käytöstapoja

"Jumalan, armeliaan Armahtajan nimeen

Puheesta
Teksti: Sisko Samira

Koraani ja sunna ohjaavat meitä hyvään käytöksessämme niin muslimeja kuin ei-muslimejakin kohtaan. Yksi tapa noudattaa näitä ohjeita on pitäytyä puheessaan siinä mikä on hyvää ja totuudellista, ja jättää pahat ja turhat asiat. Jos ei voi puhua siitä, mikä on hyvää ja hyödyllistä, on parempi jättää puhuminen kokonaan: Profeetta sanoi: "Sen, joka uskoo Jumalaan ja Tuonpuoleiseen, tulisi puhua hyvistä asioista tai muutoin hänen tulisi olla hiljaa."

(Bukhari)
Tottelemattomuus Allahia kohtaan on myös puheessa vältettävä asia, eikä uskova tietenkään käytä kieltään sellaisesta puhumiseen, minkä toteuttamisen tekona Allah on kieltänyt.

Muslimin ei ole sallittua myöskään puhua pahaa toisista selän takana tai silloinkaan kun he ovat läsnä eikä varsinkaan heidän jo kuoltua, eikä juoruilla. Totuuden voi tietysti saattaa muidenkin tietoon, jos siitä saattaa koitua harmia muillekin, elleivät he sitä tiedä:

"Oi te, jotka uskotte, miesten ei pidä pilkata toisia miehiä –saattaa olla, että he ovat heitä parempia –eikä naisten toisia naisia –saattaa olla, että he ovat heitä parempia. Älkääkä panetelko toisianne älkääkä antako toisillenne haukkumanimiä! Paha nimi on jumalattomuutta uskon omaksumisen jälkeen ja ne, jotka eivät käänny, ovat jumalattomia.

(Koraani 49:11)
"Jumala ei rakasta sitä, että julki julistetaan pahaa puhetta, paitsi jos joku on kärsinyt vääryyttä; Jumala on kuuleva ja tietävä."

(Koraani 4:148)
Muussa tapauksessa on hyvä pitää toisten huonot puolet omana tietonaan; eihän kukaan kuitenkaan ole täydellinen paitsi Allah yksin. On kiellettyä myös aiheuttaa eripuraa tai kylvää epäilystä ihmisten joukossa. Myös tällaisten kiellettyjen asioiden kuunteleminen nousematta niitä vastaan on synti: Ota toisen puheesta vastaan se, mikä on hyvää, ja torju paha.

Väittely ja kinastelu turhan takia ilman varsinaista päämäärää on kiellettyä vaikka väittelijä olisikin oikeassa; on myös väärin puhua sellaisista asioista, joista puhujalla ei ole tietoa.

Koska on parempi puhua siitä, mikä on hyödyllistä kuin siitä, mikä on hyödytöntä, pidättäydy liiallisesta vitsailusta ja vitsaillessasikin puhu aina totta äläkä valehtele vain ollaksesi nokkelampi puheissasi. Muista myös, että lupaukset, joita ei ole aikomustakaan pitää, ovat yhtälailla valhetta; se että sanoo in sha’a Allah ei ole mikään syy jättää asioita tekemättä vain sen vuoksi, että itseä ei huvita tai että siitä koituu vaivannäköä.

Puhuminen vain oppineisuutensa osoittamiseksi tai muuten itsensä kehumiseksi on myös kiellettyä; on parempi puhua miellyttävällä ja selkeällä äänellä niin, että tulee helposti ymmärretyksi.

"Älä vääntele kasvojasi äläkä kulje röyhkeänä maan päällä! Totisesti Jumala ei rakasta ketään, joka on omahyväinen ja kerskaileva. Ole säädyllinen käynnissäsi ja vaimenna äänesi! Vastenmielisin kaikista äänistä on totisesti aasien ääni."

(Koraani 31:18-19)
Kaiken kaikkiaan oikeanlaisen puheen merkitystä ei voi vähätellä, sillä onhan se yksi uskon ilmenemismuoto. Pitäytymällä myös puheessa siinä, minkä Allah on meille sallinut ja välttämällä sitä, minkä Hän on kieltänyt, uskova voi myös puheellaan palvella Allahia.

Profeetta on sanonut: "Ihmisen usko ei voi olla vilpitön, ellei hänen sydämensä ole vilpitön. Ja hänen sydämensä ei voi olla vilpitön, ellei hänen kielestään tule vilpitön."
6271
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Haluaisin toistaa seuraavan:
>>Profeetta on sanonut: "Ihmisen usko ei voi olla vilpitön, ellei hänen sydämensä ole vilpitön. Ja hänen sydämensä ei voi olla vilpitön, ellei hänen kielestään tule vilpitön."

Äänestä

Tuo kirjoitushan sopisi huoneentauluksi opettajalle ja tutkijalle, vaikkei olekaan muslimi. Hiukan tunsin pistosta jossakin päin sisäelimiä, kun aloin pohdiskella noita ohjeita.

Kiitos.

Äänestä
  • Itse syyllistyn usein ainakin näihin: >Väittely ja kinastelu turhan takia ilman varsinaista päämäärää on kiellettyä vaikka väittelijä olisikin oikeassa; on myös väärin puhua sellaisista asioista, joista puhujalla ei ole tietoa. <

    Ja naamanvääntelyyn.

    Äänestä

  • minerva kirjoitti:

    Itse syyllistyn usein ainakin näihin: >Väittely ja kinastelu turhan takia ilman varsinaista päämäärää on kiellettyä vaikka väittelijä olisikin oikeassa; on myös väärin puhua sellaisista asioista, joista puhujalla ei ole tietoa. <

    Ja naamanvääntelyyn.

    mihin itse syyllistyn. Varustin tekstin tekstinkäsittelyohjelmalla reunuksilla ja kiinnitin sen työpöytäni taakse seinälle muistutukseksi.

    Äänestä

  • old_profile_3400 kirjoitti:

    mihin itse syyllistyn. Varustin tekstin tekstinkäsittelyohjelmalla reunuksilla ja kiinnitin sen työpöytäni taakse seinälle muistutukseksi.

    >HAH HAA kuinka koomillista !!
    Kirjoittanut: Esko 3.11.2004 klo 12.53

    Tämä on hyvin koomillista. Opettajan pitäisi olla selvilla tavallisimmista asioista, mutta Aabraham vain laatii humpuukiselityksiä. Nauretaan nyt sille yhdessä...HAHA HAHHAHAAAAAA !! HAHAA A-BRAA-HAM <

    Laitoin tämän tuolta alempaa siltä varalta ettet huomaa; syyllistyykö Esko liialliseen vitsailuun, hänhän osaa jopa nauraa.

    Yksinkertaisintakaan asiaa en nimittäin ole onnistunut hänelle opettamaan. Vaan ovatpa myös heittämäni nisunjyvät langenneet varsin kovaan ja ohdakkeiseen maaperään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

minerva kirjoitti:

"Jumalan, armeliaan Armahtajan nimeen

Puheesta
Teksti: Sisko Samira

Koraani ja sunna ohjaavat meitä hyvään käytöksessämme niin muslimeja kuin ei-muslimejakin kohtaan. Yksi tapa noudattaa näitä ohjeita on pitäytyä puheessaan siinä mikä on hyvää ja totuudellista, ja jättää pahat ja turhat asiat. Jos ei voi puhua siitä, mikä on hyvää ja hyödyllistä, on parempi jättää puhuminen kokonaan: Profeetta sanoi: "Sen, joka uskoo Jumalaan ja Tuonpuoleiseen, tulisi puhua hyvistä asioista tai muutoin hänen tulisi olla hiljaa."

(Bukhari)
Tottelemattomuus Allahia kohtaan on myös puheessa vältettävä asia, eikä uskova tietenkään käytä kieltään sellaisesta puhumiseen, minkä toteuttamisen tekona Allah on kieltänyt.

Muslimin ei ole sallittua myöskään puhua pahaa toisista selän takana tai silloinkaan kun he ovat läsnä eikä varsinkaan heidän jo kuoltua, eikä juoruilla. Totuuden voi tietysti saattaa muidenkin tietoon, jos siitä saattaa koitua harmia muillekin, elleivät he sitä tiedä:

"Oi te, jotka uskotte, miesten ei pidä pilkata toisia miehiä –saattaa olla, että he ovat heitä parempia –eikä naisten toisia naisia –saattaa olla, että he ovat heitä parempia. Älkääkä panetelko toisianne älkääkä antako toisillenne haukkumanimiä! Paha nimi on jumalattomuutta uskon omaksumisen jälkeen ja ne, jotka eivät käänny, ovat jumalattomia.

(Koraani 49:11)
"Jumala ei rakasta sitä, että julki julistetaan pahaa puhetta, paitsi jos joku on kärsinyt vääryyttä; Jumala on kuuleva ja tietävä."

(Koraani 4:148)
Muussa tapauksessa on hyvä pitää toisten huonot puolet omana tietonaan; eihän kukaan kuitenkaan ole täydellinen paitsi Allah yksin. On kiellettyä myös aiheuttaa eripuraa tai kylvää epäilystä ihmisten joukossa. Myös tällaisten kiellettyjen asioiden kuunteleminen nousematta niitä vastaan on synti: Ota toisen puheesta vastaan se, mikä on hyvää, ja torju paha.

Väittely ja kinastelu turhan takia ilman varsinaista päämäärää on kiellettyä vaikka väittelijä olisikin oikeassa; on myös väärin puhua sellaisista asioista, joista puhujalla ei ole tietoa.

Koska on parempi puhua siitä, mikä on hyödyllistä kuin siitä, mikä on hyödytöntä, pidättäydy liiallisesta vitsailusta ja vitsaillessasikin puhu aina totta äläkä valehtele vain ollaksesi nokkelampi puheissasi. Muista myös, että lupaukset, joita ei ole aikomustakaan pitää, ovat yhtälailla valhetta; se että sanoo in sha’a Allah ei ole mikään syy jättää asioita tekemättä vain sen vuoksi, että itseä ei huvita tai että siitä koituu vaivannäköä.

Puhuminen vain oppineisuutensa osoittamiseksi tai muuten itsensä kehumiseksi on myös kiellettyä; on parempi puhua miellyttävällä ja selkeällä äänellä niin, että tulee helposti ymmärretyksi.

"Älä vääntele kasvojasi äläkä kulje röyhkeänä maan päällä! Totisesti Jumala ei rakasta ketään, joka on omahyväinen ja kerskaileva. Ole säädyllinen käynnissäsi ja vaimenna äänesi! Vastenmielisin kaikista äänistä on totisesti aasien ääni."

(Koraani 31:18-19)
Kaiken kaikkiaan oikeanlaisen puheen merkitystä ei voi vähätellä, sillä onhan se yksi uskon ilmenemismuoto. Pitäytymällä myös puheessa siinä, minkä Allah on meille sallinut ja välttämällä sitä, minkä Hän on kieltänyt, uskova voi myös puheellaan palvella Allahia.

Profeetta on sanonut: "Ihmisen usko ei voi olla vilpitön, ellei hänen sydämensä ole vilpitön. Ja hänen sydämensä ei voi olla vilpitön, ellei hänen kielestään tule vilpitön."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu