Suullaan tunnustaa Jeesuksen, mutta elämällään kieltää. Voisiko joku kertoa mihin raamatun kohtiin tämä täällä usein viljelty, el piireissä käytetty sanonta perustuu?
suun tunnustuksella pelastutaan
7+10
9133
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Room. 10:10 Sillä sydämen uskolla me vanhurskaaksi tulemme, ja suun tunnustuksella me autuaaksi tulemme.
Tuossa ei kyllä puhuta elämällään kieltämisestä mitään.
Ei puhuta elämällään kieltämisestä. Esikoislestadiolaiset tarvitsevat aina jonkin itse keksityn lisän Raamattuun, jotta voi tuomita kaikki muut kristityt he'lvettiin.
Elmällään uskonsa kieltäminen on kyllä enemmän vanhoillislestadiolainen keksintö, heittää muut kristityt he'lvettiin.
Raamatussa ei ole vain tämä yksi jae, vaan tuo on kokonaisuus. ->
Room. 10:6-13
Mutta se vanhurskaus, joka uskosta tulee, sanoo näin:
"Älä sano sydämessäsi: Kuka nousee taivaaseen?" se on: tuomaan Kristusta alas,
tahi: "Kuka astuu alas syvyyteen?" se on: nostamaan Kristusta kuolleista.
Mutta mitä se sanoo?
"Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi";
se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
1. Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi
2. ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt,
3. niin sinä pelastut;
sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään."
Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."
niin, tunnen tuon raamatun kohdan, mutta en usko että sillä kukaan perustelisi.
Kyllä esikoiset käyttävät sanontaa, -elämällään kieltää,- monilla paikkakunnilla, näkyy myös tällä foorumilla.
Pääasiassa kai sanontaa käytetään lyömäaseena...
Edelleen odotan vastausta, mihin raamatun kohtiin tuo sanonta pohjautuu, ja lisäksi kysyisin mitä sanoja sillä tarkoittaa?
P. Paavalin 2. Epistola Timoteukselle 3
1. Mutta sen sinun pitää tietämän, että viimeisinä päivinä vaaralliset ajat lähenevät;
2. Sillä ne ihmiset, jotka itsiänsä rakastavat, ahneet, kerskaajat, ylpiät, pilkkaajat, vanhemmillensa tottelemattomat, kiittämättömät, jumalattomat,
3. Haluttomat, sopimattomat, laittajat, irtaalliset, kiukkuiset, kateet,
4. Pettäjät, tuimat, paisuneet, jotka enemmin hekumaa kuin Jumalaa rakastavat,
5. Joilla on jumalinen meno olevinansa, mutta sen voiman he kieltävät pois. Karta siis senkaltaisia.
Tiitus: 16. He sanovat tuntevansa Jumalan, mutta töillänsä he sen kieltävät, ja ovat kauhiat ja kovakorvaiset ja kaikkiin hyviin töihin kelvottomat.
Kiitos Vihne! Täytyypä tutkia asiaa.
Äkkiä vaan tulee noista kohdista mieleen, että jos siinä on kyse elämämme puhtaudesta ja Jumalam mielen mukaisuudesta, niin eiköpä me kaikki kielletä Kristus elämällämme ihan päivittäin. Vai voiko joku väittää, että hänen elämänsä kelpaa Jumalalle?
Elämällään kieltää - seuraavassa Lutherin selitystä (Roomalaiskirjeen luento):
Jumalan kaipaus taikka etsiminen taas on juuri Jumalan rakkautta, joka saa meidät tahtomaan ja rakastamaan sitä, mitä ymmärrys saa meidät ymmärtämään. Sillä vaikka se ymmärretään ja uskotaan, ei sitä ilman Jumalan armoa voida rakastaa, eikä halukkaasti tehdä sitä, mikä on uskottu ja ymmärretty. Osuvasti hän taas sanoo: "Ei ole ketään joka etsii", koska tämän elämän sisällön muodostaa Jumalan etsiminen eikä omistaminen. Häntä on aina etsittävä ja taas etsittävä, yhä uudelleen ja uudelleen etsittävä. Kuten Ps. 105:4 sanotaan: "Etsikää alati hänen kasvojaan", ja "Jonne sukukunnat vaeltavat" (Ps. 122:4) jne. Siten näet kuljetaan voimasta voimaan ja kirkkaudesta kirkkauteen samaan muotoon: Ei näet se, joka alkaa ja etsii, vaan se "joka vahvana pysyy" ja etsii "loppuun asti, se pelastuu", joka alati alkaa, etsii ja etsittyään alati uudelleen etsii. Sillä se joka ei edisty Jumalan tiellä, taantuu, ja joka ei etsi, hukkaa etsimänsä, koska Jumalan tiellä ei saa seisahtua "ja niin pian kuin lakkaamme tahtomasta tulla paremmiksi, emme enää ole hyviä", kuten pyhä Bernhard sanoo.
Vaikka ymmärrämme tuon psalmin koskevan myös vasemmanpuolisia jumalattomia, se kuitenkin pääasiassa puhuu oikeanpuolisista.
Edelliset näet harvoin erhettyvät niin syvästi, että he "sanovat sydämessään, ettei ole Jumalaa" Heillä on tieto Jumalasta ja siitä mitä hän käskee, mutta elämällään ja toiminnallaan he sanovat: "Ei ole Jumalaa". Ei ole totta, mitä sanotaan, siis ei ole mitään totuutta, siis ei myöskään Jumalaa.
Jälkimmäiset taas sanovat tämän sekä teoillaan että suullaan, kaikkein eniten kuitenkin sydämellään, koska he eivät tunne Jumalaa todellisesti, vaan muovailevat hänet itselleen tahtonsa mukaiseksi. Siksi he eivät kuule eivätkä tiedä, mitä Jumala puhuu, vaan luulevat ja sanovat omistavansa Jumalan sanan, ja vaativat, että heitä kuullaan. Nämä siis erhettyvät sydämessään, ja jos he kuulevat Jumalan äänen, he paaduttavat sydämensä, ikään kuin se ei olisikaan Jumalan eikä Jumala puhuisi. Koska Jumalan ääni puhuu vastoin heidän omaa mieltänsä (joka näyttäisi olevan vanhurskas ja ymmärtäväinen ja kokonaan täynnä Jumalaa), he sanovat jumalisen kiihkollaan ja totuuden rakkaudellaan ja liiallisen Jumalan tuntemuksensa vuoksi: "Ei ole Jumalaa". Siten he kieltävät totuuden ja tulevat ymmärtämättömiksi sen vuoksi että sanovat itseänsä ymmärtäväisiksi.
Tämä kaikki tapahtuu moraalisesti kaikissa ylpeissä ja itsetietoisissa ihmisissä, ja varsinkin, jos on kysymys sellaisesta, mikä koskee Jumalaa ja sielun pelastusta. Täällä näet Jumala puhuu, mutta puhuu niin, ettei henkilö eikä paikka eikä aika eikä sana ylpeiden mielestä näytä sellaiselta, että tässä Jumala sellaisen henkilön kautta ja sellaisissa olosuhteissa puhuisi. Siksi epäuskoiset ja ymmärtämättömät vetäytyvät pois tai tekevät vastarintaa, ja ainakin sydämellään sanovat: "Ei ole Jumalaa", koska ainoastaan nöyrä vastaanottaa Jumalan sanan.
***
Lukekaa tarkkaan. Selitys on mielenkiintoinen.
"niin pian kuin lakkaamme tahtomasta tulla paremmiksi, emme enää ole hyviä"
En oikein ole omantuntoni kanssa samaa mieltä Lutherin ja pyhän Bernhardin kanssa tästä asiasta.
Muistan muun muassa PL:n saarnanneen aikanaan niin, että heränneessä tilassa ihminen tekee juuri tuon päätöksen ryhtyä paremmaksi. Mutta kun aikaa kuluu, pareemmaksi ei ole ihmisparka tullut. Todellinen armon kerjääminen on jäänyt vielä taka-alalle, ja vanha ihminen siellä maksaisi mielellään jotakin pelastuksestaan.
Tämä oli minun mielestäni mielenkiintoinen asia. Voipi olla että ymmärrykseni ei riittänyt Lutherin selityksen tulkintaan, tai sitten ymmärrän koko uskon asian väärin.
Mutta on kai eri asia lakata tahtomasta kuin lakata tulemasta paremmaksi - siis kai jokainen TAHTOISI olla parempi?
Kiinnitit huomiota samaan asiaan kuin minä. Kyllä se hiukan särähti korvaan.
Ehkäpä kyseessä on sama asia kuin tässä:
2. Piet. 1:10 Pyrkikää sentähden, veljet, sitä enemmän tekemään kutsumisenne ja valitsemisenne lujaksi; sillä jos sen teette, ette koskaan lankea;
Lue sitä edeltävät jakeet niin asia selviää..
Seuraavasta Lutherin kirjoituksesta selivää, ettei Bernhard ollut turhaan yksi Lutherin oppi-isä.
"pyhä Bernhard on sanonut kuolinhetkenään —: "Rakas Herra Jeesus, vaikka olenkin elänyt mitä parhaiten, minä tiedän kuitenkin eläneeni niin, että ansaitsen kadotuksen; mutta minä lohduttaudun sillä, että sinä olet kuollut minun puolestani ja että sinä olet vihmonut minut pyhistä haavoistasi virranneella verelläsi. Olenhan minä toki kastettu sinuun ja minä olen kuullut sen sinun sanasi, jolla olet minut kutsunut ja luvannut minulle armon ja elämän, ja sinä käsket minua uskomaan. Tällä perustuksella minä eroan täältä, tästä elämästä, en epävarmassa, levottomassa epäilyksessä ajatellen: "Oi, ken tietää, minkälaisen tuomion taivaan Jumala minusta on lausuva." "