Olen viettänyt lyhyen ikäni yksin, koska syrjäydyin koulukiusaamisen takia muista ikäisistäni. Vaikeat kokemukseni eivät estäneet minua opiskelemasta itselleni tutkintoa, hankkimasta asuntoa, matkustamasta, opettelemasta uusia asioita ja pääsemästä eroon lapsuuteni peloista ja huonoista tavoista. Talous ja ulkoiset puitteet, kaikki on nyt kunnossa.
Paitsi ei sitten kuitenkaan. Olen huomannut, että nyt kun olen 25 vuotias, minun kuuluisi viettää villiä nuoruutta muiden ikäisteni tavoin. Viimeinen ongelma, joka vielä on jäljellä on alkanut hahmottua mielessäni. Minulla ei ole kavereita. Kavereiden sijaan on tunnelukko, joka estää puhumasta ihmisten kanssa mistään sellaisesta, joka ei liity työhön, yleismaailmallisiin asioihin, kirjatietoon tai yhteisiin kokemuksiin. En pysty kertomaan itsestäni mitään sellaista, joka lähemmin liittyy persoonaani tai luonteeseeni. En pysty avautumaan vaan pidän vaistonvaraisesti tietyn etäisyyden ihmisiin. Jotenkin kai pelkään, että minua ei hyväksytä. Kuitenkin olen alkanut tuntea syvää yksinäisyyttä, joka aika ajoin kärjistyy masennukseksi ja katkeruudeksi, jopa itsemurha-ajatuksiksi ja haluksi antaa periksi. Maailma tuntuu kylmältä paikalta, jossa ei ole ollenkaan läheisyyttä. Haluaisin tyttöystävän, läheisempiä ihmissuhteita tai jotain sen kaltaista. Olen eksyksissä. En tiedä mitä tehdä, enkä miten. Kaikkein kurjimpina hetkinä tuntuu, että en edes ansaitse sellaista, mutta kun ajattelen järjellä tuntuu siltä, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Pelkään olla yksin kotona, koska poden masennusta ja se tuottaa minulle kaikenlaisia oireita ja ahdistuskohtauksia. Olen puhunut tästä, joten se ei ole ratkaisu.
Haluaisin tietää miten tästä pääsee eteenpäin. Ajatus siitä, että elämäni ja nuoruuteni menivät pilalle kurjan lapsuuteni aiheuttaman trauman takia tuntuu sietämättömän ahdistavalta. Mitä minun pitää tehdä? Miten paljon on vielä aikaa? Haluaisin myös auttaa muita, jotka kokevat/ovat kokeneet kiusaamista, mutta sekin tuntuu mahdottomalta niin kauan kun olen itse tässä kunnossa.
Paitsi ei sitten kuitenkaan. Olen huomannut, että nyt kun olen 25 vuotias, minun kuuluisi viettää villiä nuoruutta muiden ikäisteni tavoin. Viimeinen ongelma, joka vielä on jäljellä on alkanut hahmottua mielessäni. Minulla ei ole kavereita. Kavereiden sijaan on tunnelukko, joka estää puhumasta ihmisten kanssa mistään sellaisesta, joka ei liity työhön, yleismaailmallisiin asioihin, kirjatietoon tai yhteisiin kokemuksiin. En pysty kertomaan itsestäni mitään sellaista, joka lähemmin liittyy persoonaani tai luonteeseeni. En pysty avautumaan vaan pidän vaistonvaraisesti tietyn etäisyyden ihmisiin. Jotenkin kai pelkään, että minua ei hyväksytä. Kuitenkin olen alkanut tuntea syvää yksinäisyyttä, joka aika ajoin kärjistyy masennukseksi ja katkeruudeksi, jopa itsemurha-ajatuksiksi ja haluksi antaa periksi. Maailma tuntuu kylmältä paikalta, jossa ei ole ollenkaan läheisyyttä. Haluaisin tyttöystävän, läheisempiä ihmissuhteita tai jotain sen kaltaista. Olen eksyksissä. En tiedä mitä tehdä, enkä miten. Kaikkein kurjimpina hetkinä tuntuu, että en edes ansaitse sellaista, mutta kun ajattelen järjellä tuntuu siltä, että muuta vaihtoehtoa ei ole. Pelkään olla yksin kotona, koska poden masennusta ja se tuottaa minulle kaikenlaisia oireita ja ahdistuskohtauksia. Olen puhunut tästä, joten se ei ole ratkaisu.
Haluaisin tietää miten tästä pääsee eteenpäin. Ajatus siitä, että elämäni ja nuoruuteni menivät pilalle kurjan lapsuuteni aiheuttaman trauman takia tuntuu sietämättömän ahdistavalta. Mitä minun pitää tehdä? Miten paljon on vielä aikaa? Haluaisin myös auttaa muita, jotka kokevat/ovat kokeneet kiusaamista, mutta sekin tuntuu mahdottomalta niin kauan kun olen itse tässä kunnossa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Olen hirveän huono antamaan neuvoja, mutta jutella voin. Oletko tällä hetkellä työssä ?
Voisitko ajatella jotain vapaaehtoistyötä, jossa voisit toteuttaa tuota toisten auttamista ?
Muista että olet arvokas sellaisena kuin olet ja se ei tee ihmisestä huonompaa ettei ole ystäviä. Ehdit vielä löytää ihmisiä joihin uskallat luottaa. Vaikutat oikein fiksulta ja tutustumisen arvoiselta.
rohkeutta ja uskallusta avautua. Kaikkiin ei voi luottaa mutta kun kohtaat jonkun josta pidät, anna silloin mennä. Ei haittaa vaikka olisi pelkoja, vaikka olisi omituisuuksia.
Kaikille meillä on, usko mua.
Olin itsekin rankasti koulukiusattu ja itsetuntoni ja elämänhaluni oli kadoksissa vuosia.
Uskon kaikkien elämässä olevan ylä ja alamäkiä.
Toivon sun löytävän konstin sekä auttaa muita että saada apua itsellesi.
Lämmin rutistus.
Tääl o jokasel vaikeet ja silti me kouluttaudutaan..
Ja tehdään duunia..Hankitaan asunnot etc.
Sosiaalinen älykkyytesi on 0 ja lausumasi sanat niin pohjattoman typerät, että toivoisin että kuolet. Ei tässä muuta sitten.
Elämän kortit ei aina mene tasan kaikille. Toivon ap sinulle ystäviä ja että löydät rakkaan. Pidätkö jostain tietystä tekemisestä. Voisit vaikka aloittaa uuden harrastuksen ja yrittää löytää sieltä ystäviä.