä autolla pitempikin matka taittuu leikiten saa olla vain tarkkana jos sattuu poliisi tutkailemaan, mut vakionopeussäädinhän hieman helpottaa tilannetta. Et ehdottomasti voin suositella kyseistä autoa ja jos rahat eivät riitä sen ostoon niin suosittelen vuokrausta se on huomattavasti edullisempaa.
71967
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Mutta ei kai sun sitä tarvinnut vuokrata... sähän oot töissä siellä vuokraamossa... ei taida kauppa käydä... säälittävä yritys

Äänestä
  • PS. En ole töissä kyseisessä yrityksessä koska asun itse Vaasassa, joten olisi hieman pitkä työmatka Tampereelle tai Helsinkiin. Luulempa ettei yritys ole sen säälittävämpi kuin sinäkään.
    Ajattelin vain kertoa kokemuksia, sillä luulempa et tämä palsta on ihan sitä varten.

    Äänestä

  • mainos KIKKAKAAN kirjoitti:

    PS. En ole töissä kyseisessä yrityksessä koska asun itse Vaasassa, joten olisi hieman pitkä työmatka Tampereelle tai Helsinkiin. Luulempa ettei yritys ole sen säälittävämpi kuin sinäkään.
    Ajattelin vain kertoa kokemuksia, sillä luulempa et tämä palsta on ihan sitä varten.

    Se on LUULENPA, ei luulempa.

    Äänestä

  • Pilkunviilaaja kirjoitti:

    Se on LUULENPA, ei luulempa.

    Luulenpa, luulempa, luulemma mitä välii oletko, ookkonä kuullu murteista koskaan?

    Äänestä

Mitä maksaa vuokraus.1500KM Vakuutus Esim 3päivää.

Äänestä
  • Hei..

    Tarkempia hinta ja kalusto tietoa voit tsekkailla osoitteesta www.clubr.fi. Itse olen jäsenenä
    CLUB-R:ssä et nekin hinnat näkyvät siinä. Normaali hinta esim 500E-mallille 490 euroa/vrk sisältää 500km/vrk ja autoissa on vakuutus. Et hinta olisi kolmelle vrk:lle ja 1500 km 490*3=1470 euroa. Tietenkin jos sinä olet syyllinen ja ajat auton romuksi niin sinun täytyy maksaa vakuutuksen omavastuu. Hinta voi tuntua tietenkin kalliilta, mut kyllähän 500E maksaakin suht kovan summan jos sellaisen ostaisi. Jäsenille hinta on 110 euroa/vrk et hieman halvempi.

    Äänestä

  • Tietoja kirjoitti:

    Huuhaata!!!!!!En ole niin kiinnostunut Mokomista

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kokemuksia kirjoitti:

Hei..

Ajattelin tässä kirjoitella hieman kokemuksia MB 500E mallista kun tuli sellainen vuokrailtua heinäkuun lopussa kolmeksi päiväksi Rental Erikoisauto vuokraamosta Helsingistä. Saavuin erittäin innokkaana vuokraamon pihaan vaikka keli olikin hieman sateinen. Mersu odottelikin jo pihassa valmiina. Ei muuta kun papereiden täytön ja opastuksen jälkeen sisään autoon ja kasi käyntiin. Sisätilat vaikuttivat todella tyylikkäiltä ja nahkaiset istuimet erittäin tukevilta. Laatikko D-asentoon ja sitten nokka kohti Turkua ja sieltä sitten Oulun suuntaan. Alusta oli upea autossahan on Airmatic ilmajousitus ja alustaa voi säätää kolmeen eri kovuuteen riippuen vauhdista ja ajotilanteesta. Rengasmelu oli myöskin suht vaimea enkä huomannut mitään uraherkkyyttä vaikka autossa oli alla 17 tuumaiset kokoa 245/45. Itse ajoin suurimman osan 1500 km:n matkasta keskimmäisellä asennolla ja toki kokeilin muitakin. Moottorissa oli mahtavasti potkua ja vääntöä löytyi upeasti läpi koko kierrosrekisterin. Kieltämättä vauhdit nousivat erittäin helposti 200 pintaan kun ohituksissa hieman painaisi pedaalia syvemmälle ja kasin upea murina oli kivaa kuunneltavaa. Kulutus toki oli hieman isompi kuin vajaa sylinterisissä maantiellä paloin hieman alle tai yli 12l/100km, mut ajotapakaan ei ollut mitenkään säästeliäs. Kokonaisuutena upea peli ja sillä autolla pitempikin matka taittuu leikiten saa olla vain tarkkana jos sattuu poliisi tutkailemaan, mut vakionopeussäädinhän hieman helpottaa tilannetta. Et ehdottomasti voin suositella kyseistä autoa ja jos rahat eivät riitä sen ostoon niin suosittelen vuokrausta se on huomattavasti edullisempaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu