Miten vesi pois rakenteista? (Ocu, vm. 2009)

Olisko hyviä neuvoja tarjolla, omistan vm 2009 Ocu farmarin ja huomasin kun avasin pitkästä aikaa oik.puoleisen takaoven että oven koteloihin on joutunut vettä. En löytänyt sen oven pohjasta samanlaisia reikiä kuin etuovissa. Miten veden saa kätevästi pois oven sisältä? Ei viitsisi viedä autoa tuon takia mihinkään korjaamollekaan. Kun ovesta ottaa kiinni ja heiluttaa koko autoa, kuuluu vain hölskyntää.
54175
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 54

Vanhimmat

linkiksi tilanteestasi. Eiköhän konstit löydy "ongelmaasi".

Äänestä

Ennenkin on tehty havaintoja, että jossain hölskyy...

Äänestä
  • väli hölskyy todella kuuluvasti. Naamakuva siitäkin voisi piristää.

    Äänestä

Veivaat ikkunan alas ja muoviletku oven sisään. Lapolla lirittelet oven tyhjäksi.

Äänestä
  • Väärä suunta. Kannattaa täyttää ihan täyteen asti ettei hölsky. Tulee kerrankin premiumin tuntua kun ovi painaa kuin laatuautoissa eikä rämpsähdä peltisesti sulkiessa.

    Äänestä

Älä välitä, omassa ocussani on kaikki kotelot veden vallassa. Se lisää auton jo ennestään heijaavaa liikettä ja huojahtelua ajettaessa. Se on niin metka tunne etten ole edes yrittänyt poistaa vettä.

Äänestä
  • Mitä sitten?

    Äänestä

Varmin tapa käyttää joko Tena Ladyä tai vanhainkodilta saatavia vaippoja. Ei pääse pisulit housuista auton sisätiloihin

Äänestä

yms....Katsokaa itse. Lapsellista luulla, ettei noita löydy eri merkeistä.

Äänestä

Röllit on sitten lutusan tyhmiä.

Äänestä
  • Vai lutusia? Kunnon flitsarit niille!

    Äänestä

jonnijoutavan pas`kan jauhanta mikä ei pidä paikkaansa. Näillä pas`kan jauhajilla on vain se pätemisen tarve.

Äänestä
  • Kärsin Octaviani kanssa vesiongelmista yllättäen viime kesästä alkaen. Eli homman nimihän oli se, että imuroidessani autoa viime kesänä, huomasin imurin "vetävän" vettä ylös lattiaverhoilusta auton oikealta puolelta. Aikani asiaa mietittyäni, purin listat ovien kynnyksiltä ja nostin lattiaverhoilut ylös. Näky oli järkyttävä. Auton oikealla puolella lattialla (edessä sekä takana) oli reilu sentti vettä kauttaaltaan. Kuivatin auton täysin ja tarkistin lattialla olevat sähkölaitteet ja kaapelit. Onneksi niitä ei ole sijoitettu täysin lattialle, vaan kulkevat hieman ylempänä. Niissä en havainnut vahinkoja.

    Sitten alkoi vuodon tutkiskelu ja käytin tätä ketjua avukseni ja luin muiden käyttäjien aiemmat murheet asiaan liittyen. Korjautin merkkihuollossa ovista tiivisteet (ovien sisältä ikkunan alareunasta). Oikean puolen ovista molemmat olivat revenneet rikki. Myös vasemman puolen ovet avattiin ja korjattiin jo ennalta. Ajattelin asian olevan tällä selvä, sillä samalla tutkin sadeveden menoreitit tuulilasin alareunasta yms. ja totesin näiden olevan kunnossa ja tiiviitä.

    Viikko ennen joulua alkoi suuri ihmetys. Pakkassäässä ikkunat huurtuvat auton oikealta puolelta. Alkoi paha epäilys, joka kävikin todeksi kun nostin lattiaverhoilun uudestaan ylös. Jälleen märkä, mutta tällä kertaa ei läheskään yhtä pahasti kuin kesällä ja pelkästään etujalkatila oli märkä. Vettä lutrattiin oviin ja tuulilasille, ja mietittiin, mistä nyt vuotaa. Ei vuotoja. Vesi tuli ovestakin ulos oikeaoppisesti kynnykselle ja siitä edelleen maahan.

    Loppujen lopuksi vuotokohta kuitenkin löytyi. Ainakin omassa Octaviassani on oikean puolen sisälokasuoja hieman "vajaa" ylhäältä. Eli se ei peitä kaikkea pyöräkotelossa. Kun autoa pestään tai sillä ajetaan märällä kelillä, vettä pääsee roiskumaan pyöräkotelossa ylös ja se valuu sisälokasuojan väärää puolta alas. Etuverhoilun purkaneena totesin, kuinka vesi valuu suoraan auton sisään lattialle verhoilun takana, lattianrajassa olevista rei'istä, kun suihkutin vettä pyöräkoteloon ylös ohi sisälokasuojan reunan. En tiedä auton sisällä lattian rajassa olevien reikien tarkoitusta, mutta ainakin omani tukin nyt niin, että enää ei vesi niistä tule sisälle. Epäilen, että ongelma on suurempi autoa pestessä, jos vettä ruiskutetaan paineella ylöspäin pyöräkotelossa. Itselläni on taipumus menetellä näin kun pesen auton kunnolla, niin pesen myös pyöräkotelot. Sama juttu on useimpien autopesukoneiden kohdalla, jotka pesevät pyörät ja pyöräkotelot painevedellä.

    Tiedän, että tällä palstalla on entuudestaan puhuttu paljon ovista ja kynnyslistoista sekä liian tiiviistä ovien tiivisteistä kosteusongelmien aiheuttajana. Että vesi tulisi kynnyksen yli sisään lattialle. Itselläni ei kuitenkaan nyt jouluna ollut sivuverhoilu märkä ollenkaan ja siksi minun täytyi alkaa etsimään toista vaihtoehtoa. Edellä kuvattu näyttää olevan minun autossani se, joka taitaa olla suurin ongelma. Toivon, että ongelmani ovat nyt historiaa. :)"
    29.10.2014 18:420 SULJE
    Ei sitten onnistunut korjaus. Auto menee ensi viikolla korikorjaamolle. Pre-FL Octaviassa kuulemma ollut lokasuoja ruuviliitoksella, kun uudessa se on niitattu ja liimattu. Tarkkaa vuotokohtaa ei näe irroittamatta lokasuojaa, jostain A-pilarin juuresta kuitenkin. Saas nähdä, koska tuosta saadaan vedenpitävä.

    Olisikohan koko lokasuoja asennettu jotenkin vinoon, nimittäin taannoin kun vaihdoin ajovalonpolttimoita, en meinannut kirveelläkään ensin saada vasenta umpiota irti ja sen jälkeen paikalleen. Tuntui, kuin se vain ei sopisi paikalleen. (Oikea kulki urissaan oikein mukavasti.) Tämä tuli mieleen, kun ilmoittivat, että pitää lokasuoja irroittaa.

    Toinen ihmetyksen aihe uudelleen on Skodan ajoturva. Jos auto jättää tien päälle, saa sijaisauton. Jos pystyt nilkuttamaan korjaamolle (vaikka moottori räjähtäisi pihassa), sijaisautoa ei heru. Eikö se kuitenkin ole auton omistajan kannalta aivan sama tilanne. Ilman autoa on ilman autoa. No, nyt sain sitten, kun auto kolmatta kertaa menee korjaamolle ensi viikolla, sovittua, että siellä myös odottaa auto, jolla pääsen pois (plussa tästä Tampereen Veholle, lupasivat hoitaa asian maahantuojan kanssa). Johan tämän takia on reilu kolme päivää oltukin ilman autoa (tosin ensimmäisellä kerralla onneksi ulkomailla työmatkalla, joten auto sai maata huollossa rauhassa).

    Äänestä

  • skeidan jauhantaa kirjoitti:

    Kärsin Octaviani kanssa vesiongelmista yllättäen viime kesästä alkaen. Eli homman nimihän oli se, että imuroidessani autoa viime kesänä, huomasin imurin "vetävän" vettä ylös lattiaverhoilusta auton oikealta puolelta. Aikani asiaa mietittyäni, purin listat ovien kynnyksiltä ja nostin lattiaverhoilut ylös. Näky oli järkyttävä. Auton oikealla puolella lattialla (edessä sekä takana) oli reilu sentti vettä kauttaaltaan. Kuivatin auton täysin ja tarkistin lattialla olevat sähkölaitteet ja kaapelit. Onneksi niitä ei ole sijoitettu täysin lattialle, vaan kulkevat hieman ylempänä. Niissä en havainnut vahinkoja.

    Monenlaista murhetta on Skodien kanssa.....

    Äänestä

  • Huonoja autoja. kirjoitti:

    Monenlaista murhetta on Skodien kanssa.....

    Murehdi vaan rauhassa sen virtuaali-skodasi kanssa.

    Äänestä

  • legoland kirjoitti:

    Murehdi vaan rauhassa sen virtuaali-skodasi kanssa.

    Toisaalta, sehän on hyvä, jos lapsella on mielikuvitusta. Tosin liiallisessa mielikuvituksessa todellisuus hämärtyy.

    Tässä on taas yksi jullinjuntin copy-paste ilman mainintaa mistä kirjoitus on peräisin. Alkuperäinen kirjoitus on vuodelta 2009 tai 2010

    Äänestä

pura ja kasaa koko skeida uudestaan.Muista myös äänieristää .

Äänestä
  • Onks sulla kaikki ne lego-palikat?

    Äänestä

  • hyvää yötä kirjoitti:

    Onks sulla kaikki ne lego-palikat?

    Hyvin on laatu asiat skeidoissa kunnossa.Höhööö heh heh.pura ja kasaa.uusissakin skeidoissa omistus alkaa äänieristämisellä ja vesivuotojen etsiskelyllä.muut viat vaatikin jo korjaamo käyntejä ja muutaman tuhatlappusen euroja.

    Äänestä

Aika huvittavia kertomuksia tällä palstalla. Nuo kertomukset vesivuodoista. Auton rakenne, ei edes Skodan rakenne ole tuollainen, kuten nämä nyyhkytarinan kertojat kirjoittavat. Olen työskennellyt autokorjaamolla (huom ei merkkikorjaamo) liki 15 vuotta, enkä ole törmännyt esillä oleviin asioihin.

Äänestä
  • Jaahas.Vai on larvanto nyt skeida asentajana.Nyt mee jo hoitoon ja lopeta nuo järjettömät höpinät.Skoda huollossa tsi dsg sähkö yms ongelmat ovat arkipäivää.

    Äänestä

  • uskomaton julli kirjoitti:

    Jaahas.Vai on larvanto nyt skeida asentajana.Nyt mee jo hoitoon ja lopeta nuo järjettömät höpinät.Skoda huollossa tsi dsg sähkö yms ongelmat ovat arkipäivää.

    Kerros larvanto meille nyt millainen se meluavan sämpylän rakenne on.hahhaaa röhöhöööö.

    Äänestä

  • vedet silmissä kirjoitti:

    Kerros larvanto meille nyt millainen se meluavan sämpylän rakenne on.hahhaaa röhöhöööö.

    Melkoinen pelle tämä larvanto.Johan toiset jullitkin häpee moista selittelijää.

    Äänestä

  • vai asentaja kirjoitti:

    Melkoinen pelle tämä larvanto.Johan toiset jullitkin häpee moista selittelijää.

    Olisiko mahdolllista, että jullinjuntti edes yhden kerran linkittäisi ja kopioisi noita "jullien kokemuksia Skodasta" palstan sääntöjen mukaisesti. Eihän lähdemateriaalissa pitäsii olla mitään salattavaa, jos Skoda on skeida. Saisit plussaa Larvannon perheeltä!

    Äänestä

  • Larvannon lanko kirjoitti:

    Olisiko mahdolllista, että jullinjuntti edes yhden kerran linkittäisi ja kopioisi noita "jullien kokemuksia Skodasta" palstan sääntöjen mukaisesti. Eihän lähdemateriaalissa pitäsii olla mitään salattavaa, jos Skoda on skeida. Saisit plussaa Larvannon perheeltä!

    Larvannon serkun kaima antaisi pirusti plussaa siitä, jos jullinjuntti poistuisi perättömine juttuineen takavasemmalle. Tai siitä, jos joku veisi sen saunan taakse.

    Äänestä

  • Orpanan käly kirjoitti:

    Larvannon serkun kaima antaisi pirusti plussaa siitä, jos jullinjuntti poistuisi perättömine juttuineen takavasemmalle. Tai siitä, jos joku veisi sen saunan taakse.

    Totuudelle ei voi mitään.Vaikka kuinka jullien niskat punoittaa niin tiedotus välineet pulppuavat nyt kaikennäköisistä vag autojen ongelmista.

    Äänestä

  • totuus löytyy kirjoitti:

    Totuudelle ei voi mitään.Vaikka kuinka jullien niskat punoittaa niin tiedotus välineet pulppuavat nyt kaikennäköisistä vag autojen ongelmista.

    Jullinjuntin totuus on kuitenkin ihan erilainen kuin todellinen totuus.

    Äänestä

Puhukaahan te, minä pitelen hevosta.

Äänestä
  • Vesi ja home poistuu skeidasta vasta sulatossa.

    Äänestä

  • näinhän se on kirjoitti:

    Vesi ja home poistuu skeidasta vasta sulatossa.

    Pora ja kirves

    Äänestä

  • kirves ja pora kirjoitti:

    Pora ja kirves

    sirppi ja vasara. perä kontti sauna vihta älyn väläys lenkki makkara perä suoli

    Äänestä

  • näinhän se on kirjoitti:

    Vesi ja home poistuu skeidasta vasta sulatossa.

    Sinäpä vasta "älyn jättiläinen". Käy enste se peruskoulu loppuun ja tuu sitten kirjoittelemaan.

    Äänestä

  • koulu kunniaan kirjoitti:

    Sinäpä vasta "älyn jättiläinen". Käy enste se peruskoulu loppuun ja tuu sitten kirjoittelemaan.

    www.autotie.fi/tyyppivika/skoda/

    Onhan näitä nähty...VAG-konserni on vikatilaston kunkku.

    Äänestä

  • Vag_viat kirjoitti:

    www.autotie.fi/tyyppivika/skoda/

    Onhan näitä nähty...VAG-konserni on vikatilaston kunkku.

    Kyllä taas vesi skeidan kajuutassa hölskyy.Mutta onpahan vähän lämpimämpi ajella kun tuli taas relusti lämpöasteita.

    Äänestä

  • porataan reikiä kirjoitti:

    Kyllä taas vesi skeidan kajuutassa hölskyy.Mutta onpahan vähän lämpimämpi ajella kun tuli taas relusti lämpöasteita.

    Melkoinen pelle tämä juntinjullinjuntti.Johan toiset juntitkin häpee moista selittelijää.

    Äänestä

  • Felipe Massa kirjoitti:

    Melkoinen pelle tämä juntinjullinjuntti.Johan toiset juntitkin häpee moista selittelijää.

    Sellaistahan se on.Skeida jullien elämä meinaan.Jatkuvaa häpeää ja selittelyä.Vanhemmat skeida jormat ei enää jaksa edes selitellä.

    Äänestä

Maailma on täynnä selittämättömien asioiten selittäjiä selitetään vaikka asiasta ei tiedetä hevonpas`kaa,kunhan saadaan vain selittää.

Äänestä
  • Joo.Käsittämätön selittämisen vimma näillä julleilla tuntuu olevan joka ainoasta skeidaan liittyvästä asiasta.

    Äänestä

  • miksi näin kirjoitti:

    Joo.Käsittämätön selittämisen vimma näillä julleilla tuntuu olevan joka ainoasta skeidaan liittyvästä asiasta.

    Niinpä niin, parhaat jääkiekonpelaajat ja tuomarit on katsomossa

    Äänestä

Ei oikein ole muuta hyvää keinoa kuin porata reijät kaikkein alimmaisiin kohtaan koteloihin.

Äänestä
  • Paa vaipat, ettei pisuli valu sisätiloihin

    Äänestä

Porataan reikä Skeida Taaviaisen yläpäähän ja suurennetaan alapään reikää

Äänestä

Skoda täytyisi purkaa ja koota aivan alusta alkaen uudestaan. Huonot ja hajoavat osat täytyy korvata vastaavilla länsiosilla. Mutta kukaan ei ala tällaista tekemään, joten skodat kulkevat "kiertopalkintoina" omistajilta toisille.

Siksi joidenkin "humoristien" kirjoitukset Skodien paalaamisesta eivät ehkä loppujenlopuksi olekaan pelkkää suunsoittoa, vaan voisi olla jopa hyvä idea.

Äänestä
  • Ainakin paalausmateriaalia on paljon. Ja lisää tulee koko ajan. Vink vink.

    Äänestä

  • absoluuttinen nollapiste kirjoitti:

    Ainakin paalausmateriaalia on paljon. Ja lisää tulee koko ajan. Vink vink.

    Pian eläkeläisetkin luopuvat vanhanaikaisista melutoosistaan.

    Äänestä

  • sulatto kutsuu kirjoitti:

    Pian eläkeläisetkin luopuvat vanhanaikaisista melutoosistaan.

    Ai jaa. Sinäkin ymmärrät asian. Eläkeläiset laittavat uudet Skodat. Viimein sen nyt jullinjunttikin myönsi, että ne joilla on rahaa, ostavat laadukkaan Skodan. Romut pitäisi saada pois liikenteestä, mutta kun teillä nuorilla ei ole rahaa!

    Äänestä

Vesi pääsee sisään alunperin tiivisteessä olevan suunnitteluvirheen takia. Lue erillinen ketju aiheesta miten saa asian korjattua.

Äänestä

Jos joku yritys alkaisi tehdä skodiin PITÄVIÄ, EI-VUOTAVIA ja KESTÄVIÄ ovitiivisteitä, ja myisi niitä vielä kohtuuhintaan, siinä voisi olla aika hyvä liikeidea. Vai onko tällainen jo jossain olemassa?

Skeidan alkuperäistiivisteet ovat huonolaatuisia eivätkä kestä edes silikoonia. Hapertuvat 3-4 vuodessa. Lisäksi tiivisteissä on suunnitteluvirhe.

Äänestä
  • Ei oo tarvetta tiivisteille. Hyvin ovat kestäneet jo 8 vuotta.

    Äänestä

  • Skoda vuotaa ja sillä sipuli. Turha faktaa on kiistää. Tärkeintä olisi keskittyä siihen miten vuodot pystytään kuivaamaan ja tukkimaan.

    Tiivisteiden vaihto 3-4 v välein on vain puolet ongelman ratkaisua. Useimmiten vesi tulee jalkatilaan sisälokarin kautta, joten lokariongelma on myös hoidettava kuntoon, jotta skeidasta saadaan kuiva auto.

    Sitten tietysti jää vielä meluongelmat, TSI-koneiden jakopään ongelmat, DSG-ongelmat, tuulilasinpyyhkijät, sähköviat jne. jne.

    Äänestä

  • skoda on murhe kirjoitti:

    Skoda vuotaa ja sillä sipuli. Turha faktaa on kiistää. Tärkeintä olisi keskittyä siihen miten vuodot pystytään kuivaamaan ja tukkimaan.

    Äläpä kirjoittele sontaa. Faktaa on, että minun Skodassa ei ole vesiongelmia, enkä ole kuullut kenelläkään muullakaan Skodan omistajalla olevan ko. ongelmaa.
    Nuo "vesiongelmat" on joutavaa höpötystä. Luuletko, että kovinkaan moni lukija uskoo sinun kirjoituksiasi?
    Sinä et näemmä tiedä Skodan rakenteesta enempää kuin sika hopealusikasta. Sisälokasuojan kautta vesi sisään, buahhaahhaaaa. Voi lapsi parka.

    Äänestä

  • skoda on murhe kirjoitti:

    Skoda vuotaa ja sillä sipuli. Turha faktaa on kiistää. Tärkeintä olisi keskittyä siihen miten vuodot pystytään kuivaamaan ja tukkimaan.

    Tiivisteiden vaihto 3-4 v välein on vain puolet ongelman ratkaisua. Useimmiten vesi tulee jalkatilaan sisälokarin kautta, joten lokariongelma on myös hoidettava kuntoon, jotta skeidasta saadaan kuiva auto.

    Sitten tietysti jää vielä meluongelmat, TSI-koneiden jakopään ongelmat, DSG-ongelmat, tuulilasinpyyhkijät, sähköviat jne. jne.

    Skodat vuotaa kuin seulat. Kuivaushommiin joutuu jokainen joka skodan ostaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Skeida Taaviainen kirjoitti:

Olisko hyviä neuvoja tarjolla, omistan vm 2009 Ocu farmarin ja huomasin kun avasin pitkästä aikaa oik.puoleisen takaoven että oven koteloihin on joutunut vettä. En löytänyt sen oven pohjasta samanlaisia reikiä kuin etuovissa. Miten veden saa kätevästi pois oven sisältä? Ei viitsisi viedä autoa tuon takia mihinkään korjaamollekaan. Kun ovesta ottaa kiinni ja heiluttaa koko autoa, kuuluu vain hölskyntää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu