15. Anteeksiantava

Luen parhaillaan kirjaa :Jumalan 99 kaunista nimeä. Viidennentoista nimen kohdalla on eräs mielenkiintoinen juttu.

Anteeksiantavasta siis:
Joka antaa anteeksi, nostaa esiin kauniin ja piilottaa ruman. Kätkettäviä rumia asioita ovat synnit:joka antaa anteeksi, laskee piilottavan peiton syntien päälle tässä maailmassa ja pidättyy rankaisemasta niistä tulevassa. Anteeksiantamus on kätkemistä.

Ensimmäsen kerran Jumala kätkee ihmiseltä jotain kun Hän asettaa sen, mikä ruumiissa on rumaa ja vastenmielistä, ruumiin sisälle ja ruman peittää ulkopuolelta se, mikä on kaunista.

Toiseksi Jumala kätkee ja sulkee ihmisen sydämeen hänen ilkeimmät ja moitittavimmat ajatukset jotteivät toiset näkisi, kuinka paljon petosta ja pahansuopuutta ihmiseen kätkeytyy.
Ellei noita ikäviä ajatuksia olisi kätketty, muut jopa voisivat tappaa tai muutoin yritää tuhota toisensa.

Jumala kätkee vielä kolmannellakin tavalla, kun Hän antaa anteeksi synnit, joiden takia ihminen ansaitsee häpeän luomakunnan kasvojen edessä. Hän on luvannut vaihtaa ihmisen pahat teot hyviin ja kätkeä ihmisen vastenmieliset synnit omien hyvien tekojensa ansioilla, kunhan ihminen vain kuolee uskossa.

Ihmisen osa tuosta nimestä on se, että jos hän kätkee(antaa anteeksi)toisen heikkoudet niin Jumala kätkee (antaa anteeksi) ylösnousemuksen päivänä tämän heikkoudet.
Anteeksiantavaksi kuvataan sitä, joka ei tuo Jumalan luomasta julki kuin sen, mikä on parasta. Kaikkeen luotuun sisältyy täydellisyyttä ja puutetta, rumuutta ja kauneutta ja joka sivuuttaa vastenmielisen ja mainitsee kauniin, on kuvatun kaltainen.

Jeesuksesta kerrotaan, että kun Hän kulki opetuslapsineen kuolleen koiran ohi, niin opetuslapset sanoivat: Mikä haiseva raato! Jeesus kuitenkin vastasi: Miten kauniit valkoiset hampaat!

Siis jokaisesta asiasta tulisi mainita se, mikä siinä on kauneinta.

Jotenkin hykerryttävä tuo opetus ihmisen osasta.
8228
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Ystävän ja rakastetun näemme kai yleensä kauniimpana kuin vieraammat saatikka viholliset. Siinähän se viha- ja pelkokuvien rakentamisen eräs hyvin ikävä puoli on: maailma näyttää rumalta, kun kiinnittää peloissaan ja vihoissaan huomionsa vain rumaan ja katsoo pois kauniista. Voi onnetonta pelkäävää ja vihaavaa!

Äänestä

Minuakin kiinnostaisi tuollainen opus. Voitko antaa kirjan nimen ja opuksen tekijän? Voisin hakea sen ehkä kirjakaupasta...

Äänestä
  • Kirjan nimi on

    Jumalan 99 kaunista nimeä

    Kirjoittanut: Abu Hamid Muhammad al-Ghazali

    Suomentanut : Taneli Kukkonen

    Julk. v. 2004

    Oma kommentti: ei ole minun oppimäärälleni mitään helppoa luettavaa.

    Äänestä

  • aahoohoo kirjoitti:

    Kirjan nimi on

    Jumalan 99 kaunista nimeä

    Kirjoittanut: Abu Hamid Muhammad al-Ghazali

    Suomentanut : Taneli Kukkonen

    Julk. v. 2004

    Oma kommentti: ei ole minun oppimäärälleni mitään helppoa luettavaa.

    häntä muistetaan suurena filosofina islamissa ja hän on vaikuttanut mm. Thomas Aquinakseen sekä Paskaliin...Eli hän oli keskiajan euroopassa luetuimpia ja vaikutusvaltaisimpia teologiaan.
    Mutta itse en vielä saanut käsiini hänen teoksiaan.
    Kiitos tiedostasi!

    Äänestä

  • jossa on opetuksia näistä 99 nimestä, löytyy www.al-islam.com :sta. Ikävä kyllä ne taitavat olla englanniksi. Mutta saattaa olla myös ranskaksi, turkiksi ja arabiaksi. En ole vielä paljoa itse lukenut, mutta aikomus olisi =).

    Äänestä

  • aahoohoo kirjoitti:

    Kirjan nimi on

    Jumalan 99 kaunista nimeä

    Kirjoittanut: Abu Hamid Muhammad al-Ghazali

    Suomentanut : Taneli Kukkonen

    Julk. v. 2004

    Oma kommentti: ei ole minun oppimäärälleni mitään helppoa luettavaa.

    Pitääpä mennä kyselee kirjakaupasta :)

    Äänestä

Piristi kummasti sinun viestisi tänä iltana=).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


aahoohoo kirjoitti:

Luen parhaillaan kirjaa :Jumalan 99 kaunista nimeä. Viidennentoista nimen kohdalla on eräs mielenkiintoinen juttu.

Anteeksiantavasta siis:
Joka antaa anteeksi, nostaa esiin kauniin ja piilottaa ruman. Kätkettäviä rumia asioita ovat synnit:joka antaa anteeksi, laskee piilottavan peiton syntien päälle tässä maailmassa ja pidättyy rankaisemasta niistä tulevassa. Anteeksiantamus on kätkemistä.

Ensimmäsen kerran Jumala kätkee ihmiseltä jotain kun Hän asettaa sen, mikä ruumiissa on rumaa ja vastenmielistä, ruumiin sisälle ja ruman peittää ulkopuolelta se, mikä on kaunista.

Toiseksi Jumala kätkee ja sulkee ihmisen sydämeen hänen ilkeimmät ja moitittavimmat ajatukset jotteivät toiset näkisi, kuinka paljon petosta ja pahansuopuutta ihmiseen kätkeytyy.
Ellei noita ikäviä ajatuksia olisi kätketty, muut jopa voisivat tappaa tai muutoin yritää tuhota toisensa.

Jumala kätkee vielä kolmannellakin tavalla, kun Hän antaa anteeksi synnit, joiden takia ihminen ansaitsee häpeän luomakunnan kasvojen edessä. Hän on luvannut vaihtaa ihmisen pahat teot hyviin ja kätkeä ihmisen vastenmieliset synnit omien hyvien tekojensa ansioilla, kunhan ihminen vain kuolee uskossa.

Ihmisen osa tuosta nimestä on se, että jos hän kätkee(antaa anteeksi)toisen heikkoudet niin Jumala kätkee (antaa anteeksi) ylösnousemuksen päivänä tämän heikkoudet.
Anteeksiantavaksi kuvataan sitä, joka ei tuo Jumalan luomasta julki kuin sen, mikä on parasta. Kaikkeen luotuun sisältyy täydellisyyttä ja puutetta, rumuutta ja kauneutta ja joka sivuuttaa vastenmielisen ja mainitsee kauniin, on kuvatun kaltainen.

Jeesuksesta kerrotaan, että kun Hän kulki opetuslapsineen kuolleen koiran ohi, niin opetuslapset sanoivat: Mikä haiseva raato! Jeesus kuitenkin vastasi: Miten kauniit valkoiset hampaat!

Siis jokaisesta asiasta tulisi mainita se, mikä siinä on kauneinta.

Jotenkin hykerryttävä tuo opetus ihmisen osasta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu